Pirkan kierroksen pyöräily ja soutu vuosimallia 2015

Kaikkeen se hullu suomalainen yllytyksestä ryhtyy kuten yöllä pyöräilemään! Vaihtoehtona olisi voinut olla grillin pöhinää ja lasi viiniä leppeässä suvi-illassa, mutta se olisikin ollut jo toinen juttu..
Ensin vähän arvelutti omat rahkeet, mutta luotimme spinningissä hankittuun kestävyyteen ja ilmoittauduimme rohkeasti mukaan. Tiimin joukossa on niin kannustava ilmapiiri, että uskaltaa lähteä kokeilemaan, suosittelemme!

Grillaamaan vai polkemaan, tottakai polkemaan!!

Etukäteen oli jo evästetty, että mukavaa olisi ja matkakin taittuisi rattoisasti kunhan vaan olisi evästä ja varustetta tarpeeksi ja sitä suolaa, SUOLAA! Ihan kuin mummolaan pyöräilisimme eikä pilven hattaraakaan näy, niinpä.


Innokas joukko Team Raholalaisia kokoontui aurinkoisena perjantai-iltana Hakametsänhallilla aloittamaan 134km urakkaansa. Useimmat olivat mukana jo ties kuinka monetta kertaa - muutama noviisi vasta ensimmäistä. Varustelua pyörissä löytyi laidasta laitaan, niitä sitten ihasteltiin. Kilpanumerot noudettua joukkio kasaantui lähtöalueen tuntumaan. Lähtölinjan edessä jo kärkkäin tamperelainen kelta-asuinen ryhmä asetteli hermostuneesti ajokkejaan viivalle. Olipa siellä joukon alkupäässä mieskaksikko tandemjopollakin. Alkupamaus ja moottoripyöräpoliisi edellään nämä tour de Pirkka aika-ajajat starttasivat matkaan kumit vinkuen. Nopeimmat varmaan ajaisivat matkan päälle neljän tunnin.

Aurinko helli meitä ja alkuun tuntui että josko tulikin liiaksi vaatetta päälle. Matka taittui ajotietä pitkin ohi Särkänniemen kohti Teivoa jossa tiimi stoppasi ja kokosi ryhmäläiset nippuun ja jatkoi matkaa. Homman nimi oli, että yhdessä mennään, ketään ei jätetä, mutta erkaantuakin voi jos siltä tuntuu. Anu ja Markus vuorottelivat edessä ja takana kuulostellen tuntemuksia ja tsempaten porukkaa.

Kurussa pidettiin paussia, syötiin evästä ja pakko oli laittaa jo vähän lisää vaatettakin. Onneksi oli mukaan otettuna vaikka alkuun naurattikin. Aurinkokin oli laskenut jo mailleen. Siitä eteenpäin alkoi ilma nopeasti viiletä. Vaikka asteita oli, ehkä noin kymmenkunta, niin kyllä se viima hurjissa laskuissa sai sormet ja varpaat aivan kohmeeseen eikä pipo ja hanskat olleet lainkaan hullu idea. Suolaa piti välillä ottaa kramppien ehkäisemiseksi
.
Muroleessa taukopaikan tuntumassa möllötti lammaskatras pyöräilijöitä ääneti henki huuruten suviyössä. Oli pimeää ja usvakin leijui pöytien ympärillä sekoittuen pyöräilijöistä nousevaan höyryyn. Tarjolla oli kanakeittoa leivän kera, juotavia ja erilaisia pähkinöitä ja patukoita. Nam-nam, kyllä maistui! Ja aah SISÄVESSA! Siis jotain niin luksusta tämän reitin varrella! Muuten oli tarjolla puskapissiä!

Ruokailun jälkeen oli taas pakko lisätä vaatetta ja tuntui aivan taivaalliselle vetää villapohjasukat jalkaansa. Tästä sai kyllä aviomies ison muiskun kun käski ottaa mukaan sellaiset. Sääliksi kävi erästä sisupussia joka oli varustautunut urakkaansa ainoastaan shortseissa ja t-paidassa ja joka paleli ja kyseli olisiko antaa ylimäärästä vaatetta. Vaan eipä ollut ei, mutta onneksi Raholalaiset ovat tunnetusti kekseliästä porukkaa, sillä Anu ohjeisti pyytämään jätesäkin "muonitusjoukoilta" ja laittamaan sen ylleen. "Jossain siellä" juomataukoa pitäessä tämä samainen hemmo pyöräili ohitsemme muovisäkki kahisten iloisesti peukkuaan heilutellen.

Aamu valkeni ja ilma kylmeni ja lintujen laulu säesti pyöräilijöiden loputtomalta tuntuvaa matkaa.
Taas oli edettävä reippaasti, että sai lämmön ylle. Ja se oli haastavaa, sillä mitä lujempaa polki, sen kovempi oli viima ja kylmyys. Tästä oli kuulkaa leikki kaukana. Itse toivoin kylmimpinä hetkinä ylämäkiä, nousuja mitä vain ylöspäin poljettavia ja vähempi alamäkiä! Eerolansuora oli pitkä ja ihana koska siinä tuli lämmin. Tappavan tasaista nousua - koko ajan piti polkea edetäkseen.

Ei tunnu missään!! JAXAAA

Aitolahti-, Olkahinen-, Atala-, Linnainmaakyltit vaan vilisivät silmissä kun poljimme kohti maalia. Jee oltaisiin perillä kohta! Pikakiri vielä jäähallin pihaan ja se oli sillä taputeltu. Maalissa kaulaan pujotettiin mitalit ja tarjolla oli kuumaa kahvia. Tarjottiinpa meille karjalanpiirakatkin kyytipojiksi. Niitä siinä nauttiessa saapuivat maaliin myös "pumppupojat" tandemjopollaan - ihan hatunnoston arvoinen suoritus heiltä.

Kaikkinensa matka oli hieno kokemus! Ajoreitti sopivan haasteellinen näin jälkikäteen ajatellen, maisemat upeat sen mitä kerkesi niitä ihailla, järjestelyt toimivat. Vaatetta ei ollut todellakaan liikaa itse asiassa saman verran päällä talvella hiihtäessä, pyörä pelasi eikä kellekään sattunut haavereita. (No, Jennin kumi kuulemma puhkesi tai ainaskin vajeni jota Markus sitten väliin pumppaili.)
Kyllä pyöräily vaan on hieno harrastus!

Kuvia pirkan yöpyöräilystä tästä

Pirkan soutu kutkutti jo viime kesänä, mutta kuultuamme kokemuksia ja nähtyämme ne palaneet selät, niskat ja rakot kutinakin meni ohitse. Aika raastamista paatissa oli ollut! Siis kuka soutaa selkä vääränä 35 km kirkkoveneellä helteellä, polttaa nahkansa, hankkii rakot kämmeniinsä, hinkuttaa takapuolensa helläksi ja tämän kaiken täysin vapaaehtoisesti. Eihän siitä saa kuin väärän selän, palaneen nahkan, rakot kämmeniin ja hellän takapuolen! Sen täytyy olla Team Raholalainen. Ja pakkohan sellainenkin kokemus on saada plakkariin ja onhan se kieltämättä upea fiilis kun saa palkinnoksi mitalin on, on.

Meikäläinenkin on viimeksi soutanut lapsena iskän kanssa, kun piti verkkoja kokea Keurusselältä ja silloinkin meni huopaaminen ja soutaminen sekaisin. Iäkäs äitinikin totesi, että ethän sinä ole koskaan vissiin soutanut ja täytyisi alkaa harjoitella. Itse olen sitä mieltä että lahjattomat ne harjoittelee..

Ja hupsista-heijaa yht'äkkiä huomaamme istuvamme 14 paikkaisessa puisessa kirkkoveneessä juomareput selässä lotisten ja eväspussit keikkuen hirtettynä rinnan päälle repun henkseleihin. Näin säästyy tilaa ja siitä on kätevä kauhoa evästä suuhunsa. Tämä lauantaipussi sisälsi pähkinää, suolakeksiä, rusinaa iloisena sekamelskana. Repuissa oli " vettä väkevämpää" siis energiajuomaa 2 litraa ja jos loppuisi kesken niin reunan yli voisi hörppiä lisää. Takapuolen alla muhkea pehmuste ja hanskat kädessä. Veneen keulassa heiluu vielä tässä vaiheessa iloisesti heliumitäytteinen Pingviini-ilmapallo ja toisella venekunnallamme Merirosvo. Huutajaksi ja tahdin antajaksi on Anu varannut hyvissä ajoin Merja Mäkitalon Kuopionsoutajilta. Merja on kokenut ja monissa vesissä soudellut lupsakka savolainen. Näillä mentäisiin!

Merja evästää meitä soudun saloihin. Kertoo vinkkejä tehokkaasta energiaa säästävästä soututyylistä, voimavedoista , kyykkyyn menosta, miten laitetaan airot suppuun ja tärkein kaikista ; on seurattava oman puolensa tahtiairoa ja pysyttävä rytmissä. Ja tahtia meillä olivat lyömässä kokeneet konkarit Mari ja Teija. Muutama harjoitusveto ja sitten meidät jo soudatetaan lähtölinjan tuntumaan. Komea rivi kirkkoveneitä linjassa, keula kohti Pyhäjärven selkää , yksi jopa poikittain, lähtökäskyä odottaen. Ja siinä se tuli ja sitten läksi!

Ensimmäiset vedot vedetty ja jo airot kolisi kaverin kanssa ristiin. Meikäläinen soutaa alkuun ainaki ihan liian syvältä ei meinaa keritä takaisin rytmiin. Siis ei tämä voi olla näin vaikeata! Tahtia ja rytmiä haettiin ja viilailtiin kohdilleen ja yhtäkkiä keulassa nousee airoja pystyyn useampikin.... Mitä tapahtuu kuka tippui yli laidan? Katsoa ei voi vaan on noudatettava Merjan ohjeita ja seurattava tahtiairoa. Pojat ne siellä sitten vissiin vaan soutavat niin innokkaasti etteivät penkeillään tahdo pysyä. Kun penkit oli saatu takaisin pyrstöjen alle niin matka jatkui kohti Rajasalmen siltaa edelleenkin oikeaa tahtia hakien ja vene nykien. Sillalta saatiin hurjat kannustukset ja taidettiinpa itsekin siitä riehaantua ja jatkettiin matkaa tahti välillä kiihtyen. Soutu jatkui kohti Luodon saarta moottoriveneiden aikaansaamilla aalloilla. Amarillo-kappale siivitti airojen läpsettä sillä Amarillossa tapahtuisi jälkipuinti..Laajalta selältä päästiin yli voimavetojen ja peesin saattelemana ja Luodon-saari häämötti edessäpäin. Saari kierrettiin ja vastarannalla oli omiakin kannustamassa. Yhtäkkiä viereisessä veneessä alkoi tapahtua kummia... Merja huutaa että varokaa kivikkoa mutta mitä, siellähän vaihdetaan istuinpaikkoja, liekö ollut taktinen veto mutta meillepä iskun paikka. Sinne jäivät!

Saaren kierroksen jälkeen alkoi olla takapuoli jo ihan tulessa. Pitkälle selälle tullessa oli taas tahti hakusessa ja airot kolisi. Tässä vaiheessa hikipannat kiristi päitä jo niin paljon että ärräpäitä ei säästelty. Mutta tässä porukassa ei kuitenkaan kukaan ota itseensä. Pitkien voimavetojen avulla saatiin tahti taas tasaiseksi, " ve-tooo, ve-tooo, ve-too" kuuluivat Merjan sanat, kun alitimme taas Rajasalmen sillan. Tästä alkoikin ns. kitutunti eikä meitä haitannut soutaa edes pieni ylimääräinen mutka kun perämiehelle sattui pieni navigointierhe. Tahtikin oli taas hukassa ja sitä lähdettiin hakemaan lihaksia voimauttavilla voimavedoilla. Voimaveto lähtee syvästä kyykyasennosta ja selkä ojentuu mahdollisimman pitkälle ja tämä helpottaa puutuneisuutta selässä ja pakaroissa. Kauheasti on soudussa muistettavaa, myönnettäköön. On seurattava tahtiairoa, palautettava lapa mahdollisimman lähellä veden pintaa eikä kauhoa liian syvältä. Ja kyllähän se näin noviisisoutajalta unohtuu samantein. Kärsivällisesti Merja meitä näistä hienosäädöistä jaksoi muistuttaa koko matkan ajan.

Oltiin tultu siihen pisteeseen kun takapuolet huutivat hoosiannaa ja kädet hehkuivat punaisina rakoista. Tässä vaiheessa alkoi kuulua myös huutoja että paljonko ollaan tultu ja paljonko on vielä jäljellä. Jossain vaiheessa Anu huusi että:"Kuusi kilsaa ja nyt aletaan sitten soutaa!"  Merja sanoi, että vielä voitaisiin tehdä oma ennätys. Yhtäkkiä Luodon saarella ohitettu venekunta alkoi ottaa meitä kiinni, mutta miehistömme oli yhtämieltä siitä ettei ohitse päästetä.

Harjoittelu tekee mestarin tai soutajan

 Viimeiset kilometrit kuluivat hitaasti ja perämies kehotti vielä nauttimaan näistä hetkistä. Tosiasiassa maisemia ei juuri kerennyt ihastelemaan. Sitten Anu sanoo, että nyt ollaan tultu 34 kilometriä enää kilsa jäljellä. Nyt sitten kaikki peliin! 34 kilometriä meni tahtia hakiessa ja nyt se oli löytynyt. Kaikki soutaa kukaan ei tule ilmaiseksi mukana, SOUTU ON JOUKKUELAJI perämies piiskaa! Ja mehän soudimme. Sitten painettiin viimeisetkin mehut irti pakaroista, jotka jo puolimatkassa olivat sanoneet sopimuksen irti kehosta. Yhtäkkiä oli taas keulassa airo pystyssä. Mitä nyt eikö taas joku tipahtanut penkiltä. Meidän pojilla oli vaan joko liian liukkaat lanteet tai kiire jonnekin. Maaliin saavuttiin kannustusten saattelemana airot hurjasti natisten ja taidettiin alittaa viime vuotinen aikakin. Mutta sanottakoon, että tällaisille ei-soutua harrastaville kerran-vuodessa soutaville jo maaliin pääsy on todellinen voitto. Ohjattiin vene vielä rantaan ja sitten se koitos vasta alkoikin nimittäin veneestä poistuminen jokainen vähintäänkin omintakeisella tyylillä. Voi, pojat millaista videokuvaa tästä olisi saatu. Rannalla sitten vertailtiin rakkoja. Pingviinikin oli matkasta uuvuksissa..

Mikä oli saldo Pirkan soudusta? Väärä selkä, rakot kämmenissä, taka-puolikin taisi jäädä jonnekin Rajasalmensillan luokse, mutta se MITALI, on se vaan hieno on, on. Ja se fiilis, että taas tiimi jaksoi yhdessä tämänkin rypistyksen pilke silmäkulmassa! Ja hauskaakin oli!
Kiitos kivalle soutuporukalle!
Kuvia soudusta, kannustajien toimesta, clik

Kirsin ja Simon sanoin, kohti uusia Pirkkoja!