sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

27.8.2022 Juokse Sorvassa

Juokse Sorvassa 27.8.2022 on samalla Petri Monosen juhlajuoksu, jolloin mittariin tulee 300. maraton.

Juoksun jälkeen Sorvassa on elonkorjuujuhlat, joihin voipi osallistua ilmoittamalla siitä mieluiten hyvissä ajoin Anulle tai Markukselle. Tarjolla on syyssatoa. Juomapuolen jokainen hoitaa itse, mutta evästä on siis tarjolla huikean hyvän seuran lisäksi. Illalla varmasti kuullaan paljon hienoja puheita ja muistelmia 300 maratonin matkalta ja varmaan paljon muutakin. Ilmoitelkaahan tulostanne ja mahdollisista erityisruokavalioistanne mahdollisimman nopsaan.

Anu: anu.ossberg@gmail.com, 040 8285700

Markus: ilva.markus@gmail.com, 050 5487661




torstai 28. heinäkuuta 2022

Del Passatorelle lähtijöille päivitystä aikatauluun

Sellainen pikkujuttu, että järjestäjät eivät ole lyöneet vielä lukkoon kumpana viikonloppuna (2 vaihtoehtoa) juoksu järjestetään. Siihen saadaan tarkennus lokakuun loppupuolella. Sen verran kuitenkin asiasta infoa, että se on joko 20.–21.5.23 tai 27.–28.5.23. Matkalle lähdetään kuitenkin kyseisen viikon torstaina. Jos olet ilmoittanut Anulle jo lähteväsi, ja jostain syystä tämänhetkinen infotilanne ei sinulle käy, niin ilmoita Anulle.

Ohjeita Pirkan Soutuun 2022

Soutu alkaa klo 16.00, joten Hatanpään Soutustadionilla on hyvä olla jo klo 15.00. Paikan päällä on tavarasäilytys, jonne voi jättää kaiken ylimääräisen.

Huomioitavaa soudussa on, että kyseessä on pitkäkestoinen suoritus, joten hyvä on tankkailla etukäteen. Muista pukeutua sään mukaan ja aurinkoisella kelillä lakki ja aurinkorasva on aiheellista.

Mukaan VENEESEEN tulee ottaa tankkausta varten evästä, esim. geelejä, rusinoita, pähkinöitä jne. sekä runsaasti juotavaa. HUOM! Muuta kuin pelkkää vettä. Lisäksi varusteiksi istuinalustan, hyvät saumattomat hanskat, lenkkarit jalkaan (sukat myös) ja hankaamattomat housut (vältä saumoja). Jos kysyttävää, kysy lisää Anulta. 

Jos joudut perumaan osallistumisesi soutuun syystä tai toisesta, hommaa ITSE korvaava soutaja, esim. laittamalla Teamin sivuille faceen kyselyä.

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Vielä Del Passatorelle lähtijöitä?

Jos haluat lähteä tiimimatkalle Del Passatorelle 25.5., niin tänään on viimeinen päivä ilmoittautua Anulle. Anu briiffaa tästä vielä myös tänään juostavalla tiimilenkillä.

Del Passatoresta lisää infoa Teamin sivujen ylävalikosta Tulevia tapahtumia joissa olemme mukana.

Teamin vaatteiden maksamisesta

Ne, jotka ovat jo saaneet tilaamansa tuotteen/tuotteet, muistakaahan maksella pois. Maksuohjeet jo tulleille tuotteille löytyvät sivujen ylävalikosta Teamin vaatteiden hinnat ja maksutiedot. Jos olet tilannut jotain vaatetta, etkä ole sitä vielä saanut, niin älä vielä maksa!

torstai 21. heinäkuuta 2022

Sorvassa juostaan 27.8. juhlistaen Petri Monosen 300. maratonia!

Tervetuloa Sorvaan juoksemaan 27.8. Juhlistetaan Monosen Petrin hienoa saavutusta, 300. maratonia!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Peten ja Nikon NUTS Ylläs–Pallas 100 km repäisy 2022

Teamin 100 km:n lähtijät ennen Pallakselle lähtöä.
Samat hymyt löytyvät näiden jokaisen lähtijän kasvoilta myös maalissa.
 

Peten ja Nikon yhteistyöllä duunattu raportti matkalta Pallakselta Ylläkselle, 100 km. Eräänä kauniina kesäiltana kaverukset istahtivat Virtasten patiolla puutarhatuoleihin ja alkoivat muisteleen parin viikon takaista retkeään (Peten kertomana):

Perjantai-iltana 24.00 oli startti, jota olikin jo odotettu vuoden verran, kun edellinen yritys oli päättynyt molemmilta keskeytykseen erinäisistä syistä. Viime vuonna kotimatkalla bussissa päätettiin, että ensi vuonna otetaan uusinta Ylläksestä, se ei tule meitä voittaan, vaan me otetaan niskalenkki Ylläksestä.
 
Paukusta liikkeelle ja maalissa pysähdytään, se oli meidän taktiikka.
 
Ensimmäinen tunti mentiin minun vetäessä letkaa, kunnes siinä tuli ensimmäinen pieni tauko ottaessani housut pois – toki shortsit vielä jäi jalkaan – ja Niko hoiti pystyhädän  samalla. Todettiin siinä liikkeelle lähtiessä, että taidetaan olla aika lailla viimeisiä sillä hetkellä, mutta siellä oli sittenkin vielä muutama meidän takana. Siitä lähdettiin omaan tahtiin jolkotteleen Rauhalaan kohti ekaa juottopistettä (21.1 km) ja juteltiin, että tulee reenattua polkujuoksuakin samalla. Rauhalassa nopeet eväät ja täydennykset ja matka jatkui kohti Pahtavuomaa (32.8 km). Pidimme huolta, että otimme geelit, suolat ja magnesiumit säännöllisin välein, niin kuin meitä on opetettu Teamin emon toimesta.
 
Esteri näytti hetken naamaansa, mutta hyvästeli meidät; Niko oli ehtinyt laittaan sadetakin päällensä ja minä ehdin sen jopa ottaa käteeni repusta ja totesin, että en tarvitsekkaan ja laitoin takaisin reppuun. Saavuimme Pahtavuomaan ja suoritimme tankkaukset ja jatkoimme matkaa kohti Peurakaltiota (46 km). Fiilis oli vielä ”katossa”, kun saavuttiin Äkäskeroon; tuo Luojan keksimä este meille tallaajille, melkein pysysuoraa rinnettä kilometri, joka odotti meitä suu virneessä. Siitä lähdettiin nouseen (könyään), ja ylös päästyämme ei se fiiliskään enää ollu niin katossa, kun puuskutimme  ja jatkoimme eteenpäin, olimmehan jo ollut retkellä 8–9 tuntia.
 
Saavuttuamme Peurakaltioon pidimme pitemmän tauon, söimme pizzaa ja nautittiin kaljaa (toiveajattelua); urkkua ja vettä, siinä meille juomat. Dropbageista otimme mitä olimme itse laittaneet mukaan. Molemmilla oli Redbullit ja Nikolla oli lisäksi cokista, minulla, yllätys, urkkua lisää. Syötyämme Niko laitto kylmää koipiinsa ja minä vaihdoin sukat.
 
Tästä lähdettiin eteenpäin, kilometrejä oli jäljellä noin 54 kilsaa ja aikaa oli noin 14 tuntia. Paljon oli vielä purtavaa edessäpäin, tauko piristi. Alkuun hyvää vauhtia mennä jolkoteltiin. Meni ehkä tunti, kun minulla rupesi vatsa toimiin erittäin hyvin ja eikun metsään. Niko oli jatkanut hissukseen eteenpäin ja minulla ottikin tovin, että saavutin metsäkeikan jälkeen Nikon.
 
Kotamajaa ennen vauhtini rupesi hidastuun, mutta Nikolla pysy vauhti hyvänä. Rimpuilin perässä, Niko veti onneksi. Kotamajalla vettä kitusiin ja pulloihin, matka jatkui. Tultiin paikkaan, jossa vuosi sitten minä käännyin harhaan ja katseltiin siinä ja ihmeteltiin, että kuinka oli mahdollista tuosta kääntyä väärään suuntaan, oli se niin hyvin merkattu! 62 km tässä kohtaa oli talsittu.
 
Saavuimme seuraavaksi 65 kilometriin hiihtomajalle, josta Niko keskeytti viime vuonna. Nyt oli sitten apinat pudotettu selästä molemmilla, olimmehan jo saavuttaneet paikat joissa toinen oli juossut harhaan ja toinen keskeyttänyt, ja olimme hyvissä voimissa vielä, ja minäkin pysyin Nikon perässä, vaikka välillä eroa oli 100–150 metriä.
 
Saavuttiin Varkaankuruun jossa odotti kenties Suomen pisimmät, jyrkästi nousevat pitkospuut. Niko senkun vaan etenee ja kuuntelee mun äänekästä päästelyä (mielipiteitäni kyseisistä pitkospuista ja puron kohinasta), rupesi päänuppi oleen jo kovilla mulla. Ittekseni ajattelin, että ei-voisi-vähempää-kiinnostaa Teron (yhtiökumppanini) tuleva koskikalastusreissu elokuussa, johon en ole lähdössä mukaan. Toi puron kohina meni sen verran ihon alle jatkuvassa nousussa reidet hapoilla, ja Niko vaan etenee hyvissä voimin. Pitkospuut loppuu, mutta NOUSU EI, se vaan jatkuuuuuu. Vihdoin nousu muuttuu laskuksi, jota me raukkaparat erehdyimme maiseman takia luulemaan kuuluisaksi Pirunkuruksi. Laskeuduimme Ylläsjärven juottopisteelle, saavuimme ajoissa checkpointille 77,1 km ja totesimme, että nyt Äkäslompolossa tiedetään, että ollaan tulossa.
 
Katselimme tulevaa reittiä ja oltiin aika hiljaista poikaa, kun selvisi että 2 kilometriä Ylläksen päärinnettä tarvii nousta. Oli se aika näky tuo rinne, kun aikaakin oli mennyt jo startista tovi. Eikun pääpystyyn ja kohti Ylläksen huippua, joka oli puolivälistä ylös isoa kivilouhosta, jossa joutui oleen tarkkana keskittyen jokaiseen askeleeseen, ettei astunut harhaan loukaten itseään. Mä olin tuossa nousussa Nikoo nopeampi, höh-höö! Ohitin Nikon puolivälissä ja jäin odotteleen (HUILAAAAN) Nikoa huipulle. Siitä alkoikin meidän varsinaiset Golgatan askeleet alaspäin, melkein pystysuoraa huoltotietä alaspäin! Etureidet huusi Hoosiannaa ja pohkeet yhtyivät kuoroon, tässä kohtaa Virtasen akan poika kypsy tähän kaikkeen ja ääneen huusin; vihaan näitä helvetin mäkiä ja nousuja, en tule ikinä enää tänne edes talvella laskettelleen, nää on perseestä!!
 
Ruvettiin miettimään laskeutuessamme tätä reittiä, että mikä on riittävä syy keskeytykseen? Ei ainakaan mun syvä vitutus ole riittävä syy keskeyttää, ja samaa mieltä oli Nikokin. Kirottiin, ett’ kyllä tää täytyy mennä vaan läpi, ei ole vaihtoehtoja.
 
Onneksi emme vielä tienneet mikä on edessä; Pirunkuru! Kellokkaassa (84,6 km) tankattiin ja olo koheni hieman molemmilla. Ehkä jopa pientä piristystäkin oli havaittavissa, kun matka rupesi maistumaan jaloillekin. Olihan tämä jo ollut pitemmän aikaa taistelua kelloa vastaan jo muutenkin.
 
Enää oli siis Pirunkuru jäljellä, sitten kohti maalia. Tämä ajatus kantoi meitä Pirunkurulle asti. Tieltä käännyimme vasemmalle ja rupesimme nouseen loivaa puurinnettä ylös, ja ehdin ajatteleen, että ei tää ny oo paha olenkaan, kunnes puuraja loppu ja Pirunkuru tuli esiin kaikessa piruudessaan! Tässä kohtaa väistin Nikoa, ja hän lähti kapuaan kohti huippua. Kurun näkeminen lannisti mut henkisesti hetkeksi, mutta lähdin sitkeästi Nikon perään. Kirosin, manasin ja katselin vain jalkoihini, etten nähnyt kuinka paljon on jäljellä. Niko meni eteenpäin kuin kone, eikä kiroillut (en ainakaan kuullut). Oltiin jo yli puolenvälin nousua, kun katsoin ylös ja luulin, että nousu on ohi. Mitä vielä! Se vaan jatkuu ja Niko oli mennyt jo menojaan ylös. Tässä vaiheessa tuli mulle itku-potku-kiukku-kohtaus, silmälasit harmaana hiestä ja AIVAN PUHKI!!! Takaa tulee tyttö reippaasti mun taakse ja jää sinne tsemppaamaan mua siihen asti, kun päästään Pirunkurun laelle ja sanoo, ett’ nyt mä uskallan ohittaa sut. Vastasin kiitos ja anna mennä vaan. Niko oli ehtinyt jo mennä eteenpäin, mutta väärään suuntaan! Tyttö huikkasi Nikolle, että tännepäin! Siinä onneksi sain sitten Nikon kiinni ja siittä alkoikin  sitten meidän viimeiset kaksi tuntia mitä oli kellossa jäljellä. Ajateltiin että meillä on hyvin aikaa jäljellä maaliin, ehdin jopa käydä taas metsässä moikkaan pikkuystäviä.
 
Matkaa oli jäljellä noin 6 km, kun rupesimme miettiin, että aika ei taida riittää jollei ruveta oikeesti hölkälle ja niinhän me tehtiin. Pari kilsaa hölkättiin ja sitten vaan kiristettiin vauhtia, kun matkakin rupesi loppumaan. Sillalta kun käännyttiin hotellin alueelle, niin siellä oli Mari ja Jukka vastassa. Siitä tuli virtaa paljon lisää. Jukka ja Mari lähti juokseen meidän kanssa kohti maalia ja Marko tulee vastaan juosten. Yleisö kannusti maalin asti. Teijan nähtyäni ennen maalia oli pakko nielaista pari kertaa, että pysty suoriutuun viimeiset sata metriä maaliin asti. Yhtä aikaa ylitimme maaliviivan ja oltiin me pojat tyytyväisiä! Nikokin nieleskeli ,kun halattiin ja onniteltiin toisiamme.

Ylläksen selättäjät.

Me tehtiin se! Otettiin Ylläksestä niskalenkki ja selätettiin se!
 
LOPUKSI. Niin kuin Jarikin sanoi, aivan tavalliset tallaajat tekee tämmöisiä uskomattomia asioita. Pystymme venymään henkisesti ja fyysisesti tällaisiin suorituksiin. Sä pystyt siihen, kun vain uskot itseesi, jaxat reenata ja tehdä tarvittavia asioita. Team Raholan porukka menee läpi vaikka harmaan kiven. Se on meidän teamrahola-DNA:ssa.
 
Terveisin tasamaan tallaajat, PETE ja NIKO


lauantai 16. heinäkuuta 2022

Yllätysten Ylläksen reissu

Tämän reissun suunnittelu alkoi tasan siitä hetkestä n. vuosi sitten, kun Anu ilmoitti, että teemme vielä tiiminä yhden reissun Ylläkselle. Olimme jo miettineet naimisiin menoa samalle kesälle. Mieleen alkoi hiipiä ajatus vihkimisestä samalla reissulla pohjoisessa. Ensimmäisenä ajatuksena oli toteuttaa vihkiminen tunturin laella, koska matkaksi olimme valinneet tutun 66 km reitin Hetasta Pallakselle. Asiaa selvitellessä seurakunnalta, he tarvitsivat suunnitelma B:n, koska pohjoisen kelit ovat tunnetusti erittäin arvaamattomat. Tätä B vaihtoehtoa pohtiessa ja paikkoja tutkiessa, löytyi heti lähtöpaikan vierestä ihana pieni Hetan kirkko. Kirkon kuvia googlesta selaillessa totesimme, että tämä on meidän vihkipaikka. Toki seurakunnalta piti varmistaa, että kirkkoon on soveliasta saapua polkujuoksuvarusteissa. Ideaa kehuttiin ja meidät toivotettiin tervetulleiksi semmoisina kuin olemme. Varausajankohta vihkimiselle juuri ennen starttia onnistui loistavasti.

Matka Ylläkselle alkoi meidän osalta suuren salaisuuden ja pienen jännityksen merkeissä, koska kukaan ei tiennyt meidän suunnitelmista. Bussimatka sujui tällä kertaa leppoisasti päiväsaikaan Atro Vuolteen kyyditsemänä. Bussissa vallitsi koko matkan rento tunnelma Karimin viihdyttäessä meitä letkeillä hanuriviedoillaan. 

Torstai sujui tiimin kanssa hengaillessa, syödessä ja askelia kerätessä. Anun vetämän kävelylenkin lopussa onnistuimme vielä salaa suorittamaan puhelimitse vihkipapin meille tekemän yllättävän haastattelun. Tähän emme todellakaan olleet varautuneet. 

Perjantaina kisapäivänä aamupalan jälkeen hotellihuoneessa jännitys oli jo melkoisen suuri. Sen kertoi käsien vapina ja epämäärinen tarkistelu tavaroiden suhteen. Käsillä oli hetki, kun piti kertoa tiimille mitä Hetan päässä tapahtuu. Äkäshotellilla majoittuneet 160km ja 66km juoksijat kokoontuivat hotellin eteen ennen lähtöä Hettaan. Pientä hämmennystä väessä herätti Marin outo asuvalinta tulevaan polkujuoksuun, joten nyt oli oikea hetki kertoa uutinen heille ja muutamalle saattajalle. Tämä tieto sai aikaiseksi paljon hämmennystä ja ilon kyyneleitä. Samalla purkautui pahin jännityksemme ja hyppäsimme porukalla bussin kyytiin. 

Ei tässä mitään...juoksemaan vaan...

Vihkitilaisuus itsessään oli juhlava ja sujui ongelmitta, vaikka mitään suunnitelmaa tai harjoitusta siihen ei ollut. Hieman harmitti jälkeenpäin ainoastaan se, kun emme saaneet järjestettyä kaikkia halukkaita mukaan meidän tärkeään hetkeen. Onneksi kuitenkin Silja, Keijo ja Petri V. pääsivät omalla kyydillä paikalle. Keijo hoiti myös komeasti yllättävän bestmanin roolin. 


Elämän eka tuuletus Lehtosina


Alttarilta siirryimme sydämet täynnä onnea ja rakkautta starttiviivalle kohti yhteistä 66 km häämatkaa kohti Pallasta. Kisa ei tällä kertaa ollut meille suoritus vaan yritimme edetä vain matkasta nauttien. Ilmeisesti treenit olivat onnistuneet, koska saavuimme Ketomellaan mielestämme rauhallisesta vauhdista huolimatta hyvissä voimissa ja nopeammin kuin viime vuonna. Ketomellassa tussaroitiin ihan kunnolla syöden porosämpylät ja kaikkea hyvää huoltopöydästä.

Just ja Married

Itikat pakottivat meidät nopeasti liikkeelle, mutta matkan teko jatkui pääasiassa kävellen. Ilmeisesti kepeät kintut jäivät Ketomellaan, sillä askel oli molemmilla melko raskas. Tämä viimeinen puolikas matkasta osoittautui kaikkea muuta kuin nautinnolliseksi. Oli pientä nivuskipua, polvivaivaa, hulluna itikoita ja varpaat napsui siihen malliin kiviin, että Jukka kuvitteli jo Parkisonin taudin iskeneen. Oli aika pitää kunnon tauko tunturin kupeessa joten istahdimme samalle pienelle kivelle syömään eväitä. Porosämpylä maistui edelleen taivaallisen hyvälle. Tauon jälkeen loppumatkan myötä- ja vastamäet selätettiinkin hyvällä mielellä ja vähemmillä tossun napsahduksilla.


Porosämpylä parantaa vaikka Parkinssonin, niin hyvää se on.

Maaliin saavuimme sopivasti juuri ennen 100 km starttia ja ehdittiin huutamaan tsempit tiimiläisille. Ehtipä Tiina Hä starttiviivalta vielä tulla meidät halaamaan. Häämatka tunturipoluilla oli upea ja ikimuistoinen.

Lauantaina parasta viihdettä oli ehdottomasti seurata muiden matkojen startteja ja maaliintuloja. Oman matkan jo suorittaneena tunnekuohuilta ei voinut välttyä, sillä niin upeasti tiimiläiset onnistuivat suorituksissaan. Silmänurkkaan tirahti kyynel aina kun tiimiläinen ylitti maaliviivan. Illan kruunasi vielä suuri jännitysnäytelmä, jonka Niko ja Petri V meille järjesti. Tulospalvelun ennusteaika näytti, että he eivät ehtisi aikarajassa ennen puolta yötä maaliin. Lähdimme kuitenkin optimistisin mielin klo 23:30 odottaman heitä Äkäshotellin kulmalle. Sieltähän parivaljakko yllättäen ilmestyi esiin pitkospuilta. Kummatkin etenivät hyvissä voimin juosten ja ehtivät ihan heittämällä maaliin ja aikaakin vielä jäi. Täydellinen päivä kaikkinensa.


Jotain muuta kuin urheilujuomaa välillä

Tässä lopuksi voisi vielä todeta, että meidän kilpajuoksu koronaa vastaan päättyi hienoiseen voittoon, sillä tämä kurja tauti iski meihin vasta paluumatkalla kotiin. Nyt ollaan onneksi jo hyvin toipumassa. Haluamme kiittää kaikkia mukana olleita ja erityisesti Anua ja Markusta erinomaisista järjestelyistä jälleen kerran. Hyvää kesää kaikille ja nenät kohti uusia seikkailuja.

Lehtoset

torstai 14. heinäkuuta 2022

ENSIKERTALAISET POLULLA

Alunperin ei olut tarkoitus lähteä Ylläksen reissulle ollenkaan. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kunNUTS Karhunkierros peruuntui Karin osalta sairastumisen vuoksi ja samaan aikaan tiimin sivuilla oliilmoitus vapautuvista osallistumisoikeuksista ( Kiitos Katjan ja toisen Karin). Päätöstä helpotti myös Markuksen matkalle houkuttelu.


Matkoina meillä oli: Maria 37 km ja Kari 66 km. Polkujuoksukokemuksemme rajoittui muutamaan kertaan Mustanvuoren nousutreenejä. Bussimatka Nokialta Äkäslompoloon sujui leppoisasti ja perilläolimmekin jo hyvissä ajoin ennen matkojemme alkua.

Perjantaina oli vuorossa Karin juoksu Hetasta Pallakselle. Mukava yllätys paljastui juuri ennen Hetan kuljetuksen saapumista, Mari ja Jukka vihittäisiin Hettan kirkossa juuri ennen kisan starttia ja heidän häämatkansa suutautuisi näin ollen kohti Pallasta.

Alkumatka Hetasta ensimmäiseen huoltoon (11km) oli hyvin helppokulkuista. Huollon jälkeen vasta lähdettiin nousemaan tunturiin ja maasto muuttui täysin toisenlaiseksi. Tunturin päällä juokseminen oli ensikertalaiselle haastavaa kun reitti oli kauttaaltaan erikokoisten kivien peittämää.

Matka toiseen huoltoon (31 km lähdöstä) sujui muuten hyvin mutta läheltä piti kaatumisia oli tapahtunut jo useita kun kenkien kärjet osuivat kiviin vähän väliä. Varpaat ja oikea lonkka olivatkin jo melko kipeät tässä kohtaa.

Lähes koko loppumatkan keskityinkin pääasiassa vain pystyssä pysymiseen ja loukkaantumisilta välttymiseen. Ja kuten lähes kaikilla maratoneillakin en nytkään onnistunut riittävän energian nauttimisessa matkan aikana. Jostain voimia kuitenkin riitti, että pystyin vielä juoksemaan viimeiset kilometrit Pallaksen maaliin.

Fiilis maaliin selviytymisessä aikarajan puitteissa oli mahtava! Matkan rasituksen tuntuessa pahimmalta psyykkasin itseäni sillä, että Äkäshotellin mökin jääkaapissa minua odottaisi täysi, kylmä ykkösoluttölkki
– tämä psyykkaus toimi yllättävän hyvin.


Mökin jääkaapille ja äkkiä!



Marian juoksuvuoro olikin seuraavana päivänä lauantaina. Perjantain valmistautumien ei onnistunut toivotulla tavalla vatsaongelmien takia. Onneksi kuitenkin iltapäivällä olo koheni ja apteekista löytyi oikeat lääkkeet.

Juuri ennen lähtöä ukkonen jyrähteli uhkaavasti, mutta sadekuuro väistyi heti startin jälkeen ja sää oli lähes optimaalinen koko juoksun ajan. 37 km matkan suorittamiseen oli aikaa reippaasti, joten toisin kuin Karin, minun ei tarvinnut stressata aikarajasta vaan pystyin aloittamaan juoksuni rauhassa ja upeita maisemiakin kuvaillen.

Ensimmäiset 16 km Ylläsjärven huoltopisteeseen oli pääosin juostavaa metsäistä maastoa, tosin nousua oli jo tälläkin osuudella. Matkaa taitoimme melko pitkästi yhdessä Lean kanssa.

Ei enää niin juostavaa.


Ylläsjärven huoltopisteen jälkeen alkoi Yllästunturille kipuaminen. Kivikkoista nousua riittikin kerralla lähes 500 metriä. Oli pakko pysähtyä useamman kerran vetämään henkeä nousun aikana. Nousun jälkeen alkoi jyrkkä alamäkiosuus, joka kuitenkin sujui hyvin.

Ennakkoon tiesin, että reitillä on kaksi kovaa nousua ja olin valmistautunut säästämään voimia niihin. Pirunkurun nousussa vasta tajusin millaisesta jyrkästä ja kivikkoisesta noususta oikein oli kysymys. Ylös päästyäni oli mahtava tunne koska tiesin, että loppu kahdeksan kilometriä on miltei alamäkeä.

Varsinaista aikatavoitetta meillä kummallakaan ei ollut, vaan tavoitteena oli juosta maaliin asti sallitussa ajassa. Ennakkoon olin kuitenkin hahmotellut juoksevani reitin suurin piirtein seitsemässä tunnissa. Aikaa kului reittiin lopulta kuusi ja puoli tuntia. Huolimatta edellisen päivän vatsavaivoista energiat riittivät matkaan hyvin.





Matka oli kokemuksena hieno ja tiimin matkajärjestelyt toimivat taas kerran upeasti.

PS Tätä kirjoitettaessa (keskiviikko) Maria on ensimmäistä päivä Koronan kourissa.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Takaisin Ylläkselle by Niekku

Aluksi vähän kertausta tähän mennessä tapahtuneesta. Aikaisempina vuosina olin juossut jo onnistuneesti 55km ja 105km matkat. Niinpä viime vuoden tiimimatkalle ilmoitin itseni 160 kilometrin matkalle. Niinhän siinä kuitenkin sitten kävi, että siitä muodostui varsinainen kärsimysten tie ja ensimmäinen DNF. Kotijoukkojen suoralla ja rehellisellä palautteella / mielipiteellä oli tasan yhdenlainen vaikutus ja niinpä ilmoitin itseni samalle matkalle tällekin vuodelle heti kun ilmoittautuminen aukesi. Osan tästä palautteesta osakseen sai Markuskin, joka ilmoittautui myös samalle matkalle. ( Markuksen matka jäi myös kesken aikaisemmin ). Niille, jotka eivät tätä palautetta ole vielä kuulleet, niin kerrottakoon se nyt. Viime vuoden keskeytyksen jälkeen kotona Nokialla törmäsimme perheeni kanssa kaupassa Anuun ja Markukseen. Jotain siinä Markuksen kanssa nauroimme. Päästyämme autoon, meidän 16-vuotias likkamme tokaisi, että oliko tuo se sun luuserikaveri siltä luovuttajareissulta?!!! Siinäpä se kiteytyi tämän vuoden maaliin pääsemisen pakottava tarve...

 

Tämänvuotiseen reissuun valmistautuminen ja treenaaminen alkoikin jo hyvissä ajoin. Talven hiihdot ja kevään pitkät juoksulenkit toivat varmuutta, että tänä vuonna voisin onnistua.

 

Sitten itse reissuun.

 

Tämän vuoden matka alkoi jo päivää aikaisemmin, kun lähdimme keskiviikkoaamuna kohti Yllästä. Matka sujui tutusti Atro Vuolteen bussilla ja meitähän olikin aikamoinen määrä mukana.

 

Perille saavuttuamme osa majoittui Ylläksen yöpuuhun, osa Äkäshotelliin ja yksi jopa telttaan. Illalla käväistiin vielä kaupassa, josta ostettiin iltapalat ja aamupalat.

Nopeat saunat ja sitten nukkumaan.

Torstaina kävimme perinteisen pikku kävelylenkin Anun vetämänä ja päivällä pidimme venyttelytunnin hotellin jumppasalissa. Muuten kukin latautui miten parhaaksi näki. Iltapäivällä kokoonnuimme ravintola Rouheeseen ja oli kiva huomata kuinka paljon meitä tiimiläisiä saapui paikalle. Osa oli tullut omilla kyydeillä pohjoiseen. Ravintolassa Markus piti puheen ja avasi kaikille tätä osasyytä, miksi tiimimatka suuntautui Ylläkselle tänäkin vuonna. Markuskaan ei halunnut jäädä luuseriksi... Ruoka oli edelleen loistava ja sen päätteeksi kokoonnuimme ravintolan eteen perinteiseen ryhmäkuvaan. Torstaina oli vielä Exposta numeroiden ja droppäkkien haku. 

Kova porukka eväillä


Perjantaina osalla matkaanlähtö tapahtui Hetasta klo 12. Aamun isosta yllätyksestä vastasi Mari ja Jukka, jotka pyysivät kaikkia lähtöön matkalla olevia saapumaan Hetan kirkkoon vihkitilaisuuteen. Olipa hieno tilaisuus ja kiva, että kaksi tiimiläistä päättivät kulkea yhteisiä polkuja loppuelämänsä ajan!


Mari ja Jukka Lehtonen 



Hetan koulukeskuksen pihasta oli lähdöt ja ensimmäiset 66 km taivaltajat lähtivät klo12. Joukossa oli meiltäkin useampi ensikertalainen, jotka halusivat ylittää itsensä Lapin rankoilla ja vaativilla poluilla.

 

Oma lähtö oli 12.20 ja meitä pitkänmatkalaisia tiimiläisiä oli seitsemän. Alkumatka on helppoa asfaltti- ja soratieosuutta 11km ensimmäiseen huoltoon (Mustavaara) asti. Itse otin tämän osuuden rauhassa, kevyesti hölkkäillen. Huollon jälkeen alkaa varsinainen tapahtuma, kun aloitetaan nousu Pyhäkeron päälle. Reitti kulkee Pallas-Yllästunturin kansallispuiston reitillä. Matkalla tehdään koukkaus seuraavaan huoltoon,joka on Ketomella noin 31km lähdöstä. Huollossa piti varmistaa, että juomaa on tarpeeksi mukana, sillä seuraava väli on pitkä Pallakselle, 35 km. Tälle välille sattui itselleni ensimmäinen heikko hetki, kun yhdessä nousussa rupesi reidet jo kramppaamaan. Siirryin letkasta polun viereen ja heitin turpaan suolaa ja magnesiumia. Ne auttoikin heti ja pääsin jatkamaan matkaa. Silti mieleen rupesi hiipimään viimevuoden tapahtumat koska lämpötilakin oli jo noussut 25 asteen tietämille. Pari kertaa tällä välillä jouduin myös juomaan tunturipuroista. 

 

Pallaksen huoltoon saavuimme Markuksen kanssa yhtä matkaa noin 9.30 tuntia taivaltaneena, unelmoiden alkoholittomasta oluesta, jota piti siellä olla. No eipä ollutkaan, oli kuulemma jäänyt joku rekka tulematta. Kanakeiton ja energiatäydennysten jälkeen vaihdoin nopeasti uudet kuivat sukat sekä pitkät housut jalkaan ja matka jatkui kohti seuraavaa huoltoa. Pallakselta on myös 100 kilometriä taivaltavien lähtö ja pääsimmekin onneksi lähtemään hyvissä ajoin ennen heidän starttia. Seuraava väli Rauhalan huoltoon on pitkä ja vaativa 21km. Siihen väliin osuu vähän sellaista teknistä maastoa, mutta myös ehkä hienoimmat maisemat koko reitillä. Aurinkohan ei laske ollenkaan ja aamuyön aurinko värjää tunturit upeaan väriin. Tosin hirveästi ei sivuilleen voi vilkuilla tai varmasti vetää pannut.


Polku vaan pölisee. kuva:Rami Valonen


Seuraavat välit olivat henkisesti ehkä raskaimmat. Siihen osui Pahtavuoman huolto 11.6 km sekä väli Peurakaltion huoltoon 13,8km. Peurakaltio oli seuraava iso huolto, johon oli omat eväät tuotu. Edelleenkään ei olutta ollut saatavilla ja urheilujuoma sekä vesi tökki pizzan kanssa. Onneksi Tiina Hä. tuli samalle huollolle ja hänellä oli cocacola kassissaan. Maistui kerrassaan upealta juoda muutakin kuin urheilujuomaa.

 

Itselle Peurakaltiosta lähtö oli tärkeä, sillä olinhan viime vuonna keskeyttänyt juuri sinne. Aikaa oli tähän mennessä kulunut 18.50 tuntia ja matkaa oli kertynyt 112,5 km. Nyt rupesi jo tuntumaan siltä, että jos ei jotain ihmettä tapahdu, niin pääsemme maaliin aikarajoissa. Samalla oli kylläkin alkanut jo askel painamaan, eikä pitkiä juoksupätkiä enää otettu. Väli seuraavaan isompaan huoltoon oli 31km. Väliin oli tehty vain vesitankkauspiste. Ylläsjärvelle noustaan pitkin pitkospuita, jotka ovat melkein kilometrin pituiset. 


Komeet maisemat ja kaksi otusta. kuva:Rami Valonen

Tämän jälkeen on Kellostapulin kuru. Siellä ollessamme sattuikin sade- ja ukkoskuuro tulemaan päälle. Ylläsjärven huollon jälkeen ei olekaan kuin kaksi nousua enää. Ylläs ylös ja alas sekä Pirunkuru... Välissä on vielä viimeinen huolto, Kellokas. Jokaisen pitäisi käydä kokeilemassa Pirunkurun nousu. Aivan karmea kokemus, kun takana on jo reilu 150km. Ja vaikka ei olisikaan, se on pers...tä. Ainoa asia, mikä siinä helpotti, oli tieto siitä, että sen jälkeen on enää kahdeksan kilometriä maaliin. Tässä vaiheessa Markuksella oli vaikea hetki ja hän ilmoitti jäävänsä huilaamaan ja tulevansa kohta perästä ja juoksevansa minut kiinni ennen maalia. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.


Merkittävä voittopotti alkoi jo hymyilyttämään, vastustaja oli nujerrettu.
Kuva: Samuli Tiainen

Laskettelu Kesängiltä Äkäslompolon kylään ja kohti maalia oli pitkästä aikaa matka, josta pystyi nauttimaan. Tieto, että suorittaa reissun, auttoi jaksamaan lopun kevyesti. Käännyttäessä viimeiselle suoralle, josta matkaa maaliin on muutama sata metriä, fiilikset olivat aivan mahtavat. Kannustajia oli paljon ja lehmänkellot sekä kuulutukset antoivat loppukirille voimaa. Aikaa 166 kilometrin matkalle meni 28.40.37. 

 

Lopuksi. 

 

Mielettömän hienoa nähdä, kuinka me ihan tavalliset heput suoritetaan uskomattomia asioita! Tälläkin reissulla moni voitti itsellensä asettamat tavoitteet ja unelmat. Uskomatonta porukkaa!! Hyvä me!

 

Lopuksi 2.0.


Ei o enää ku satku! Kuva: Rami Valonen

Kiitos Markukselle juoksuseurasta koko matkalla. Huomaa kyllä, että sillä kaverilla on mahtava kokemus vaativilla ja pitkillä matkoilla!!

 

 

Niekku   




maanantai 11. heinäkuuta 2022

Del Passatorelle, lähtö 25.5.2023

Matkavaihtoehtoina 100 km, 65 km, 48 km ja 33 km.
Matkan voi päättää sitä mukaa kun etenee, eli ei tarvitse juosta täyttä 100 kilometriä. Sinänsä kiva, notta jos on ajatellut mennä jonkin lyhyemmistä matkoista ja huomaakin, että on paukkuja pitempäänkin matkaan, niin voi sitten vain jatkaa matkaa.

Hotelli haluaa ajoissa tiedot montako huonetta halutaan, täyttyvät nopeasti. Anulle tiedot tämän viikon (11.–17.7.) aikana ketkä lähtevät mukaan.

Matkaan lähdetään torstaina 25.5. ja takaisin Italiasta lähdetään 31.5. keskiviikkona.
105 €/per yö kahden hengen huone
120 €/per yö kolmen hengen huone
+ lennot (tietoja lisää asioiden edetessä)

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Ahvenanmaan maratonille lähtevät

Jos vielä joku on kiinnostunut lähtemään matkaan, niin tämän viikon aikana (11.–17.7.) Anulle infoa. Sen jälkeen ei yhteiselle tiimimatkalle ole mahdollista ilmoittautua.

Lähtö: Turku, perjantai 28.10. klo 8.45, Maarianhaminassa klo 14.10
Laivamatkan hinta: 7 € + 1 € hytti (yksi yhteinen hytti matkatavaroita varten) = 8 € / hlö

Paluu: Maarianhamina, sunnuntai 30.10. klo 14.25, Turussa klo 19.50
Laivamatkan hinta: 7 € + 1 € hytti (yksi yhteinen hytti matkatavaroita varten) = 8 € / hlö

Ota mukaan voimassaoleva henkilöllisyystodistus ja koronapassi.

Kuljetukset Atro Vuolle meno–paluu 25 € / hlö.

Park Alandia Hotel, 28.–30.10. = 2 yötä
– 103 € / 2 hh / yö = 2 yötä 206 €
– maksu paikan päällä
– sisältää aamiaisen

ANULLE TIEDOT:
Nimi, syntymäaika, henkilöllisyystodistus ok.

Ennen matkaan lähtöä jaetaan tarkempia speksejä.