Kokkola Ultra Run 24H -retkeilypäivä

Kohti Kokkolaa. Rakastaa rakastaa. KUR.

Muutama vuosi sitten Passatoren reissulla tuli kilometrejä takataskuun 48 km, mahdollisuus siellä oli 100:aan. Hieman jäi hampaankoloon - siis vain hieman - että ei mennytkään sitä satasta, vaikka niin Anu tsemppasi kaikkia että kyllä pystytte siihen, aikaa on 20 h. Ja sen verran on näköjään tiheät hampaanvälit porukalla, että uusi Passatoren reissu suunniteltiin vielä tehtäväksi. Kuka sitä nyt hammasjomotusta kestää, ei kukaan!

Anu heitteli sitten mm. minulle ja Petelle sähköpostiin jonkinlaista listaa, mitä reissuja olisi hyvä käydä 'vetämässä', ihan saadakseen tuntumaa pitkään suoritukseen. Ensimmäinen pitempi oli Joensuu Night Run 12h, josta selvittiin kunnialla. Listalla kökötti myös tämä Kokkolan 24H, johon minä Petelle hieman naurahtaen totesin, että Anulle on varmaan tullut jokin virhe tossa, e-e-eihän me nyt ikinä mitään kaksnelosta!!!! Daa!!! Sitä sitten kyselin jumpilla, niin Anu totesi että ei siinä mitään virhettä ole. Sinne vaan, kyllä menee!

Reenikilometrejä ei tässä kevään aikana tullut läheskään niin paljon kuin olisi halunnut (ei mikään yllätys), mutta jonkin verran kuitenkin, ja jumpilla tuli käytyä ahkerasti... ainakin omasta mielestäni.

Lähtö Kokkolaan tapahtui Kolmen Kulman ABC:ltä klo 5.00 lauantaiaamuna. Unet olivat jääneet muutamana yönä aikas lyhyiksi, mutta sitä ajatteli että bussissa voi vielä vedellä tirsoja, joita sitten ei kuitenkaan juuri tullutkaan. Näillä eväillä sitä kyllä usein ollaan juoksureissuille lähdetty ennenkin, mutta että 24:lle!!! Uups! Näillä mennään.

Kokkolaan saavuttiin hyvissä ajoin muutamaa tuntia ennen lähtöä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ja lämpöasteitakin taisi olla jo reippaasti yli 10. Käytiin hakemassa numerot, tutustuttiin hieman alueeseen ja lähdettiin roudaamaan bussista kamaa omalle huoltopaikallemme. Teamilta tuli iso punainen teltta, jonka alle saatiin muovin päälle kassit. Raijattiin huoltopöydät teltan läheisyyteen ja jokainen alkoi tehdä omaa paikkaansa. Huolto hääri kaikkien apuna, mm. nimikoi juomapulloja, boxeja, laukkuja, kaikkia mahdollisia missä ei vielä nimeä ollut, ja tutustui yksi kerrallaan meidän juoksijoiden kamoihin, jotta kaikki sujuisi sitten suorituksen aikana smoothisti, ja niinhän tuo kyllä sujuikin!

Tiimiläiset hetki ennen lähtöä. Jaxaa!!!

Kello 12 pamahti sitten lähtöPAMAUS. Ei muuta ku matkaan. 24 tuntia tässä pitäisi sitten hölkötellä, kävellä, kontata, nukkua, ihan mitä vaan tilanteen vaatiessa. Minä lähdin matkaan Peten (Virtanen) ja Outin kanssa. Pete siitä jossain kohtaa lähti hieman reippaampaa vauhtia, ja minä ja Outi jatkettiin omaa vauhtiamme. Outi lähti Tampereelta 12H lappu taskussaan, mutta pienen houkuttelun jälkeen lappu olikin vaihtunut 24H:ksi. Kyllä on tiimiläiset niin yllytyshullua sakkia, että!!!

Ilon kautta, minkäs muunkaan!!!

Juoksukierros oli pituudeltaan noin 860 metriä, jossa lähdettiin juoksemaan asfalttipinnoitettua kävelytietä, käännyttiin puiselle sillalle jonka jälkeen käännyttiin sorapintaiselle kävelytielle, siitä sitten käännyttiin takaisin asfaltoidulle sillalle ja palattiin asfalttikävelytielle, jonka varrella huoltopisteet sijaitsivat. Reitti kiersi ympäri viihtyisää 'jokea' nimeltä Sunti (suokaapa anteeksi, en tiiä varmaksi oliko joki vai mikä). Outi ehdotti matkasuunnitelmaksi, että ensimmäiset 6 h juostaan 3 kierrosta, kävellään yksi. 6 tunnin jälkeen juostaan 2, kävellään 1. 12 tunnin jälkeen juostaan 1, kävellään 1, 18 tunnin jälkeen kävellään kaikki. Kuulosti sopivalta siinä kohtaa. Ensimmäiset 6 h menikin kyllä melkein suunnitelmien mukaan, mutta jouduttiin vähentämään juoksukierrokset 2:een oletettua aikaisemmin, ja aikas nopeasti jo tuohon yksi juostaan, yksi kävellään. Ja loppujen lopuksi minä vaihdoin kävelyksi jo noin 13 tunnin jälkeen, koska oikea polveni sanoi Kokkolan sopimuksen irti, eikä huolinut juoksuaskeleita, ei sitten minkäänlaisia.

12 tuntia takana, rypyt syvenee.

Oli se pitkä matka. Ekan 6 tunnin jälkeen tuli ensimmäinen musta hetki, kun 6 tunnin juoksijat lopettivat. Pieni ajatuksenpaholainen päästi jostain raosta päähäni jäljellä olevat tunnit, ja siinä hetken huoltopöytään nojaillen ja manaillen nätisti, jatkoin kilttinä tyttönä taas etiäppäin. Seuraava musta hetki tuli kun 12 tunnin juoksijat lopettivat. Voi auta armias, tämä sama satsi vielä edessä. Ei muuta ku tankkaukset kitusiin ja kiltisti etiäppäin. Outin sanoin: ''Urheilu on mukavaa.'' Niinhän se menee. Anun ohjeen mukaan yritin nappailla jokaisella kierroksella huoltopöydästä edes jotain, koko ajan. Välillä ei huvittanut, ei sitten pätkääkään, mutta otin kuitenkin. Edes suolakurkun palan. Itsellä oli mukana Knorrin (mainos) makaroni- ja juustokuppeja, sekä carbonaraa lämpöisenä ruokana. Järjestäjän huoltopöydästä sai nuudeleita, joihin hieman lihalientä lisättynä (Markuksen vinkki) sai aivan taivaallisen makuelämyksen, sekä myöhemmin kanakeittoa.

Teamin huoltoteltta ja huoltajat, vailla vertaansa.

Kaikki osui tankkauksien suhteen aikas nappiin, ei tullut huonoa oloa, vatsakin alkoi jossain kohtaa toimimaan, ja safka kuitenkin maistui. Ei joutunut ottamaan mitään väkisin. Mutta hetkittäisiä pieniä epätoivon hetkiä tuli, kun takana alkoi olla jo kilometrejä ja tunteja, vähän niinku deja vú -tilanteita, joista pääsi etiäppäin vain menemällä etiäppäin, miettimättä sen kummemmin mitään. Kelit olivat aivan mahtavat, ja yöksikin saatiin täysikuu, ja huollon 'pirulaiset'. Kello kun löi 12, oli huoltajien päähän ilmestyneet punaiset ja vihreät peruukit sekä pirunsarvet, ja käsiin 'talikot', ja kun juostiin ohi, niin kehtasivat huutaa V-A-U-H-T-I-A! Ha-haa, oli kyllä ihana ja hauska yllätys. Ja vaikka takana oli jo 12 tuntia, ei voinut olla nauttimatta tilanteesta. Huikeeta sakkia, on on on!!!

Kun alkoi toinen puolisko 12 tunnin jälkeen, järjestäjät sytyttivät kynttilöitä kymmenittäin 'joen' varrelle, näky oli aikas silmiä hivelevä täydenkuun kera ja pimeyden laskiessa. Ihan pimeää ei koko yönä edes tullutkaan. Jostain kummallisesta syystä, vaikka takana oli jo tunteja, jaksoi nauttia tuosta näystä. Kyllä Suomen luonto on vaan niin käsittämättömän kaunis.

Yö laskeutuu ja pidot paranee.

Auringon laskiessa saapui myös kylmyys. Vaihdoin märät vaatteet kuiviin, ja pikkuhiljaa kierros kierrokselta lisäsin vaatetta. Hihattomasta t-paitaan, t-paidasta pitkähihaiseen, toinen pitkähihainen, kuivempi pitkähihainen, takki, pipa, tumput. Loppujen lopuksi ohuttoppatakki siinä vaiheessa kun en kyennyt enää juoksemaan, oli se vallan ihana lämmönpitäjä. Kengätkin kokeilin vaihtaa, mutta yksi kierros riitti toisilla vaihtaakseni ne takaisin niihin millä olin aloittanut. Siinä sitten käveltiin yö läpi. Näin myöhemmin ajatellen, yhtään en muista syntyjä syviä mitä kävin läpi, vaihdoinko edes kauhean montaa sanaa kenenkään kanssa. Sitä vaan meni, meni, meni. Tankkasi, tankkasi, tankkasi. ''Nautti, nautti, nautti.''

Pitkin matkaa pidin pieniä hetken taukoja, ihan vain joko hengaillen huoltoalueella hieman pitempään. Loppujen lopuksi montaa kertaa en istahtanut. Kerran yritin hieman nukkua, mutta 20 minuutin jälkeen lähdin takaisin radalle. Jotenkaan ei malttanut, ja ehkä ei sitten myöskään vaan nukuttanutkaan. Ja kun ei tuntunut pahalta, niin menin eteenpäin. Pahemmalta oikeastaan alkoi tuntumaan se pieni särky jaloissa kun oli paikoillaan.

Edellisenä torstaiaamuna, kun olin koirien kanssa aamulenkillä kuuden jälkeen, aamu oli kesäisen kaunis ja aurinko oli jo noussut näkyviin lämmittäen mukavasti. Siinä ajattelin, että tällaiseen aamuun kun jaksaisin itseäni pönöttää sunnuntaiaamuna, niin voisin kuvitella olevani aikas tyytyväinen. Ja niihän tuo sunnuntaiaamu sitten nousi, pikkuhiljaa pitkä kalsea kylmä yö muuttui ihanaksi aurinkoiseksi kesäaamuksi. Ja vaikka takana oli jo 18 tuntia, niin olo oli aikas makee. Minä pääsin tähän aamuun, tähän ihanaan aamuun. Liikkeellä vielä. Jalkapohjiin sattuu, mutta toisia sattuu varmasti myös, ja ehkä vielä paljon enemmän. Monta selkää näin moneen kertaan juoksun aikana, Iida, Anu, Markus, Jari N., Jari K., Reijo, Lauri, Pete, Outi, Päivi L, Tiina, Jukka, Eerika, Henna, Mikko, Minna, Ville. Aivan käsittämätöntä sakkia. Iidan vetiset silmät kun sattuu, mutta mimmi menee vaan eteenpäin, hyvin määrätietoisesti. Jukan taistelu 100 kilometrillä, ja sitten taas voisi sanoa että Tiinan iloiset kilometrit. Mimmi on ku kenguru. Kevyttä. Hennan, Päivin, Anun sinnikkyys, riittäähän näitä. Wau!

Matkan varrelta noukittua (jos muistan oikein): Suntin toiselta puolelta kuuluu kun matkaa on takana: ''Enää 2 tuntia, jaxaa'', joku kannustaa Anua, Anu vastaa ''SAIS OLLA ENÄÄ 2 MINUUTTIA!!!''. Jari N. tulossa takaani: ''Arvaas lähdenkö toista kertaa!!?!!'', ei voinut muuta ku nauraa! Huoltajien kehotuksia ohi juokseville tiimiläisille: ''Nyt pitäis ottaa kyllä jo jotain energiaa'', vastaus: ''Seuraavalla kierroksella'', ''On tää ihan kaistapäistä touhua!',' ''Perse on ihan ruvella!'', ''Yöööäääääk!!'', ''Rakastaa rakastaa...'', ''KUR KUR''.

Viimeiselle tunnille lähtiessä tuntui ettei jaksa kyllä enää metrin metriä, mutta kummasti se vaan sitten meni. Monien kohdalla loppukirikin lähti, jostain kummasta sitä sieltä reisistä - tai mistä lie päästä tai peräaukosta - vääntää kuitenkin ne viimeiset kilsat! Puoli tuntia ennen loppua järjestäjät alkoivat jakamaan kätösiin puukapuloita joissa oli juoksijan juoksunumero, se piti sitten zipin kanssa jättää siihen paikkaan, mihin matka loppuu lopputöräyksen tärähtäessä! Minä olin jo päästäni - vai sieltä peräaukosta - niin puhki, että aattelin jättäväni seuraavan kerran kun juoksen ajanoton ohi zipin siihen, ja voin kävellä suoraan huollon tykö eikä tarvitse odotella lopputöräystä, mutta kun juoksin sitä maalisuoraa ja ihmiset kannustivat ja kehuivat ja taputtivat käsiään yhteen, niin en kerta kaikkiaan kehdannut siihen pysähtyä (vai enkö tosiaankaan kuitenkaan vaan halunnut), vaan hymyillen jatkoin ajanoton ohi suoraan meidän huoltopöydille jossa Lauri majaili, ja kiukuttelin että prkle, mun oli tarkoitus jättää tähän. Siihen Lauri tyynesti tokaisi, kävellen pöytien takaa radalle että ''lähdetääs Tebbo nyt sitten viimeiselle kierrokselle''. Siitä sitten lähdettiin, Lauri hajasäärin ja minä tietenkin 'tanssahdellen'. Jos olisin siinä kohtaa tiennyt että vielä noin kolme kierrosta tulee kierrettyä, olisin varmaan kuukahtanut epätoivoissani!!! Ihan Laurin ansiota, että sain vielä reilut kaksi kilsaa pakettiin.

Viimeinen kierros oli aikas huikee, sieltä yksi jos toinenkin juoksija kiritti vielä itseään. Maalialueelta josta lähdettiin juoksemaan kuului ihmisten mahtavaa kannustusta, ja kuuluttajakin kehotti moneen kertaan että: ''Juoksijoita maalisuoralla, annetaans ääntä ja kannustusta!''

Ansaittu mitali.

Vaikka matka oli pitkä, oli se näin myöhemmin ajatellen aikas hienoa! ...aikas..? TODELLA UPEETA!! Itse sain kasaan enkkakilsani, noin 106 kilsaa plus rapiat. 24 tuntia, lähestulkoon koko ajan liikkeellä. Kilsat eivät olleet tavoitteeni, vain että jaxan mennä 24H. Monen moista fiilistä mahtui tunteihin. Kiitos ihanille kanssamatkaajilleni, on kyllä rikkaus tuntea teidät ja saada tehdä asioita kanssanne.

IHANAA KESÄÄ JA TUHANNESTI HYVIÄ HETKIÄ!!

Tebbo the T-bone