Kainuu Trail 2023
Tämä Hossan kansallispuistossa järjestettävä tapahtuma antoi meille mahdollisuuden juosta poluilla pidempi matka hieman helpommassa maastossa. Olimme jo kahdesti juosseet Ylläksen 66km matkan ja 100km olisi niissä maastoissa ollut meille liikaa. Saimme houkuteltua reissuun mukaan Simon ja Kirsin. Heillä oli sama tilanne juoksujen suhteen. Toisaalta meitä kiehtoi vähän erilainen tapahtuma ja maisemat.
Kainuu Trail oli mittasuhteiltaan selvästi pienempi kuin Nutsin tapahtumat. Matkavaihtoehtoja löytyi kuitenkin jokaiseen makuun: 10,21,38,55 ja 78km. Me neljä hurjaa ilmoittauduttiin tietenkin pisimmälle matkalle ja viides tiimiläinen Vuoren Petri päätyi lopulta 55km:lle. Mukavaa oli, että kaikkien matkojen lähtö ja maali oli samassa paikassa, Hossan luontokeskuksessa. Lähtöajat oli kivasti porrastettu matkojen mukaan ruuhkien välttämiseksi. Pieni huomio kun valitsee juoksumatkaa, niin järjestäjän ilmoittamat nousumetrit eivät pidä paikkaansa vaan ovat noin puolet siitä. Meidän kelloihin nousua kertyi 1330m luvatun 2700m sijaan. Ehkä ovat laskeneet nousut ja laskut yhteen.
Tapahtumassa oli tänä vuonna ennätysmäärä osallistujia 424 juoksijaa. Hossa on pieni paikka, jossa majoitusta on tarjolla rajoitetusti. Jos sinne suunnittelee menevänsä, kannattaa majoitus varata hyvissä ajoin. Itse päädyimme Camping Hossan Lumoon, koska luontokeskukselta ei enää majoitusta löytynyt. Camping sijaitsi vain 5km kisapaikalta, oli edullinen, viihtyisä ja hienolla paikalla oleva leirintäalue.
 |
| Mökki ja me 4 |
Vaikka tapahtuma oli pieni, niin siitä huolimatta oli gps-seuranta pitkänmatkalaisille, YouTube maalikamerakuvaa selostuksineen ja live tulospalvelu. Hieman oli Pro-tunnelmaa kun meilläkin oli ensimmäistä kertaa gps-mokkula repussa.
Mielen lujuutta vai järjen köyhyyttä, 78km Julma – Ölkky
78km matka starttasi ensimmäisenä klo 6 aamulla 29 juoksijan ryhmänä. Tiimi oli siis oikein hyvin edustettuna. Reitin alussa oli positiivista, että asvalttiosuus oli vain 200m ja sen jälkeen alkoi heti ihanat kumpuilevat neulaspolut. Kirkasvetisiä järviä, lampia ja puroja, tuulessa nitiseviä keloja ja ihania laavuja tulipaikkoineen. Kaikkea kaunista ei malttanut jäädä valokuvaamaan.
Koska matka ole meille vähän ylipitkä, niin otimme taktiikaksi edetä huoltopiste kerrallaan (6kpl n.10km välein). Kaikki ylämäet kävelimme sauvoja apuna käyttäen jalkoja säästellen. Tällä taktiikalla matka eteni mallikkaasti ensimmäiset kaksi huoltoväliä Isovalkeainen 8,8km ja Julma-Ölkky 9,4km.
Seuraava lenkki olikin Julma-Ölkyn kierto (9,9km) takaisin samalle huoltopisteelle. Tämä väli oli reitin ylivoimaisesti teknisin ja korkeuseroiltaan haastavin. Tosin maisemat olivat kerrassaan upeat. Meidän taidoilla tämä väli pääosin käveltiin. Lopulta meidän pienet juoksuyritykset kostautui molempien kaatumisina, mutta matka jatkui pienin mustelmin ja revennein housuin. Lopulta saavuimme toisen kerran Julma-Ölkyn huoltoon, jossa iloiset tsemppaavat huoltajat ottivat meidät vastaan. Tätä kierrosta muistelimme vielä illalla mökillä Kirsin ja Simon kanssa lämmöllä. Totesimme melkein yhteen ääneen, että olipahan se Ölkkyjen Ölkky.
 |
| Elli ja Tahvo Julma-Ölkyllä (kuva Mikko Turunen) |
 |
| Kirsi (kuva Mikko Turunen) |
 |
| Simo (kuva Mikko Turunen) |
Seuraavaa Isovalkeisen toista huoltopistettä kohti (10,9km) edetessä matka alkoi kummasti painamaan jaloissa. Tämä enteili loppureitille tuskaisia kilometrejä. Tässä alkoi totuus valkenemaan, että olimme harjoitelleet erinäisistä syistä ihan liian vähän ja ilmoittautuminen näin pitkälle matkalle oli järjen köyhyyttä. Väsymys painoi jaloissa ja mieli alkoi tekemään kepposiaan, kelloa ei uskaltanut vilkaistakaan. Tässä vaiheessa mieleen pääsi livahtamaan käsitys loppumatkasta, ettei olla edes puolivälissä vielä. Tästä ei ääneen mainittu sanaakaan, onneksi…
Sinnikkäästi edeten maasto muuttui koko ajan helpommaksi. Hyvin pieniä juoksuosuuksia pystyimme ajoittain ottamaan. Seuraava huoltoväli Kokalmuksen ensimmäiseen huoltoon (7,3km) oli myös erittäin kaunis ja juostava pätkä, tosin me emme kyenneet enää juuri juoksemaan. Maisemat olivat todellista silmäkarkkia Muikkupuroineen, harjujonoineen ja järvimaisemineen. Valitettavasti valokuvaamiseen ei enää energiaa riittänyt. Nämä maisemat tulemme näkemään toivottavasti myöhemmin retkeilyn merkeissä.
 |
| ”kuuluisaa neulaspolkua” |
Kokalmuksen ensimmäiseen huoltoon saavuttuamme matkaa oli takana 46,6km ja edessä odotteli 18,5 km Kokalmuksen kierros, jolta paluu samalle huoltopisteelle. Tässä kohtaa olisi ollut niin helppo lyhentää matkaa ja painaa suoraan maaliin, mutta sehän ei ollut vaihtoehto. Meitä oli tälle reittivälille lähdössä enää neljä, eli me ja n. tunnin perässä tulevat Kirsi ja Simo. Huoltoporukoilla oli melkoinen odottelu, että saapuisimme sinne uudelleen. Tälle kierrokselle lähtö vaati mielen lujuutta ja siitä selviytymiseen auttoi pieni menninkäinen eli Anu, joka kuiskutteli tiukasti korvaan, että maaliin asti. Olemme nähneet, miten Anu on selviytynyt 160km matkasta tuntureilla, niin meidän täytyy selvitä puolta lyhyemmästä matkasta, vaikka mikä olisi. Tämä väli oli niin ihanaa juostavaa neulaspolkua koko matkan. Olisipa ollut voimia edes pienelle hölkälle. Jokainen tuulen kaatama kelohonka kutsui istumaan ja lepäämään. Kierroksen lopussa oli lähes piikkisuora kumpuileva 5km pitkä soratieosuus, joka osoittautui raskaaksi ja tylsäksi. No, selvisimme kuin ihmeen kaupalla kierroksesta ja saavuimme Kokalmuksen huoltoon toisen kerran. Siellä kuulimme, että Simo ja Kirsi oli saapumassa tuolle soratieosuudelle. Tämä tieto sai meidät niin iloiseksi. Tiesimme, että me kaikki selviämme maaliin asti.
Kokalmuksesta maaliin oli tosin vielä 12,9 km ja tämä mäkinen ja haastava osuus imi kyllä kaiken energian mitä enää jäljellä oli. Energioita ei oltu tankattu tarpeeksi ja väsymyspalelukin iski. Kilometrit piteni ja mäet jyrkkeni. Maali lähestyi kuitenkin askel askeleelta. Onneksi reitti oli kauttaaltaan todella hyvin merkattu, ettei väsyneenäkään päästy eksymään. Maalissa meitä odotti ensiapuhenkilökunta taputtaen ja olivat onnellisia, kun Team Rahola raahautui ehjänä maaliin asti eikä elvytystä tarvittu. Ehdimme pikaisesti syömään keitot ja saunoa kun Kirsi ja Simo sieltä ”hyvävoimaisina” saapui maaliin. Myös Petrin suoritus oli mennyt hienosti ja oli tullut meitä ottamaan vastaan maalialueelle. Myös Petri oli huomannut maaston vaativuuden ns. helppoudesta huolimatta.
 |
| Petrin tehokasta menoa (kuva Hannu Huttu) |
Yhdessä mökillä tapahtumia läpi käydessä totesimme, että tämä oli meidän kaikkien maksimisuoritus. Tästä eteenpäin alkaa matkat lyhenemään ja alamme nautiskelemaan polkujuoksusta. Loppufiilikset olivat niin huikeat kaikesta järjestelyistä, huoltoväestä, reitistä, maisemista ja ihanista poluista. Täältä löytyy varmasti jokaiselle ja kaiken tasoiselle liikkujalle oma matka. Ja jos on paremmassa kunnossa kuin me, niin juostavaa polkua riittää. Suosittelemme lämpimästi.
Kotona pyykkejä ripustaessa huomasimme jo suunnittelevamme isompien juoksureppujen ostoa (8 tai 12l) ja harjoittelun tehostamista seuraavaa koitosta varten…
