Raportti Tahkon täydenmatkan kilpailusta 2017 Jarkko Jokela

Sen jälkeen, kun pystyin suorittamaan ensimmäisen maratonini 2014, olen haaveillut, että jonain päivänä suoritan vielä täydenmatkan triathlonin. Tuo haave alkoi realisoitumaan vuonna 2016, kun aloin harjoitella team Manyonen riveissä Miikka Osmon valmennuksessa. Projekti eteni ihan lupaavasti, mutta kisaviikonloppuna jännitystä ja sekoilua oli havaittavissa. Suurimpia huolenaiheita olivat mm. sateinen sää, miten saan riittävästi hiilaria imeytymään erityisesti pyöräosuudella, vaivaako viikontakainen flunssa, heitänkö hanskat tiskiin esim. pyöränkumin puhjetessa ja ylipäänsä jaksanko täydenmatkan (3,8km uintia, 180km pyörää, 42km juoksua) asettamat haasteet.

Perheen kanssa lomareissussa

Pumpputusta

Olin saanut perheen mukaan ”kesälomareissullemme” ja suuntasimme asuntoautolla jo torstaina Tahkovuorta kohti. Jännitys alkoi paistaa ensikertalaisen otteissa viimeistään perjantaina, kun kisavalmisteluja tehtiin yhdessä Minnan ja triathlon treenikaveri Katrin kanssa. Varustepusseja pakattiin useampaan otteeseen, energiageelejä ja numerolappuja teippailtiin pyörän runkoon, rengaspaineita säädettiin, hiilaria tankattiin ja järjestäjien infot kuunneltiin. Tuntui, että koko perjantai oli yhtä sekoilua ja sähläämistä ja pelolla odotti, mitä huomisesta tulee.

 Illalla kävimme katsomassa lasten triathlonkilpailut ja omatkin lapset taisivat saada kipinän lajiin. Sovimme, että ensi kesänä hekin ottavat kisalähdöt jossain tapahtumassa. Kisa-aamu valkeni selkeänä, myös tunnelmat olivat edellispäivää selkeämmät. Tänään oli se päivä, joka oli piirretty kalenteriin jo vuosi takaperin. Silmissä oli hivenen unihiekkaa reilun neljän tunnin unien vuoksi. Suuntasimme kuudeksi vaihtoalueelle pyörien tarkistukseen ja jätimme pyörä- ja juoksuvarusteet omille paikoilleen vaihtoalueelle. Tarkistin vielä rengaspaineet ja säädin yhdessä Miikan kanssa takajarrua, kun se kuulosti hiukan laahaavan vanteeseen. Sitten siirryimme kisakeskuksen luokse etsimään vessaa ja pukemaan märkäpukua. Sieltä siirryimme kohti rantaa, jossa saimme tsempit perheeltä, valmentajalta ja treenikavereilta. 

Komento kuului mennä veteen, jossa ehti vielä testata, etteivät uimalasit valskaa vettä ja katseella tähyillä poijuja, jotka kohta pitäisi kiertää. Hetki ennen starttia pärähtää vielä Finlandia-hymni soimaan, tunnelma on harras ja odottava. Klo 8 täydenmatkan kilpailijat lähtivät matkaan. Hain paikkani oikeasta reunasta, jossa sain hyvin uida omassa rauhallisessa tahdissani. 17-asteinen vesi tuntuu alkuun viileältä. Veto vedolta pääsin lähemmäksi ensimmäistä kääntöpoijua, jossa oli ruuhkaista ja meinasin uintirytmin menettää hetkellisesti. Ensimmäisellä kierroksella paluumatkalla sillalle olin ajautunut hivenen liiaksi oikeaan reunaan ja kiersin näin jokusia lisämetrejä. Uinti kulki kuitenkin hallitusti omassa rytmissäni. Pitää kuitenkin muistaa, että vuosi sitten vapaauinnin opettelu aloitettiin aivan nollasta. Toisellakin kierroksella uinti vietti jatkuvasti hieman oikealle, joten lisämetrejä tuli. Toisaalta pääsin poijuille näin hieman paremmalla linjalla. Enää viimeinen kääntöpoiju ja suunta kohti ponttoonisiltaa. Vaihtopaikalle mennessä uimme sillan alta Tahkolahden poukamaan. Viimeinen pätkä tuntui pitkältä, sillä vasenta pohjetta rupesi hivenen nyppimään ja uin loppumatkan täysin käsillä. Saavutin rannan ajassa 1:38, joka on hyvinkin se, mitä lähdin hakemaan uinnista. Rauhallisin kävelyaskelin etenin kohti vaihtoaluetta ja ei muuta kuin varusteita vaihtamaan. 

Uinnin aikana sää oli muuttunut vesisateiseksi, joten puin pyöräilyosuudelle kisa-asun lisäksi myös tuuliliivin ja irtohihat. Ajattelin, että vaatetta saa sitten heitettyä matkan varrella pois, mutta lisää sitä ei saa. Pyörän luona sain vielä tsempit kannustusjoukoilta ja suolan suuhun, sillä huomasin, että suolat jäi T1-pussiin. Vaihtoon meni aikaa 8min, mikä oli mielestäni ihan ok. Pyöräily lähti poispäin kisakeskukselta kohti Varpaisjärveä. Ajo suoritettiin neljänä 40 km:n lenkkinä ja päälle muutamat siirtymät. 

Polkee, polkee, jaxaa, jaxaa!!

Pyöräilyn aikana vain järjestäjien huolto oli sallittu, joten oma huolto suuntasi kotipizzaan ja kylpylään. Lähdin alussa ajamaan 30 km/h keskivauhtia, mutta aloin säätämään vauhtia alaspäin ensimmäisen tunnin jälkeen. Kaatosade ja rankat ylämäet aiheuttivat, että haluttuun vauhtiin syke oli noin 10 kihausta liian korkea. Niinpä vauhti asettui 28-29 km/h tienoille ja sykkeen sain stabiloitua noin 135 tietämille. Tärkein asia pyöräilyssä oli kuitenkin muistaa nauttia energiaa riittävästi ja tasaisesti. Oma tavoitteeni oli saada vähintään 50 g hiilaria tunnissa menemään läpi. Olin varautunut 12 geelipussilla ja kolmella urheilujuomapullolla. Alkuun pyrin saamaan vähintään yhden geelin tuntiin ja yhden pullon urheilujuomaa, suhde muuttui noin kolmen tunnin jälkeen, kun en saanut järjestäjien urheilujuomaa tippumaan. Niinpä vaihdoin juomaksi veden ja pyrin saamaan 2-3 geeliä tuntiin. Järjestäjät vahtivat melko tarkasti peesaamista ja keskiviivan ylittämistä ohitustilanteissa. Olisi ehkä hieman lähempänä pitänyt roikkua edellä ajavissa ja laskea alamäet rohkeammin, niin olisi saanut helpomman reissun. Ensimmäiset kolme kierrosta vettä tuli välillä kaatamalla ja väliin vaan satoi. Samaa tietä ajettiin molempiin suuntiin, niin tiimikavereilta sai tsemppejä matkan varrella.  Ilma alkoi kuitenkin lämpenemään ja jätin tuuliliivin viimeiselle kierrokselle pois. Jalat alkoivat jo hieman painaa, mutta fiilis pyörässä oli mahtava. Tie oli tyhjentynyt puolimatkan menijöistä, joten kanssakilpailijat olivat samassa veneessä itseni kanssa. Muutamille huutelin tsemppejä, kun näin, että heillä oli vielä vaikeampaa kuin itselläni.Odotin vaihtoa ja kannustusjoukkojen näkemistä. Ajatukseni oli selvitä pyörästä kuudessa tunnissa ja hyvävoimaisena, totuus oli kuitenkin, että matkaan meni 20 minuuttia kauemmin ja reittä kului enemmän kuin oli tarkoitus. Saattoi olla myös suolan puutteesta kysymys. Jo tässä kohtaa tiesin, että maratonista tulee vaikea, mutta siitä selvitään, sillä aikaa oli 8 tuntia maalin sulkeutumiseen. 

Vaihdossa sain taas Minnalta suolaa ja vaihdoin juoksuvarusteet päälle. Olin lopettanut geelien syönnin noin 30 minuuttia ennen vaihtoon tuloa, joten vatsa oli ihan ok. Pääsin lähtemään juoksuun varsin hyvällä rytmillä. Sain sykkeen välittömästi vakiintumaan alakynnykselle noin 140 - 142 tietämille. Päätin alusta lähtien kävellä isoimmat ylämäet ja juosta helpommat kohdat. Suunnitelma alkoi muuttumaan noin 15 kilometrin taivalluksen kohdalla. Kävelyosuuksia tuli enemmän, sillä molemmat pohkeet kramppailivat. Koitin syödä suolaa ja energiaa, mutta en saanut kramppeja loppumaan. Keskivauhti putosi 7:30min/km tuntumaan ja aloin kävelyillä varmistelemaan maaliin pääsyä. Oma huolto oli Tahkon maalialueella ja hyvä niin, sillä kannustajia tarvittiin, kun maalin edessä käytiin kääntymässä uudelle kierrokselle. Keli alkoi lämpenemään, joten aloin kaatelemaan vettä huolloissa päälleni. Joka kierroksella pyrin saamaan energiani kahdesta geelistä ja colasta. Urheilujuoma ja kaikki uusi esim. suklaa ja pähkinät eivät uponneet. 

Maratonin toinen ja kolmas kierros olivat vaikeimmat, matkaa oli paljon ja juoksu ei vaan lähtenyt enää kunnolla kulkemaan. Onneksi tsemppaajia kuitenkin riitti, missään kohtaa luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. Nyt kuitenkin oli jo varmaa, että oma tavoitteeni 12 - 13 tunnin suorituksesta ei tule toteutumaan. Viimeiselle kierrokselle sain Minnalta vaseliinia hankaumiin ja kylmäsprayta pohkeisiin ja polviin. Kylmä helpottikin kramppeihin paremmin kuin suola ja viimeisellä kierroksella sain taas juoksuosuuksia pidennettyä. Kilometrit vähenivät yksi kerrallaan, vain suola ja vesi meni enää huollosta läpi. Huimasi ja oksetti, ei siis kovin teräsmiesmäinen olo. Sain vielä viimeiset tsempit valmentajalta, tiimikavereilta ja monilta kanssakilpailijoilta. Minna ja lapset olivat ponttoonisillalla odottamassa, enää viimeinen nousu maalialueelle (kävellen). Maalisuoralla en meinannut pysyä lasten perässä, kädet ylös ja mitali kaulaan. Tehtävä Tahkolla oli viety maaliin vaikeuksista huolimatta.