lauantai 29. elokuuta 2015

Finlandian bussikyyti

Matkaopas Jaervinen kuuluttaa:

Lähtö kohteeseen Lutakonaukio Jyväskylä la 12.9. klo 8:00 ABC Kolmenkulmalta.
Paluu takaisin ABC Kolmenkulmalle, kun kaikki ovat saapuneet maaliin ja valmiit kotimatkaan.(pidetään nimenhuuto)

Hulvattomaan bussiin mahtuu vielä 5 innokasta juoksijaa. Jos et tiedä mitä tekisit lauantaina 12.9 lähde Finlandiaan. Tieto Marille sähköpostilla mari.jarvinen@outlook.com. Viimeiseen hetkeen saakka mahdollisuus päästä mukaan. Maksu matkasta tapahtuu myöhemmin, ilmoitetaan sivuilla jälkikäteen.

lauantai 15. elokuuta 2015

Cooper ja T&H

Syksyn Cooperin testiin voi alkaa valmistautumaan! Testi suoritetaan tuttuun tapaan Lamminpään kentällä ja rataa kierretään veren maku suussa 31.8. ja tarvittaessa 7.9. klo 18.00 alkaen. Kaikki ovat jälleen tervetulleita, eikä maksa mitään!

Syksyn tipaton ja herkuton on 21.9. - 18.10. 2€ maksulla pääsee mukaan! Anulle tieto ja maksu. Maanantaina 19.10. saa herkutella, jos matkan varrella tulee kiusaus on mahdollisuus käyttää yksi jokerikortti. Tämä jokeria ei ole tarjolla tammikuussa.

Juokse Sorvassa la 19.9.2015

Monosen Pete täyttää 50 vuotta ja Rintalan Erkki 25vuotta. Näitä herroja juhlitaan juosten Sorvan raittia lauantaina 19.9.2015 klo 10:00 alkaen.
Anun maratonilla riitti vauhtia herroilla
Startti ja maali osoitteessa: Riihitie 3, 37120 Nokia

Tarjolla on siis tuttuun tapaan 10km, 21,1km, 30km, 42,2km ja 50km. 
Reitti on 10km:n edestakainen lenkki ja luonnollisesti virallisesti mitattu.
Huoltopisteet sijaitsevat lähtö-/maalialueella sekä matkan varrella n.3km:n ja 7km:n paikkeilla. Huoltopisteet ovat ns. kylmiä, joten jokainen hoitaa itse juoman laskemisen mukiinsa jne.

Lähtö-/maalialueen huollossa on tarjolla vettä, Teho-urheilujuomaa, mehua, suolaa, sipsiä, karkkia, keksiä... siis suht. kattavasti kaikkea. Reitin huollossa on vettä ja urheilujuomaa.
Suljethan hanat aina juoman ottamisen jälkeen! Riittää juomat paremmin.

Juoksun päätyttyä jokainen merkkaa suoritusaikansa tuloslappuun itse, jos paikalla ei ole ajanottajaa. 

Kisakeskuksella on suihku/sauna tarjolla. Pientä venymistä vaaditaan, koska suihkuja on vain yksi, mutta se ei ole ollut ikinä ongelma. Muistat vain, ettet lotraa, jotta muutkin pääsevät. :-)

Osallistumismaksu on 5€. Ilmoitathan tulostasi etukäteen viimeistään 16.9. Osataan varautua huoltotarvikkeisiin paremmin. Toki voit ilmaantua paikalle lauantaina. Tulethan hyvissä ajoin ennen lähtöä Sorvaan!!

Tapahtumassa noudatetaan normaaleja tieliikennelakeja!
Jokainen osallistuu tapahtumaan omalla vastuullaan!

Ilmot: Markus Ilva 050 5487661 tai ilva.markus@gmail.com
         Anu Ossberg 040 8285700 tai anu.ossberg@gmail.com

tiistai 11. elokuuta 2015

Pyhä Tunturi Maraton 8.8.2015

Minä, Lapin luontoa ja maisemia rakastava ihminen, innostuin Anun ideasta lähteä valloittamaan Pyhä Tunturia maratonin merkeissä. Mielikuvissani näin jo ne kauniit maisemat ja haistoin luonnon raikkauden. Tuonne on siis päästävä. Laitoin heti osallistumismaksun sisään ja ilmoittauduin mukaan ryhmään. Nyt oli jälleen jotain jännää mitä odottaa, sillä sen tiesin tässä vaiheessa, että haaste ei ole helppo.

No, aika kului nopeasti ja matkaan lähdettiin pienellä viiden tiimiläisen ryhmällä. Matkassa mukana oli siis Anu, Tiina, Jaana, Juhani ja minä (Mari) tietenkin. Perjantaina 7.8 aamulla, kun pääsin yövuorosta töistä, oli Anu, Tiina ja Juhani minua vastassa kotipihassa. Siitä sitten matkatavarat siirtyi rivakasti autosta toiseen ja sen jälkeen haettiin vielä Jaana. Näin päästiin ajoissa matkaan ja oltaisiin perillä niin, että ehdittäisi hakea vielä kisanumerot aamua varten valmiiksi. Matka sujui omalta osalta jotakuinkin niin, että välillä torkahtelin yön valvomisen jättämän väsymyksen johdosta ja välillä taas yritin olla mukana keskusteluissa huonolla menestyksellä. Matkalla teimme kolme pysähdystä huoltoasemille, jotta päästään jaloittelemaan sekä syömään. Tottahan joka kerta piti käydä myös ”tyhjennyksellä” koska nesteitä joutui juomaan paljon, sillä lauantaiksi oli luvattu suhteellisen lämmintä ilmaa. 

Useiden autossa istuttujen tuntien jälkeen saavuimme vihdoinkin perille Pyhälle. Maisemat oli upeat, eikä edessämme kohoava tunturi helpottanut jännityksen tunnetta yhtään. Oikeastaan siinä kohtaa alkoi vasta tajuamaan, että nyt taitaa olla tosi kysymyksessä. Haastetta siis tulee riittämään huomiselle. Siinä vielä yritettiin huumoria heitellessä lieventää jännitystä mutta se taisi jäädä yritykseksi. Itsellä ainakin oli isoin perhosparvi vatsassa kuin koskaan. Suoranainen epäusko alkoi hiipimään mieleen, koska omat treenit on ollut mitä on pienien jalkavaivojen takia. Anun sanat kaikui korvissa: näillä mennään mitä on!! 

Numeroidut tiimiläiset
Ennen hotelliin menoa haimme heti kisanumerot ja sen jälkeen etsimme vielä auki olevaa kauppaa. No semmoinen löytyi kisa-alueelta mutta ovet oli sulkeutunut jo kello kuusi. Jouduimme siis ajamaan 20 lisäkilometriä lähimpään auki olevaan kauppaan, mutta meitäpä ei pikku lisänypäys haitannut vaan käytiin hakemassa ”lähikaupasta” kaikki tarvitsemamme eväät. Matkalla saatiin pongattua poro parikin. 

Hotellihuone oli kivan viihtyisä ja sijaitsi ihan lähtöalueen vieressä. Iltapalan jälkeen menimme ajoissa nukkumaan ja keräämään voimia aamun haasteeseen. Säätiedotus oli luvannut tässä vaiheessa voimakkaita ukkosia ja ukkoskuuroja. Kyllä pisti miettimään, että mitä ihmettä sitä päälleen pukisi ja mitä sitten jos ilma muuttuu tunturissa jopa vaaralliseksi. Jännitys nousi taas ihan uudelle tasolle. Onneksi olin niin väsynyt, että sain yöni nukuttua kunnolla. 

Väsynyt matkustaja
Aamuherätys oli siinä seitsemän aikaan. Viisikko alkoi pakkamaan aamupalan ohella juomareppujaan. Juhanikin oli ottanut mukaan ”ison” yhden litran juomarakon. Pussin täyttö tuotti hieman ongelmia ja ensimmäinen lasti taisikin tyhjentyä Juhanin reppuun. Anun äidillisillä ohjeilla homma kuitenkin onnistui ja Juhani sai juomat matkaan mukaan + lisäpullon, sillä 1 litra ei tule riittämään nopeajalkaiselle miehelle. Reppuihin pakattiin juoman lisäksi myös geelejä, möllyköitä, suolaa ja vähän kaikkea mitä nyt kukin kuvitteli matkan varrella tarvitsevansa. Aamupalallakin tapahtui, koska meidän keittiöihme Juhani järjesti Hells Kitchenin räjäyttämällä puuronsa mikroaaltouuniin. Siinä sitä oli sotkua kerrakseen, mutta siivoamallahan moisesta selvisi. Ehkä tästä huomaa, että jännitystä oli ilmassa enemmän kuin paljon. Aamun sählinkien jälkeen olimme valmiita siirtymään viivalle. 

Juhani on ajastanut mikron
Lähtöpaikalla nähtiin tuttuja Häjyjen porukasta ja siinä toivoteltiin tsempit molemmin puolin. Elisakin sieltä pongattiin kisatunnelmissa. Asetuimme jälkimmäiseen lähtöryhmään odottamaan lähtölaukausta. Olimme sopineet ennalta että matka taivallettaisiin yhdessä. Paisti tietty Jaana, joka oli osallistunut puolikkaalle ja taivaltaisi reitin yksikseen siitä nauttien. 

Tiimiläiset ja Häjyt

Elisa aurinkoisena
Vihdoinkin päästiin matkaan. Sykkeet huiteli jossain todella korkealla, sen tunsi pumpussa. Jalat tuntuivat kahdelta tonnin painavilta ratapölkyiltä. Voi voi, mitä tästä tulee, oli ensimmäinen ajatukseni. Luulot otettiin pois kisaväestä heti reitin alussa kun kohtasimme liukkaan ruohikkoisen nousun. Pumppu hakkasi kovaa, jalat hapotti ja hiki puski. Onneksi mäki ei kuitenkaan ollut mikään mahdoton ja sen jälkeen alkoikin hieman tasaisempi osuus ennen rappusia. Takki oli pakko riisua tässä vaiheessa pois, sillä lämpötila nousi takin sisässä sietämättömäksi. Keli oli usvainen, kostea ja lämmin. Mietittiinkin että hälveneekö sumu missään vaiheessa ja jääkö maisemat siten näkemättä. No kyllä se sumu hälveni ja keli muuttui upeaksi. Aurinkoa ja pilvien tuomaa varjoa saatiin sopivassa suhteessa. Ukkosen vaaraa ei vielä näkynyt missään. 

Matkaan lähdettiin pikku usvassa

Juhani opastaa: 1. tilkka vettä reppuun 2. räjäytä aamupuuro mikroon ja sitten baanalle

Matka eteni rauhalliseen tahtiin. Anu otti kuvia minkä kerkesi. Kivikkoiset kurut ja tunturin maisemat olivat upeat. Matkan edetessä maasto muuttui koko ajan haasteellisemmaksi. Oli juurakkoa, kiviä, kiviä, kiviä ja pehmeää alustaa, suota, kuraa, kiviä jne. Tähän settiin tietenkin lisätään ylä- ja alamäet niin reitin haastavuus oli tullut melko nopeasti selväksi. Anun ja minun lenkkarivalinta ei osunut ihan nappiin. Brooksit on parhaat, mutta ei ehkä kuitenkaan polkujuoksussa. Joka kivi tuntui jalkapohjassa ja nilkat muljui minne sattui. Kai se huippuryhmä vetää tämmöisen vaikka paljain jaloin, mutta amatöörillä pitää olla varusteet kunnossa. Alusta todella alkoi tuntumaan nivelissä ja käymään muutenkin voimille. Huomaa että polkujuoksu vaatii oman harjoittelunsa kyllä. Mutta matka eteni, ja juttu lensi muiden matkaa taivaltavien kanssa. Maanviljelijä Savostakin hauskuutti meitä pitkän pätkän, kiitos hänelle siitä. Loistavaa kannustusta ja tsemppiä saatiin myös jokaisella huoltopisteellä. Reittikin oli muuten merkattu todella huolellisesti. Ei ole varmasti ollut sekään helppo rästi. 

Juokse tässä nys sitte

Marilla edessä pari selkää

Eksymisen vaaraa ei ollut
Oltiin tultu jo pitkälle yli puolen välin kun huomasin, että Anu ja Juhani meni edellä omaa kevyttä tahtiaan ja minä painavine jalkoineni yritin vaan selviytyä. Tiina pysyi takanani jutellen mukavia positiivisia asioita….niin kuin aina, ja ei silläkään puheesta päätellen tainnut tuntua matkanteko yhtään missään. Anu poimi mustikoita suuhunsa ja odotteli välillä häntäpäätä ja näin saatiin hetkeksi ryhmä kokoon. Olihan se itsekin pakko parit mustikat maistaa aina kun ehti. Matkan taas edetessä huomasin, että nyt alkaa todella käymään työlääksi juoksu. Jopa tasaisilla osuuksilla pisti puuskuttamaan herkästi ja se teki olosta kyllä tukalaa. Tiesin että matkaa on vielä paljon jäljellä ja nousujakin on tiedossa. Ajatukset mitä päässäni pyöri, ei kestä päivänvaloa, mutta yksi ajatus ei mieleeni päässyt….luovuttaminen. Olin niin päättänyt, että tämän menen läpi vaikka mikä olisi ja tulisi. Välillä laskin kellosta että riittääkö järjestäjän rajaama aika minun vauhtiini. Laskujen mukaan riittäisi. Ei kun eteenpäin, askel askeleelta, päättäväisesti. 

Oli tunturissa pari punatulkkuakin
Päästiin ihan 35 km kohdille kun saatiin ensimmäinen ja ainoa sadekuuro. Se tuli kieltämättä kuin taivaan lahjana virkistämään tuskallista olotilaa. Tosin sillä oli myös se vaikutus, että alustalla olevat kivet ja puiden juuret muuttui todella liukkaiksi. Jäykät jalat ei toiminut tässä vaiheessa toivotusti, vaan varpaiden kärjet hakkasi kiviin ja kompurointia tapahtui. Kerran menin ihan polvillenikin, mutta selvisin onneksi säikähdyksellä, sillä kivet oli todella teräväsärmäisiä. No, kaaduin minä kerran aikaisemminkin, mutta ei siitä sen enempää. Otti Anu ja Tiinakin lipat, joten en ollut ainoa :D Juhani sai 10 pistettä kun pysyi pystyssä koko matkan. 

Ja matka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu….tää tuska ei lopu koskaan. Ja hei, missä ne hienot maisemat on??? huomasin että olen tuijottanut tunti tolkulla kivistä polkua. Kiviä vaan vilisi silmissä. Oli oikein pakko pysähtyä ja katsoa ympärille, että missä olen ja miltä ympärillä näyttää. No, sillainhan ne maisematkin sai näkyviin ja näkymät oli aina upeat. 

Välillä kannattaa pitää pää pystyssä
Vihdoin saavuimme viimeiselle huoltopisteelle, jonka jälkeen hölkättiin / käveltiin helppoa hiekkapolkua. No, minulle sekään ei enää ollut helppo, sillä pienikin nousu vei jaloista voimat ja hengästyin. Keuhkoparat teki hommia ihan tosissaan. Huh huh. Sitten alkoi se odotettu ja pelätty viimeinen nousu tunturin laelle. Pysähdyin pariksi sekunniksi ja katsoin korkealle ylöspäin. Siellä Anu viipotti menemään kevyen näköisesti. Itselle iski epätoivo. Korvien välissä kajahti muutama ruma sana ja sitten vaan tahdon voimalla nokka kohti nousua. Huoltaja siinä vielä tsemppasi ja kiitos siitä. Kaikki tsempit tuli nyt käyttöön. Nousu oli jyrkkä, kivinen ja haastava kaikkinensa. Jaloissa ei ollut voimaa. Tiina jutteli ja lauleskeli selkäni takana. Minä en pystynyt sanomaan kuin kaksi sanaa kerrallaan HUH HUH tai voi ”ruma sana”. Olin äärirajoilla. Pakko tehdä pysähdys, kaivoin kameran ja otin yhden kuvan selkäni takana avautuvasta maisemasta. UPEA! taas katse kohti nousua ja ratapölkkyä toisen eteen. Pään sisällä jylläsi tunteiden kirjo. Yhtäkkiä kuulin Anun huutelut että enää vain vähän ja tunturin huippu olisi saavutettu. Ääntä kohti ja otin kaikki viimeiset voimat käyttöön. Ja kun vihdoin pääsin tasaiselle, Anu tuli halaamaan, se oli virhe sillä minulta pääsi ensimmäinen itku. En voinut enää pidätellä. Anu komensi tylysti että kerää itses, maaliin on vielä matkaa. Kerää siinä nyt sitten itseäs. No, onnistuin saamaan sieluni kasaan ja matka jatkui jyrkkää alamäkeä kohti maalia. Alamäki oli todella jyrkkä ja haastava täysin jäykille jaloille. Jokainen askel oli mietittävä tarkkaan, ettei lipsahda ja lähde pyörimään pallona rinnettä alas. Alamäen puolessa välissä Anu pongasi poron. Siinä se pällisteli hullua menoa rinteessä. On se söpö eläin nappisilmineen. Liikkeessä oli pysyttävä eikä poroa sen enempää jääty ihastelemaan. Korviin kaikui jo kisa-alueen kuulutukset. Uusi tunneryöppy teki jo tuloaan. Äkkiä nyt vaan perille. Käsikädessä Anun ja Tiinan kanssa ylitettiin maaliviiva. Jaana juoksi kameran kanssa vierellä ja otti kuvia. Hän oli selviytynyt urakastaan upeasti. Maaliviivan ylitettyä tunne oli upean helpottunut ja itkuhan siitä sitten pääsi. Tähän asti elämäni kovin haaste ja selviydyin siitä. 

Nyt sitä juotavaa!


Me selvittiin!!!
Lopuksi pakko tiivistää tapahtunut näin: En todellakaan ilmoittautuessani tiennyt mihin olin pääni lykännyt. Kokemuksena tapahtuma oli ikimuistoinen. On liian aikaista sanoa lähdenkö enää koskaan moiseen koitokseen uudestaan. Aika tosin kultaa muistot, niin kehutaan. Olen voittanut itseni jossain mitä en vieläkään oikein ymmärrä. Ainoa minkä tiedän, on Team Raholan yhteishenki, kaveria ei jätetä periaate ja jokaisen oma tahdon voima. Näillä eväillä voi jokainen uskaltaa haastaa itsensä lajista riippumatta. 

Maratoninn päälle maistuu eväs. (Juhani ei kokannut)
Kiitos Anu kyydistä mennen tullen sekä kaikista järjestelyistä mitä onnistunut matka vaatikin. Ja tietenkin kiitos koko meidän viisikolle mukavasta matkaseurasta sekä tuesta että pääsin maaliin asti. Isot kiitokset kuuluu myös kaikille tiimiläisille jotka olitte hengessä mukana ja tsemppasitte viestein. Myös omat läheiset antoi voimaa selviytyä matkasta ehjänä. 

Niin ja ukkonen kolisteli vasta illalla kun olimme menneet jo nukkumaan, joten kelin suhteen meillä kävi mielettömän hyvä tuuri. 
Paljon olisi varmaan vielä kerrottavaa tapahtuneesta mutta tunnelmista sitten lisää yhteislenkeillä.

Yksi biisi muuten kiusasi matkan varrella ja siitä kiitokset kuulu Spaddulle: elämässä on kaikenlaista jyystöö, ei ikinä, ei ikinä enäääään!! :D Näissä tunnelmissa kohti uusia haasteita, mutta nyt on levon aika. Finlandia odottaa jo nurkan takana.

Lisää kuvia tästä click!

lauantai 8. elokuuta 2015

Pirkan kierroksen pyöräily ja soutu vuosimallia 2015

Kaikkeen se hullu suomalainen yllytyksestä ryhtyy kuten yöllä pyöräilemään! Vaihtoehtona olisi voinut olla grillin pöhinää ja lasi viiniä leppeässä suvi-illassa, mutta se olisikin ollut jo toinen juttu..
Ensin vähän arvelutti omat rahkeet, mutta luotimme spinningissä hankittuun kestävyyteen ja ilmoittauduimme rohkeasti mukaan. Tiimin joukossa on niin kannustava ilmapiiri, että uskaltaa lähteä kokeilemaan, suosittelemme!
Grillaamaan vai polkemaan, tottakai polkemaan!!
Etukäteen oli jo evästetty, että mukavaa olisi ja matkakin taittuisi rattoisasti kunhan vaan olisi evästä ja varustetta tarpeeksi ja sitä suolaa, SUOLAA! Ihan kuin mummolaan pyöräilisimme eikä pilven hattaraakaan näy, niinpä.


Innokas joukko Team Raholalaisia kokoontui aurinkoisena perjantai-iltana Hakametsänhallilla aloittamaan 134km urakkaansa. Useimmat olivat mukana jo ties kuinka monetta kertaa - muutama noviisi vasta ensimmäistä. Varustelua pyörissä löytyi laidasta laitaan, niitä sitten ihasteltiin. Kilpanumerot noudettua joukkio kasaantui lähtöalueen tuntumaan. Lähtölinjan edessä jo kärkkäin tamperelainen kelta-asuinen ryhmä asetteli hermostuneesti ajokkejaan viivalle. Olipa siellä joukon alkupäässä mieskaksikko tandemjopollakin. Alkupamaus ja moottoripyöräpoliisi edellään nämä tour de Pirkka aika-ajajat starttasivat matkaan kumit vinkuen. Nopeimmat varmaan ajaisivat matkan päälle neljän tunnin.

Aurinko helli meitä ja alkuun tuntui että josko tulikin liiaksi vaatetta päälle. Matka taittui ajotietä pitkin ohi Särkänniemen kohti Teivoa jossa tiimi stoppasi ja kokosi ryhmäläiset nippuun ja jatkoi matkaa. Homman nimi oli, että yhdessä mennään, ketään ei jätetä, mutta erkaantuakin voi jos siltä tuntuu. Anu ja Markus vuorottelivat edessä ja takana kuulostellen tuntemuksia ja tsempaten porukkaa.

Kurussa pidettiin paussia, syötiin evästä ja pakko oli laittaa jo vähän lisää vaatettakin. Onneksi oli mukaan otettuna vaikka alkuun naurattikin. Aurinkokin oli laskenut jo mailleen. Siitä eteenpäin alkoi ilma nopeasti viiletä. Vaikka asteita oli, ehkä noin kymmenkunta, niin kyllä se viima hurjissa laskuissa sai sormet ja varpaat aivan kohmeeseen eikä pipo ja hanskat olleet lainkaan hullu idea. Suolaa piti välillä ottaa kramppien ehkäisemiseksi
.
Muroleessa taukopaikan tuntumassa möllötti lammaskatras pyöräilijöitä ääneti henki huuruten suviyössä. Oli pimeää ja usvakin leijui pöytien ympärillä sekoittuen pyöräilijöistä nousevaan höyryyn. Tarjolla oli kanakeittoa leivän kera, juotavia ja erilaisia pähkinöitä ja patukoita. Nam-nam, kyllä maistui! Ja aah SISÄVESSA! Siis jotain niin luksusta tämän reitin varrella! Muuten oli tarjolla puskapissiä!

Ruokailun jälkeen oli taas pakko lisätä vaatetta ja tuntui aivan taivaalliselle vetää villapohjasukat jalkaansa. Tästä sai kyllä aviomies ison muiskun kun käski ottaa mukaan sellaiset. Sääliksi kävi erästä sisupussia joka oli varustautunut urakkaansa ainoastaan shortseissa ja t-paidassa ja joka paleli ja kyseli olisiko antaa ylimäärästä vaatetta. Vaan eipä ollut ei, mutta onneksi Raholalaiset ovat tunnetusti kekseliästä porukkaa, sillä Anu ohjeisti pyytämään jätesäkin "muonitusjoukoilta" ja laittamaan sen ylleen. "Jossain siellä" juomataukoa pitäessä tämä samainen hemmo pyöräili ohitsemme muovisäkki kahisten iloisesti peukkuaan heilutellen.

Aamu valkeni ja ilma kylmeni ja lintujen laulu säesti pyöräilijöiden loputtomalta tuntuvaa matkaa.
Taas oli edettävä reippaasti, että sai lämmön ylle. Ja se oli haastavaa, sillä mitä lujempaa polki, sen kovempi oli viima ja kylmyys. Tästä oli kuulkaa leikki kaukana. Itse toivoin kylmimpinä hetkinä ylämäkiä, nousuja mitä vain ylöspäin poljettavia ja vähempi alamäkiä! Eerolansuora oli pitkä ja ihana koska siinä tuli lämmin. Tappavan tasaista nousua - koko ajan piti polkea edetäkseen.
Ei tunnu missään!! JAXAAA
Aitolahti-, Olkahinen-, Atala-, Linnainmaakyltit vaan vilisivät silmissä kun poljimme kohti maalia. Jee oltaisiin perillä kohta! Pikakiri vielä jäähallin pihaan ja se oli sillä taputeltu. Maalissa kaulaan pujotettiin mitalit ja tarjolla oli kuumaa kahvia. Tarjottiinpa meille karjalanpiirakatkin kyytipojiksi. Niitä siinä nauttiessa saapuivat maaliin myös "pumppupojat" tandemjopollaan - ihan hatunnoston arvoinen suoritus heiltä.

Kaikkinensa matka oli hieno kokemus! Ajoreitti sopivan haasteellinen näin jälkikäteen ajatellen, maisemat upeat sen mitä kerkesi niitä ihailla, järjestelyt toimivat. Vaatetta ei ollut todellakaan liikaa itse asiassa saman verran päällä talvella hiihtäessä, pyörä pelasi eikä kellekään sattunut haavereita. (No, Jennin kumi kuulemma puhkesi tai ainaskin vajeni jota Markus sitten väliin pumppaili.)
Kyllä pyöräily vaan on hieno harrastus!
Kuvia pirkan yöpyöräilystä tästä

Pirkan soutu kutkutti jo viime kesänä, mutta kuultuamme kokemuksia ja nähtyämme ne palaneet selät, niskat ja rakot kutinakin meni ohitse. Aika raastamista paatissa oli ollut! Siis kuka soutaa selkä vääränä 35 km kirkkoveneellä helteellä, polttaa nahkansa, hankkii rakot kämmeniinsä, hinkuttaa takapuolensa helläksi ja tämän kaiken täysin vapaaehtoisesti. Eihän siitä saa kuin väärän selän, palaneen nahkan, rakot kämmeniin ja hellän takapuolen! Sen täytyy olla Team Raholalainen. Ja pakkohan sellainenkin kokemus on saada plakkariin ja onhan se kieltämättä upea fiilis kun saa palkinnoksi mitalin on, on.

Meikäläinenkin on viimeksi soutanut lapsena iskän kanssa, kun piti verkkoja kokea Keurusselältä ja silloinkin meni huopaaminen ja soutaminen sekaisin. Iäkäs äitinikin totesi, että ethän sinä ole koskaan vissiin soutanut ja täytyisi alkaa harjoitella. Itse olen sitä mieltä että lahjattomat ne harjoittelee..

Ja hupsista-heijaa yht'äkkiä huomaamme istuvamme 14 paikkaisessa puisessa kirkkoveneessä juomareput selässä lotisten ja eväspussit keikkuen hirtettynä rinnan päälle repun henkseleihin. Näin säästyy tilaa ja siitä on kätevä kauhoa evästä suuhunsa. Tämä lauantaipussi sisälsi pähkinää, suolakeksiä, rusinaa iloisena sekamelskana. Repuissa oli " vettä väkevämpää" siis energiajuomaa 2 litraa ja jos loppuisi kesken niin reunan yli voisi hörppiä lisää. Takapuolen alla muhkea pehmuste ja hanskat kädessä. Veneen keulassa heiluu vielä tässä vaiheessa iloisesti heliumitäytteinen Pingviini-ilmapallo ja toisella venekunnallamme Merirosvo. Huutajaksi ja tahdin antajaksi on Anu varannut hyvissä ajoin Merja Mäkitalon Kuopionsoutajilta. Merja on kokenut ja monissa vesissä soudellut lupsakka savolainen. Näillä mentäisiin!

Merja evästää meitä soudun saloihin. Kertoo vinkkejä tehokkaasta energiaa säästävästä soututyylistä, voimavedoista , kyykkyyn menosta, miten laitetaan airot suppuun ja tärkein kaikista ; on seurattava oman puolensa tahtiairoa ja pysyttävä rytmissä. Ja tahtia meillä olivat lyömässä kokeneet konkarit Mari ja Teija. Muutama harjoitusveto ja sitten meidät jo soudatetaan lähtölinjan tuntumaan. Komea rivi kirkkoveneitä linjassa, keula kohti Pyhäjärven selkää , yksi jopa poikittain, lähtökäskyä odottaen. Ja siinä se tuli ja sitten läksi!

Ensimmäiset vedot vedetty ja jo airot kolisi kaverin kanssa ristiin. Meikäläinen soutaa alkuun ainaki ihan liian syvältä ei meinaa keritä takaisin rytmiin. Siis ei tämä voi olla näin vaikeata! Tahtia ja rytmiä haettiin ja viilailtiin kohdilleen ja yhtäkkiä keulassa nousee airoja pystyyn useampikin.... Mitä tapahtuu kuka tippui yli laidan? Katsoa ei voi vaan on noudatettava Merjan ohjeita ja seurattava tahtiairoa. Pojat ne siellä sitten vissiin vaan soutavat niin innokkaasti etteivät penkeillään tahdo pysyä. Kun penkit oli saatu takaisin pyrstöjen alle niin matka jatkui kohti Rajasalmen siltaa edelleenkin oikeaa tahtia hakien ja vene nykien. Sillalta saatiin hurjat kannustukset ja taidettiinpa itsekin siitä riehaantua ja jatkettiin matkaa tahti välillä kiihtyen. Soutu jatkui kohti Luodon saarta moottoriveneiden aikaansaamilla aalloilla. Amarillo-kappale siivitti airojen läpsettä sillä Amarillossa tapahtuisi jälkipuinti..Laajalta selältä päästiin yli voimavetojen ja peesin saattelemana ja Luodon-saari häämötti edessäpäin. Saari kierrettiin ja vastarannalla oli omiakin kannustamassa. Yhtäkkiä viereisessä veneessä alkoi tapahtua kummia... Merja huutaa että varokaa kivikkoa mutta mitä, siellähän vaihdetaan istuinpaikkoja, liekö ollut taktinen veto mutta meillepä iskun paikka. Sinne jäivät!

Saaren kierroksen jälkeen alkoi olla takapuoli jo ihan tulessa. Pitkälle selälle tullessa oli taas tahti hakusessa ja airot kolisi. Tässä vaiheessa hikipannat kiristi päitä jo niin paljon että ärräpäitä ei säästelty. Mutta tässä porukassa ei kuitenkaan kukaan ota itseensä. Pitkien voimavetojen avulla saatiin tahti taas tasaiseksi, " ve-tooo, ve-tooo, ve-too" kuuluivat Merjan sanat, kun alitimme taas Rajasalmen sillan. Tästä alkoikin ns. kitutunti eikä meitä haitannut soutaa edes pieni ylimääräinen mutka kun perämiehelle sattui pieni navigointierhe. Tahtikin oli taas hukassa ja sitä lähdettiin hakemaan lihaksia voimauttavilla voimavedoilla. Voimaveto lähtee syvästä kyykyasennosta ja selkä ojentuu mahdollisimman pitkälle ja tämä helpottaa puutuneisuutta selässä ja pakaroissa. Kauheasti on soudussa muistettavaa, myönnettäköön. On seurattava tahtiairoa, palautettava lapa mahdollisimman lähellä veden pintaa eikä kauhoa liian syvältä. Ja kyllähän se näin noviisisoutajalta unohtuu samantein. Kärsivällisesti Merja meitä näistä hienosäädöistä jaksoi muistuttaa koko matkan ajan.

Oltiin tultu siihen pisteeseen kun takapuolet huutivat hoosiannaa ja kädet hehkuivat punaisina rakoista. Tässä vaiheessa alkoi kuulua myös huutoja että paljonko ollaan tultu ja paljonko on vielä jäljellä. Jossain vaiheessa Anu huusi että:"Kuusi kilsaa ja nyt aletaan sitten soutaa!"  Merja sanoi, että vielä voitaisiin tehdä oma ennätys. Yhtäkkiä Luodon saarella ohitettu venekunta alkoi ottaa meitä kiinni, mutta miehistömme oli yhtämieltä siitä ettei ohitse päästetä.
Harjoittelu tekee mestarin tai soutajan
 Viimeiset kilometrit kuluivat hitaasti ja perämies kehotti vielä nauttimaan näistä hetkistä. Tosiasiassa maisemia ei juuri kerennyt ihastelemaan. Sitten Anu sanoo, että nyt ollaan tultu 34 kilometriä enää kilsa jäljellä. Nyt sitten kaikki peliin! 34 kilometriä meni tahtia hakiessa ja nyt se oli löytynyt. Kaikki soutaa kukaan ei tule ilmaiseksi mukana, SOUTU ON JOUKKUELAJI perämies piiskaa! Ja mehän soudimme. Sitten painettiin viimeisetkin mehut irti pakaroista, jotka jo puolimatkassa olivat sanoneet sopimuksen irti kehosta. Yhtäkkiä oli taas keulassa airo pystyssä. Mitä nyt eikö taas joku tipahtanut penkiltä. Meidän pojilla oli vaan joko liian liukkaat lanteet tai kiire jonnekin. Maaliin saavuttiin kannustusten saattelemana airot hurjasti natisten ja taidettiin alittaa viime vuotinen aikakin. Mutta sanottakoon, että tällaisille ei-soutua harrastaville kerran-vuodessa soutaville jo maaliin pääsy on todellinen voitto. Ohjattiin vene vielä rantaan ja sitten se koitos vasta alkoikin nimittäin veneestä poistuminen jokainen vähintäänkin omintakeisella tyylillä. Voi, pojat millaista videokuvaa tästä olisi saatu. Rannalla sitten vertailtiin rakkoja. Pingviinikin oli matkasta uuvuksissa..

Mikä oli saldo Pirkan soudusta? Väärä selkä, rakot kämmenissä, taka-puolikin taisi jäädä jonnekin Rajasalmensillan luokse, mutta se MITALI, on se vaan hieno on, on. Ja se fiilis, että taas tiimi jaksoi yhdessä tämänkin rypistyksen pilke silmäkulmassa! Ja hauskaakin oli!
Kiitos kivalle soutuporukalle!
Kuvia soudusta, kannustajien toimesta, clik

Kirsin ja Simon sanoin, kohti uusia Pirkkoja!

lauantai 1. elokuuta 2015

Finlandia Marathon 12.9.2015+ Vaarojen Maraton 2015 + Tukholma 2016

Muistutus vielä tämä viikonloppu (2.8.2015)aikaa ilmoittaa ANULLE, jos olet tulossa TUKHOLMAAN ensi keväänä.
Sitä ennen tarjolla kotimaan matkailua. Mari on lupautunut matkaoppaaksi Finlandia Maratonille, mikä järjestetään 12.9.2015. Laita tietoa Marille sähköpostiin mari.jarvinen@outlook.com, jos lähdet matkaan Tiimin porukoissa. Tieto Marille mahdollisimman pian, viimeistään 30.8. Tällä hetkellä matkaan on lähdössä 11tiimiläistä.  Matka taitetaan bussilla!! Tutustu tapahtumaan Tästä

3.10 järjestetään Kolilla Vaarojen Maraton. Majoitus on varattu, vielä kaivataan juoksijoita. Jos haluat haastaa itsesi ota yhteyttä ANUUN. Anu kertoo miten saat juoksumatkan ja muut asiat.