Tiimikledjuja

Nyt olisi tilattavissa Team Rahola- takkeja, putkihuiveja ja pipoja. Takin hinta on 69€, pipon 20€ ja putkihuivin hinta tarvitsee kysäistä Anulta.

Tee oma tilauksesi marraskuun loppuun mennessä Anulle.
anu.ossberg@gmail.com tai 040 8285700

Pikkujoulut 9.12.2017

Team Raholan Pikkujoulut lähestyvät taas! Lauantaina 9.12. aloitetaan 3h Spinningpläjäyksellä klo 13.30 Liikunta Pyörteellä Nokialla (14€), jonka jälkeen siirrytään hiljalleen Tampereelle Ruby&Fellas ravintolaan syömään ja touhuamaan kaikkea mukavaa klo 19.00 alkaen.

Pikkujouluruoka on tarjolla seisovastapöydästä, jonka hinta on 29€. Ruoka maksetaan paikanpäällä!

Mukaan pieni lahja max.5€ arvoinen.

Menu

Vihersalaattia & viikunabalsamicoa

Omena-karpalo-saksanpähkinäsalaatti

Aura-pekoni-karhunvadelmasalaatti

Napue graavattua lohta

Rosmariiniaiolia

Oluessa pitkään haudutettua possunposkea

Uunilohta granaattiomenalla, yrteillä & tahinikastikkeella

Uunijuureksia

Bataatti-vuohenjuustopaistos

Karpalofocacciaa & levitettä

Punajuuri-suklaakakkua

Kauden hedelmiä

Ilmoittautukaa mukaan viimeistään 25.11.2017!

Ilmoita kaikki mahdoliset ruoka-allergiasi myös.

Kysymyksiä saa esittää myös.

Anu Ossberg anu.ossberg@gmail.com p. 040 828 5700

Joensuu Night Run -kisaraportti

Ilon kautta. Tiimi hyvin edustettuna. Kuvasta puuttuvat veryttelemässä olleet Hedin ja Vahtolammi.

Kuva: Petteri Jokela.

Oot sä joku Robin vai?

Ei hemmetti, ei tästä taaskaan tule yhtään mitään, ajattelen. Paitsi, että suihkunraikkaalla ja juoksuradan vierellä seisovalla Vahtolammen Mikalla homma on purkissa. Mika on Joensuu Night Runin miesten maratonilla rikkonut Tallinnan tavoin uudelleen neljän tunnin rajan ja sijoittunut kolmanneksi (loppuaika 3:58:41). Itse olen kello kahdeksalta illalla alkaneessa omassa 12 tunnin urakassani vasta puolessa matkassa ja tulos on 600 metriä alle 50 km eli olen hiukan jäljessä vauhdinjaossa, joka takaisi 100 km:n tuloksen. Kaiken lisäksi jälkipuolisko tuppaa ultrajuoksuissa usein olemaan ensimmäistä puoliskoa hiukan huonompi. Taaskaan-sana viittaa puolestaan toukokuun Kokkolan reissuun, jossa vastaavassa 12 tunnin kisassa sain kasaan 70 km ja hyppäsin pettyneenä Tampereen junaan jo pari tuntia ennen kilpailun päättymistä.

Alle 4 tunnin pronssimies.

Kuva: Petteri Jokela.

Suunnitelmien mukaisen alun jälkeen - joka on koostunut 10 kierroksesta juoksua + kierros kävelyä -rytmistä - viides ja kuudes juoksutuntini ovat olleet vaikeita. Vessaistuntoja on tullut luvattoman monta. Geelienoton olen jo joutunut lopettamaan, nesteytystabletilla ei ole ollut mitään vaikutusta ja Imodiumkin tuntuu vain pahentaneen tilannetta. Suolatablettien ottamisesta kolmen tunnin välein en sentään ole päättänyt luopua. Olen siis tilanteessa jota olen muutaman muun juoksijan kanssa pähkäillyt pukuhuoneessa ennen kilpailun starttia. Minkä osa-alueen pettäminen vaikuttaa eniten juoksun lopputulokseen: Pää, jalat vai vatsa? Liputan vatsan puolesta, koska kahden ensimmäisen pettäessä on vielä mahdollisuuksia liikkua eteenpäin. Vatsan reistaillessa matka ei edisty - ei ainakaan vessassa. Kuinka ikävän oikeassa olenkaan ollut mielipiteeni kanssa.

Itsesääli on mukavaa

Päätän, että kun 50 km on täynnä, niin istahdan Team Raholan huoltopöydän taakse ja suon itseni vaipuvan hetkeksi itsesäälin valtaan. Mielestäni olen sen ansainnut. Olen sentään matkannut junalla Joensuuhun jo edellisiltana, että olisin hyvin levännyt ja tarmoa täynnä ennen kisaa. Tallinnan maratonin jälkeinen Joensuun kisaan valmistautuminen on ollut ankea, kun kolme viikkoa vaivannut sitkeä flunssa on pakottanut minut harjoittelutauolle. Juoksematta jääneet harjoituskilometrit yritän kompensoida hyvällä kisastrategialla sekä huolellisella valmistautumisella. Vihdoin 50 km tulee täyteen ja olen kurvaamassa huoltoomme. Nyt voin hyvin pujahtaa tiskin taakse, kun Anun Enkeleiden (lopputulos yht. 95,7 km) kakkososuuden viestinviejä Päivi Linnero on vaihtanut kutimet juoksukenkiin ja ykkösosuuden eli ensimmäiset kuusi tuntia urakoinut Eerika Hedin on häipynyt suihkuun. Muut joukkuejuoksussa mukana olleet joukkueet vaihtavat juoksijaa tuhka tiheään - mutta sellainen ratkaisu tuntuu ilmeisesti liian helpolta tiimin rouvaduolle. 6 tuntia per nokka - ei mikään pikajuoksuviesti.

Anun enkelit - ultraviestinviejät.

Joku on siirtänyt roskiksen tukkien aikaisemmin pöytien välistä löytyneen kulkuväylän. Yrittääkö joku sanoa minulle jotakin - pysy pois täältä? No, kierrän pidemmän kautta, että pääsen pöytäni taakse. Hetken seison siinä ja katsoin eväitäni. Mustikkamehua, Mountain Drewtä, Vichyä, Gatoradea, suklaata, vaahtokarkkeja, geelejä, suffelipuffeleita ja mutakakkua. Mutta en uskalla syödä mitään, koska vatsa on sekaisin. Team Raholan ykköspyssy Anu Ossberg kävelee huoltopisteemme ohi. Jo aivan kisan alkukierroksista lähtien hänen juoksuasennostaan on näkynyt, että nyt kaikki ei ole kunnossa. ”Vi…uun kaikki tasaisen vauhdin juoksusuunnitelmat” mietin. Anukin tuossa kävelee sitkeästi (77,8 km), vaikka tilanne on mikä on. Ja Kurvisen Ellu. Hän on nakuttanut kierroksen toisensa perään kävellen - pidemmälle kuin koskaan ennen (30,2 km). Nyt lähden takaisin radalle ja myös minä etenen sen minkä jaksan ja vatsa suo. Tiedän kokemuksesta, että saattaa se olo parantuakin. Ainakin kovasti toivon sitä.

Nyt ollaan pohjalla

Ruokaympyräni kutistuu pieniin vesihörppyihin, välillä urheilujuomaa, satunnaisiin raffeleihin ja suolapähkinöihin sekä appelsiinilohkoihin - nekin saattavat emäksisyydellään ärsyttää lisää vatsaani, mutta jotakin tässä on yritettävä. Olen hyppäämässä monen ultrajuoksijan kokemaan tilanteeseen. Energiavarastoni ovat hupenemassa ja yritän silti jatkaa etenemistä välittämättä tästä tosiasiasta. Juoksun seitsemäs tunti (7,5 km) on hiukan parempi ja kahdeksas (8,1 km) jo melkein lupaava. Ajassa 8:17 Kurvisen Jari puolestaan päättää lähteä suihkuun - 55 km on hänelle yhtä kuin määräennätys ja hän on siihen tyytyväinen. Hetken. Vajaata tuntia myöhemmin hän on uudelleen radalla ja jatkaa oman road sixtysixin taivaltamista - tietysti 66,4 km:n verran.

Minun suihkuni rajoittuvat vesikipollisiin, joilla kastelen päälakeni, mutta hyöty on näennäinen, sillä seuraavan tunnin aikana en saa kasaan edes 7 kilometriä. Nyt ollaan pohjalla - tätä huonommin on mennyt vain Kokkolassa. Joensuu Areenan äänet kantautuvat pohjallekin, sillä kuulen, kun juontaja kertoo mikä on miesten sarjan kymmenen kärki. Olen yllättäen yhdeksäntenä, kun maratonin täyttyessä sijani oli 16. Taitaa olla vaikeata muillakin. Kuulutuksen aikana olen tietysti…vessassa.

Kaikki peliin - All-in

Kello on viisi aamulla ja juoksun kolmanneksi viimeinen tunti alkaa. Ensin päätän vaihtaa vasempaan jalkaani puolta numeroa isomman kengän, sillä minulla ei ole aikaa alkaa operoida vasemman pikkuvarpaan kärkeen muodostunutta vesirakkulaa. Hoka Clifton syrjäyttää Hoka Vanquisin. Mutta vain toisesta jalasta, sillä toisenkin kengän tuplasolmun avaamiseen en ehdi paneutua. Jatkan juoksemista eri paria olevilla tossuilla. Kysyn tiimin ihmiskokeesta vastaavan Marko Silvennoisen mielipidettä asiasta. ”Ootsä joku Robin vai?” Marko lohkaisee osuvasti. Marko on juossut vain parisen viikkoa sitten Wihan kilometreissä synttäriensä kunniaksi 100 km ja on jo nyt uudelleen haastamassa itseään. Ihan kreisiä - itse en olisi moiseen lähtenyt. Markon ihmiskoe tuo tuloksen 86,2 km ja 12h-juoksijoiden joukossa nopeimman viimeisen kierroksen 01:20.

Oloni alkaa kohenemaan. Vauhtinikin tuntuu paranevan - vaikka en edelleenkään uskalla syödä mitään ihmeempää. Olen kuin rulettipöydässä ja pistän kaikki pelimerkit samalle numerolle. Rulettikuulan tavoin kierrän ympyrää toisensa jälkeen - parhaimmillaan 16 kierrosta putkeen ilman kävelytaukoa. Neljä kierrosta peräkkäin alle kahden minuutin. Minusta tuntuu, että ainoastaan viestijoukkueiden juoksijat ovat minua nopeampia. Clifton & Vanquish tekevät vakuuttavaa jälkeä. Jos minulla on kasassa 82 km ennen kahden viimeisen tunnin alkamista, niin minulla on pienen pieni mahdollisuus saavuttaa tavoitteeni 100 km. Juoksen ja juoksen - en tunne väsymystä ja Runner`s High puskee läpi. Tätä varten tänne on tultu, juoksemaan kierros toisensa jälkeen. Minusta tuntuu, että minulle on annettu tehtävä ja se on toteutettava - uusi sheriffi on tullut areenalle.

Kaikki peliin -ilme.

Kuva: Heidi Ikäheimo.

Kymmenes tunti täyttyy ja tulostaululle heijastuu taivaltamani matka: 80,6 km. Se ei riitä. En millään pysty juoksemaan vajaata 20 km kahdessa tunnissa. En näillä jaloilla - kun takana on jo monta kilometriä ja energiatankkaus on minimissä. Ei perk…le. Plan F - onko sitä - kaikki edelliset suunnitelmat kiertävät jo Joensuun kaupungin viemäriverkostossa.

Silvennoisen kello kahdeksan pikajunan imussa pääteasemalle

Onhan tässä vielä tavoiteltavaa. Kokkolan antikliimaksi on jo taputeltu. Ossin Unelmassa vuonna 2011 olen myös juossut 12 tuntia. Silloin pääsin lähinnä innokkuuden ansiosta 92 kilometriä. No siitähän tehdään hakkelusta. Muita tavoitteita. 300 kierrosta - ei taida ehtiä. Tampereella henkiin herätetyn radioaseman taajuus 957 (95,7 km) ja uuden tulemisen slogan ”Ei tehrä tästä ny numeroo” tuntuu sopivimmalta tavoitteelta. Tai pystyisinkö vielä parantamaan sijoitustani? Mutta koska se isoin maali (100 km) on jo kaikonnut, en piiskaa itseäni enää edellisen tunnin kaltaiseen suoritukseen.

Viimeiset kaksi tuntia kuluvat nopeasti ja yhtäkkiä käsillä ovat viimeiset minuutit. Nyt kaikki tuntuvat painelevan kuin aropuput ja minäkin heitän isompaa vaihdetta silmään. Huoltojoukot taputtavat, lehmänkellot kalkkaavat ja harvalukuinen yleisö hurraa. On tämä outo laji. Kokeakseen muutaman minuutin nirvanan pitää ensin juosta lähes 12 tuntia. Toiseksi viimeinen kierros menee alle kahden minuutin ja kun aivan lopussa Silvennoisen pikajuna pyyhältää ohi, yritän epätoivoisesti vielä kerran roikkua siinä kyydissä. Turhaan - se juna katoaa pian näkyvistä ja omalta osaltani 12 tuntia päättyy n. 1,7 metriä ennen uuden täyden kierroksen täyttymistä. Mietin, että olipa hyvä, että se satanen ei jäänyt noin pienestä kiinni. Tulokseni on 96,8 km ja onnistun kiipeämään lopputuloksissa vielä yhden sijan ylöspäin sijoittuen kahdeksanneksi. Tavoite jäi saavuttamatta, mutta toisaalta juoksussa oli hyviäkin hetkiä.

Tallinnan kisaraporttini päätin Miljoonasateen sanoihin. Tällä kertaa on paikallaan siteerata Robinin - kenenkäs muunkaan -  Kipinän hetki -kappaletta, sillä sen sanat sopivat jokaiselle Joensuussa olleelle tiimiläiselle. Yhteistuloksemme oli 495 km:

Vaikeinta on itsensä voittaa

Mut loppuun asti sitkeät koittaa

Ja vaik ei tuu aploodei

Mikään himmentämään pysty sun tahtoo ei

Muiden on sun kenkiin mahdoton tulla

Tahtomattaskin maailma on sulla

Sun pitää vaan viedä se maaliin

Sä tiedät sen saaliin

Ja saat vielä sen haaviin

Teksti: Kaj