keskiviikko 30. elokuuta 2017

Ensikosketus Pirkan Soutuun, ja vähän muutakin vesiliikuntaa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna

Kotijoukot jaksaa kyllä kannustaa kaikessa liikkumiseen liittyvässä. Meidän Kepa huutaa eteisessä "voitto kotiin!" jokaiselle lenkille lähtiessäni. Epäileviäkin kommentteja silloin tällöin kuuluu, kun jotain lajia testataan (kestävyysmielessä heti tottakai) ensimmäisen kerran. Anne miettikin kerran, ettei kerrotakaan minne ollaan menossa, "ilmoittaudutaan vaan kaikkeen kreisiin shittiin - ja tullaan polleena kotiin mitalit kaulassa".

Pirkan Soutuun 2017 teamin veneeseen siis varattiin paikat, ja yhteislenkeiltä Anun ja muiden hyvät ohjeistukset mukaan. Annea tais mua enemmän hirvittää, miten viikonlopun aikataulutukset mulla sujuu, kun töihinkin piti vielä päästä iltaan. Torstai-iltana katselin edellisvuoden tuloksia ja tuumin, että kyllä soutu nyt täytyy kolmessa ja puolessa tunnissa olla ohi. Joten ehtisin juuri ja juuri. Ehkä vähän epäröin siinä vaiheessa, kun Markus viestitti, että "Pirkan jälkeen alta viikon jos astuu minkäänlaiseen veneeseen, ansaitsee ison pokaalin." 

Liikunta Pyörteen juoksutunnilta kaarsin perjantaiehtoosta Annelle  ankkastukkikaffeille,kokeilemaan soutuhanskoja ja tekemään muita ennakkovalmisteluja fiilistelyn ja jännittämisen lomassa. Insinööri-Kimmo ohjeisti vahvistamaan jesarilla eväsamergrippipussin suut ennen kuin ne pujottaa juomareppuihin, ettei ne  tankkaustaolla pääse repeämään. Vimpanpäällevetimillä veneeseen!

Paikan päällä tais pohjalaiset tapojensa orjina olla ekoina täryyttämässä, sitten pikkuhiljaa muutkin. Mika oli myös kannustusjoukkojen etumiehenä heti varmistamassa varusteita ja niiden puuttumista. Muitakin veneen ulkopuolelle jääneitä tai jättäytyneitä tiimiläisiä oli kannustamassa, osa jo soutukeskuksella ja osa matkan varrella.

Vastustajien veneitä tsekkaamassa
Ekakertalaisia veneessä oli neljä: Anne, Henna ja Marko lisäkseni. Jännitti. Veneen perämies Paavo alkoi täyttää venettä. Ensin tahtiairopari Tiina ja Teija ja sitten muu porukka sopusuhtaisesti. Viereeni joutunutta Eerikaakin tuntui jännittävän. Arpaonni taisi kuitenkin suosia parhaiten Järvistä joka sai nauttia takanani virkistävistä pärskeistä. 




Ilona ja Eerika valmiina starttiin. Takana Järvinen asettumassa poikkiteloin.

Itse soutu kävi haastavasta keskittymisharjoituksesta. En pystynyt ihailemaan maisemia tai osallistumaan mihinkään keskusteluun. Silmä kovana vain tarkkasin Teijan tahtiairoa ja yritin hahmottaa oman aironi liikettä ja pysyä stemmassa. Välillä löysi hyvän flown hetkeksi, mutta mieli oli tosi altis häiriöille. Juomatauolla airo nostettiin ylös, ja takaisinpaluu tahtiin oli hankalaa. Mari yritti takaa neuvoa parhaansa mukaan mutta aika usein meni koko porukan rytmi sekaisin paluuyrityksessä.

Mika, Markus ja Pete olivat ehtineet eväineen Rajasalmen sillalle (tai alle?) kannustamaan. Saattoi siellä muitakin tiimiläisiä olla, mutta tahtiairon lapaa piti katsella - tai olisi lähtenyt lapasesta. Markuksen äitikin oli jossain matkan varrella, kuulin puhuttavan. Kiitos kannustajille! 

Veneitä kävi lähellä seuraamassa soutua ja asettamassa haastetta nostattamalla rytmiä sekoittavia aaltoja. Paluumatkalla tuntui vähän olkapäässä ja kinkussakin, mutta kivut väistyivät ankaraan keskittymiseen. Eteläpuiston festareilta kantautuva metallinjytke lupaili, että kohta ollaan maalissa. Paavo oli jo tosin varmaan viimeiset viisi kilometriä hokenut, että loppusuoralla ollaan, kaksi kilometriä enää. Ajassa 3:20:57 Team Raholan joukkue kuulutettiin maaliin saapuneeksi. Kiitos kanssasoutajille: Tiina, Teija, Anu, Henna, Eerika, Anne, Mari, Kirsi, Sanni, Simo, Jari, Harri ja Marko! 

Veneestä kömpi pois kukin tyylillään, ja kävelytyylit muistuttivat erilaisia lintuja. Omat pyllynpehmusteet tuntuivat olleen riittävät, ja ihan kepoisella askeleella riensin suihkuun ja kohti seuraavaa haastetta: työyökeikkaa Näsijärven puolella. Anne oli soudusta ihan liekeissään ja energinen, mutta suuntasi omiin menoihinsa. Muu joukkue lähti vielä illaksi Amarilloon jälkitankkaukselle. 

Eväitäkin jäi vielä, taidan lähteä melomaan.
Koska en siis ollut saanut tarpeekseni vesilläolosta yhdelle päivää, hyppäsin asiakkaiden kanssa Hiking Travelin suurkanoottin perämieheksi Rakastu kesäyöhön -yömelontaretkelle. Rauhalliseen tahtiin livuimme Tapatoraan lättykesteille ihailemaan auringonlaskua. Keikan jälkeen vielä nopea yöuinti Kaupinojan rannassa, ja päivän järvikiintiö oli täynnä.




Sunnuntaina tapasimme Annen kanssa Keskustorilla puolilta päivin. Lounastelua ja olojen fiilistelyä (ihan jees, vähän rakkoja käsissä), ja sitten Laukontorilta Tammerkoski-laivalla Viikinsaareen. 80. Viikinsaaren ympäriuinti oli alkamassa, ja me ensikertalaisina mukana. Jarkkokin näkyi lähtijöiden joukossa valmistautumassa tulevaan Tahkon koitokseen. Pirkan Soudun osallistujat saivat pienet erityispalkinnot, jotka käytiin polleina pokkaamassa ennen uintia.

Järvellä voi liikkua ilman venettäkin
Lähtö starttasi kahdelta, ja smurffinsinisten uimalakkien ja märkäpukuisten uimareiden joukko lähti kauhomaan edellä. Muutama muukin meidän lisäksi oli mummouikkarisarjassa mummorintatyylillä. Nautiskelimme parikymppisessä vedessä tunnin ja kolmetoista minuuttia 2,1 km:n matkalla. Melkoinen viikonloppu vesillä! 


Jälkikäteen kun katsoi videolta meidän soudun tyylinäytettä, niin hienostihan se meni. Yksi penkki vaan kulki omaa rytmiään. Kenenköhän?

Terkuin,
Ilona :-D

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Himos trail - jokaiselle jotakin


Alkukesästä alkoi somen puolella tipahdella tietoa uudesta polkujuoksutapahtumasta Jämsän Himoksella. Tapahtuman järjestäjänä oli suunnistusseura Jämsän retki-veikot. Himos tarjoaa nykyään hyvät puitteet monenlaisten tapahtumien järjestämiseen ja järjestävällä seuralla on varsin pitkä ja maineikas historia erilaisten suunnistustapahtumien järjestäjänä. Kun seura pystyy organisoimaan sellaisen massatapahtuman kuin Jukolan viesti (Jämsä Jukola 2013), niin muutamien satojen juoksijoiden polkujuoksutapahtuma ei todennäköisesti aiheuta ongelmia. Puitteet ja järjestäjä oli siis taattua laatua ja lisäksi tapahtuman sijainti oli meille ihanteellinen. Itse olen viettänyt nuoruuteni Himoksen rinteillä (tosin talviaikaan) ja äitini asuu edelleen paikkakunnalla. Ikuiseen lastenhoito-ongelmaan oli siis helppo ratkaisu ja tapahtuma löysi tiensä meidän kilpailukalenteriin. 


Oma polkujuoksuhistoriani rajoittuu lähinnä keväisiin Inov-8 trail cuppeihin, enkä aikaisemmin ollut osallistunut pitkiin polkujuoksuihin. Toki maastojuoksukokemusta löytyy suunnistuksen puolelta, mutta harjoitteluni tapahtuu kuitenkin pääasiassa tasaisella alustalla. Heinä-elokuussa otin kuitenkin viikoittaiseen ohjelmaan mäkitreenit Mustavuoressa, sillä nousua oli 24,4 km reitillä luvassa 840 metriä.


Reissuun lähdettiin heti perjantaina iltapäivästä. Nuorimmainen jätettiin Jämsään mummin hoiviin ja muun perheen voimin jatkettiin matkaa Himokselle. Illalla siellä järjestettiin Himos Kids tapahtuma, jossa 6-14 - vuotiaat pääsivät kokeilemaan taitojaan ja vauhtiaan noin 500 metrin mittaisella extreme-radalla. Radalla muun muassa ylitettiin aitoja, heinäpaaleja ja yksi märkä ojakin sekä taiteiltiin traktorin renkaiden päällä. Osallistuminen oli maksutonta ja palkinnoksi sai Elosen munkin ja mehun lisäksi spinnerin, joka oli Kaarlon mielestä paras palkinto ikinä. Radalle sai siis osallistua myös alle 6-vuotiaat ja vanhemman pienellä avustuksella siitä selvisi oikein hyvin.


Esteet ei Kaarloa pysäytä

Lauantaipäivän tapahtumassa matkoja oli neljä: Vaellus, Enjoy, Team Spirit ja Extreme. Vaellus starttasi liukuvasti klo 10-11 välillä ja oli ns. matalan kynnyksen sarja, jossa ei ollut ajanottoa. Pituutta reitillä oli 8 km, mutta mahdollisuus oli vaeltaa myös jokin muu matka. Mummi kävi aamusta vaeltamassa oman reittinsä ennen lastenhoitovuoron alkamista. Muut sarjat starttasivat klo 13 tai 13.15. Enjoy reitti oli 8 km mittainen ja Himoksen Paljakan alueella. Reittiprofiili oli varsin maltillinen. Team Spirit oli 3-5 juoksijan joukkuekilpailu, jossa joukkue sai vapaavalintaisesti vaihtaa juoksijaa 7 etukäteen ilmoitetulla vaihtopisteellä. Etappien pituudet vaihtelivat 0,6-6,6 km välillä ja kokonaisuudessa matkaa kertyi 24,4 km.

Niina ja Antti - Himoksen tehotykit
Minä ja Antti osallistuimme Extreme-sarjaan, jossa tuo 24,4 km matka kierrettiin yhden naisen tai miehen voimin. Startti tapahtui länsi-Himoksen alta ja pienen alkukaarroksen jälkeen lähdettiin nousemaan laskettelurinteiden halki kulkevaa, pientä hiekkatietä kohti pohjois-Himoksen huippua. Nousua oli noin 140 m ja fyysinen hajonta takasi sen, ettei varsinaiselle polulle päästessä ollut enää ruuhkaa. Kovia nousuja oli reitin varrella kolme ja ne kaikki olivat ensimmäisen puoliskon aikana. Toki käyriä riitti kivuttavaksi myös näiden mäkien lisäksi. 
Tapahtuma oli nimensä mukaisesti polkujuoksua eli tienpätkiä oli reitillä niukasti. Juokseminen oli teknisesti aivan tarpeeksi haastavaa tällaiselle tiejyrälle ja muutaman kerran tuli otettua kosketusta myös maanpintaa. Kenkävalintaa mietin pitkään ja päädyin lopulta suunnistusnastareihin. Ne osoittautuivat märällä pinnalla hyväksi valinnaksi. Reitillä oli mukavasti kannustusta, mutta juomapisteitä vain kaksi. Ilma oli aika hiostava, joten oman juomarepun mukaan ottaminen oli hyvä idea. Tosin moni näytti kyllä pärjäävän hyvin ilmankin. Jokainen osallistuja sai matkaan myös kosteuden kestävälle paperille tulostetun reittikartan. Reitti oli kuitenkin niin hyvin merkattu, että kartta pysyi rullalla koko matkan, eikä suunnistamaan tarvinnut ryhtyä.

Haastetta tiejyrälle
Itselläni juoksu kulki ihan mukavasti. Koska maastojuoksutekniikkani ei ole kovin vahva, niin ihan kaikkia tehoja en kyllä saanut irti ja maalissa tuntui, että matkaa olisi voinut vielä jatkaa. Aikaa reitillä kului 2:37:43 ja sijoitus naisten sarjassa oli tällä ajalla viides. Etenkin miesten sarja oli todella kovatasoinen ja ylivoimaiseksi voittajaksi itsensä juossut IFK Lidingön suunnistaja-juoksija Jere Pajunen eteni reitillä keskimäärin 4.09 min/km vauhdilla ja voitti lähes 5 minuutilla toiseksi tullutta, moninkertaista suunnistuksen arvokisamitalistia Jani Lakasta.

Suorituksen jälkeen kisapaikalla pääsi pesulle ja saunaan sekä nauttimaan osallistumismaksuun kuuluvasta pastabuffetista. Vaikka ei ihan palkinnoille päästy, niin Antilla kävi tuuri arvonnassa ja ruisleivän lisäksi kotiin viemisinä oli myös Vivobarefootin kengät.


Illalla oli vielä mahdollisuus virkistäytyä ja huolehtia nestetasapainosta elävän musiikin tahtiin Himos trailin ja samaan aikaan järjestetyn Himos Epic MTB maastopyörätapahtuman yhteisillä jatkoilla. Osallistujamäärä jatkoilla ei vielä päätä huimannut, mutta samaa kasvupotentiaalia sillä, kuten koko hienolla tapahtumalla, tulevina vuosina on. Ja kisaorganisaation pääpuuhamies Taini lupasi hommata ensi vuodelle jo nimekkäimmät esiintyjän (vaikkei tämän vuotisessakaan mitään vikaa ollut).

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Raportti Tahkon täydenmatkan kilpailusta 2017 Jarkko Jokela

Sen jälkeen, kun pystyin suorittamaan ensimmäisen maratonini 2014, olen haaveillut, että jonain päivänä suoritan vielä täydenmatkan triathlonin. Tuo haave alkoi realisoitumaan vuonna 2016, kun aloin harjoitella team Manyonen riveissä Miikka Osmon valmennuksessa. Projekti eteni ihan lupaavasti, mutta kisaviikonloppuna jännitystä ja sekoilua oli havaittavissa. Suurimpia huolenaiheita olivat mm. sateinen sää, miten saan riittävästi hiilaria imeytymään erityisesti pyöräosuudella, vaivaako viikontakainen flunssa, heitänkö hanskat tiskiin esim. pyöränkumin puhjetessa ja ylipäänsä jaksanko täydenmatkan (3,8km uintia, 180km pyörää, 42km juoksua) asettamat haasteet.

Perheen kanssa lomareissussa
Pumpputusta




Olin saanut perheen mukaan ”kesälomareissullemme” ja suuntasimme asuntoautolla jo torstaina Tahkovuorta kohti. Jännitys alkoi paistaa ensikertalaisen otteissa viimeistään perjantaina, kun kisavalmisteluja tehtiin yhdessä Minnan ja triathlon treenikaveri Katrin kanssa. Varustepusseja pakattiin useampaan otteeseen, energiageelejä ja numerolappuja teippailtiin pyörän runkoon, rengaspaineita säädettiin, hiilaria tankattiin ja järjestäjien infot kuunneltiin. Tuntui, että koko perjantai oli yhtä sekoilua ja sähläämistä ja pelolla odotti, mitä huomisesta tulee.


 Illalla kävimme katsomassa lasten triathlonkilpailut ja omatkin lapset taisivat saada kipinän lajiin. Sovimme, että ensi kesänä hekin ottavat kisalähdöt jossain tapahtumassa. Kisa-aamu valkeni selkeänä, myös tunnelmat olivat edellispäivää selkeämmät. Tänään oli se päivä, joka oli piirretty kalenteriin jo vuosi takaperin. Silmissä oli hivenen unihiekkaa reilun neljän tunnin unien vuoksi. Suuntasimme kuudeksi vaihtoalueelle pyörien tarkistukseen ja jätimme pyörä- ja juoksuvarusteet omille paikoilleen vaihtoalueelle. Tarkistin vielä rengaspaineet ja säädin yhdessä Miikan kanssa takajarrua, kun se kuulosti hiukan laahaavan vanteeseen. Sitten siirryimme kisakeskuksen luokse etsimään vessaa ja pukemaan märkäpukua. Sieltä siirryimme kohti rantaa, jossa saimme tsempit perheeltä, valmentajalta ja treenikavereilta. 













Komento kuului mennä veteen, jossa ehti vielä testata, etteivät uimalasit valskaa vettä ja katseella tähyillä poijuja, jotka kohta pitäisi kiertää. Hetki ennen starttia pärähtää vielä Finlandia-hymni soimaan, tunnelma on harras ja odottava. Klo 8 täydenmatkan kilpailijat lähtivät matkaan. Hain paikkani oikeasta reunasta, jossa sain hyvin uida omassa rauhallisessa tahdissani. 17-asteinen vesi tuntuu alkuun viileältä. Veto vedolta pääsin lähemmäksi ensimmäistä kääntöpoijua, jossa oli ruuhkaista ja meinasin uintirytmin menettää hetkellisesti. Ensimmäisellä kierroksella paluumatkalla sillalle olin ajautunut hivenen liiaksi oikeaan reunaan ja kiersin näin jokusia lisämetrejä. Uinti kulki kuitenkin hallitusti omassa rytmissäni. Pitää kuitenkin muistaa, että vuosi sitten vapaauinnin opettelu aloitettiin aivan nollasta. Toisellakin kierroksella uinti vietti jatkuvasti hieman oikealle, joten lisämetrejä tuli. Toisaalta pääsin poijuille näin hieman paremmalla linjalla. Enää viimeinen kääntöpoiju ja suunta kohti ponttoonisiltaa. Vaihtopaikalle mennessä uimme sillan alta Tahkolahden poukamaan. Viimeinen pätkä tuntui pitkältä, sillä vasenta pohjetta rupesi hivenen nyppimään ja uin loppumatkan täysin käsillä. Saavutin rannan ajassa 1:38, joka on hyvinkin se, mitä lähdin hakemaan uinnista. Rauhallisin kävelyaskelin etenin kohti vaihtoaluetta ja ei muuta kuin varusteita vaihtamaan. 

Uinnin aikana sää oli muuttunut vesisateiseksi, joten puin pyöräilyosuudelle kisa-asun lisäksi myös tuuliliivin ja irtohihat. Ajattelin, että vaatetta saa sitten heitettyä matkan varrella pois, mutta lisää sitä ei saa. Pyörän luona sain vielä tsempit kannustusjoukoilta ja suolan suuhun, sillä huomasin, että suolat jäi T1-pussiin. Vaihtoon meni aikaa 8min, mikä oli mielestäni ihan ok. Pyöräily lähti poispäin kisakeskukselta kohti Varpaisjärveä. Ajo suoritettiin neljänä 40 km:n lenkkinä ja päälle muutamat siirtymät. 

Polkee, polkee, jaxaa, jaxaa!!
Pyöräilyn aikana vain järjestäjien huolto oli sallittu, joten oma huolto suuntasi kotipizzaan ja kylpylään. Lähdin alussa ajamaan 30 km/h keskivauhtia, mutta aloin säätämään vauhtia alaspäin ensimmäisen tunnin jälkeen. Kaatosade ja rankat ylämäet aiheuttivat, että haluttuun vauhtiin syke oli noin 10 kihausta liian korkea. Niinpä vauhti asettui 28-29 km/h tienoille ja sykkeen sain stabiloitua noin 135 tietämille. Tärkein asia pyöräilyssä oli kuitenkin muistaa nauttia energiaa riittävästi ja tasaisesti. Oma tavoitteeni oli saada vähintään 50 g hiilaria tunnissa menemään läpi. Olin varautunut 12 geelipussilla ja kolmella urheilujuomapullolla. Alkuun pyrin saamaan vähintään yhden geelin tuntiin ja yhden pullon urheilujuomaa, suhde muuttui noin kolmen tunnin jälkeen, kun en saanut järjestäjien urheilujuomaa tippumaan. Niinpä vaihdoin juomaksi veden ja pyrin saamaan 2-3 geeliä tuntiin. Järjestäjät vahtivat melko tarkasti peesaamista ja keskiviivan ylittämistä ohitustilanteissa. Olisi ehkä hieman lähempänä pitänyt roikkua edellä ajavissa ja laskea alamäet rohkeammin, niin olisi saanut helpomman reissun. Ensimmäiset kolme kierrosta vettä tuli välillä kaatamalla ja väliin vaan satoi. Samaa tietä ajettiin molempiin suuntiin, niin tiimikavereilta sai tsemppejä matkan varrella.  Ilma alkoi kuitenkin lämpenemään ja jätin tuuliliivin viimeiselle kierrokselle pois. Jalat alkoivat jo hieman painaa, mutta fiilis pyörässä oli mahtava. Tie oli tyhjentynyt puolimatkan menijöistä, joten kanssakilpailijat olivat samassa veneessä itseni kanssa. Muutamille huutelin tsemppejä, kun näin, että heillä oli vielä vaikeampaa kuin itselläni.Odotin vaihtoa ja kannustusjoukkojen näkemistä. Ajatukseni oli selvitä pyörästä kuudessa tunnissa ja hyvävoimaisena, totuus oli kuitenkin, että matkaan meni 20 minuuttia kauemmin ja reittä kului enemmän kuin oli tarkoitus. Saattoi olla myös suolan puutteesta kysymys. Jo tässä kohtaa tiesin, että maratonista tulee vaikea, mutta siitä selvitään, sillä aikaa oli 8 tuntia maalin sulkeutumiseen. 




Vaihdossa sain taas Minnalta suolaa ja vaihdoin juoksuvarusteet päälle. Olin lopettanut geelien syönnin noin 30 minuuttia ennen vaihtoon tuloa, joten vatsa oli ihan ok. Pääsin lähtemään juoksuun varsin hyvällä rytmillä. Sain sykkeen välittömästi vakiintumaan alakynnykselle noin 140 - 142 tietämille. Päätin alusta lähtien kävellä isoimmat ylämäet ja juosta helpommat kohdat. Suunnitelma alkoi muuttumaan noin 15 kilometrin taivalluksen kohdalla. Kävelyosuuksia tuli enemmän, sillä molemmat pohkeet kramppailivat. Koitin syödä suolaa ja energiaa, mutta en saanut kramppeja loppumaan. Keskivauhti putosi 7:30min/km tuntumaan ja aloin kävelyillä varmistelemaan maaliin pääsyä. Oma huolto oli Tahkon maalialueella ja hyvä niin, sillä kannustajia tarvittiin, kun maalin edessä käytiin kääntymässä uudelle kierrokselle. Keli alkoi lämpenemään, joten aloin kaatelemaan vettä huolloissa päälleni. Joka kierroksella pyrin saamaan energiani kahdesta geelistä ja colasta. Urheilujuoma ja kaikki uusi esim. suklaa ja pähkinät eivät uponneet. 
Maratonin toinen ja kolmas kierros olivat vaikeimmat, matkaa oli paljon ja juoksu ei vaan lähtenyt enää kunnolla kulkemaan. Onneksi tsemppaajia kuitenkin riitti, missään kohtaa luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. Nyt kuitenkin oli jo varmaa, että oma tavoitteeni 12 - 13 tunnin suorituksesta ei tule toteutumaan. Viimeiselle kierrokselle sain Minnalta vaseliinia hankaumiin ja kylmäsprayta pohkeisiin ja polviin. Kylmä helpottikin kramppeihin paremmin kuin suola ja viimeisellä kierroksella sain taas juoksuosuuksia pidennettyä. Kilometrit vähenivät yksi kerrallaan, vain suola ja vesi meni enää huollosta läpi. Huimasi ja oksetti, ei siis kovin teräsmiesmäinen olo. Sain vielä viimeiset tsempit valmentajalta, tiimikavereilta ja monilta kanssakilpailijoilta. Minna ja lapset olivat ponttoonisillalla odottamassa, enää viimeinen nousu maalialueelle (kävellen). Maalisuoralla en meinannut pysyä lasten perässä, kädet ylös ja mitali kaulaan. Tehtävä Tahkolla oli viety maaliin vaikeuksista huolimatta.





sunnuntai 13. elokuuta 2017

Juokse Sorvassa tulokset 13.8.2017


Miehet 50km
1. Olli Laine 100mc.fi 5:27:10
Miehet maraton
1. Johan Gröndahl Team Rahola 4:38:31
1. Marko Silvennoinen Team Rahola 4:38:31
3. Timo Herrala Iivarinkylän Pyrkivä 4:39:11
4. Juhani Yli-Marttila Team Rahola 4:54:14
Naiset maraton
1. Tiina Häkkinen Team Rahola 4:15:15
2. Tanja Tohni Team Rahola 4:24:55
3. Anu Ossberg Team Rahola 4:38:31
4. Nina Hyvönen Team Rahola 4:54:35
Miehet 30km
1. Jari Kurvinen Team Rahola 3:14:31
2. Niko Peltomaa Lempäälä 3:15:42
3. Petteri Haapamäki Team Rahola 3:59:40
Naiset 30km
1. Henna Värikoski Team Rahola 3:14:45
2. Eerika Hedin Team Rahola 3:17:15
3. Karoliina Kuvasto Team Rahola 3:21:15
4. Teija Virtanen Team Rahola 3:41:56
4. Maija-Liisa Kallio Team Rahola 3:41:56
6. Bettina Laine Team Rahola 3:49:30
Miehet puolimaraton
1. Antti Syrjänen Team Rahola 1:43:40
2. Ilkka Kivi Kunto Pirkat 2:15:36
3. Jarkko Jokela Team Rahola 2:20:24
4. Simo Kataja-aho Team Rahola 2:29:30
Naiset puolimaraton
1. Sirpa Walker Team Rahola 2:18:10
2. Kirsi Tuomisto-Kataja-aho Team Rahola 2:18:20
3. Minna Jokela Team Rahola 2:20:24
4. Lea Mäenpää Team Rahola 2:23:00
4. Susanna Kukkula Team Rahola 2:23:00
Miehet 10km
1. Markus Ilva Team Rahola 41.19
2. Patrik Särkkinen 1:02:25
Naiset 10km
1. Eveliina Mellin Vehu 1:02:42
2. Tiina Lanne Vehu 1:03:22
3. Eija Mellin Team Rahola 1:07:41
4. Paula Särkkinen Nokia 1:13:00
5. Miia Värikoski 1:15:14
6. Auli Nieminen Nokia 1:29:55

Huomautukset tuloksista: ilva.markus@gmail.com

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Komisario Wallander ja kadonneen kunnon arvoitus

Olen juossut kilometrin ja olen kahden naispoliisin kannassa. Tunnistan heidät selkään painettujen nimien perusteella, Kling ja Klang. Vaikka nimet ovatkin Peppi Pitkätossusta tuttuja, niin molemmat pitävät käsissään isohkoja konetuliaseita. Tästä on leikki kaukana. Heidän uhkaavista katseistaan huolimatta rohkenen kysyä toisella kotimaisella, että ovatko aseet myös ladattuja. Toinen naispoliiseista pälyilee minua peililasiensa takaa, kääntää aseen minua kohti ja toteaa lyhyesti: ”Varo vain”. Ja samassa toinen laukaisee aseensa. Tunnen miten minua osuu niskaan. Onneksi kyseessä ei ole luotisuihku vaan vesisuihku.

   Reitti pyöri Ystadin keskustassa. Lähtö Ystads Arenalta ja maali kaupungin keskustassa.
Päätän karistaa Klingin ja Klangin kannoiltani ja iskeydyn seuraavan naispoliisin peesiin. Tällä kertaa kyseessä taitaa olla oikea poliisi - selässä lukee ”Ystadspolisen”. Ystadilaisen naispoliisin vauhti tuntuu sopivalta, kun eteen avautuu puolen kilometrin nousuosuus (reitin ainoa). Konstaapelin vauhti kuitenkin hidastuu ja lyhyt juoksusuhteemme muuttuu ikään kuin normaalimmaksi. Poliisinhan tässä kuuluu olla jahtaajana - eikä päinvastoin. Uusi kirittäjäni on noin 10-vuotias pellavapäinen poika, joka vuoroin kiihdyttää ja vuoroin jää jälkeen. Yritän antaa hyviä neuvoja tasaisen vauhdinjaon kokeilemisesta, mutta turhaan. Aika usein unohdan itsekin tuon viisauden. Mutta en tänään.

Hiukan ennen kahden kilometrin täyttymistä oikealle jää Ystadin poliisitalo - komisario Wallanderin toinen koti. Vielä neljä kilometriä jäljellä löytää tänä vuonna kadonnut kuntoni. Mikä voisikaan olla sille parempi paikka, kuin Wallanderloppet - kirjailija Henning Mankellin luoman ruotsalaispoliisin mukaan nimetty 6 kilometrin pituinen kaupunkijuoksu Ruotsin Ystadissa? Lähes samoihin aikoihin osa Team Raholan muista juoksijoista haastavat itseään huomattavasti pidemmillä matkoilla Ylläs Hetta tienoilla ja kuka missäkin. Pientä hettaa (=kuuma ruotsiksi) tuntuu täälläkin, sillä keli on muuttunut illan kuluessa lämpimämmäksi. 6 km tuntuu siis oikein sopivalta kuntooni nähden.

Ei osunut taustalla ollut Rellu kohdalleni. Mutta vesipullo ja muistomitali hymyilyttävät.
Kisan ainoana suomalaisjuoksijana yritän kovasti romuttaa stereotypian tuppisuisista suomalaisista. Heitän yhden sun toisen kommentin kanssakilpailijoilleni. Kolmen kilometrin jälkeen saavutan mieskilpailijan, joka näyttää etenevän huomattavasti hitaammin kuin mihin hänen kykynsä ja kuntonsa riittäisi. Hän juoksee välillä takaperin ja tsemppaa vetämäänsä puuskuttavaa kaverijoukkoa. Välillä hän taas vastaa puhelimeen. Ohitan hänet ja kysyn, että ”Soittiko managerisi”? ”Ei, se oli vaimo”, kaveri vastaa. Kevyesti askeltava juoksija ei kuitenkaan lähde suutaan soittavan suomalaisen perään, vaan tyytyy kavereidensa jäniksenä olemiseen. Neljän kilometrin kohdalla on huoltopiste. Kuinka ruotsalaista, ajattelen. Vain kuuden kilometrin pituinen matka, mutta jotta kellään ei tulisi liian kova jano, niin pitäähän sitä reitiltä yksi juottopiste löytyä. Pistän vilkun päälle ja kierrän Ramlösa-tarjoilut.

Hiukan ennen viiden kilometrin täyttymistä ohitan Wallanderin seikkailuista tutun Hotel Continentalin. Tuttu paikka Kurtille, joskus siellä ovat rikolliset pitäneet majaa ja toisinaan sieltä on löytynyt ruumiita. ”Johansson” nimeä selässään kantava juoksija ei näytä kuolleelta, vaikka tuleekin tiukan käännöksen jälkeen (joita juoksussa riittää) selkä edellä vastaan - hän on vain tällä kertaa jakanut voimansa väärin. Hän hämmästyy, kun huikkaan hänelle, että ”Kom igen Johansson”. Ystadissa ei kisaajien kesken vallitse mikään ”tsemppaava Team Rahola-meininki”, vaan täällä juostaan hammasta purren. Sopii minulle, sillä viimeisellä kilometrillä alkavat itsellänikin vitsit olla vähissä. Maali on kaupungin keskustan torilla, Stortorgetilla ja reitti on suunniteltu siten, että viimeinen puoli kilometriä juostaan kävelykatua pitkin. Ihmisiä on mukavasti kannustamassa erityisesti loppusuoralla.

 Kisadataa. Kuntosarjan 71. ja kokonaissijan 159. Mukana 310 juoksijaa.
Yritän pitää loppuun saakka tasaista vauhtia. Muutamat edellä näkyvät selät ovat kyllä lähellä parin sekunnin päässä, mutta silti niin kaukana. Takaanikaan ei löydy uhkaajia, joten juoksen viimeiset sadat metrit mukavuusalueella. Kisakello pysähtyy osaltani aikaan 00:28:30 eli 4.44 min / km. Aika riittää miesten kuntosarjassa sijalle 71 - mistäs muualtakaan sitä kadonnutta kuntoa voisi etsiä. Maalissa käteeni isketään vesipullo ja osallistujamitali. Mitalissa poliisi jahtaa juoksevaa rosvoa. Kuvan symboliikka on kuin avain minua askarruttaneeseen kysymykseen ”Mihin juoksukuntoni katosi”? Vastaus: Ei sinänsä mihinkään. Olen vain juossut liian vähän.


Kaj