keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Takaisin Ylläkselle by Niekku

Aluksi vähän kertausta tähän mennessä tapahtuneesta. Aikaisempina vuosina olin juossut jo onnistuneesti 55km ja 105km matkat. Niinpä viime vuoden tiimimatkalle ilmoitin itseni 160 kilometrin matkalle. Niinhän siinä kuitenkin sitten kävi, että siitä muodostui varsinainen kärsimysten tie ja ensimmäinen DNF. Kotijoukkojen suoralla ja rehellisellä palautteella / mielipiteellä oli tasan yhdenlainen vaikutus ja niinpä ilmoitin itseni samalle matkalle tällekin vuodelle heti kun ilmoittautuminen aukesi. Osan tästä palautteesta osakseen sai Markuskin, joka ilmoittautui myös samalle matkalle. ( Markuksen matka jäi myös kesken aikaisemmin ). Niille, jotka eivät tätä palautetta ole vielä kuulleet, niin kerrottakoon se nyt. Viime vuoden keskeytyksen jälkeen kotona Nokialla törmäsimme perheeni kanssa kaupassa Anuun ja Markukseen. Jotain siinä Markuksen kanssa nauroimme. Päästyämme autoon, meidän 16-vuotias likkamme tokaisi, että oliko tuo se sun luuserikaveri siltä luovuttajareissulta?!!! Siinäpä se kiteytyi tämän vuoden maaliin pääsemisen pakottava tarve...

 

Tämänvuotiseen reissuun valmistautuminen ja treenaaminen alkoikin jo hyvissä ajoin. Talven hiihdot ja kevään pitkät juoksulenkit toivat varmuutta, että tänä vuonna voisin onnistua.

 

Sitten itse reissuun.

 

Tämän vuoden matka alkoi jo päivää aikaisemmin, kun lähdimme keskiviikkoaamuna kohti Yllästä. Matka sujui tutusti Atro Vuolteen bussilla ja meitähän olikin aikamoinen määrä mukana.

 

Perille saavuttuamme osa majoittui Ylläksen yöpuuhun, osa Äkäshotelliin ja yksi jopa telttaan. Illalla käväistiin vielä kaupassa, josta ostettiin iltapalat ja aamupalat.

Nopeat saunat ja sitten nukkumaan.

Torstaina kävimme perinteisen pikku kävelylenkin Anun vetämänä ja päivällä pidimme venyttelytunnin hotellin jumppasalissa. Muuten kukin latautui miten parhaaksi näki. Iltapäivällä kokoonnuimme ravintola Rouheeseen ja oli kiva huomata kuinka paljon meitä tiimiläisiä saapui paikalle. Osa oli tullut omilla kyydeillä pohjoiseen. Ravintolassa Markus piti puheen ja avasi kaikille tätä osasyytä, miksi tiimimatka suuntautui Ylläkselle tänäkin vuonna. Markuskaan ei halunnut jäädä luuseriksi... Ruoka oli edelleen loistava ja sen päätteeksi kokoonnuimme ravintolan eteen perinteiseen ryhmäkuvaan. Torstaina oli vielä Exposta numeroiden ja droppäkkien haku. 

Kova porukka eväillä


Perjantaina osalla matkaanlähtö tapahtui Hetasta klo 12. Aamun isosta yllätyksestä vastasi Mari ja Jukka, jotka pyysivät kaikkia lähtöön matkalla olevia saapumaan Hetan kirkkoon vihkitilaisuuteen. Olipa hieno tilaisuus ja kiva, että kaksi tiimiläistä päättivät kulkea yhteisiä polkuja loppuelämänsä ajan!


Mari ja Jukka Lehtonen 



Hetan koulukeskuksen pihasta oli lähdöt ja ensimmäiset 66 km taivaltajat lähtivät klo12. Joukossa oli meiltäkin useampi ensikertalainen, jotka halusivat ylittää itsensä Lapin rankoilla ja vaativilla poluilla.

 

Oma lähtö oli 12.20 ja meitä pitkänmatkalaisia tiimiläisiä oli seitsemän. Alkumatka on helppoa asfaltti- ja soratieosuutta 11km ensimmäiseen huoltoon (Mustavaara) asti. Itse otin tämän osuuden rauhassa, kevyesti hölkkäillen. Huollon jälkeen alkaa varsinainen tapahtuma, kun aloitetaan nousu Pyhäkeron päälle. Reitti kulkee Pallas-Yllästunturin kansallispuiston reitillä. Matkalla tehdään koukkaus seuraavaan huoltoon,joka on Ketomella noin 31km lähdöstä. Huollossa piti varmistaa, että juomaa on tarpeeksi mukana, sillä seuraava väli on pitkä Pallakselle, 35 km. Tälle välille sattui itselleni ensimmäinen heikko hetki, kun yhdessä nousussa rupesi reidet jo kramppaamaan. Siirryin letkasta polun viereen ja heitin turpaan suolaa ja magnesiumia. Ne auttoikin heti ja pääsin jatkamaan matkaa. Silti mieleen rupesi hiipimään viimevuoden tapahtumat koska lämpötilakin oli jo noussut 25 asteen tietämille. Pari kertaa tällä välillä jouduin myös juomaan tunturipuroista. 

 

Pallaksen huoltoon saavuimme Markuksen kanssa yhtä matkaa noin 9.30 tuntia taivaltaneena, unelmoiden alkoholittomasta oluesta, jota piti siellä olla. No eipä ollutkaan, oli kuulemma jäänyt joku rekka tulematta. Kanakeiton ja energiatäydennysten jälkeen vaihdoin nopeasti uudet kuivat sukat sekä pitkät housut jalkaan ja matka jatkui kohti seuraavaa huoltoa. Pallakselta on myös 100 kilometriä taivaltavien lähtö ja pääsimmekin onneksi lähtemään hyvissä ajoin ennen heidän starttia. Seuraava väli Rauhalan huoltoon on pitkä ja vaativa 21km. Siihen väliin osuu vähän sellaista teknistä maastoa, mutta myös ehkä hienoimmat maisemat koko reitillä. Aurinkohan ei laske ollenkaan ja aamuyön aurinko värjää tunturit upeaan väriin. Tosin hirveästi ei sivuilleen voi vilkuilla tai varmasti vetää pannut.


Polku vaan pölisee. kuva:Rami Valonen


Seuraavat välit olivat henkisesti ehkä raskaimmat. Siihen osui Pahtavuoman huolto 11.6 km sekä väli Peurakaltion huoltoon 13,8km. Peurakaltio oli seuraava iso huolto, johon oli omat eväät tuotu. Edelleenkään ei olutta ollut saatavilla ja urheilujuoma sekä vesi tökki pizzan kanssa. Onneksi Tiina Hä. tuli samalle huollolle ja hänellä oli cocacola kassissaan. Maistui kerrassaan upealta juoda muutakin kuin urheilujuomaa.

 

Itselle Peurakaltiosta lähtö oli tärkeä, sillä olinhan viime vuonna keskeyttänyt juuri sinne. Aikaa oli tähän mennessä kulunut 18.50 tuntia ja matkaa oli kertynyt 112,5 km. Nyt rupesi jo tuntumaan siltä, että jos ei jotain ihmettä tapahdu, niin pääsemme maaliin aikarajoissa. Samalla oli kylläkin alkanut jo askel painamaan, eikä pitkiä juoksupätkiä enää otettu. Väli seuraavaan isompaan huoltoon oli 31km. Väliin oli tehty vain vesitankkauspiste. Ylläsjärvelle noustaan pitkin pitkospuita, jotka ovat melkein kilometrin pituiset. 


Komeet maisemat ja kaksi otusta. kuva:Rami Valonen

Tämän jälkeen on Kellostapulin kuru. Siellä ollessamme sattuikin sade- ja ukkoskuuro tulemaan päälle. Ylläsjärven huollon jälkeen ei olekaan kuin kaksi nousua enää. Ylläs ylös ja alas sekä Pirunkuru... Välissä on vielä viimeinen huolto, Kellokas. Jokaisen pitäisi käydä kokeilemassa Pirunkurun nousu. Aivan karmea kokemus, kun takana on jo reilu 150km. Ja vaikka ei olisikaan, se on pers...tä. Ainoa asia, mikä siinä helpotti, oli tieto siitä, että sen jälkeen on enää kahdeksan kilometriä maaliin. Tässä vaiheessa Markuksella oli vaikea hetki ja hän ilmoitti jäävänsä huilaamaan ja tulevansa kohta perästä ja juoksevansa minut kiinni ennen maalia. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.


Merkittävä voittopotti alkoi jo hymyilyttämään, vastustaja oli nujerrettu.
Kuva: Samuli Tiainen

Laskettelu Kesängiltä Äkäslompolon kylään ja kohti maalia oli pitkästä aikaa matka, josta pystyi nauttimaan. Tieto, että suorittaa reissun, auttoi jaksamaan lopun kevyesti. Käännyttäessä viimeiselle suoralle, josta matkaa maaliin on muutama sata metriä, fiilikset olivat aivan mahtavat. Kannustajia oli paljon ja lehmänkellot sekä kuulutukset antoivat loppukirille voimaa. Aikaa 166 kilometrin matkalle meni 28.40.37. 

 

Lopuksi. 

 

Mielettömän hienoa nähdä, kuinka me ihan tavalliset heput suoritetaan uskomattomia asioita! Tälläkin reissulla moni voitti itsellensä asettamat tavoitteet ja unelmat. Uskomatonta porukkaa!! Hyvä me!

 

Lopuksi 2.0.


Ei o enää ku satku! Kuva: Rami Valonen

Kiitos Markukselle juoksuseurasta koko matkalla. Huomaa kyllä, että sillä kaverilla on mahtava kokemus vaativilla ja pitkillä matkoilla!!

 

 

Niekku   




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.