Juokse Sorvassa 29.8.2020 tulokset

	Juokse Sorvassa 29.8.2020 tulokset
	Miehet 10km
1.	Samuel Hyyppä	ViHS	43:34
2.	Jaakko Koivunen	Tampere	52:23
3.	Pertti Ansamaa	Team Rahola	59:13
4.	Kari Koivisto	Team Rahola	1:00:00
5.	Kalevi Montela	Team Rahola	1:16:55
6.	Aki Kurvinen	Tampere	1:30:58
7.	Jouko Värikoski	Team Rahola	1:31:38
8.	Mauno Ketola	Nokia	1:41:22
	Naiset 10km
1.	Sandra Soutolahti	Team Rahola	56:42
2.	Johanna Keränen	Team Rahola	1:04:15
3.	Jenni Lahtinen	Ikurin Vire	1:07:37
4.	Maria Koivisto	Team Rahola	1:09:55
5.	Satu Ansamaa	Team Rahola	1:13:27
6.	Elina Ronkainen	Nokia	1:35:28
7.	Merja Värikoski	Team Rahola	1:41:22
	Miehet Puolimaraton
1.	Markus Ilva	Team Rahola	1:34:31
2.	Juho Junttila	Team Rahola	1:56:12
3.	Jukka Lehtonen	Team Rahola	1:59:22
4.	Jari Kurvinen	Team Rahola	2:14:25
4.	Simo Kataja-aho	Team Rahola	2:14:25
6.	Ilkka Kivi	Sexthlon	2:15:31
7.	Samuli Saarikalle	Tampere	2:34:44
	Naiset Puolimaraton
1.	Laura Petäjämäki	Team Rahola	1:40:36
2.	Henna Värikoski	Team Rahola	1:57:13
3.	Mari Järvinen	Team Rahola	2:05:58
4.	Sini Venno	Team Rahola	2:11:44
5.	Lea Mäenpää	Team Rahola	2:14:37
6.	Päivi Linnero	Team Rahola	2:35:35
7.	Tiina Kärkinen	Team Rahola	2:36:13
8.	Katariina Kallio	Team Rahola	4:08:23
	Miehet 30km
1.	Pekka Lampinen	Team Rahola	2:45:54
	Naiset 30km
1.	Eerika Hedin	Team Rahola	3:18:18
	Miehet Maraton
1.	Olavi Kuja-Lipasti	Häjyt	3:45:20
2.	Olavi Vähämäki	Laihia	4:30:31
3.	Petri Mononen	Team Rahola	4:38:11
4.	Jarkko Jokela	Team Rahola	5:11:07
5.	Tapani Välimäki	Nokia	5:44:08
6.	Tapio Koivu	Team Raju/100mc Turku	5:59:01
	Naiset Maraton
1.	Anu Ossberg	TeamRahola	4:05:37
2.	Jaana Lehtinen	Nami	4:33:36
	Miehet 50km
1.	Timo Marjomäki	Team Rahola	5:32:20

 

Tulokset väliajoin tästä linkistä.

Huomautukset tuloksista osoitteeseen: ilva.markus@gmail.com

Juokse Sorvassa 26.9. – Yötä kohti

 

Cooper

 Maanantaina 14.9.2020 normaalin tiimilenkin sijaan käydään nautiskelemassa Cooperin testi Lamminpään kentällä klo 18.00.

Cooper on tuttuun tapaan kaikille ilmainen ja verenmaun saat kaupanpäälle.

Tule paikalle ajoissa, että saat avattua keuhkot raastoa varten.

Testin perään tehdään porukalla muutaman kilometrin rauhallinen lenkki.

Tervetuloa mukaan!

Juokse Sorvassa la 29.8.2020

Sorvassa juostaan taas lauantaina 29.8.2020 tutut matkat 10km-50km.

Maratonin ja 50km startit tapahtuvat klo9.30, muut klo 10.00.

Ilmoittaudu mukaan etukäteen!

Ilmoittaudu mukaan tämän linkin kautta.

Tapahtumasta tietoa tämän linkin kautta.

Zero Point -tilauksia viikolla 35

Anu keräilee tämän viikon (vko 34) Zero Point -tilauksia. Jos tarvetta tuotteille, laitahan viestiä Anulle. Ensi maanantaina 24.8. laitetaan tilaus eteenpäin.

Masokistin Unelma 2020 huoltajan silmin

Aikainen lauantai-aamu hotelli Haagassa Helsingissä. Kello herättää 5.35. Viereisestä sängystä kuuluu syvä huokaisu, hetken hiljaisuus. Ei auta, ylös on noustava jos aikoo ehtiä selviämään aamupesusta ja aamupalasta ennen lähtöä Paloheinän Jäähallille, jonka vierestä Masokistin Unelma, matkana 100 km, starttaa. Kuljetuksen on tarkoitus lähteä hotellin pihasta n. klo 6.30 (A&M:n ’taksi’). 

Meidän Petehän se siinä aamusella touhuaa. Edellisenä iltana on laitettu kaikki kamat valmiiksi. Ei tarvitse aamutouhujen jälkeen (edelleenkin puhutaan aamupesusta ja aamupalasta 😉) muuta kuin hypätä juoksukamppeiden sisään. Kaveri vaikuttaa hieman orvolta, kun ei tarvitse kannella mitään, koska kaikki muu juoksuun liittyvä (tankkauslaatikko + vaihtokamat) on pakattu fiksusti edellisenä iltana A&M:n autoon.

Heipat vielä emännälle, siis minulle, suuren urheilujuhlapäivän huoltajalle (yhdelle niistä, meitähän oli useampi), joka ei missään nimessä halua vielä nousta peiton alta pois tietäen pitkän päivän olevan edessä. Vielä olisi puoli tuntia armon aikaa omaan herätykseen. Ovi kolahtaa kiinni ja niin minun silmänikin. Mutta, niin kuin arvata saattoikin, unihan ei enää tule. Ei muuta kuin ylös, pesulle ja nauttimaan hotellin aamupalasta. Se olikin syytä nauttia hyvin, koska tässä kohtaa ei tiennyt milloin seuraavan kerran mahdollisesti söisi, edes jotenkin kunnolla, vaikka siitä oli tarkoitus pitää kyllä myös hyvä huoli.

 

Teamin ihailua ja ihmetystä herättänyt huoltopöytä ja sitä vahtiva maskottimme Rahku.

 

Klo 9 starttasi minun autoni, kyydissä Kata ja Marjo (Marjo huoltojoukkoihin ja Kata pelipaikalle odottelemaan Minimasokistin lähtöä, joka olisi klo 10). Sadan kilsan lähtijät olivat lähteneet omalle osuudelleen jo klo 8 (itseasiassa lähtö oli 8.20).

Sadan kilsan lähtijät olivat vieneet mestoille pöydät (3 kpl) jotka suorastaan notkuivat juoksijoiden tankkaustuotteita. Minä istutin pöydälle kaiken kunniaksi vielä Team Raholan kisamaskotin, Rahkun, joka tyytäväisenä kököttelikin seuraavat 18 tuntia siinä, vahtien jokaisen juoksijan ja ohikulkijan, keräten kehuja suloisuudellaan, ja pääsipä jonkun kameraankin. Ihan varta vasten kysyttiin saako maskottia kuvata.

Aluksi tsekkasin tiätty Peten boxin, notta missä mitäkin oli, tiedän sitten mitä missäkin on. Illan mittaan kyllä tuli todettua, että Pete itse oli hyvin tietoinen missä mitäkin on ja muisti yllättävän hyvin, väsyneenäkin, ottaa geelit, suolat, magnesiumit sun muut juuri niin kuin oli suunnitellutkin. Eli kun uljas henkilökohtainen huollettavani teki tätä retkeä vajaat 17 tuntia, jonka aikana pelkästään geelejä meni 15 kpl, niin aikas orjallisesti noudatti omia suunnitelmiaan. Hän kun oli päättänyt esim. geelien suhteen tankata yhden tunnin välein.

Huoltopöydän takana hääräilivät minä, Luhtalan Sari, Niinimäen Marjo ja Kukkulan Pasi. Myöhemmin päivällä yllätys-yllätys-huoltajaksi ilmestyi Virtasen Virpi, ja kun itse Minimasokisti-osuus Keräsen Johannalla oli ohi, niin hänkin siirtyi huoltamaan.

Itse huolto-osuus päivän aikana meni silleen aikas jouhevasti, ei tullut sellaisia pitkiä odottavia hetkiä, joita oletin, koska koko ajan oli kuitenkin juttuseuraa muista huoltajista, ja huollettavaa riitti säännöllisesti. Reitti, jota juoksijat juoksivat, oli pituudeltaan hieman vajaa 2 km, ja meidän juoksijoita siihen mahtui yhteensä 20 kpl!!! Kolmetoista 100 km:lle ja 7 Minimasokistille. 100 km:n osallistujat: Pete V., Päivi L., Pete M., Eerika, Henna, Iida, Marko S., Jari N., Susanna, Anu, Markus, Juhani ja Niko. Minimasokistin osallistujat: Keijo, Silja, Niina H., Satu A., Kata, Johanna K. ja Jarno (Jarno ekalle maratonille). Joten kyllä pöydän toisella puolella riitti säännöllisesti kuhinaa.

Ensimmäiset kilometrit, noin maratoniin saakka, meni aikas sulavasti lähes kaikilla. Teamiläiset suorittivat tasaisesti omia osuuksiaan, poiketen tankkauslaatikoillaan omalla huollolla sekä välillä järjestäjien huoltopöydällä, kullakin oli omia hyviä hetkiään, ja huonoja. Huoltopöydän ääressä sai seurata kaikennäköistä mielialaa ja fiilistä, laidasta laitaan. Sanoisin, että aktiivisin huolto alkoi siinä maran kilsojen kohdalla.

Sumuisen ja pilvisen aamun jälkeen pilvipeite repesi ja aurinko lämmitti pitkin päivää. Lämpötila kohosikin aamupäivän aikana jo aikas isoihin lukemiin, ja nestettä kului. Järjestäjiltä tässä kohtaa hieno bongaus, kun huoltoon tuotiin muovisaavi joka oli täynnä jäähilettä. Sitä juoksijat käyttivät aktiivisesti ja kiittelivät, kun sellainen helpotus löytyi. Anu ohi juostessaan huuteli huollolle, että muistakaa korostaa, varsinkin nyt kun on näin kuuma, jokaiselle juoksijalle suolan ja magnesiumin sekä nesteyttämisen tärkeys jolla on suuri vaikutus myöskin palautumisen kannalta. Tässä kohtaa voisi antaa jokaiselle juoksijalle tunnustuksen siitä, kuinka hyvin he tankkauspöytää käyttivät. Sellainenkin asia oli hyvin merkittävää meille huoltajille, että jokainen pyysi aina kun tarvitsi apua jossain, eikä yrittänyt väsyneenä itse. Eerikakin pyysi useasti, että: ’’Jos joku voisi tähän hänen pulloonsa hakea vettä, niin hän sitten sujauttaa seuraavalla kierroksella siihen hieman energiaa.’’ Sitähän varten me siinä olimme. Ja kiitokset tuli myös perässä. Kaikkien kohdalla. 

 

Huolto hyvässä käytössä.

 

Huolto alkoi meillä kello 10. Itse yritin kylmälaukusta syödä säännöllisesti mukaan ottamiani eväitä. Muutaman kerran päivän aikana kävelin juoksureitin läpi kameran kanssa, ja Marjon kanssa kävelimme kerran kilometrin päässä olevaan kauppaan. Jäähallista hain kaffia ja käytin hotelli Helpotusta. Päivä meni todellakin jotenkin ihmeen jouhevasti ja joutuisasti. Syödäkin muistin, aamupäivän aikana edelliseltä illalta jääneen lopun pizzan, ja päivän aikana meni boxi broilerin sisäfilepaloja sekä näiden lisäksi juotavaa, keksejä, suklaata sun muuta maistuvaa.

Juoksijat saivat meidät huoltajat tuntemaan kyllä olomme tarpeellisiksi. Mitä pidemmälle juoksu meni sitä enemmän juoksijat meitä selvästi tarvitsivat. Ajatukset alkoivat jo hieman karkailemaan, ja keskittyminen oli täysin, vain ja ainoastaan heillä juoksussa (missäs muuallakaan, hyvä näin). Loppua kohti täyttelimme puteleita ja kaivoimme boxeista kamoja kun jalat eivät enää taipuneet. Toiset pystyivät tekemään sen, toiset eivät.

Juoksun jälkeisenä ohjeena oli, että sitä mukaa kun juoksijat saapuvat maaliin, niin sitä mukaa lähtee myös täysi auto kohti hotellia. Ja sujuvasti näin menikin; juoksija saapui maaliin, vaihtoi kuivat kamat päällensä, odotteli seuraavia maaliin tulijoita, tankkasi, palautteli. Ja nautti ajatuksella siitä, mitä perhanaa oli mennytkään tekemään. Niin siinä pikkuhiljaa sitten alue sekä meidän huoltopöydän ympärystä alkoi hiljenemään. Kello alkoi lähennellä jo 23:a, kun ajanoton ilmoitettiin mahdollisesti siinä kohtaa lopettavan. 15 h oli siinä kohtaa juoksija edennyt, jos oli vielä radalla. Mutta niin kuin Anu konkarina osasi kertoa, ajanotto kuitenkin jatkui vielä.

 

Mikäs näissä maisemissa ja tässä kelissä huoltaa.

Siihen kun jäin yksin huoltamaan, muut olivat lähteneet, oli aikaa miettiä mennyttä päivää, kaikkia aivan hurjan sinnikkäitä teamiläisiä. Jokaisen suoritusta ja tuskia. Kaikkien suoritukset aivan omaa luokkaansa. Ja sitten vielä nämä kaksi ’kaistapäätä’, Linneron Päivi ja Virtasen Pete (Mummiäs), jotka eivät antaneet periksi. Petekin sanoi, että hän lähtee sitten kun käsketään lähteä, niin kauan mennään. Klo 24:n jälkeen ei reitillä heidän lisäkseen ollut enää muita. ’Ajanottopoika’ laittoi pillejä pussiin, ja sanoi että Virtasen Peten hän vielä odottaa maaliin ja sitten on pakko kerätä ajanottolaitteet, jo pelkästään hirmuisen kosteuden takia. Ajanotto siirrettiin sitten ’manuaaliseksi’, josta ihan valtava kiitos järjestäjille, näin ollen Päivikin pääsisi maaliin. Maalialueella oli enää vanhempi mies Peräkylän Ponnistuksen väestä, sekä minä.

Peten lähtiessä viimeiselle kierrokselle, kysyin haluaako hän seuraa. ’Joo, okei, tuu vaan. Mutta mä en sitten puhu mitään!’, tuli tiukkaan sävyyn. ’Sopii’, sanoin. Siellä me sitten mentiin, yön pimeydessä, jänisten juostessa edellä. Pellolla oli kuulemma näkynyt kurkiakin, sanoi Pete. Tiedä häntä, yksi ’kurki’ oli meinaan joku kasvinalku jonka hän sieltä minulle bongasi pimeydestä, mutta ei mitenkään ihmeellistä, että siinä kohtaa alkoi näkökentässäkin jo hämärtyä. Ja puheensakin väsyneenä pyörsi; puhui lähes koko kierroksen ajan. Paras oli intiaanihuuto yöhön: 'V...u ei koskaan enää masokistia, en koskaan enää tuu tänne, en koskaan!!!'. Mutta kaikkihan me se tiedetään, että aika kultaa muistot.

Kun tulin Peten kaa maaliin, Päivi lähti toiseksi viimeiselle kierrokselle. Huutelin hänelle, että autan Petee vielä, ja sitten lähden hänen kanssaan viimeiselle kierrokselle. Kello oli noin 01. Peten saatuani ’lepokuntoon’ Päivi tulikin sopivasti, ja taas lähdettiin katselemaan jäniksen peppuja. Ja uskokaa tai älkää, tämä meidän ikuinen sissi Päivi, niin uskomatonta kuin onkin, otti 100 kilsan saavuttaneena, 18 tuntia edenneenä, sen kuuluisan loppukirinsä! Minäkin jouduin ottamaan (5 kk:n juoksutauon jälkeen) pitkästä aikaa ensimmäiset juoksuaskeleet, kun en kehdannut jäädä jälkeen. Siinä sitten nauraen ylitettiin se perhanan maaliviiva ja viimeinenkin teamiläinen oli maalissa. Kello oli yöllä 02.

Aivan uskomatonta porukkaa, jokainen. Ei pelkästään teamiläiset, vaan kaikki matkaajat. Aamusta alkaen, koko päivän, tunnollisesti eteenpäin, kierros kerrallaan, määrätietoisesti. 100 kilsan matkaajat. Muistan jossain kohtaa miettineeni, kun siinä yöllä seisoskelin huoltoalueella, että 'Oikeesti, tuolla ne kaksi vielä menee, yössä. Käsittämätöntä...' <3

Aamulla kun menimme aamupalalle noin 7.40, siellä melkein kaikki hotellissa yöpyjät jo olivatkin. Vaikka oltiin menty Peten kanssa nukkuun noin klo 03, niin aikaisen herätyksen aiheutti kurniva vatsa.

Kiitos kaikille viikonlopusta. Oli mielenkiintoista nähdä juoksu myös huoltopöydän takaa. Olen aina arvostanut huoltajia ja heidän kallisarvoista työtään, ja nyt vieläkin enemmän.

Jatketaan samaan malliin, pidetään huolta toisistamme. Ensi vuonnako uudestaan..?

Teksti: 'Signora Virtanen'

Linkki kuviin: https://drive.google.com/drive/folders/1Mr2Mi98XobjRcyt0mPXnXfNxFa3oHzwk?usp=sharing

Erämaaretkellä Lemmenjoella 22.-30.7.2020 – Eräoppaana Keijo

Tiesittekö, että retkikengät saa kuivaksi kun kenkiin asettelee kuumia kiviä? Minä en ainakaan tiennyt! Tämän ja monta muuta erävinkkiä opin Kekeltä, joka rohkeni lähteä kanssani Lappiin Lemmenjoelle kullankaivajien maille.

Keke oli puhunut minulle jo jokin aika sitten kullankaivajan tuvasta, jossa oli nuorena yöpynyt. Supermaukkaista tammukoista, joita saattoi erämaajärvellä kalastaa ja useista Lapin reissuista, joita hän oli aiemmin tehnyt. Edellisestä reissusta oli hänelläkin kulunut aikaa, mutta nuo kiehtovat tarinat kalareissuista, kullankaivajista ja Lapin luonnosta oli jäänyt minulle kytemään ajatuksiin. Nyt meille vihdoinkin tuli mahdolliseksi tehdä tämä retki!

Ryhdyimme jo varhain varustautumaan retkelle hankkimalla välineitä: Trangia, ruokailuvälineet, sateen pitävä takki, kalastustarvikkeita ja ennen lähtöä tietenkin retkimuonaa. Tampereen Kalevan Prismasta löysimme tarvittavat tavarat ja kalastukseen liittyvä tilbehööri hankittiin Motonetistä. Rinkat oli valmiina jo omasta takaa. Matka taittuisi kätevästi autojunalla Kolariin ja takaisin.

Itseäni vaellus arvelutti! Miten jaksaisin pitkät matkat? Hyttysarmeijat -syökö ne minuakin? Miten löydämme reitit? Osaanko nukkua? Kysymykset pyörivät päässäni… Radiossa tulee ohjelma luonnossa liikkumisesta, sen merkityksestä ja hyödyistä sielulle ja ruumiille, siis tekisi se hyvää minullekin!

Kaikki alkoi Njurgalahdelta, Ahkun tuvalta. Ahkun tupa oli vaatimaton hostelli – ravintola, josta meille löytyi vapaa mökki. Emäntä oli suojautunut asiaan kuuluvalla visiirillä ja hanskoilla ja hän hermostuneesti repi elmukelmua maksupäätteen suojaksi pleksilasi välissämme. Hmmm…. bakteerikammoinen… olisi edes nyt vähän hymyillyt – ajattelin!

Yöpyminen oli viisas ratkaisu, sillä taivaskin oli sopivasti kirkastunut seuraavana aamuna. Pakkauduimme pitkään veneeseen muiden reissaajien kanssa. Maski piti laittaa kasvoille, tai myös tuubihuivi ajoi asiaa. Ensimmäinen pysähdys oli upea Ravadasköngäs. Retkipaikka.fi -sivuston mukaan se on suuri, tiettävästi kolmiosainen vesiputous Lemmenjoen varressa. Ravadasköngäs on koski, joka laskee korkeuttaan juuri ennen Lemmenjokeen liittymistä lähes kymmenen metriä. 10 minuutin pikapysähdyksen aikana ehdimme kivuta raput ylös ja näpsin muutaman kuvan tästä kauniista luonnon näytelmästä.

     

Venekuva-selfie. 

 

       

Ravadaskongäs.

 

Kultahaminassa loikkasin tohkeissani veneestä ja heitin rinkan selkääni. Huh – polvet notkahtivat. Edessä olisi Keijon mukaan Hengenahdistuksen mäeksi kutsuttu nousu. Jo heti alkuun siis mehut pois! Pian taakkaan jo tottuikin ja kävely sai rytmiä.

Neljän tunnin kävelymatkan jälkeen seurasi jyrkkä alamäki ja alhaalla näkyi rakennuksia! Helpotus – olimme reitillä! Olimme saapuneet Hopun kämpälle -ensimmäiselle kullankaivajan asumukselle! Meidät otti vastaan siellä kemiläinen rouva, joka kertoi retkeilleensä siellä kullankaivausta harrastavan miehensä kanssa jo 35 vuotta. Hän neuvoi meille vesijohdon, josta saisimme tankattua kirkasta purovettä loppumatkaamme varten.

Matkalla ohitimme myös kullankaivaja Ollikaisen hienon kämpän. Tämä kämppä ”Hippu” sijaitsee Ruihtun keskijuoksulla. Kekellä oli ollut ilo tutustua jo edesmenneeseen Ollikaisen pariskuntaan, jotka olivat kaivaneet käsipelillä kultaa tuolta alueelta 45 vuoden ajan. Poikansa Lasse oli jatkanut kullan kaivuuta, kunnes oli löydetty polun varresta kuolleena muutama vuosi sitten.

Selkä valui hikeä rinkan alla. Olimme tulleet vihdoinkin tukikohtaamme Ruihtun kämpälle, harmaaseen pieneen mökkiin, josta löytyi sisältä kerrossängyt, pöytä ja 2 tuolia. Olimme saaneet tehdä matkaa kuivassa ja lämpimässä kelissä ja matkalla näimme Metson, kotkan ja Riekkoja. Hyvällä mielellä ryhdyimme kokkaamaan retkimuonaa Summit to Eat -pusseistamme ja kietouduimme makareihimme ensimmäistä yötä viettämään kullankaivajien kiehtovissa maisemissa.

    

Kuva kämpältä.

Hyvin nukutun yön jälkeen keitimme aamupuuron ja kahvin ja suuntasimme ensimmäisen retkemme kohti Martiniiskonpaloa. Martiniiskonpalo (467m) on yksi maamme erikoisimmista ja eksoottisimmista lentokentistä. Tunturin laella sijaitsee lentokenttä, jossa kiitotiet ovat jonkin verran kuperia ja kaltevia. Kaiken kukkuraksi huipulta löytyy kirjasto lentokentän kopista. Tässä kohtaa on huomautettava, että nyt puhutaan erämaasta ja tiettömistä taipaleista. Marssimme sinne puolirivakkaa vauhtia halki köyhien, yksitoikkoisten, omituisten, sanomattoman viehättävien ja uneksivien tienoitten.

     

Martiniiskonpalon lentokenttä.

 

Tätä saa Suomen Lapista eikä mistään muualta, kävelemällä, ei muilla keinoilla. Jyrkän ja hyllyvän rinteen rauhoituttua ylängöksi saimme näköpiiriin tunturin laella kyhjöttävän kopin. Tästä ei kirjasto enää yksinäisemmäksi voi muuttua! Kirjastossa löytyi hyvässä kunnossa toista tuhatta nidettä Kiplingistä, Ludlumiin! Palautus systeemi toimii vieraskirjan avulla itsepalveluna. Kämpälle tultuamme vaskattiin kultaa, mutta sade keskeytti touhumme. Ihailimme kämpän portailta myös edessämme laiduntavia poroja.

Iltapalalettujen paiston jälkeen puiden lomasta kuului outoa määkivää ääntä. Se osoittautui eksyneeksi poron vasaksi joka huhuili poroäitiään. Hetken päästä valkoinen poro ilmestyi eteemme kuin tyhjästä ja pari -valjakko jolkotteli jonnekin metsään.

     

Poroja.

Keke oli kertonut minulle porojen nimityksistä. Ne nimetään iän ja sukupuolin mukaan. Poro uroksista näytetään nimitystä hirvas ja naaraille vastaava termi on vaadin. Jälkeläiset ovat vasoja. Toisella ikävuodella olevasta naaraasta käytetään nimeä vuonelo ja urosta nimitetään urakaksi. Kun poro täyttää kuusi vuotta, nimitykset loppuvat, jolloin siitä käytetään nimitystä nimiloppu.

Seuraavana päivänä olimme suunnitelleet kalastusretkeä. Aamulla ensin söimme rauhassa tukevan aamupalan, pakkasimme rinkat ja lähdimme matkaan kohti tätä kiehtovalta kuulostavaa kalapaikkaa. Koska kalapaikkoja ei saa Keken mukaan paljastaa, niin voin kertoa vain sen, että se on Lemmenjoen kulta-alueen eteläisellä reunalla. Kuljimme aluksi Ruihtun pohjaa pitkin mikä tuntuikin yllättävän helppokulkuiselta. Tämä ilo kestikin vain hetken ja reitti muuttuikin vaikeakulkuisemmaksi.

     

Kaukainen kalapaikkamme.

Välillä pysähdyimme lounaalle ja siitä saikin hyvin uutta voimaa jatkamiseen. Muutama suo tuli ylitettyä ja matkalla saimme syödä peukalon pään kokoisia hilloja suoraan punaisena hehkuvista hillamättäistä! Koivikko tuntui loppumattomalta. Pitkältä tuntuvan rämpimisen jälkeen pääsimme perille. Löysimme telttapaikan ja lähdimme marssimaan kohti järveä – tuota kuuluisaa kalapaikkaa.

Reitti järvelle oli märkää suota! Pian hyvin palvelleet retkikenkäni olivat vettä täynnä ja hiukan turhautuneena mietin, että kannattiko tänne asti tosiaankin tulla kastelemaan kenkänsä. Ensimmäisessä kalapaikassa tuli jokaisella heitolla ruohoa saaliiksi, eli ranta oli liian matala. Siirryimme eteenpäin. Mitä märemmäksi jalkani tulivat, sitä epätoivoisemmalta koko suunnitelma tuntui. Kurjasta tunnelmasta huolimatta ajattelin kuitenkin yrittää, oltiinhan sitä talsittu reilut 10 kilometriä mokomaa kalapaikkaa varten!

Heti ensimmäisellä yrityksellä uistimeeni tarttui villisti rimpuileva kala! Ihana tunne sai minut valppaaksi ja märät kengät unohtuivat sen siliän tien! Toisella ja kolmannellakin heitolla vedin rantaan itselleni entuudestaan tuntemattoman tammukan. Muutama niitä karkasikin. Kalan rantaan saaminen ei ollutkaan mikään helppo juttu! Näin kalan loiskahtavan vedessä! Yhtäkkiä tuntui että järvi vilisi kaloja ja olin aivan haltioissani! Keke siirtyi toiseen paikkaan. Vielä kerran nappasi ja yritin saada kalan rantaan. Virvelistäni kuitenkin tippui osa ja onnistuin vielä saamaan koukun takertumaan takkiini niskapuolelle. Kala toisessa kädessä, virveli toisessa ja koukku niskassani lähdin sitten huhuilemaan apua Kekeltä, joka tuli pelastamaan minut tukalasta tilanteesta. Lopuksi piti vielä ylittää märkä suo ennen leiriä. Yritin loikkia sen Keken kannustamana ripeästi yli, vaikka olin aivan varma, että pian uppoan suon silmään!

Umpiväsyneenä haikailin jo ääneen konjakkiryyppyä – olinhan sen jo ansainnut! Vielä mitä! Sen jälkeen piti vielä lähteä etsimään nuotiopuita ja kiviä nuotiota varten. Näppärästi Keke rakensi meille nuotiopaikan ja siirsi syrjään turvetta, mihin asettelimme nuotiopuut. Pian ihanat kalani tirisivät tikun nokassa nuotiossa ja houkutteleva tillillä ja mustapippurilla maustettu kalaillallinen oli valmistumassa – konjakkiryypyn kera!

     

Nuotiokuva.

 

Nuotion reunoille saimme aseteltua likomärät kenkämme kuivumaan ja märät varpaamme saivat suloista lämpöä nuotiosta. Puolen yön jälkeen nukahdimme molemmat upouuden teltan suojaan.

Aamulla purimme leirin ja siistimme ja kastelimme nuotiopaikan – turvelaatat takaisin paikoilleen ja Voila! – ihan kun nuotiota ei olisi ollutkaan. Keke lähti vielä kokeilemaan kala-onneaan järvelle ja itse jäin makoilemaan ja nauttimaan auringosta. Käsky tuli, etten saisi lähteä hortoilemaan – voisin vaikka eksyä! Melkein tottelin, kävin kurkistamassa jossain vaiheessa, että mies oli tallella.

Paluumatkalla pysähdyimme jo melko pian ensimmäisen puron varteen syömään. Samalla saatoin kerätä jo kypsyneitä lakkoja kylmäkassin pohjalle meille evääksi. Melkoinen nautinto odotti! Mietin myös, että säät olivat suosineet meitä – mikä onni! Seuraavan puron kohdalla sain päähänpiston, että nyt pulahdetaan veteen! Jäätävää! Pulahdus tunturipuroon sai minut haukomaan henkeä! Kylmä vesi raikasti ihanasti, kun takana oli jo muutama päivä erämaassa. Kyllä tämä kestetään – usutin Kekenkin pesulle! Siitä tulikin sittemmin meille tapa -purovesi puhdisti ja virkisti!

Kalamiehenä Keke neuvoi testin. Pyydystimme hyttysiä ja heitimme ne tähän tunturipuroon. Tammukka nappasi jokaiseen hyttyseen välittömästi. Hyvä kalapaikka oli taas löytynyt!

Seuraavana päivänä päätimme tehdä päiväretken Morgamojan Kultalaan. Matkalla kapusimme 130 m korkeamman tunturin yli. Tapasimme siellä ensimmäiset ihmiset, retkeilijät, joiden kanssa oli kiva vaihtaa kuulumisia. Aurinko paistoi taas siniseltä taivaalta ja tunturipuro solisi edessäni kristallin kirkkaana. Paikka sijaitsee Lemmenjoen Morgamjärveen laskevan Morgamojan kurussa, noin 4,5 km Lemmenjokilaaksosta luoteeseen. Sieltä löytyy hyvin varustettu autiotupa yön yli nukkuvia retkeilijöitä varten, leirintäalue, telttailualue ja vuokrakämppä. Puitteiltaan varsin idyllinen ja kaunis retkeilykohde. Tämäkin kohde ansaitsee lämpimän suositukseni! Paluumatkalla Petronellan kukkuloilla vastaamme tuli vielä yksinäinen kulkija. Hänenkin kanssa oli kiva heittäytyä juttusille ja vaihtaa kokemuksia.

    

Morgamojan Kultala.

Seuraavana päivänä olikin sitten aika lähteä takaisin kohti Kultahaminaa ja venekyytiä. Hieman haikein mielin ihastelimme vielä kuukkelia, joka tuli hyvin lähelle meitä. Ikään kuin tämä olisi halunnut hyvästellä meidät. Vain tällaisella vaelluksella voi päästä näin lähelle luonnon kanssa kosketukseen. Voi kokea treenanneensa monipuolisesti, tunkkausta, suolla loikkimista ja poluilla taivaltamista painolasti selässä sekä fiilistelleensä yöttömän yön unenomaista tunnelmaa. Huomasimme olleemme kaukana arjesta. Viimeisenä iltana saimme vielä pulahtaa onnellisina Lemmenjoen vilvoittavaan veteen. Tästä upeasta reissusta kiitollisena!

    

Viimeinen ilta - pulahdus Lemmenjoessa.

Teksti: Silja Hormia.

Kuvat: Silja Hormia.

Masokistin Unelmaan lähtijöille infoa

A&M tuo teamille pöydät. Omiin muovilaatikoihin suolat, magnesiumit, geelit, nessut ja muut tarvitsemasi tärkeät tuotteet, esim. vaselin hiertymien/rakkojen estoon. Toiseen laatikkoon/säänkestävään reppuun vaihtovaatteet, kengät, jos tarvii vaihtaa matkanteossa.

Juoksulle juomavyö riittää ja yksi pikkupullo. Nessupaketti, suola, magnesium mukaan, lisää niitä sitten huollossa eli ei kannata kantaa liikaa mukana, kun huolto on koko ajan käsillä. Mutta jos kramppaa kierroksen aikana, on hyvä olla se hätävara mukana juoksun aikana, että on sitten apu heti saatavilla.

Juoksun jälkeen vaihdettavat vaihtovaatteet mukaan, eli kuivat päälle (suihku hotellilla) ja jotain lämmintä esim viltti. Kylmä on, kun muita odottelee vaikka olisikin lämmin ehtoo, energiavaje ottaa veronsa. Kun auto täyttyy maaliin tulijoiden järjestyksessä, niin siitä pääsee hotelliin odotteleen muita. Anu odottaa kaikki maaliin.

Perjantaina käydään syömässä kimpassa ja kaupasta haetaan evästä huoneisiin aamupalaksi, emme ehdi (100 km:n juoksijat) aamupalapöytään. 100 km lähtö klo 8. Juoksun jälkeiseen aikaan syömistä sekä juomista riittävästi, kun ei tiedä mitä pystyy sitten tekeen/hakeen. Juoksun jälkeen kauppa on kyllä ihan lähellä ajovarrella, josta kannattaa hakea pikkusuolasta, mutta älä laske sen varaa vaan huoneissa pitää olla emmettä. Illalla myöhään käymme syömässä hotellilla tai siinä ihan vieressä, kun kaikki saapuneet hotellille ja käyneet suihkussa.

Maratoonarit sekä huoltajat ehtii syödä hotellin aamupalan, jos menevät heti sen alettua ja laittavat tavarat ennen aamupalaa jo valmiiksi, syövät ja lähtöön, siellä on hyvä olla klo 9.30.

Juoksun huolto on kattava, joten älä ota turhaa itse sipsejä, mehukeittoa, colaa, vaan harkiten mitä spessua kaipaat. Energiaa ja aikaa kuluu, joten niitä on hyvä olla. Tsemppiä kaikille, kysy Anulta/Markukselta jos kysyttävää.

Vahvaa mieltä kaikille!