tiistai 14. toukokuuta 2019

42. KARHU-VIESTI 6.4.2019 Team Rahola 2-joukkue

Team Raholan kiveäkin kovemmat joukkueet (ykkös ja kakkos).

I-osuus 9,4 km  Markus Ilva

Karhu-viestin eka osuus kolmatta kertaa. Sain kunnian aloittaa Karhu-viestin Raumalt Porrii Team Raholan kovassa porukassa. Olin samaisen osuuden juossut 5 vuotta sitten ja ajattelin sen olevan hyvä juttu tälläkin kertaa.

Lähtöviivalla aurinkoisessa säässä odoteltiin lähtölaukausta Tiina Hä:n kanssa ja siinä tuli huomattua, että jo aiemmin päivällä pintaan puskenut jännitys vain nousi, kun sykemittari näytti jo ihan kelpo lukemia. Jänskätys on siis ihan positiivinen juttu, kun viime vuosina on tullut seistyä viivalla ilman kisanumeroa, on ollut matkassa kaksi oikean jalan tossua jne., kun se jännitys on ollut kateissa ja valmistautuminen sen mukaista. Nyt kuitenkin juostiin Teamin joukkueessa ja sehän on kova juttu se. Lisäpotkua oli tuonut myös muutaman kuukauden kestänyt Pekka ”Mad Dog” Lampisen innostus viestiä kohtaan. Nyt oli siis onnistuttava!

Startista kovemmat lähtivät aivan omaa vauhtiaan liikkeellä ja katosivat horisonttiin. Itse lähdin hieman taaempaa liikkeelle ja sainkin sitten ohitella porukkaa ekoilla kilometreillä. Muistikuva ylämäkisestä alusta osoittautui hieman vääräksi, kun se mäki ei sitten loppunut ollenkaan. Vauhti pysyi melko lailla hyvänä, mutta viiden vuoden takaiseen vauhtiin ei kyllä millään pystynyt. Olen siis vanha ja kankea. Puolivälin kohdilla sain hyvän selän, jota seurasin sitten loppuun asti. Viimeiselle kilometrille piti kaikkien kiristää vauhtia, kuten joukkueemme johtaja oli ohjeistanut. Laurin sanat muistuivat mieleen kilometrikyltillä ja vaikka keuhkoissa kirvelikin, niin sain vauhtia lisättyä. Viestin sain vietyä Silverille, joka lähtikin tykittämään oikein kunnolla kohti Porrii.

Osuus oli 9,4 km ja aikani oli 38,04. Ihan tyytyväinen pitänee olla, vaikka kyllä sitä vauhtia enemmänkin saisi olla. Sen tulin minkä kintuista pääsin. Ensi vuonna uudestaan!

II-osuus 7,9 km Marko Silvennoinen

Numeroiden haun jälkeen suuntasimme Tiinan kanssa kohti ensimmäistä vaihtopaikkaa (Teboil Ydinportti). Olimme siellä hyvissä ajoin, n. 10 min ennen viestin starttia. Ilma oli todella lämmin ja jo autosta poistumisen jälkeen huomasin, että lämmittely takki ja housut olivat liikaa... Heitin vielä noin 500 m lämmittelylenkin ja siirryin vaihtoalueelle odottamaan Markusta.

Pienen odottelun jälkeen Markus saapuikin ja lähetti minut matkaan. Tavoitteeksi olin asettanut alle 5 min/km keskivauhdin, mikä tarkoittaisi 39 min 25 sek aikaa 7.9 km matkalla. Lähdin rauhallisesti matkaan, etten katkeaisi heti alussa. Muutama meni minusta alussa ohi, mutta kuittasin ainakin yhtä monta selkää osuuden aikana. Parin ensimmäisen kilometrin jälkeen uskalsin hieman kiristää vauhtia. Osuudella ei ollut juurikaan mäkiä, mutta tiellä ollut pöly ja ohi menevät autot sai aikaan pieniä pölypilviä, hatusta sai välillä pitää kiinni... 5 km kohdalla ajattelin, että voisin kiristää vielä hieman, meno tuntui aika hyvältä. Olin ajatellut, että viimeisellä kilometrillä uskallan jo laittaa kaikki peliin. Niin alkoi viimeinen kilometri... Ja ei muuta, kun hanaaaaaaaa!

Alkumatkasta minut ohittanut n 12–14-v poika oli ollut minun tähtäimessä koko osuuden ja ohitinkin hänet noin 300 m ennen maalia. Luulin jo päihittäneeni hänet, mutta poika kuittasi minut vielä ennen vaihtoa. Lähetin seuraavalle osuudelle Pekka Lampisen. Osuutemme maalissa taputin pojan selkään ja sanoin: Hyvin vedit! Sain vastaukseksi: Niin säkin!

Aikani oli 35:17 (4.28 min/km). Juoksusta jäi hyvä fiilis, ensvuonna uudestaan! Tätä on viestijuoksu parhaimmillaan, kovaa kisailua, hyvällä fiiliksellä ja hienosta tapahtumasta nauttien! Oman osuuteni jälkeen siirryimme kohti Karhuhallia ja vastaanottamaan joukkueidemme ankkureita maaliin...



Tässä Satakunnan Kansassa julkaistu kuva meitin Pekkuliinista. Kuva Heikki Westergård.


III-osuus 5,2 km Pekka ”Mad Dog” Lampinen

Vaikka olenkin monessa juoksutapahtumassa ollut mukana,niin paljon on vielä kokematta. Pidin suorastaan katastrofaalisena puutteena sitä, että kertaakaan näiden vuosikymmenten aikana en ollut osallistunut Karhu-Viestiin. Niinpä aloin jo hyvissä ajoin kesällä jankuttamaan Team Raholan osallistumisesta kyseiseen juoksujuhlaan. Jatkoin sitkeästi jankuttamistani edelleen syksyllä ja sitten suureksi ilokseni saimme puuhamiehen mahdollistamaan Team Raholan osallistumisen kahdellakin joukkueella Karhu-Viestiin. Suuri kiitos Lauri Sinisalo!

Viestissä oma osuuteni oli kolmas 5,2 km. Iida juoksi myös saman osuuden toisessa tiimin joukkueessa. Siellä me sitten vaihtoalueella verryteltiin ja odotettiin virtaa täynnä, milloin on meidän vuoromme ampaista omalle osuudellemme aavistuksen pölyiselle valtatie 8:lle. Ja sittenhän sieltä näkyikin jo muita päätä pidempi oman joukkueeni Marko Silvennoinen, joka vetävällä hirvenaskeleella saapui kohti vaihtoaluetta. Niinpä pääsin minäkin paahtamaan omaa osuuttani.

Taktiikkani oli tuttu ja turvallinen: ”Alussa täysillä, loppua kohti kiristäen!” Eka kilometri oli pitkää loivaa nousua ja se menikin ihan jouheesti siinä alkuhurmiossa. 3 km:iin mennessä olin viisi juoksijaa laskujeni mukaan ohittanut ja sen jälkeen putosin hieman sellaiseen tyhjiöön. Edessä mentiin kovin kaukana ja takana tulevat jäivät koko ajan lisää .Siinä olikin sitten osuuden henkisesti raskain kohta tsempata itseäni. Mutta kyllä siitäkin jotenkin yli pääsin ja sitten olinkin jo seuraavalla vaihtoaleella. Lähetin matkaan Jari Niemisen, joka ampaisi osuudelleen gebardimaisella vauhdilla .Mainittakoon vielä, että auton teknisten ongelmien takia, vaikutti hetken Iidalla ja minulla olevan vielä ohjelmassa loppuveryttelynä jolkuttelu vaihtoalueeltamme Karhuhalliin Poriin. Mutta onneks menopeli suostui lopulta yhteistyöhön ja ihan autolla päästiin tulemaan.

IV-osuus 6,3 km Jari Nieminen

Karhuviestin nelos-osuus oli pituudeltaan 6,3 km. Saatuani viestin Pekalta lähdin tavoittelemaan edessä olevia juoksijoita, jotka olivat päässeet lähtemään vähän aikaisemmin. Ensimmäisen kilometrin kohdalla tavoitin ensimmäisen selän. Sen jälkeen huomasin Lapin Salamoiden juoksijan pyyhältävän ohitseni. Yritin pysyä peesissä mutta jäin jälkeen pikkuhiljaa. Samalla huomasin ohittaneeni toisen aikaisemmin lähteneen joukkueen juoksijan. Viimeisen kilometrin kyltin jälkeen alkoi pieni alamäki, joka oli mukava rullata alas maaliin. Oma aika maalissa oli 25.22.

V-osuus 5,5 km Marko Kangasniemi

Päivä oli kohdillaan. Hieno aamu ja päivä, sopiva keli ja mieli virkeä. Kohta saapuisi viestin viejä ja pääsen matkaan. Ennen lähtöä oli tankattu banaanilla ja Hennan antamalla geelikarkilla, eiköhän niillä jo jaksa 5,5 km matkaa taittaa.

Alkulämmittelyt heitettiin Hennan kanssa mettässä, joten alkukilometrien tuska ei pitäisi nousta ongelmaksi. Shortsit ja t-paita oli oiva valinta lämpimään keliin, vaikka hieman tuulta olikin. Valmiiksi olin tehnyt laskelmia Jarin ilmestymisestä, mutta laskelmat eivät pitäneet. Tuli positiivisessa mielessä kiire heittää verrakamat niskasta pikaisesti, kun Jari ilmestyi baanalle.

Sija 19 oli plakkarissa ja sitä tietty piti koittaa parantaa. Se oli ehkä se virhe ajatus lähteä liikkeelle. Eka kilsa meni kuitenkin aikaan 5,28, olisiko ollut kellossa vikaa?? Mielestäni loikin reippaasti eteenpäin ja saavutin edellä menevää. No ei auttanut kuin lisätä vauhtia. Seuraava kilsa meni aikaan 4.02 ja ajattelin että nyt varmaan kyllä kello on kohdillaan. Selkä oli noin 15 sekunnin päässä siinä vaiheessa. Ajatus oli pysyä tuossa tahdissa vähän aikaa, kun rahkeita ei kuitenkaan ollut nopeampaan menoon, ja unohtaa se selkä vähäksi aikaa.

Alku kilometrit olivat loivaa alamäkeä, sitten tasaista ja loppu enemmän nousua. Puolen välin kohdilla hiipi epätoivo selän saavuttamisesta, kun kaveri alkoi karata näkyvistä. Usko tekemiseen sai kolauksen ja sitä ruokki neljännellä kilometrillä alkaneet pistot sisuskaluissa. Olinko nyt tullut sittenkin alun liian kovaa? Vai oliko se se banaani, joka tän sai aikaan, kun maha tuntui liian täydeltä? Kelloa en enää rohjennut vilkuilla, ja tuntui että kaverikin oli pyyhkäissyt edellä niin kovaa karkuun, että seuraavalle meikäläiselle Laurille jäisi kova urakka saavuttamisessa 18. sijaa. Sitä virhettä en tehnyt, että alkaisin vielä vilkuileen taaksekin. Nyt piti vain purra huuleen ja taistella viimeinen puolitoista kilsaa.

Kilsa taulu tuli onneksi ohitettua, mutta toiveet vauhdin kiihdytyksestä olivat turhia ja koitin vain pysyä taisteluvauhdissa mukana. Viimeinen 500 tuli viimeisillä henkosilla, käsi läpyttämään Lauria matkaan ja oma reissu olisi siinä. Puolitoista minuuttia ainakin puhisin vielä juoksun jälkeen, tiukkaa teki reissu, minkä oli Nikokin huomannut vaihtopaikalla. Aika 23.15 näillä harjoittelujuoksukilometreillä, niin olen tyytyväinen, vaikkakin juoksun kulkuun en niinkään. 

VI-osuus 5 km Lauri Sinisalo

Lämmin keväinen keli, aurinko paistaa, linnut laulaa ja p***a haisee. Missä silloin ollaan? No tietty Raumal ;) Numerolappujen metsästämisellä alkoi vuoden 2019 Karhu-Viesti, kun selvittiin autoletkan kanssa pelipaikoille. Siitä sitten osa jo valmistautumaan omaan juoksuunsa reitin varrelle ja osa jäi lähettämään Markuksen ja Tiina Hä:n vauhtiin.

Mutkien kautta kun oltiin pudotettu Juhani ja Kerttu viimeiselle vaihtopaikalle, hölkkäiltiin Nikon kanssa omalle vaihtopaikallemme. Siinä sitten pientä ven(ä)yttelyä ja lämmittelyä, kunnes alkoikin Marko K näkyä horisontissa. Läpsystä vaihto ja oma osuus kohti Poria käyntiin. Selkiä ei paljoa näkynyt alkumatkasta ja keuhkot tuli yskittyä alkuviikon flunssan limoista tyhjiksi siinä n. kilsan kohdilla. Loppumatkan saikin juosta pienemmän tien varressa loivahkoa nousua. Vaihtopaikan lähestyessä kisamatkalle lanseeratun ”Alku täysillä ja kilsan kyltillä kiristys” taktiikan mukaisesti kilsan kyltin kohdalla taisi koventua ainoastaan huohotus.

Vaihtopaikalle saapuessa saatiin Juissi ammuttua matkaan kuin tykin suusta. Ja tulihan siinä matkalla kuitenkin yksi selkä kirittyä, vaikkakin vasta vaihtopuomilla, jossa lähes legendaksikin jo muodostunut ”satakuus Marko” oli kateissa. Kyseisen joukkueen edellisen osuuden juoksija oli n. 5 min minua ennen lähtenyt liikkeelle. Aika mulla tais olla 21,05 (4.13).

Juoksusta sekä tapahtumasta jäi niinkin positiivinen fiilis, että tuli lupauduttua ensikin vuodelle kyseisen tapahtuman Team Raholan osallistumista järkkäilemään. Ensi vuodelle laitetaan sitten useampaa joukkuetta pystyyn, joten tarkkailkaa postejanne ;)

Team Raholan ankkurit, 1-joukkueen Kerttu ja 2-joukkueen Juhani, odottavat malttamattomina pääsyä omalle osuudelleen. Kuva Mogulin blogi.


VII-osuus 10,5 km Juhani Yli-Marttila

Juoksemani Karhuviestin ankkuriosuus meni hyvin. Lämmittelin vaihtopaikalla ja odottelin hetken Salmikiven Kertun kanssa edessä olevaa ankkuriosuutta. Laurin kanssa vaihto onnistui nopeasti ja lähdin räjähtävästi liikkeelle. Meidän kanssa samoihin aikoihin vaihdossa ollut Suomen Ilmailuopiston joukkue epäonnistui omassa vaihdossaan. Heidän seuraavan osuuden juoksija oli vielä jossain lämmittelemässä ja saapui vaihtoon noin 8 minuuttia myöhässä, tässä kohtaa tuli heti yksi päänahka.

Oma juoksuni sujui alusta loppuun vauhdikkaasti ja ilman ongelmia. Juoksun aikana sain muistaakseni 5 päänahkaa ja ohitin kaikki juoksijat, jotka olivat näköpiirissä ja ohitusetäisyydellä. Lopulta tulin maaliin ajassa 40:18 ja keskivauhtini oli 3:50 min/km. Maalissa olikin jo paljon meidän muita juoksijoita vastassa ja oli upea fiilis tuoda oman joukkueen viesti maaliin Porin Karhuhalliin.

Iso kiitos kaikille kannustuksesta. Maalissa tapasin vielä Moskovan olympialaisten 10000 metrin hopeamitalistin ja 5000 metrin pronssimitalistin Kaarlo Maanningan. Kaarlo oli juoksemassa Kauhajoen Karhujen 6. osuuden, joka oli 5,0 kilometriä pituudeltaan.

Suoritukseeni olen ihan tyytyväinen ja sain hyvin itsestäni kaikki powerit irti. Hieman jäi harmittamaan, että en päässyt aivan 40 minuutin alle. No jääpähän vielä jotain tavoiteltavaa ensi vuodelle. Olen erittäin ylpeä meidän molempien joukkueiden suorituksista ja oli upeaa nähdä paljon innokkaita juoksijoita, jotka kaikki olivat liikkeellä positiivisella mielellä.

Ensi vuonna ehdottomasti uudelleen mukaan tähän Suomen suurimpaan maantiejuoksuviestiin. Itselläni tämä oli nyt 2. kerta mukana Karhuviestissä. Aiemmin olimme kahden Team Raholan joukkueen kanssa mukana vuosina 2013 ja 2014. Toivottavasti saataisiin muodostettua ensi vuonna vielä vaikka kolmaskin joukkue. Tällä kertaa oli mukana yhteensä 120 joukkuetta ja Porin ja Rauman välisellä 8-tiellä riitti jälleen vilskettä.

1 kommentti:

  1. Hieno raportti! Sen verran korjaan, että tämä oli itsellä kolmas kerta mukana joukkueessa. Molemmilla kerroilla, vuosina 2013 ja 2014 juoksin ankkuriosuuden.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.