Yllätysten Ylläksen reissu

Tämän reissun suunnittelu alkoi tasan siitä hetkestä n. vuosi sitten, kun Anu ilmoitti, että teemme vielä tiiminä yhden reissun Ylläkselle. Olimme jo miettineet naimisiin menoa samalle kesälle. Mieleen alkoi hiipiä ajatus vihkimisestä samalla reissulla pohjoisessa. Ensimmäisenä ajatuksena oli toteuttaa vihkiminen tunturin laella, koska matkaksi olimme valinneet tutun 66 km reitin Hetasta Pallakselle. Asiaa selvitellessä seurakunnalta, he tarvitsivat suunnitelma B:n, koska pohjoisen kelit ovat tunnetusti erittäin arvaamattomat. Tätä B vaihtoehtoa pohtiessa ja paikkoja tutkiessa, löytyi heti lähtöpaikan vierestä ihana pieni Hetan kirkko. Kirkon kuvia googlesta selaillessa totesimme, että tämä on meidän vihkipaikka. Toki seurakunnalta piti varmistaa, että kirkkoon on soveliasta saapua polkujuoksuvarusteissa. Ideaa kehuttiin ja meidät toivotettiin tervetulleiksi semmoisina kuin olemme. Varausajankohta vihkimiselle juuri ennen starttia onnistui loistavasti.

Matka Ylläkselle alkoi meidän osalta suuren salaisuuden ja pienen jännityksen merkeissä, koska kukaan ei tiennyt meidän suunnitelmista. Bussimatka sujui tällä kertaa leppoisasti päiväsaikaan Atro Vuolteen kyyditsemänä. Bussissa vallitsi koko matkan rento tunnelma Karimin viihdyttäessä meitä letkeillä hanuriviedoillaan. 

Torstai sujui tiimin kanssa hengaillessa, syödessä ja askelia kerätessä. Anun vetämän kävelylenkin lopussa onnistuimme vielä salaa suorittamaan puhelimitse vihkipapin meille tekemän yllättävän haastattelun. Tähän emme todellakaan olleet varautuneet. 

Perjantaina kisapäivänä aamupalan jälkeen hotellihuoneessa jännitys oli jo melkoisen suuri. Sen kertoi käsien vapina ja epämäärinen tarkistelu tavaroiden suhteen. Käsillä oli hetki, kun piti kertoa tiimille mitä Hetan päässä tapahtuu. Äkäshotellilla majoittuneet 160km ja 66km juoksijat kokoontuivat hotellin eteen ennen lähtöä Hettaan. Pientä hämmennystä väessä herätti Marin outo asuvalinta tulevaan polkujuoksuun, joten nyt oli oikea hetki kertoa uutinen heille ja muutamalle saattajalle. Tämä tieto sai aikaiseksi paljon hämmennystä ja ilon kyyneleitä. Samalla purkautui pahin jännityksemme ja hyppäsimme porukalla bussin kyytiin. 

Ei tässä mitään...juoksemaan vaan...

Vihkitilaisuus itsessään oli juhlava ja sujui ongelmitta, vaikka mitään suunnitelmaa tai harjoitusta siihen ei ollut. Hieman harmitti jälkeenpäin ainoastaan se, kun emme saaneet järjestettyä kaikkia halukkaita mukaan meidän tärkeään hetkeen. Onneksi kuitenkin Silja, Keijo ja Petri V. pääsivät omalla kyydillä paikalle. Keijo hoiti myös komeasti yllättävän bestmanin roolin. 

Elämän eka tuuletus Lehtosina

Alttarilta siirryimme sydämet täynnä onnea ja rakkautta starttiviivalle kohti yhteistä 66 km häämatkaa kohti Pallasta. Kisa ei tällä kertaa ollut meille suoritus vaan yritimme edetä vain matkasta nauttien. Ilmeisesti treenit olivat onnistuneet, koska saavuimme Ketomellaan mielestämme rauhallisesta vauhdista huolimatta hyvissä voimissa ja nopeammin kuin viime vuonna. Ketomellassa tussaroitiin ihan kunnolla syöden porosämpylät ja kaikkea hyvää huoltopöydästä.

Just ja Married

Itikat pakottivat meidät nopeasti liikkeelle, mutta matkan teko jatkui pääasiassa kävellen. Ilmeisesti kepeät kintut jäivät Ketomellaan, sillä askel oli molemmilla melko raskas. Tämä viimeinen puolikas matkasta osoittautui kaikkea muuta kuin nautinnolliseksi. Oli pientä nivuskipua, polvivaivaa, hulluna itikoita ja varpaat napsui siihen malliin kiviin, että Jukka kuvitteli jo Parkisonin taudin iskeneen. Oli aika pitää kunnon tauko tunturin kupeessa joten istahdimme samalle pienelle kivelle syömään eväitä. Porosämpylä maistui edelleen taivaallisen hyvälle. Tauon jälkeen loppumatkan myötä- ja vastamäet selätettiinkin hyvällä mielellä ja vähemmillä tossun napsahduksilla.

Porosämpylä parantaa vaikka Parkinssonin, niin hyvää se on.

Maaliin saavuimme sopivasti juuri ennen 100 km starttia ja ehdittiin huutamaan tsempit tiimiläisille. Ehtipä Tiina Hä starttiviivalta vielä tulla meidät halaamaan. Häämatka tunturipoluilla oli upea ja ikimuistoinen.

Lauantaina parasta viihdettä oli ehdottomasti seurata muiden matkojen startteja ja maaliintuloja. Oman matkan jo suorittaneena tunnekuohuilta ei voinut välttyä, sillä niin upeasti tiimiläiset onnistuivat suorituksissaan. Silmänurkkaan tirahti kyynel aina kun tiimiläinen ylitti maaliviivan. Illan kruunasi vielä suuri jännitysnäytelmä, jonka Niko ja Petri V meille järjesti. Tulospalvelun ennusteaika näytti, että he eivät ehtisi aikarajassa ennen puolta yötä maaliin. Lähdimme kuitenkin optimistisin mielin klo 23:30 odottaman heitä Äkäshotellin kulmalle. Sieltähän parivaljakko yllättäen ilmestyi esiin pitkospuilta. Kummatkin etenivät hyvissä voimin juosten ja ehtivät ihan heittämällä maaliin ja aikaakin vielä jäi. Täydellinen päivä kaikkinensa.

Jotain muuta kuin urheilujuomaa välillä

Tässä lopuksi voisi vielä todeta, että meidän kilpajuoksu koronaa vastaan päättyi hienoiseen voittoon, sillä tämä kurja tauti iski meihin vasta paluumatkalla kotiin. Nyt ollaan onneksi jo hyvin toipumassa. Haluamme kiittää kaikkia mukana olleita ja erityisesti Anua ja Markusta erinomaisista järjestelyistä jälleen kerran. Hyvää kesää kaikille ja nenät kohti uusia seikkailuja.

Lehtoset