torstai 30. toukokuuta 2019

Vielä ehtii ilmoittautumaan Anun maratonille!

Klikkaa kuvaa, saat sen suurempana.
Reittikartta. Klikkaa kuvaa, saat sen suurempana.

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Anun maraton -päivän tärkeää infoa!

Perjantaina 7.6. on Anun maratonin merkkauslenkki, ei muita lenkkejä. Väkeä tarvitaan levittämään nauhoja ja merkkejä matkan varrelle. Lenkki lähtee Nokian kylpylän takapihalta klo 18.45. Toivottavasti pääset mukaan!

Liikenteenohjaajiksi tulevat voivat ensi viikolla selvittää Anulta paikkansa, jumpallakävijät esim. jumppien jälkeen. Viime hetken muutokset voi varmistaa Kaitsulta paikan päällä 8.6., kun saavutte kylpylälle. Jos huomioliivi puuttuu, sen voi hakea Arjalta tai Virpiltä info-/tavaransäilytysteltasta. Heiltä saa myös tien päälle tarvittavan huomio-/pysäytysmerkin. Ja liivihän puetaan päälle heti Kylpylän pihaan tultaessa, jokainen talkoolainen. Teija pitää tuttuun tapaan liikenneinfon lähellä info-/tavaransäilytystelttaa klo 7.15.

Aamulla tarvitaan talkoolaisia paikalle jo klo 6.00alk. Liikenteenohjaajat ovat paikalla ottamassa Teijan infon vastaan klo 7.15. Niihin liikenteenohjauspaikkoihin, joihin on tulossa enemmän kuin yksi ohjaaja, niin riittää, kun toinen on ottamassa infon. Alun tunteina klo 8.00-9.45 riittää, kun kohteissa on yksi ohjaaja, mutta 9.45 kaikkien on oltava paikoillaan ja valmiina turvaamaan juoksijoiden turvallista etenemistä. Voitte siis sopia halutessanne samaan paikkaan tulevan kanssa asiasta. Huoltopisteet on oltava valmiina seuraavasti: Terhin kioski klo 8.00, Koskenmäenkatu klo 8.15, Eden klo 8.15 ja Kehonranta klo 8.30. Huoltopisteillä pärjää alkuun klo 9.45 saakka yhdelläkin henkilöllä.

Huoltopisteille tarvitsee huoltopisteen hoitajien tulla itse hakemaan tarvikkeensa Edeniltä ja varmistaa, että kaikki on valmiina, kun ensimmäiset juoksijat pisteelle saapuvat. Kehonrannan huoltokamat toimitetaan paikalle valmiiksi.

Talkoolaisten on taas mahdollisuus käydä aamupalalla Edenillä, ja kahvia voi hakea alakerran tai yläkerran kahviosta kun se aukeaa. Talkoolaisille on tarjolla kahvikupponen hintaan 1€ ja aamiainen hintaan 10€, aamiainen on tarjolla ravintola Esmeraldassa klo 7.00-10.00. Ja hyvä mainita lähinnä olevalle talkoolaiselle että on menoillansa, niin tiedetään tuurata paikkaa jos/kun on tarvetta.

Kun viimeinen juoksija/kävelijä ollaan hurrattu maaliin ja kisapaikka saatu purettua, on jälkipuinnin aika. Eli ruokaillaan Sorvassa ja käydään läpi päivän tapahtumia. Ruokailu alkaa klo 20.30. On tärkeää, että ilmoitat osallistumisesi Anulle keskiviikkoon 5.6. mennessä (keskiviikkona voi vielä ilmoittautua), että osataan varata safkaa tarpeeksi. Ilmoita myös minkä ruokavaihtoehdon haluat: tarjolla on siis hampurilaisateria ja vaihtoehdot ovat jauheliha-, kana- tai kasvishampurilainen. Muista mainita myös ruoka-aineallergiat sekä haluatko gluteenitonta.

Tehdään jälleen kerran tapahtumasta iloinen ja hyväntuulinen. Kannustetaan kaikkia ja muistetaan olla ystävällisiä (ehkä turha maininta koska sitähän me ollaan, mutta tuleepahan muistutuksena). Päivästä tulee pitkä, joten muistakaahan ottaa itsellenne juotavaa ja purtavaa mukaan.

Tsemppiä kyseiseen päivään kaikille!

tiistai 28. toukokuuta 2019

NUTS Karhunkierros-reissu 23.-27.5.2019


Jossain vaiheessa viime vuoden syksyllä tuli Vahtolammin Mikan kanssa juteltua Karhunkierrokselle osallistumisesta. Itselläni tapahtumaan osallistuminen oli ollut haaveissa jo pidemmän aikaa, kun Karhunkierroksen vaellusreitillä juostava NUTS-polkujuoksukisa oli vielä kokematta. Muista Buff/NUTS-sarjojen kisoista olin jo juossut Vaarojen Maratonin 2014 ja 2015, Pyhä Tunturimaratonin 2015 sekä NUTS Ylläs-Pallas-juoksun 2016 ja 2017. Legendaarinen Karhunkierros siis puuttui vielä listalta pohjoisen osakilpailuista, joten sinne tuli sitten lokakuussa 2018 ilmoittauduttua 83 kilometrin matkalle. Mika päätyi osallistumaan 55 kilometrin matkalle. Osallistumisen teki myös helpoksi, kun meillä oli käytettävissä oma mökki Rukalla aivan kilpailukeskuksen läheisyydessä Aurinkorinteen alueella.

   
Rukatunturin päältä Pessari-rinteen kohdalta. Kuva: Juhani Yli-Marttila.

Omalla kohdalla 83 kilometriä valikoitui matkaksi, koska tuolla reitillä pääsi kokemaan kokonaisuudessaan Karhunkierroksen reitin Sallan Hautajärveltä Rukan keskukseen. Lisäksi tarjolla olivat 34 kilometrin kilpailu, BUFF® Trail Tour Finland-sarjan 55 kilometrin osakilpailu ja Ultra Trail Tour Finland-sarjan 166 kilometrin osakilpailu. 34 kilometrin reitillä tarjolla on Karhunkierroksen parhaat palat napakassa paketissa. Reitillä kierretään Pieni Karhunkierros ja koetaan Konttainen-Valtavaaran upeat maisemat ja saavutaan maaliin Rukalle. 55 kilometrin reitillä edetään Oulangan luontokeskuksen huikeista jokivarsimaisemista Rukan jylhiin vaaramaisemiin. 83 kilometriä on ”original” matka, josta kaikki alkoi muutaman juoksijan voimin vuonna 2012. 166 kilometriä on vaativa puristus, jonka aikana koetaan Kuusamon kevätluonnon päivä ja yö. Kunnon ohella taival testaa erityisesti henkiset voimavarat. Matkalla käytetään edestakaista Ruka-Hautajärvi-Ruka-reittiä. 166 kilometrin matkalla saavutetaan maksimaaliset 5 UTMB/ITRA-pistettä, 83 kilometrin matkalla 3 pistettä, 55 kilometrin matkalla 2 pistettä ja 34 kilometrin matkalla 2 pistettä. Legendaariseen Mont-Blancin ultrajuoksukisaan osallistumiseen vaaditaan 2 karsintakisasta yhteensä 10 UMTB/ITRA-pistettä. Suomessa tämän pistepotin voi saavuttaa tänä vuonna vielä NUTS Ylläs-Pallaksen 160 kilometrillä ja Vaarojen Maratonin 130 kilometrillä. Muihin vastaaviin kansainvälisiin ultrajuoksukisoihin riittää sitten pienempikin määrä näitä pisteitä. UTMB/ITRA-pisteitä on Suomessa jaossa myös Kaldoaivi Ultra Trail-juoksussa, Nuuksio Classic-juoksussa ja Pyhä Tunturi Maratonilla.

Karhunkierroksen lähestyessä kuulin myös Kajn, Niinan ja Tanjan osallistuvan kisaan eri matkoille. Kaj oli alun perin osallistumassa 83 kilometrin matkalle kuten minäkin, mutta päätyi lopulta starttaamaan 55 kilometrille. Niina osallistui myös 55 kilometrin kisaan ja hän kiertääkin tällä kaudella BUFF® Trail Tour Finland-sarjan kisoja, joihin tuo kilometrin matka kuuluu. Tanja starttasi 34 kilometrin kilpailuun. Team Raholalta puuttui siis osallistuja ainoastaan 166 kilometrin kuninkuusmatkalta. Ehkä sinnekin vielä joku juoksuhullu joskus tulevaisuudessa starttaa… ;)

   Torstaina aamulla klo 5 aikoihin minä ja Mika starttasimme matkaan Tampereelta. Menomatkalla pysähdyimme aamupalalle Vaajakosken ABC:llä, josta jatkoimme parilla pitstopilla Suomussalmelle, jossa pysähdyimme syömään Herkkusuu-ravintolaan. Tuo konditoria/ravintola oli itselleni tuttu jo useiden vuosien ajalta ja siellä on aina ollut tarjolla monipuolinen ja erittäin herkullinen lounas. Voin suositella tuota paikkaa kaikille! Matkanteko sujui leppoisasti ja Suomussalmelta sitten jatkoimme kohti Kuusamoa. Kuusamossa kävimme vielä Prismassa ostoksilla ja tämän jälkeen olikin sitten enää lyhyt matka määränpäähän eli Rukalle. Keli oli aurinkoinen, vaikka olikin melko viileää. Lämpöä taisi olla parhaimmillaan 7 astetta. Perille päästyämme kävimme tsekkaamassa paikkoja Rukalla ja käytiin syömässä Ruok Burgerissa. Illalla sitten Suomi voitti Ruotsin jännittävien vaiheiden jälkeen jääkiekon MM-puolivälierissä 5-4.

 
Reittikartta. Kuva: NUTS Karhunkierros.

Perjantaina kävimme aamulla tutustumassa kisakylään ja katsomassa 166 kilometrin starttia, joka oli klo 12:00. Seurasimme Mikan ja muutaman muun katsojan kanssa kisan starttia Rukatunturin huipulla. Hölkkämäyrien Jussi Nokelainen erottui muista juoksemalla rivakkaa vauhtia tuon ensimmäisen nousun ylös ja muut sitten seurasivat hieman rauhallisempaa tahtia perässä. Hoka One One Teamin Jaakko Eskelinen pääsi tässä vaiheessa lähimmäksi. Keli oli jo hieman lämpimämpi ja aurinko paistoi, oli oikein mukava juoksukeli. Iltapäivällä klo 15 alkaen alkoi meidän matkojen numeroiden ja muun kisamateriaalin jako sekä varustetsekkaus ja kävimmekin heti hoitamassa kaikki asiat kuntoon. Kisajärjestelyissä oli mukana myös Kukon Jyrki, jonka tapasimme jo aiemmin ja hänen vaimonsa Lehtisen Heli. Numeroidenhaun jälkeen kävimme Rukahovissa syömässä NUTSin kisabuffetin ja tämän jälkeen tapasimme Tanjan, joka oli tullut juuri Rukalle ja oli hakemassa omaa numerolappuaan. Otimme yhteiskuvat Mikan ja Tanjan kanssa ja siirryimme mökille valmistautumaan seuraavan päivän kisaan. Kaj ja Niina olivat myös juuri saapuneet Rukalle.

 
Niina ja Kaj kisakeskuksessa. Kuva: Kaj Erik Koivumäki.
     
Juhani, Tanja ja Mika kisakeskuksessa. Kuva: Juhani Yli-Marttila.

Lauantaina itselläni oli edessä herätys hieman kello 4:n jälkeen ja siitä sitten aamupalan myötä alkoi valmistautuminen edessä olevalle 83 kilometrin matkalle. Kaikki meni ihan mukavasti ja ehdin ihan hyvin klo 5:45 Kauppakeskus Kumpareen edestä lähtevään kisabussiin. Keli oli aika viileä, harmaa ja hieman sateinen. Bussilla sitten ajelimme noin 45 minuuttia kisan lähtöpaikalle Sallaan Hautajärven luontokeskukselle. Vieressäni istui mies, joka oli aiemmin kilpaillut lähinnä ulkomailla polkujuoksuissa ja hänellä oli edessä ensimmäinen pidempi polkujuoksu Suomessa. Siinä sitten välillä juteltiin niitä näitä. Maalialueella odottelimme alkuun sisällä Hautajärven luontokeskuksessa ja siitä sitten startin lähestyessä siirryimme ulos. Klo 7:00 oli sitten startti edessä pienessä vesisateessa.

   
Karhunkierroksen lähtö, Hautajärvi. Kuva: Juhani Yli-Marttila. 

Oma matka lähti hyvin käyntiin ja alkuun olikin aika nopeaa, juostavaa polkua. Ajoittain oli aika leveääkin baanaa. Toki sitten välillä tuli eteen myös kivisempiä ja juurakkoisempia teknisiä polkuosuuksia. Hieman haasteita aiheutti vesisateista aiheutunut märkyys reitillä ja aika nopeasti alkoi kengät ja vaatteet kastua. Reitillä ylitettiin myös suoalueita jonkin verran ja pitkospuut olivat aika liukkaita näissä kohdissa, osa pitkospuista oli aika huonossa kunnossa. Reitillä oli myös paljon portaita ja ne olivat sateiden jäljiltä aika liukkaita, osa näistä oli myös päässyt menemään aika heikkoon kuntoon. Reitillä näkyi välillä myös rakennustarpeita pitkospuiden ja portaiden uusimista varten, joten näiden osalta on odotettavissa parannusta tulevina vuosina. Jossain kohtaa portaissa itselläni alkoi myös pohkeet ja reidet krampata. Krampit onneksi helpottivat, kun sain suolaa eräältä naisjuoksijalta. Iso kiitos hänelle kaikesta avusta! Ensi kerralla sitten jälleen irtosuolaa/suolatabletteja mukaan. Hautajärvi-Oulanka väli oli metsäpätkää vaihtelevilla poluilla ja joitakin nousuja mahtui tähän alkupätkällekin. Reitin hienoimmat näkymät tarjosi Oulankajoki, jonka vartta reitti eteni. Oulangalle tulin tuon noin 28 kilometrin pätkän ajassa 3:15:18 ja saavuin sinne siis noin 15 minuuttia Mikan, Kajn ja Niinan startin jälkeen. Oulangan luontokeskuksella oli kisan ensimmäinen huolto ja tarjonta oli varsin monipuolista. Vihreäkuula-marmeladikeksejä, suklaata, suolakurkkua, banaania, cokista, urheilujuomaa, sipsejä… Huollossa meni aikaa noin 9 minuuttia.

     
Kiutaköngäs. Kuva: Juhani Yli-Marttila.

Oulankajoki. Kuva: Juhani Yli-Marttila.

Oulangalta sitten lähdimme etenemään kohti Juuman Basecampia. Tässä kohtaa oli hyvin vaihtelevaa polkua ja kiviä ja juurakkoa riitti. Samalla reitti myös alkoi muuttua enemmän nousuvoittoiseksi. Reitillä oli upeitakin kohtia ja erityisesti mieleen jäi Kiutaköngäs, jossa koski pauhasi voimalla ja sen laskuosuus. Myös Myllykoskella sijaitseva vanha mylly näkyi hieman reitille, kun ohitimme sen yläpuolelta. Yhdessä vaiheessa etenimme myös aivan Kitkajoen uomaa pitkin. Oulanka-Juuma välillä itselläni alkoi olla ongelmia energioiden riittävyyden kanssa ja olin myös jo aika märkä. Sain ongelmat onneksi kuriin tankkaamalla lisää energiaa geeleistä ja patukoista ja nauttimalla urheilujuomaa. Kävely-juoksuyhdistelmällä matka eteni kohtuullisen hyvin kohti Basecampia. Jossain kohtaa tällä noin 32 kilometrin pätkällä törmäsin juoksukaveriini, Jokelan Katjaan. Muutenkin alkoi olla enemmän juoksijoita ympärillä ja seura antoi mukavasti lisäboostia. Juumaan tulin ajassa 8:45:35 ja tuohon pätkään oli mennyt aikaa noin 5 tuntia ja 21 minuuttia. Juuman Basecampissa oli Oulangan tapaan kattava huolto, vain cokis puuttui ja taas tuli mukavasti lisää energiaa jatkaa matkaa. Katjan kanssa jatkettiin yhtä matkaa Juumasta eteenpäin. Huollossa vierähti aikaa noin 14 minuuttia.

Juumasta sitten lähdimme etenemään kohti Konttaista, jossa edessä oli reitin viimeinen huolto. Tällä pätkällä oli jatkuvaa loivaa nousua ja reitti alkoi olla melkoista kuravelliä. Juurakkoa ja kivikkoa riitti edelleen. Itseäni ei märkyys ja kura enää paljoa jaksanut harmittaa, lähinnä nauratti. Kengät ja housut oli aika kurassa tässä vaiheessa. Myös pikkukiviä, multaa, sammalta yms. oli kengissä jonkin verran ja pysähdyin välillä tyhjentämään niitä. Konttaiseen oli osuuden lopuksi melko jyrkkä lasku portaita pitkin. Konttaisen saavutin ajassa 12:00:22 ja tuohon noin 17 kilometrin osuuteen meni aikaa noin 3 tuntia. Konttaisesta jälleen kunnon energiatäydennys. Tässä vaiheessa selvisi myös, että Suomi oli voittanut Venäjän juuri MM-puolivälierissä 1-0 ja eteni finaaliin. Tunnelma huollossa oli iloinen ja hyvien uutisten myötä oli mukava jatkaa matkaa. Huollossa kulutimme aikaa noin 6 minuuttia, joten viimeinen pitstop oli reitin nopein. Seuraavaksi edessä olisi eteneminen Kumpuvaaran, Valtavaaran ja Rukatunturin loppunousun kautta maaliin.

Konttaisesta eteenpäin riitti tuttuun tapaan mutaa, kiviä, juurakkoa, alamäkiä ja ylämäkiä. Tässä vaiheessa meitä oli vähän isompi porukka jälleen etenemässä yhtä matkaa ja matka eteni ihan mukavasti juoksu-kävely-yhdistelmää hyödyntäen. Konttaisen jälkeen edessä oli reitin kovimmat nousut. Ensiksi edessä oli nousu Kumpuvaaralle, jonka jälkeen lähdimme nousemaan jyrkkää nousua kohti legendaarista Valtavaaraa. Valtavaaralla näin itselleni entuudestaan tutun autiomökin ja tiesin aiempien hiihtolenkkieni pohjalta, että nyt ei ole maali enää kaukana. Oli aika sumuista ja harmaata, joten näkymät eivät olleet aivan parhaimmillaan. Kauaksi noista korkeuksista kuitenkin näki. Valtavaaralta lähdimme etenemään kohti Saarua Winter Trailin reittiä kohti Rukaa. Reitti oli aika kivikkoinen ja lopulta saavuimme Saaruan rinteiden alapuolelle, josta lähti pitkä nousu Rukatunturin huipulle portaita pitkin. Rukan huipulta, aivan hyppyrimäkien vierestä lähti sitten vauhdikas loppulasku maaliin. Maaliin johti portaat uuden gondolihissin väylän kohdalta ja sen vierestä pääsi etenemään myös rinnettä pitkin Rukahovin vieressä sijainneelle maalialueelle. Juoksimme yhdessä Katjan kanssa maaliin portaita pitkin ja oli kyllä aivan upea fiilis tulla maaliin valtavan urakan jälkeen. Viimeiseen noin 7 kilometrin osuuteen meni aikaa noin 1 tunti ja 33 minuuttia. Koko suoritukseen meni lähtömerkistä aikaa 13:39:57 ja nettoaika oli 13:39:53. Aika riitti 173. sijaan kaikista 83 kilometrin matkalla ja 27. sijaan ikäluokassa M30-34. Nousua reitillä oli järjestäjän mukaan +1890 metriä, mutta oman Garminini mukaan 2111 metriä. Iso kiitos Katjalle juoksuseurasta!!!

 
Katja ja Juhani tulossa maaliin. Photo: @onevision.fi #nutskarhunkierros2019


Maaliin tultuani olin sen verran märkä ja kurainen, että ei huvittanut jäädä siihen enempää palloilemaan. Otettiin nopeasti yhteiskuvat maalissa ja siitä sitten siirryin mökille, jossa Mika olikin jo odottelemassa. Hän oli tullut maaliin ajassa 10:06:08 (netto: 10:03:37) ja Kaj puoli minuuttia aiemmin ajassa 10:05:25 (netto: 10:00:35). Niina oli suoriutunut 55 kilometrin urakasta upeasti ajassa 7:04:34 (netto: 7:04:22). Niinan aika riitti 21. sijaan kaikista naisista ja ikäluokassa F30-34 6. sijaan. Tanja juoksi myös loistavasti 34 kilometriä aikaan 3:45:55 (netto: 3:45:52). Tanjan aika riitti 4. sijaan kaikista naisista ja ikäluokassa F45-49 1. sijaan.

   
Mika tulossa maaliin. Photo: @onevision.fi #nutskarhunkierros2019

Kaj tulossa maaliin. Photo: @onevision.fi #nutskarhunkierros2019

Niina Maalissa. Kuva: Niina Taimisto.

   
Katja ja Juhani maalissa. Kuva: Juhani Yli-Marttila.

34 kilometrillä nopein mies oli Team Nouxin Juuso Simpanen uudella reittiennätyksellä, 2:47:14 (netto: 2:47:12) ja nopein nainen IL Solvalla Vagarnan Maija Hakala uudella reittiennätyksellä, 3:31:53 (netto: 3:31:51). 55 kilometrillä nopein mies oli Salomon Suunto Trail Teamin Henri Ansio parantaen reittiennätystään aikaan 4:28:30 (netto: 4:28:29) ja nopein nainen Susanna Ylinen ajalla 5:40:30 (netto: 5:40:25). 83 kilometrillä nopein mies oli Jussi Kumpula uudella reittiennätyksellä, 7:53:32 (netto: 7:53:29) ja nopein nainen Silverback Superstarsin Kaisa Saario uudella reittiennätyksellä, 9:36:45 (netto: 9:36:42). 166 kilometrillä nopein mies oli Hoka One One Team (Fi):n Jaakko Eskelinen uudella reittiennätyksellä,18:04:19 (netto: 18:04:17) ja nopein nainen Tytöt Tunkkaa Tykimmin tiimin Tarja Bastamov ajalla 28:45:15 (nettoaika: 28:44:58). Onnea kaikille!!! Noiden reittien läpäiseminen itsessään on jo melkoinen haaste.

Kisan jälkeen saunoimme ja söimme. Illan päätteeksi katselimme vielä Kanada-Tsekki ottelun, jossa Kanada sitten jyräsi Tšekin 5-1. Illalla oli kyllä aika väsynyt ja jäykkä olo pitkän päivän jälkeen. Olihan sitä tullut ulkoitua ihan aamusta iltaan asti. Ei tuota päivän suoritusta jaksanut tuossa kohtaa sen enempää vielä juhlia.

Sunnuntaina kävimme kiertämässä kävellen hieman yli 10 kilometrin mittaisen Rukan ympärysreitin, joka tarjosi jälleen uusia näkymiä Rukan alueelta. Iltapäivällä kävimme vielä syömässä Kuksassa Rukan kylällä. Minä söin poronkäristyksen ja Mika poroburgerin. Oli jälleen maistuvaa ruokaa. Loppupäivä menikin sitten Monacon GP:tä, jääkiekon MM pronssi- ja finaaliotteluiden parissa. Oli myös eurovaalipäivä. Hamilton voitti Mercedeksellä Monacossa, Vettel ajoi 2. sijalle Ferrarilla ja Bottas ajoi mukavasti 3. sijalle toisella Mersulla. Räikkösen oli tyytyminen Alfa-Romeolla 17. sijaan Monacon legendaarisella katuradalla. Monacolle tyypilliseen tapaan ei paljoa nähty ohituksia radalla, mutta joitakin kolareita radalla kuitenkin. Pronssit menivät Venäjälle voittolaukauskisan päätteeksi maalein 3-2. Varsin tiukka ottelu. Illan päätteeksi Suomi ja Kanada taistelivat maailmanmestaruudesta. Suomi saavutti lopulta kovan taistelun jälkeen maailmanmestaruuden maalein 3-1. Suomi löi Kanadan ensimmäisen kerran MM-finaalissa ja samalla tuli myös historian 3. maailmanmestaruus. Ottelun jälkeen kävimme Mikan kanssa Rukan torilla tsekkaamassa paikallisen mestaruusjuhlat. No melko hiljaista oli, mutta lähellä olevassa Ravintola Zonessa oli sitten hieman enemmän porukkaa ja siellä oli ollut livekisastudio. Tunnelma oli iloinen ja riehakas. Pian olikin sitten aika siirtyä nukkumaan, kun seuraavana aamuna oli edessä kotiinlähtö noin klo 7 aikoihin.

 
Rukantori Suomen maailmanmestaruuden jälkeen. Hiljaista oli... Kuva: Juhani Yli-Marttila.

Maanantai-päivä menikin sitten kotiin matkustaessa. Matkalla kävimme katsomassa Hiljainen kansa-tilataideteosta ja kävimme Raatteentiellä tutustumassa Talvisodan aikaisiin taistelupaikkoihin ja Raattenporttiin. Lopulta olimme sitten ilalla klo 19 aikoihin takaisin Tampereella.

   
 Hiljainen kansa-tilataideteos Suomussalmelta. Kuva: Juhani Yli-Marttila.

Raatteenportti Raatteentien alusta Suomussalmelta. Kuva: Juhani Yli-Marttila.

Ensi vuonna toivottavasti jatketaan entistä isommalla porukalla Karhunkierroksella ja itse olen hieman miettinyt, jos juoksisin 55 kilometrin reitin tuolloin. 166 kilometrin matka kiinnostaa myös, mutta näkemäni perusteella se vaikuttaa kyllä todella hurjalta matkalta. No tässä on vielä vuoden verran aikaa miettiä… Seuraavaksi jatketaan sitten ensi viikonloppuna Tukholman maratonreissun merkeissä.

Teksti: Juhani Yli-Marttila.

Jukan KURja satku

Jukka-juoksijapoika, 100:n kilsan selättäjä.

Sadan kilometrin juoksun suorittaminen on ollut ajatuksissani kauan, mutta kun maratonikin tuntuu joka kerta maaliin tullessa ihan riittävän pitkältä matkalta, on suoritus päässyt lykkääntymään noin 15 vuotta. Team Raholaan liittyessäni opin, että tässä ryhmässä on niin paljon kokemusta, tietämystä ja tsemppihenkeä tarjolla, että onnistuneen satkun suorittaminen oli enää tekemistä vaille. Tämän vuoden Kokkolan ultraan lähti hyvissä ajoin ilmo sisään. Olin tehnyt edellisen syksyn Joensuun 12-tuntisen perusteella itselleni aikataulun kuinka pitkällä täytyisi olla milläkin kellonlyömällä. Se kertoi, että maalissa tuuletetaan 13 tuntia lähdöstä eli yhdeltä yöllä. Eipä sillä loppuajalla minulle merkitystä ollut, mutta itselleni on selkeämpää edetä etukäteen hyvissä voimissa funtsaamani suunnitelman mukaan, jolloin juostessa säilyy motivaatio, ei tule aloitettua liian kovaa eikä väsyneenä pahasti hölmöiltyä vauhdin jaossa.
 
Alku lähti kivasti liikkeelle ja suunniteltua vauhtia. Reitti oli minun makuuni, kun tykkään juosta tasaisella ja tällaisia rinkuloita. Kiertosuunnan vaihtoja jäin kaipaamaan. Minun puolestani olisi auringon editse saanut iltapäivällä ajelehtia muutama pilvenhattara, mutta olihan keli silti hyvin lähellä parasta mahdollista. Lippishän mulla oli päässä, ettei kannen tiiviste palaisi kesken suorituksen. Itselläni oli tarkoitus hoitaa tankkaukset ja muut huoltohommat omin päin ja pyytää vain tarvittaessa apuja, jotta huolto voi keskittyä vuorokauden juoksijoihin. Meidän tiimin huolto kyllä ylitti kaikki odotukset pitämällä yllä tunnelmaa ja samalla jöötä, että ihan jokainen ottaa suolat ja muut ajallaan. Joka kerta, kun horjuin laatikolleni kollaamaan jotain tarvitsemaani, oli huoltopöydän toisella puolella avustaja varmistamassa, että oikeat tarpeet löytyivät nopeasti ja urheilijan sopii mahdollisimman pian häipyä siitä matkoihinsa. Huollon homma on raskasta, kun joutuu pönöttämään paikallaan, täytyy olla valppaana kaikkien tiimin juoksijoiden tilanteesta ja oltava heti apuna, kun juoksijat saavat päähänsä tarvita kaikenlaista. Juostessahan ei tarvitse muuta kuin potkia lenkkareitaan eteenpäin. Iso kiitos kaikille huollossa olleille!
 
Jo kolmenkympin paikkeilla alkoi oikeassa lonkassa tuntua tunne, joka on tuttu joltain aiemmilta maratoneiltakin. En sitä alkanut sen enempää murehtimaan, kun sen kanssa on ennenkin pärjätty. Mikä lie vanha sotavamma, joka välillä muistuttaa olemassaolostaan. Kilometrien kertyessä lonkka alkoi tuntua jatkuvasti ikävämmältä ja se alkoi käymään fiiliksen päälle. Kun maratonin verran oli juoksua takana, olin aika tarkalleen aikataulussani ja päätin käydä huollossa hakemassa jotain apua vaivaani. Hieroin kylmägeeliä lonkkaani ja kävelin pari kierrosta. Ja katso, mitään vaivoja ei enää ollutkaan! Siitä sitten fiilis katossa jatkoin juoksua ajatellen, että nythän tämä menee hienosti loppuun asti.
 
Tankkaus onnistui mainiosti eikä pakki tosissaan kapinoinut missään kohtaa. Geeleistä, sipseistä, karkeista ja vastaavista energiapommeista koostuvan menyyn kruunasivat mustikkakeitto ja riisipiirakat. Mahtavana bonuksena Marko järjesti myös jäätelöä. Lienee hyvin atleettinen näky tallustella numerolappu rinnassa ja pingviini suupielessä. Puujalkavitsejä olisi tarvinnut tankata enemmän matkaan, kun Laurin kanssa suuta soittaessa laari oli tyhjä monta tuntia liian aikaisin. Niin kuin juoksussa, myös vitseissä panostettiin laadun sijasta pelkästään määrään.  
 
Kuudenkympin jälkeen alkoi askel jo painaa, mutta aikataulunikin kertoi, että kävelyn osuutta sopiikin lisätä. Lonkan pirulainenkin alkoi kuitenkin vaivata uudelleen ja kävin pariinkin otteeseen toiveikkaasti hieraisemassa siihen uuden satsin kylmägeeliä. Sillä ei ollut kuitenkaan samanlaista vaikutusta kuin ensimmäisellä kerralla. Itse asiassa ei niin mitään vaikutusta, joten totesin sen oljenkorren käytetyksi. Lisäsin kävelyn osuutta huomattavasti ja keskityin energian tankkaamiseen, kun kävellessä vatsalleni kelpaa paljon paremmin mitä luiskasta sinne tippuu. Viimeiset 30 kilometriä sitten vaan kävellä köpöttelin. Onneksi murheena oli ulkoradan puoleinen koipi, ettei se irrotessaan heti putoaisi Suntin tummaan veteen.
 
Sunnuntaina 24H-juoksijoiden loppukilometrejä kannustaessani tajusin, miten paljon hienompaa on tulla maaliin samaan aikaan muiden kanssa. Edellisenä yönä kun kolmen jälkeen itse vihdoin saavutin viimeisen kerran saman ajanottolinjan, jonka oli ylittänyt 115 kertaa aiemminkin, ei paikalla ollut muita kuin kilpailun ylipäällikkö Fredrik ja huoltotiimimme Marko. Vaikka kerrassaan hienoja herrasmiehiä ovatkin, en loppusuoraa pidempään kiriin intoutunut. Aikaa tuhraantui kävellessä pari tuntia yli tavoitteen, eikä suorituksestani onnistumisen tunne jäänyt päällimmäiseksi. Toisaalta nyt se 100 km on sitten suoritettu enkä kuvitellutkaan, että siitä helpolla selviäisi. Loppujen lopuksi olen hyvinkin tyytyväinen, että tuli matkaan lähdettyä. Kaksnelosen juoksijoille nostan nöyrästi hikistä hattuani ja päätän jeremiadini kiitoksiin kanssajuoksijoille, kisastudioissa kannustaneille ja vielä kerran huollolle.

 
Jukka V
 
 
 
 

tiistai 21. toukokuuta 2019

Kokkola Ultra Run 24H -retkeilypäivä

Kohti Kokkolaa. Rakastaa rakastaa. KUR.

Muutama vuosi sitten Passatoren reissulla tuli kilometrejä takataskuun 48 km, mahdollisuus siellä oli 100:aan. Hieman jäi hampaankoloon - siis vain hieman - että ei mennytkään sitä satasta, vaikka niin Anu tsemppasi kaikkia että kyllä pystytte siihen, aikaa on 20 h. Ja sen verran on näköjään tiheät hampaanvälit porukalla, että uusi Passatoren reissu suunniteltiin vielä tehtäväksi. Kuka sitä nyt hammasjomotusta kestää, ei kukaan!

Anu heitteli sitten mm. minulle ja Petelle sähköpostiin jonkinlaista listaa, mitä reissuja olisi hyvä käydä 'vetämässä', ihan saadakseen tuntumaa pitkään suoritukseen. Ensimmäinen pitempi oli Joensuu Night Run 12h, josta selvittiin kunnialla. Listalla kökötti myös tämä Kokkolan 24H, johon minä Petelle hieman naurahtaen totesin, että Anulle on varmaan tullut jokin virhe tossa, e-e-eihän me nyt ikinä mitään kaksnelosta!!!! Daa!!! Sitä sitten kyselin jumpilla, niin Anu totesi että ei siinä mitään virhettä ole. Sinne vaan, kyllä menee!

Reenikilometrejä ei tässä kevään aikana tullut läheskään niin paljon kuin olisi halunnut (ei mikään yllätys), mutta jonkin verran kuitenkin, ja jumpilla tuli käytyä ahkerasti... ainakin omasta mielestäni.

Lähtö Kokkolaan tapahtui Kolmen Kulman ABC:ltä klo 5.00 lauantaiaamuna. Unet olivat jääneet muutamana yönä aikas lyhyiksi, mutta sitä ajatteli että bussissa voi vielä vedellä tirsoja, joita sitten ei kuitenkaan juuri tullutkaan. Näillä eväillä sitä kyllä usein ollaan juoksureissuille lähdetty ennenkin, mutta että 24:lle!!! Uups! Näillä mennään.

Kokkolaan saavuttiin hyvissä ajoin muutamaa tuntia ennen lähtöä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ja lämpöasteitakin taisi olla jo reippaasti yli 10. Käytiin hakemassa numerot, tutustuttiin hieman alueeseen ja lähdettiin roudaamaan bussista kamaa omalle huoltopaikallemme. Teamilta tuli iso punainen teltta, jonka alle saatiin muovin päälle kassit. Raijattiin huoltopöydät teltan läheisyyteen ja jokainen alkoi tehdä omaa paikkaansa. Huolto hääri kaikkien apuna, mm. nimikoi juomapulloja, boxeja, laukkuja, kaikkia mahdollisia missä ei vielä nimeä ollut, ja tutustui yksi kerrallaan meidän juoksijoiden kamoihin, jotta kaikki sujuisi sitten suorituksen aikana smoothisti, ja niinhän tuo kyllä sujuikin!

Tiimiläiset hetki ennen lähtöä. Jaxaa!!!

Kello 12 pamahti sitten lähtöPAMAUS. Ei muuta ku matkaan. 24 tuntia tässä pitäisi sitten hölkötellä, kävellä, kontata, nukkua, ihan mitä vaan tilanteen vaatiessa. Minä lähdin matkaan Peten (Virtanen) ja Outin kanssa. Pete siitä jossain kohtaa lähti hieman reippaampaa vauhtia, ja minä ja Outi jatkettiin omaa vauhtiamme. Outi lähti Tampereelta 12H lappu taskussaan, mutta pienen houkuttelun jälkeen lappu olikin vaihtunut 24H:ksi. Kyllä on tiimiläiset niin yllytyshullua sakkia, että!!!

Ilon kautta, minkäs muunkaan!!!

Juoksukierros oli pituudeltaan noin 860 metriä, jossa lähdettiin juoksemaan asfalttipinnoitettua kävelytietä, käännyttiin puiselle sillalle jonka jälkeen käännyttiin sorapintaiselle kävelytielle, siitä sitten käännyttiin takaisin asfaltoidulle sillalle ja palattiin asfalttikävelytielle, jonka varrella huoltopisteet sijaitsivat. Reitti kiersi ympäri viihtyisää 'jokea' nimeltä Sunti (suokaapa anteeksi, en tiiä varmaksi oliko joki vai mikä). Outi ehdotti matkasuunnitelmaksi, että ensimmäiset 6 h juostaan 3 kierrosta, kävellään yksi. 6 tunnin jälkeen juostaan 2, kävellään 1. 12 tunnin jälkeen juostaan 1, kävellään 1, 18 tunnin jälkeen kävellään kaikki. Kuulosti sopivalta siinä kohtaa. Ensimmäiset 6 h menikin kyllä melkein suunnitelmien mukaan, mutta jouduttiin vähentämään juoksukierrokset 2:een oletettua aikaisemmin, ja aikas nopeasti jo tuohon yksi juostaan, yksi kävellään. Ja loppujen lopuksi minä vaihdoin kävelyksi jo noin 13 tunnin jälkeen, koska oikea polveni sanoi Kokkolan sopimuksen irti, eikä huolinut juoksuaskeleita, ei sitten minkäänlaisia.

12 tuntia takana, rypyt syvenee.

Oli se pitkä matka. Ekan 6 tunnin jälkeen tuli ensimmäinen musta hetki, kun 6 tunnin juoksijat lopettivat. Pieni ajatuksenpaholainen päästi jostain raosta päähäni jäljellä olevat tunnit, ja siinä hetken huoltopöytään nojaillen ja manaillen nätisti, jatkoin kilttinä tyttönä taas etiäppäin. Seuraava musta hetki tuli kun 12 tunnin juoksijat lopettivat. Voi auta armias, tämä sama satsi vielä edessä. Ei muuta ku tankkaukset kitusiin ja kiltisti etiäppäin. Outin sanoin: ''Urheilu on mukavaa.'' Niinhän se menee. Anun ohjeen mukaan yritin nappailla jokaisella kierroksella huoltopöydästä edes jotain, koko ajan. Välillä ei huvittanut, ei sitten pätkääkään, mutta otin kuitenkin. Edes suolakurkun palan. Itsellä oli mukana Knorrin (mainos) makaroni- ja juustokuppeja, sekä carbonaraa lämpöisenä ruokana. Järjestäjän huoltopöydästä sai nuudeleita, joihin hieman lihalientä lisättynä (Markuksen vinkki) sai aivan taivaallisen makuelämyksen, sekä myöhemmin kanakeittoa.

Teamin huoltoteltta ja huoltajat, vailla vertaansa.

Kaikki osui tankkauksien suhteen aikas nappiin, ei tullut huonoa oloa, vatsakin alkoi jossain kohtaa toimimaan, ja safka kuitenkin maistui. Ei joutunut ottamaan mitään väkisin. Mutta hetkittäisiä pieniä epätoivon hetkiä tuli, kun takana alkoi olla jo kilometrejä ja tunteja, vähän niinku deja vú -tilanteita, joista pääsi etiäppäin vain menemällä etiäppäin, miettimättä sen kummemmin mitään. Kelit olivat aivan mahtavat, ja yöksikin saatiin täysikuu, ja huollon 'pirulaiset'. Kello kun löi 12, oli huoltajien päähän ilmestyneet punaiset ja vihreät peruukit sekä pirunsarvet, ja käsiin 'talikot', ja kun juostiin ohi, niin kehtasivat huutaa V-A-U-H-T-I-A! Ha-haa, oli kyllä ihana ja hauska yllätys. Ja vaikka takana oli jo 12 tuntia, ei voinut olla nauttimatta tilanteesta. Huikeeta sakkia, on on on!!!

Kun alkoi toinen puolisko 12 tunnin jälkeen, järjestäjät sytyttivät kynttilöitä kymmenittäin 'joen' varrelle, näky oli aikas silmiä hivelevä täydenkuun kera ja pimeyden laskiessa. Ihan pimeää ei koko yönä edes tullutkaan. Jostain kummallisesta syystä, vaikka takana oli jo tunteja, jaksoi nauttia tuosta näystä. Kyllä Suomen luonto on vaan niin käsittämättömän kaunis.

Yö laskeutuu ja pidot paranee.

Auringon laskiessa saapui myös kylmyys. Vaihdoin märät vaatteet kuiviin, ja pikkuhiljaa kierros kierrokselta lisäsin vaatetta. Hihattomasta t-paitaan, t-paidasta pitkähihaiseen, toinen pitkähihainen, kuivempi pitkähihainen, takki, pipa, tumput. Loppujen lopuksi ohuttoppatakki siinä vaiheessa kun en kyennyt enää juoksemaan, oli se vallan ihana lämmönpitäjä. Kengätkin kokeilin vaihtaa, mutta yksi kierros riitti toisilla vaihtaakseni ne takaisin niihin millä olin aloittanut. Siinä sitten käveltiin yö läpi. Näin myöhemmin ajatellen, yhtään en muista syntyjä syviä mitä kävin läpi, vaihdoinko edes kauhean montaa sanaa kenenkään kanssa. Sitä vaan meni, meni, meni. Tankkasi, tankkasi, tankkasi. ''Nautti, nautti, nautti.''

Pitkin matkaa pidin pieniä hetken taukoja, ihan vain joko hengaillen huoltoalueella hieman pitempään. Loppujen lopuksi montaa kertaa en istahtanut. Kerran yritin hieman nukkua, mutta 20 minuutin jälkeen lähdin takaisin radalle. Jotenkaan ei malttanut, ja ehkä ei sitten myöskään vaan nukuttanutkaan. Ja kun ei tuntunut pahalta, niin menin eteenpäin. Pahemmalta oikeastaan alkoi tuntumaan se pieni särky jaloissa kun oli paikoillaan.

Edellisenä torstaiaamuna, kun olin koirien kanssa aamulenkillä kuuden jälkeen, aamu oli kesäisen kaunis ja aurinko oli jo noussut näkyviin lämmittäen mukavasti. Siinä ajattelin, että tällaiseen aamuun kun jaksaisin itseäni pönöttää sunnuntaiaamuna, niin voisin kuvitella olevani aikas tyytyväinen. Ja niihän tuo sunnuntaiaamu sitten nousi, pikkuhiljaa pitkä kalsea kylmä yö muuttui ihanaksi aurinkoiseksi kesäaamuksi. Ja vaikka takana oli jo 18 tuntia, niin olo oli aikas makee. Minä pääsin tähän aamuun, tähän ihanaan aamuun. Liikkeellä vielä. Jalkapohjiin sattuu, mutta toisia sattuu varmasti myös, ja ehkä vielä paljon enemmän. Monta selkää näin moneen kertaan juoksun aikana, Iida, Anu, Markus, Jari N., Jari K., Reijo, Lauri, Pete, Outi, Päivi L, Tiina, Jukka, Eerika, Henna, Mikko, Minna, Ville. Aivan käsittämätöntä sakkia. Iidan vetiset silmät kun sattuu, mutta mimmi menee vaan eteenpäin, hyvin määrätietoisesti. Jukan taistelu 100 kilometrillä, ja sitten taas voisi sanoa että Tiinan iloiset kilometrit. Mimmi on ku kenguru. Kevyttä. Hennan, Päivin, Anun sinnikkyys, riittäähän näitä. Wau!

Matkan varrelta noukittua (jos muistan oikein): Suntin toiselta puolelta kuuluu kun matkaa on takana: ''Enää 2 tuntia, jaxaa'', joku kannustaa Anua, Anu vastaa ''SAIS OLLA ENÄÄ 2 MINUUTTIA!!!''. Jari N. tulossa takaani: ''Arvaas lähdenkö toista kertaa!!?!!'', ei voinut muuta ku nauraa! Huoltajien kehotuksia ohi juokseville tiimiläisille: ''Nyt pitäis ottaa kyllä jo jotain energiaa'', vastaus: ''Seuraavalla kierroksella'', ''On tää ihan kaistapäistä touhua!',' ''Perse on ihan ruvella!'', ''Yöööäääääk!!'', ''Rakastaa rakastaa...'', ''KUR KUR''.

Viimeiselle tunnille lähtiessä tuntui ettei jaksa kyllä enää metrin metriä, mutta kummasti se vaan sitten meni. Monien kohdalla loppukirikin lähti, jostain kummasta sitä sieltä reisistä - tai mistä lie päästä tai peräaukosta - vääntää kuitenkin ne viimeiset kilsat! Puoli tuntia ennen loppua järjestäjät alkoivat jakamaan kätösiin puukapuloita joissa oli juoksijan juoksunumero, se piti sitten zipin kanssa jättää siihen paikkaan, mihin matka loppuu lopputöräyksen tärähtäessä! Minä olin jo päästäni - vai sieltä peräaukosta - niin puhki, että aattelin jättäväni seuraavan kerran kun juoksen ajanoton ohi zipin siihen, ja voin kävellä suoraan huollon tykö eikä tarvitse odotella lopputöräystä, mutta kun juoksin sitä maalisuoraa ja ihmiset kannustivat ja kehuivat ja taputtivat käsiään yhteen, niin en kerta kaikkiaan kehdannut siihen pysähtyä (vai enkö tosiaankaan kuitenkaan vaan halunnut), vaan hymyillen jatkoin ajanoton ohi suoraan meidän huoltopöydille jossa Lauri majaili, ja kiukuttelin että prkle, mun oli tarkoitus jättää tähän. Siihen Lauri tyynesti tokaisi, kävellen pöytien takaa radalle että ''lähdetääs Tebbo nyt sitten viimeiselle kierrokselle''. Siitä sitten lähdettiin, Lauri hajasäärin ja minä tietenkin 'tanssahdellen'. Jos olisin siinä kohtaa tiennyt että vielä noin kolme kierrosta tulee kierrettyä, olisin varmaan kuukahtanut epätoivoissani!!! Ihan Laurin ansiota, että sain vielä reilut kaksi kilsaa pakettiin.

Viimeinen kierros oli aikas huikee, sieltä yksi jos toinenkin juoksija kiritti vielä itseään. Maalialueelta josta lähdettiin juoksemaan kuului ihmisten mahtavaa kannustusta, ja kuuluttajakin kehotti moneen kertaan että: ''Juoksijoita maalisuoralla, annetaans ääntä ja kannustusta!''

Ansaittu mitali.

Vaikka matka oli pitkä, oli se näin myöhemmin ajatellen aikas hienoa! ...aikas..? TODELLA UPEETA!! Itse sain kasaan enkkakilsani, noin 106 kilsaa plus rapiat. 24 tuntia, lähestulkoon koko ajan liikkeellä. Kilsat eivät olleet tavoitteeni, vain että jaxan mennä 24H. Monen moista fiilistä mahtui tunteihin. Kiitos ihanille kanssamatkaajilleni, on kyllä rikkaus tuntea teidät ja saada tehdä asioita kanssanne.

IHANAA KESÄÄ JA TUHANNESTI HYVIÄ HETKIÄ!!

Tebbo the T-bone

perjantai 17. toukokuuta 2019

Team Raholan vuorikauriit Lauhan Shamaanin vieraina

Lähtöaika ja -paikka: La 10.5. klo 10:30, entinen Muurahaisen luontokeskus ja Lauhanvuoren kansallispuisto (Kauhajoen puolella). Antin maastomaratonin kisajärjestäjänä Kauhajoen Karhu Maraton ja pääkoordinaattorina Antti Oksanen – Lauhan Shamaani. Sää lähtöhetkellä n. 10 astetta, taivas pilvinen ja harmaa. Sarjoina 3 km (18 osanottajaa), 12,5 km (33), ½-maraton (64) ja maraton (18). Joukossa mukana Team Raholan Speedgoat* 3 -ryhmä.

Team Raholan Speedgoat 3 -ryhmä – kavereiden kesken vuorikauriit – valmistumassa Lauhavuoren valloitukseen.

Mari ottaa kuvia, kaatuilee ja juoksee mitaleille

Kisakeskus oli pieni ja täynnä tohinaa. Kisaisännällä piti kiirettä monen järjestelyn parissa, mutta aina yhdessä jos toisessa kuvassa hän ehti kuitenkin poseerata. Siinä tohinassa löydettiin Team Raholan kolmaskin edustaja Kaj ja saatiinpa ottaa tulevaan kisaan hyvät alkuvauhdit pihakeinuista. Startti tapahtui klo 10:30 kaikille matkoille, joka oli kiva asia, kun kauempaakin porukkaa oli paikalle ajellut. Hiukan siinä starttia odotellessa jännitti matka ja maaston tarjoamat haasteet. Lauhavuoren huipun korkeudesta, kun ei ollut mitään käsitystä.

Jukka lähti suorittamaan ½-maratonia, kun taas minä ja Kaj kokonaista. Antin mainostamat kisareitin helppokulkuiset polut tarjosivat ihanteelliset olot ajaa uudet Hokat sisään. Meillä jokaisella oli alle 10 km testilenkit alla näillä jo kuuluisiksi tulleilla Hokan polkujuoksukengillä. Näinhän ne uudet kengät kai sisään aina ajetaan, vai? 😉

Jukka painelee Lauhanvuoren polkuja hymyssä suin.

Spitaalijärven kohdalla sukellusta

Ensimmäisen kierroksen aikana vauhti pysyi maltillisena ja oli aikaa ottaa pari kuvaakin matkalta. Raikas ilma, pehmeä maasto, lintujen laulu ja wannabe raholalaisen Timo Marjomäen iloinen ilakointi takasi elämyksiä ja turvallisuutta matkaan. Ei ainakaan karhut ja sudet kisaa häirinneet, vaikka eräs järjestäjä niillä innostuneesti pelotteli. Spitaalijärven opasteen kohdalla otin viimeisen kuvan ja matkan teko tyssäsi hetken päästä pienen pieneen kantoon, johon tossun kärki napsahti. Sukelsin tyylikkäästi mahalleni maahan ja kynsin polkua koko vartalolla. Onneksi säästyin loukkaantumiselta. Unohdin vain ihan hetken olla ketterä. Suuremmat kurat pyyhittyäni matka pääsi jatkumaan.

Huoltopisteet tuli aina juuri oikeassa kohdassa esiin ja reitti oli merkitty huolellisesti pikku lipuin, joita oli paikoin tiiviistikin. Kyllä Lauhavuoren Shamaani Antti tietää miten toimiva maastoreitti toteutetaan. Huoltopisteillä oli kattavat tarjoilut juomissa ja muissa lisukkeissa, joten matkassa pärjäsi hyvin ilman omia eväitä. Tosin omat geelit pitää aina olla mukana. Matka eteni mukavaan tahtiin. Kaj oli mennyt menojaan ja Jukka jättäytyi taakse rauhoittaen välillä juoksuaan. Polvea piti säästellä mahdollisimman pitkään.

Eksynyt opastaa muut harhautuneet reitille

Uuden kierroksen alku oli samassa kohtaa kuin ½-maran juoksijoiden maali. Jukan matka oli lopuillaan, kun taas minä ja Kaj lähdettiin toiselle kierrokselle. Hetken kävi mielessä, että kuinkahan mahtaa käydä, kun eka kierros tuntui jaloissa ja sykkeet oli totuttua korkeammat. Mittaria ei ollut, mutta kyllä pumppu hommia teki. Mietinkin, että mihin katosi se helppokulkuinen maastoreitti. Lauhavuorelle nousu kummitteli mielessä. Se ei ollut ekalla kierroksella kovin paha, mutta mitä se on tällä toisella.  Ennen Lauhavuoren nousua tein matkaa yksin sillä seurauksella, että ajatukset pääsivät karkailemaan ja reittimerkkien seuranta unohtui. Havahduin yhtäkkiä, ettei merkkejä ole enää näköpiirissä. Hetken pyörin ympyrää, kunnes päätin palata takaisin saadakseni reittimerkit näkyviin. Perässäni oli tulossa kolme muutakin juoksijaa merkatun risteyksen ohi. Huutelin vain, että takaisin päin. Yhdessä sitten jatkoimme matkaa oikealla reitillä.

Eihän täällä voi eksyä – eihän?


Meno maistui ja ihmejuoma Coca Cola antoi uutta virtaa kroppaan. Juomapisteellä iloisena otin vastaan tiedon, että matkaa on enää 8 km maaliin. Siitä innostuneena laitoin tossua toisen eteen reippaaseen tahtiin. Vihdoin kisakeskus tuli puiden lomasta näkyviin. Jukka ja Kaj olivat siellä ottamassa vastaan ja Antti syli täynnä kisapalkintoja. Kaikki kisaan osallistuvat naiset saivat vaaleanpunaisen tikkariruusun. Kaunis ele kisaisännältä. Lisäksi saatiin näppärä kokoonpainuva kuksa ja makkaratikku. Palkinnot olivat siis huikean hienot. Yllätyksenä kermana kakun päällä sijoituin kolmanneksi ja sain siitä vielä puisen hienon tarjoiluvatin. Kauniin luonnon lumo, onnistumisen ilo ja saunan lämpö täyttivät kaikki odotukset. Toivottavasti tapahtuma saa vielä tulevaisuudessa jatkoa.

Kajn kunto-, varuste- ja raajatesti Karhunkierrosta varten

Antin maastomaratonista tuli testijuoksu, sillä olin runsas kuukausi sitten kaatunut juoksulenkillä ja loukannut nilkkani. Sen jälkeen olin pysynyt juoksemaan vain 60 km, joten nyt olivat testattavina kunto (jos en jaksa 43 km Lauhanvuoren maastoissa, niin mitä järkeä on lähteä parin viikon kuluttua Karhunkierroksen 83 km:lle), varusteet (jos kuntoa olisi kaikesta huolimatta, niin pitäähän sitä saada kunnon tuntuma juoksuliivin kanssa pelailemiseen ja samoin uudet kengät tulee ajaa kunnolla sisään) ja nilkka (mitäs nilkka tykkää polkujuoksusta, joka on ihan eri juttu kuin tiellä hölköttely). Kaikki nämä asiat mielessä lähdin Antin maastomaratonille.

Juoksu alkaa puuskutuksen säestämänä

Team Raholan iskuryhmän muut jäsenet Jukka ja Mari olivat juosseet mukavan Cooper-tuloksen viikkoa aikaisemmin (oma suoritus 0 m), joten päätin parempana olla sopimatta mistään yhteisestä kisataktiikasta. ”Oma juoksu, oma vauhti” oli mantrani tälläkin kertaa. Lähdössä otin asemani jostakin puolen välin tienoilta. Ensimmäiset kilometrit tuntuivat hankalilta. Sykettä en seurannut, mutta tunsin itseni aavistuksen hengästyneeksi. Ei hyvää päivää, olen hengästynyt alkukilometrien 6:48 ja 6:28 min/km -vauhtien jälkeen. Vähäinen harjoittelu tuntui heti.

Ennen kisaa näillä tossuilla juostu yhteensä alta 30 km – kisan jälkeen tossuille yhteensä yli 100 km lisää kokemusta.

Ei varikkokäyntejä

Kaikesta huolimatta taktiikkaani kuului myös se, että en kovasti pysähtelisi järjestäjien huoltopisteillä. Olihan minulla mukanani 2 litraa vettä ja yli litra urheilujuomaa sekä neljä geeliä (1 jokaisen tunnin jälkeen), ja nyt oli syytä testata juomista juostessa ja sitä mukaa kantamuksetkin tulisivat kevyemmiksi matkan edetessä. Lauhanvuoren korkeinta lähestyttäessä (n. 8 km juostu) olin mukana 4–5 juoksijan letkassa, jonka kokoonpano hiukan vaihteli. Hyppäsin suosiolla polulta sivuun, jos kuulin jonkun tulevan takaa kovaa.

Spitaalijärven jälkeen irtoaa kiri
 
Spitaalijärven huoltopisteen (n. 14 km) jälkeen juoksuletkassa olleiden ½-maratoonarien vauhti tuntui mielestäni hiukan hiipuvalta, joten lisäsin pökköä pesään. Parhaimmillaan painelin 5:36 vauhtia ja juoksu tuntui mukavalta. Polku oli helposti juostavaa ja laskuvoittoista. Mikäs on miehen tässä juostessa, välillä melkein laulatti. Ja mitäs sitä harjoittelemaan, jos juoksu kerran muutenkin kulkee.

Maalia edeltävän huoltopisteen ja kääntöpaikan (maalissa käytiin kääntymässä) oli sitten vastavuoroisesti mielestäni reitin ikävin osuus. Pehmeää ja monttu montun jälkeen olevaa metsätietä, johon muutama pienempi kuravellikohta toi vaihtelua. Kääntöpisteelle tulin noin 2:20 ajassa ja pian tämän jälkeen myös Mari tuli vastaan. Marin vauhti näytti niin hyvältä, että aavistelin, että tuolla vauhdilla RalliJärvinen kaasuttaisi vähintään lähietäisyydelle tai jopa ohi.

Matka edistyy, mutta hitaammin kuin aikaisemmin

Toisella kierroksella juoksin enimmäkseen yksin. Pientä vaihtelua tuli siitä, että minut ohitettiin kaksi kertaa ja vastavuoroisesti tein itse yhden ohituksen. Tällä kertaa nousu Lauhanvuoren huipulle tuntui täysin erilaiselta kuin ensimmäisellä kiekalla. Juoksu vaihtui ajoittain kävelyyn ja sekaan tulikin km-aikoja kuten 7:46, 7:57 ja 8:32. Yhtäkkiä minulle sopi myös pysähtely huoltopisteille – viis siitä, että minulla oli itselläkin juotavaa mukana vielä yllin kyllin.

Spitaalijärven kohdalla (36 km) kellotin kisan hitaimman km-aikani 11:17, joka tosin johtui huussikeikasta. Tässä vaiheessa katsoin myös taakseni ensimmäisen kerran. Olisiko joku tulossa takaa – mutta eipä siellä ketään näkynyt. Pari kilsaa tästä eteenpäin olevalla pätkällä olin edellisellä kierroksella paukutellut 5:45-vauhtia, mutta nyt reitin samassa kohdassa pystyin enää niukin naukin 6:00-vauhtiin.

Testi lähenee loppuaan – on johtopäätösten aika
 
Viimeisellä huoltopisteellä toimitsijat kyselivät kovasti mikä oloni on ja koskeeko johonkin. Silloin oikein havahduin ajatukseen. Ei nilkka- tai polvikipua. Ei ongelmia varpaiden kanssa. Ei rakkoja. Ei kerta kaikkiaan mitään kipuja. Loppukilometrit huolehdin vain siitä, että alittaisin viiden tunnin rajan ja onnistuihan se n. 3,5 minuutin turvin. Ja eipä maalissa kauan tarvinnut ihmetellä, kun Mari kiihdytti maaliin palindromiaikaan naisten kolmosena.

Mari kirmaa maaliin naisten kolmosena.

Kotimatkalla autossa analysoinkin kovasti olotilaani ja tuntemuksiani juoksun aikana erityisesti Karhunkierroksen kasikolmosta ajatellen. Miltä olisi tuntunut juosta kaksi lisäkierrosta Lauhassa? Rehellisesti sanottuna – ei mitään jakoja. Lauhan nousumetrit olivat kuitenkin vain 330 metriä, kun Karhunkierroksen 83 km tarjoaisi nousumetrejä noin kuusi kertaa enemmän. Testi oli siis täyttänyt tehtävänsä. Varusteet kengät mukaan lukien toimivat hyvin. Nilkka kesti, vaikka olikin illalla jälleen paisunut. Mies pääsi maaliin, lähinnä peruskunnon ansiosta. Mutta johtopäätös kaikesta tästä oli se, että Karhunkierroksen 83 km vaihtui lyhyempään 55 km:n matkaan. Siinäkin riittää meikäläiselle haastetta ihan tarpeeksi näillä harjoituskilometreillä.

Lauhan Shamaanin reitti auttaa tekemään järkevän päätöksen.

*Speedgoat-tossut on nimetty amerikkalaisen ultrajuoksijan Karl Meltzerin järjestämän saman nimisen 50 km:n vuoristojuoksukisan mukaan.

Tekstit ja kuvat: Mari Järvinen ja Kaj Koivumäki

torstai 16. toukokuuta 2019

Anun maratonin 50 mailin Esteri-tarjous!





Esterin nimipäivän kunniaksi vain tänään 16.5. kostean huikea - 50% alennus osallistumisesta 50 mailin juoksuun Anun maraton -tapahtumassa Nokialla 8.6.2019!


 🌧 Kaikkien ilmoittautumiset - 50 %
️ 🌧 Tarjous koskee VAIN osallistumista 50 mailin juoksuun.
 🌧 Tarjousmatkaa ei voi vaihtaa muihin matkoihin.

Tarjoushinnan Esterin nimipäivän kunniaksi mahdollistaa tapahtumamme sponsori Liikunta Pyörre.

tiistai 14. toukokuuta 2019

42. KARHU-VIESTI 6.4.2019 Team Rahola 2-joukkue

Team Raholan kiveäkin kovemmat joukkueet (ykkös ja kakkos).

I-osuus 9,4 km  Markus Ilva

Karhu-viestin eka osuus kolmatta kertaa. Sain kunnian aloittaa Karhu-viestin Raumalt Porrii Team Raholan kovassa porukassa. Olin samaisen osuuden juossut 5 vuotta sitten ja ajattelin sen olevan hyvä juttu tälläkin kertaa.

Lähtöviivalla aurinkoisessa säässä odoteltiin lähtölaukausta Tiina Hä:n kanssa ja siinä tuli huomattua, että jo aiemmin päivällä pintaan puskenut jännitys vain nousi, kun sykemittari näytti jo ihan kelpo lukemia. Jänskätys on siis ihan positiivinen juttu, kun viime vuosina on tullut seistyä viivalla ilman kisanumeroa, on ollut matkassa kaksi oikean jalan tossua jne., kun se jännitys on ollut kateissa ja valmistautuminen sen mukaista. Nyt kuitenkin juostiin Teamin joukkueessa ja sehän on kova juttu se. Lisäpotkua oli tuonut myös muutaman kuukauden kestänyt Pekka ”Mad Dog” Lampisen innostus viestiä kohtaan. Nyt oli siis onnistuttava!

Startista kovemmat lähtivät aivan omaa vauhtiaan liikkeellä ja katosivat horisonttiin. Itse lähdin hieman taaempaa liikkeelle ja sainkin sitten ohitella porukkaa ekoilla kilometreillä. Muistikuva ylämäkisestä alusta osoittautui hieman vääräksi, kun se mäki ei sitten loppunut ollenkaan. Vauhti pysyi melko lailla hyvänä, mutta viiden vuoden takaiseen vauhtiin ei kyllä millään pystynyt. Olen siis vanha ja kankea. Puolivälin kohdilla sain hyvän selän, jota seurasin sitten loppuun asti. Viimeiselle kilometrille piti kaikkien kiristää vauhtia, kuten joukkueemme johtaja oli ohjeistanut. Laurin sanat muistuivat mieleen kilometrikyltillä ja vaikka keuhkoissa kirvelikin, niin sain vauhtia lisättyä. Viestin sain vietyä Silverille, joka lähtikin tykittämään oikein kunnolla kohti Porrii.

Osuus oli 9,4 km ja aikani oli 38,04. Ihan tyytyväinen pitänee olla, vaikka kyllä sitä vauhtia enemmänkin saisi olla. Sen tulin minkä kintuista pääsin. Ensi vuonna uudestaan!

II-osuus 7,9 km Marko Silvennoinen

Numeroiden haun jälkeen suuntasimme Tiinan kanssa kohti ensimmäistä vaihtopaikkaa (Teboil Ydinportti). Olimme siellä hyvissä ajoin, n. 10 min ennen viestin starttia. Ilma oli todella lämmin ja jo autosta poistumisen jälkeen huomasin, että lämmittely takki ja housut olivat liikaa... Heitin vielä noin 500 m lämmittelylenkin ja siirryin vaihtoalueelle odottamaan Markusta.

Pienen odottelun jälkeen Markus saapuikin ja lähetti minut matkaan. Tavoitteeksi olin asettanut alle 5 min/km keskivauhdin, mikä tarkoittaisi 39 min 25 sek aikaa 7.9 km matkalla. Lähdin rauhallisesti matkaan, etten katkeaisi heti alussa. Muutama meni minusta alussa ohi, mutta kuittasin ainakin yhtä monta selkää osuuden aikana. Parin ensimmäisen kilometrin jälkeen uskalsin hieman kiristää vauhtia. Osuudella ei ollut juurikaan mäkiä, mutta tiellä ollut pöly ja ohi menevät autot sai aikaan pieniä pölypilviä, hatusta sai välillä pitää kiinni... 5 km kohdalla ajattelin, että voisin kiristää vielä hieman, meno tuntui aika hyvältä. Olin ajatellut, että viimeisellä kilometrillä uskallan jo laittaa kaikki peliin. Niin alkoi viimeinen kilometri... Ja ei muuta, kun hanaaaaaaaa!

Alkumatkasta minut ohittanut n 12–14-v poika oli ollut minun tähtäimessä koko osuuden ja ohitinkin hänet noin 300 m ennen maalia. Luulin jo päihittäneeni hänet, mutta poika kuittasi minut vielä ennen vaihtoa. Lähetin seuraavalle osuudelle Pekka Lampisen. Osuutemme maalissa taputin pojan selkään ja sanoin: Hyvin vedit! Sain vastaukseksi: Niin säkin!

Aikani oli 35:17 (4.28 min/km). Juoksusta jäi hyvä fiilis, ensvuonna uudestaan! Tätä on viestijuoksu parhaimmillaan, kovaa kisailua, hyvällä fiiliksellä ja hienosta tapahtumasta nauttien! Oman osuuteni jälkeen siirryimme kohti Karhuhallia ja vastaanottamaan joukkueidemme ankkureita maaliin...



Tässä Satakunnan Kansassa julkaistu kuva meitin Pekkuliinista. Kuva Heikki Westergård.


III-osuus 5,2 km Pekka ”Mad Dog” Lampinen

Vaikka olenkin monessa juoksutapahtumassa ollut mukana,niin paljon on vielä kokematta. Pidin suorastaan katastrofaalisena puutteena sitä, että kertaakaan näiden vuosikymmenten aikana en ollut osallistunut Karhu-Viestiin. Niinpä aloin jo hyvissä ajoin kesällä jankuttamaan Team Raholan osallistumisesta kyseiseen juoksujuhlaan. Jatkoin sitkeästi jankuttamistani edelleen syksyllä ja sitten suureksi ilokseni saimme puuhamiehen mahdollistamaan Team Raholan osallistumisen kahdellakin joukkueella Karhu-Viestiin. Suuri kiitos Lauri Sinisalo!

Viestissä oma osuuteni oli kolmas 5,2 km. Iida juoksi myös saman osuuden toisessa tiimin joukkueessa. Siellä me sitten vaihtoalueella verryteltiin ja odotettiin virtaa täynnä, milloin on meidän vuoromme ampaista omalle osuudellemme aavistuksen pölyiselle valtatie 8:lle. Ja sittenhän sieltä näkyikin jo muita päätä pidempi oman joukkueeni Marko Silvennoinen, joka vetävällä hirvenaskeleella saapui kohti vaihtoaluetta. Niinpä pääsin minäkin paahtamaan omaa osuuttani.

Taktiikkani oli tuttu ja turvallinen: ”Alussa täysillä, loppua kohti kiristäen!” Eka kilometri oli pitkää loivaa nousua ja se menikin ihan jouheesti siinä alkuhurmiossa. 3 km:iin mennessä olin viisi juoksijaa laskujeni mukaan ohittanut ja sen jälkeen putosin hieman sellaiseen tyhjiöön. Edessä mentiin kovin kaukana ja takana tulevat jäivät koko ajan lisää .Siinä olikin sitten osuuden henkisesti raskain kohta tsempata itseäni. Mutta kyllä siitäkin jotenkin yli pääsin ja sitten olinkin jo seuraavalla vaihtoaleella. Lähetin matkaan Jari Niemisen, joka ampaisi osuudelleen gebardimaisella vauhdilla .Mainittakoon vielä, että auton teknisten ongelmien takia, vaikutti hetken Iidalla ja minulla olevan vielä ohjelmassa loppuveryttelynä jolkuttelu vaihtoalueeltamme Karhuhalliin Poriin. Mutta onneks menopeli suostui lopulta yhteistyöhön ja ihan autolla päästiin tulemaan.

IV-osuus 6,3 km Jari Nieminen

Karhuviestin nelos-osuus oli pituudeltaan 6,3 km. Saatuani viestin Pekalta lähdin tavoittelemaan edessä olevia juoksijoita, jotka olivat päässeet lähtemään vähän aikaisemmin. Ensimmäisen kilometrin kohdalla tavoitin ensimmäisen selän. Sen jälkeen huomasin Lapin Salamoiden juoksijan pyyhältävän ohitseni. Yritin pysyä peesissä mutta jäin jälkeen pikkuhiljaa. Samalla huomasin ohittaneeni toisen aikaisemmin lähteneen joukkueen juoksijan. Viimeisen kilometrin kyltin jälkeen alkoi pieni alamäki, joka oli mukava rullata alas maaliin. Oma aika maalissa oli 25.22.

V-osuus 5,5 km Marko Kangasniemi

Päivä oli kohdillaan. Hieno aamu ja päivä, sopiva keli ja mieli virkeä. Kohta saapuisi viestin viejä ja pääsen matkaan. Ennen lähtöä oli tankattu banaanilla ja Hennan antamalla geelikarkilla, eiköhän niillä jo jaksa 5,5 km matkaa taittaa.

Alkulämmittelyt heitettiin Hennan kanssa mettässä, joten alkukilometrien tuska ei pitäisi nousta ongelmaksi. Shortsit ja t-paita oli oiva valinta lämpimään keliin, vaikka hieman tuulta olikin. Valmiiksi olin tehnyt laskelmia Jarin ilmestymisestä, mutta laskelmat eivät pitäneet. Tuli positiivisessa mielessä kiire heittää verrakamat niskasta pikaisesti, kun Jari ilmestyi baanalle.

Sija 19 oli plakkarissa ja sitä tietty piti koittaa parantaa. Se oli ehkä se virhe ajatus lähteä liikkeelle. Eka kilsa meni kuitenkin aikaan 5,28, olisiko ollut kellossa vikaa?? Mielestäni loikin reippaasti eteenpäin ja saavutin edellä menevää. No ei auttanut kuin lisätä vauhtia. Seuraava kilsa meni aikaan 4.02 ja ajattelin että nyt varmaan kyllä kello on kohdillaan. Selkä oli noin 15 sekunnin päässä siinä vaiheessa. Ajatus oli pysyä tuossa tahdissa vähän aikaa, kun rahkeita ei kuitenkaan ollut nopeampaan menoon, ja unohtaa se selkä vähäksi aikaa.

Alku kilometrit olivat loivaa alamäkeä, sitten tasaista ja loppu enemmän nousua. Puolen välin kohdilla hiipi epätoivo selän saavuttamisesta, kun kaveri alkoi karata näkyvistä. Usko tekemiseen sai kolauksen ja sitä ruokki neljännellä kilometrillä alkaneet pistot sisuskaluissa. Olinko nyt tullut sittenkin alun liian kovaa? Vai oliko se se banaani, joka tän sai aikaan, kun maha tuntui liian täydeltä? Kelloa en enää rohjennut vilkuilla, ja tuntui että kaverikin oli pyyhkäissyt edellä niin kovaa karkuun, että seuraavalle meikäläiselle Laurille jäisi kova urakka saavuttamisessa 18. sijaa. Sitä virhettä en tehnyt, että alkaisin vielä vilkuileen taaksekin. Nyt piti vain purra huuleen ja taistella viimeinen puolitoista kilsaa.

Kilsa taulu tuli onneksi ohitettua, mutta toiveet vauhdin kiihdytyksestä olivat turhia ja koitin vain pysyä taisteluvauhdissa mukana. Viimeinen 500 tuli viimeisillä henkosilla, käsi läpyttämään Lauria matkaan ja oma reissu olisi siinä. Puolitoista minuuttia ainakin puhisin vielä juoksun jälkeen, tiukkaa teki reissu, minkä oli Nikokin huomannut vaihtopaikalla. Aika 23.15 näillä harjoittelujuoksukilometreillä, niin olen tyytyväinen, vaikkakin juoksun kulkuun en niinkään. 

VI-osuus 5 km Lauri Sinisalo

Lämmin keväinen keli, aurinko paistaa, linnut laulaa ja p***a haisee. Missä silloin ollaan? No tietty Raumal ;) Numerolappujen metsästämisellä alkoi vuoden 2019 Karhu-Viesti, kun selvittiin autoletkan kanssa pelipaikoille. Siitä sitten osa jo valmistautumaan omaan juoksuunsa reitin varrelle ja osa jäi lähettämään Markuksen ja Tiina Hä:n vauhtiin.

Mutkien kautta kun oltiin pudotettu Juhani ja Kerttu viimeiselle vaihtopaikalle, hölkkäiltiin Nikon kanssa omalle vaihtopaikallemme. Siinä sitten pientä ven(ä)yttelyä ja lämmittelyä, kunnes alkoikin Marko K näkyä horisontissa. Läpsystä vaihto ja oma osuus kohti Poria käyntiin. Selkiä ei paljoa näkynyt alkumatkasta ja keuhkot tuli yskittyä alkuviikon flunssan limoista tyhjiksi siinä n. kilsan kohdilla. Loppumatkan saikin juosta pienemmän tien varressa loivahkoa nousua. Vaihtopaikan lähestyessä kisamatkalle lanseeratun ”Alku täysillä ja kilsan kyltillä kiristys” taktiikan mukaisesti kilsan kyltin kohdalla taisi koventua ainoastaan huohotus.

Vaihtopaikalle saapuessa saatiin Juissi ammuttua matkaan kuin tykin suusta. Ja tulihan siinä matkalla kuitenkin yksi selkä kirittyä, vaikkakin vasta vaihtopuomilla, jossa lähes legendaksikin jo muodostunut ”satakuus Marko” oli kateissa. Kyseisen joukkueen edellisen osuuden juoksija oli n. 5 min minua ennen lähtenyt liikkeelle. Aika mulla tais olla 21,05 (4.13).

Juoksusta sekä tapahtumasta jäi niinkin positiivinen fiilis, että tuli lupauduttua ensikin vuodelle kyseisen tapahtuman Team Raholan osallistumista järkkäilemään. Ensi vuodelle laitetaan sitten useampaa joukkuetta pystyyn, joten tarkkailkaa postejanne ;)

Team Raholan ankkurit, 1-joukkueen Kerttu ja 2-joukkueen Juhani, odottavat malttamattomina pääsyä omalle osuudelleen. Kuva Mogulin blogi.


VII-osuus 10,5 km Juhani Yli-Marttila

Juoksemani Karhuviestin ankkuriosuus meni hyvin. Lämmittelin vaihtopaikalla ja odottelin hetken Salmikiven Kertun kanssa edessä olevaa ankkuriosuutta. Laurin kanssa vaihto onnistui nopeasti ja lähdin räjähtävästi liikkeelle. Meidän kanssa samoihin aikoihin vaihdossa ollut Suomen Ilmailuopiston joukkue epäonnistui omassa vaihdossaan. Heidän seuraavan osuuden juoksija oli vielä jossain lämmittelemässä ja saapui vaihtoon noin 8 minuuttia myöhässä, tässä kohtaa tuli heti yksi päänahka.

Oma juoksuni sujui alusta loppuun vauhdikkaasti ja ilman ongelmia. Juoksun aikana sain muistaakseni 5 päänahkaa ja ohitin kaikki juoksijat, jotka olivat näköpiirissä ja ohitusetäisyydellä. Lopulta tulin maaliin ajassa 40:18 ja keskivauhtini oli 3:50 min/km. Maalissa olikin jo paljon meidän muita juoksijoita vastassa ja oli upea fiilis tuoda oman joukkueen viesti maaliin Porin Karhuhalliin.

Iso kiitos kaikille kannustuksesta. Maalissa tapasin vielä Moskovan olympialaisten 10000 metrin hopeamitalistin ja 5000 metrin pronssimitalistin Kaarlo Maanningan. Kaarlo oli juoksemassa Kauhajoen Karhujen 6. osuuden, joka oli 5,0 kilometriä pituudeltaan.

Suoritukseeni olen ihan tyytyväinen ja sain hyvin itsestäni kaikki powerit irti. Hieman jäi harmittamaan, että en päässyt aivan 40 minuutin alle. No jääpähän vielä jotain tavoiteltavaa ensi vuodelle. Olen erittäin ylpeä meidän molempien joukkueiden suorituksista ja oli upeaa nähdä paljon innokkaita juoksijoita, jotka kaikki olivat liikkeellä positiivisella mielellä.

Ensi vuonna ehdottomasti uudelleen mukaan tähän Suomen suurimpaan maantiejuoksuviestiin. Itselläni tämä oli nyt 2. kerta mukana Karhuviestissä. Aiemmin olimme kahden Team Raholan joukkueen kanssa mukana vuosina 2013 ja 2014. Toivottavasti saataisiin muodostettua ensi vuonna vielä vaikka kolmaskin joukkue. Tällä kertaa oli mukana yhteensä 120 joukkuetta ja Porin ja Rauman välisellä 8-tiellä riitti jälleen vilskettä.