Team Raholan vuorikauriit Lauhan Shamaanin vieraina

Lähtöaika ja -paikka: La 10.5. klo 10:30, entinen Muurahaisen luontokeskus ja Lauhanvuoren kansallispuisto (Kauhajoen puolella). Antin maastomaratonin kisajärjestäjänä Kauhajoen Karhu Maraton ja pääkoordinaattorina Antti Oksanen – Lauhan Shamaani. Sää lähtöhetkellä n. 10 astetta, taivas pilvinen ja harmaa. Sarjoina 3 km (18 osanottajaa), 12,5 km (33), ½-maraton (64) ja maraton (18). Joukossa mukana Team Raholan Speedgoat* 3 -ryhmä.

Team Raholan Speedgoat 3 -ryhmä – kavereiden kesken vuorikauriit – valmistumassa Lauhavuoren valloitukseen.

Mari ottaa kuvia, kaatuilee ja juoksee mitaleille

Kisakeskus oli pieni ja täynnä tohinaa. Kisaisännällä piti kiirettä monen järjestelyn parissa, mutta aina yhdessä jos toisessa kuvassa hän ehti kuitenkin poseerata. Siinä tohinassa löydettiin Team Raholan kolmaskin edustaja Kaj ja saatiinpa ottaa tulevaan kisaan hyvät alkuvauhdit pihakeinuista. Startti tapahtui klo 10:30 kaikille matkoille, joka oli kiva asia, kun kauempaakin porukkaa oli paikalle ajellut. Hiukan siinä starttia odotellessa jännitti matka ja maaston tarjoamat haasteet. Lauhavuoren huipun korkeudesta, kun ei ollut mitään käsitystä.

Jukka lähti suorittamaan ½-maratonia, kun taas minä ja Kaj kokonaista. Antin mainostamat kisareitin helppokulkuiset polut tarjosivat ihanteelliset olot ajaa uudet Hokat sisään. Meillä jokaisella oli alle 10 km testilenkit alla näillä jo kuuluisiksi tulleilla Hokan polkujuoksukengillä. Näinhän ne uudet kengät kai sisään aina ajetaan, vai? 😉

Jukka painelee Lauhanvuoren polkuja hymyssä suin.

Spitaalijärven kohdalla sukellusta

Ensimmäisen kierroksen aikana vauhti pysyi maltillisena ja oli aikaa ottaa pari kuvaakin matkalta. Raikas ilma, pehmeä maasto, lintujen laulu ja wannabe raholalaisen Timo Marjomäen iloinen ilakointi takasi elämyksiä ja turvallisuutta matkaan. Ei ainakaan karhut ja sudet kisaa häirinneet, vaikka eräs järjestäjä niillä innostuneesti pelotteli. Spitaalijärven opasteen kohdalla otin viimeisen kuvan ja matkan teko tyssäsi hetken päästä pienen pieneen kantoon, johon tossun kärki napsahti. Sukelsin tyylikkäästi mahalleni maahan ja kynsin polkua koko vartalolla. Onneksi säästyin loukkaantumiselta. Unohdin vain ihan hetken olla ketterä. Suuremmat kurat pyyhittyäni matka pääsi jatkumaan.

Huoltopisteet tuli aina juuri oikeassa kohdassa esiin ja reitti oli merkitty huolellisesti pikku lipuin, joita oli paikoin tiiviistikin. Kyllä Lauhavuoren Shamaani Antti tietää miten toimiva maastoreitti toteutetaan. Huoltopisteillä oli kattavat tarjoilut juomissa ja muissa lisukkeissa, joten matkassa pärjäsi hyvin ilman omia eväitä. Tosin omat geelit pitää aina olla mukana. Matka eteni mukavaan tahtiin. Kaj oli mennyt menojaan ja Jukka jättäytyi taakse rauhoittaen välillä juoksuaan. Polvea piti säästellä mahdollisimman pitkään.

Eksynyt opastaa muut harhautuneet reitille

Uuden kierroksen alku oli samassa kohtaa kuin ½-maran juoksijoiden maali. Jukan matka oli lopuillaan, kun taas minä ja Kaj lähdettiin toiselle kierrokselle. Hetken kävi mielessä, että kuinkahan mahtaa käydä, kun eka kierros tuntui jaloissa ja sykkeet oli totuttua korkeammat. Mittaria ei ollut, mutta kyllä pumppu hommia teki. Mietinkin, että mihin katosi se helppokulkuinen maastoreitti. Lauhavuorelle nousu kummitteli mielessä. Se ei ollut ekalla kierroksella kovin paha, mutta mitä se on tällä toisella.  Ennen Lauhavuoren nousua tein matkaa yksin sillä seurauksella, että ajatukset pääsivät karkailemaan ja reittimerkkien seuranta unohtui. Havahduin yhtäkkiä, ettei merkkejä ole enää näköpiirissä. Hetken pyörin ympyrää, kunnes päätin palata takaisin saadakseni reittimerkit näkyviin. Perässäni oli tulossa kolme muutakin juoksijaa merkatun risteyksen ohi. Huutelin vain, että takaisin päin. Yhdessä sitten jatkoimme matkaa oikealla reitillä.

Eihän täällä voi eksyä – eihän?

Meno maistui ja ihmejuoma Coca Cola antoi uutta virtaa kroppaan. Juomapisteellä iloisena otin vastaan tiedon, että matkaa on enää 8 km maaliin. Siitä innostuneena laitoin tossua toisen eteen reippaaseen tahtiin. Vihdoin kisakeskus tuli puiden lomasta näkyviin. Jukka ja Kaj olivat siellä ottamassa vastaan ja Antti syli täynnä kisapalkintoja. Kaikki kisaan osallistuvat naiset saivat vaaleanpunaisen tikkariruusun. Kaunis ele kisaisännältä. Lisäksi saatiin näppärä kokoonpainuva kuksa ja makkaratikku. Palkinnot olivat siis huikean hienot. Yllätyksenä kermana kakun päällä sijoituin kolmanneksi ja sain siitä vielä puisen hienon tarjoiluvatin. Kauniin luonnon lumo, onnistumisen ilo ja saunan lämpö täyttivät kaikki odotukset. Toivottavasti tapahtuma saa vielä tulevaisuudessa jatkoa.

Kajn kunto-, varuste- ja raajatesti Karhunkierrosta varten

Antin maastomaratonista tuli testijuoksu, sillä olin runsas kuukausi sitten kaatunut juoksulenkillä ja loukannut nilkkani. Sen jälkeen olin pysynyt juoksemaan vain 60 km, joten nyt olivat testattavina kunto (jos en jaksa 43 km Lauhanvuoren maastoissa, niin mitä järkeä on lähteä parin viikon kuluttua Karhunkierroksen 83 km:lle), varusteet (jos kuntoa olisi kaikesta huolimatta, niin pitäähän sitä saada kunnon tuntuma juoksuliivin kanssa pelailemiseen ja samoin uudet kengät tulee ajaa kunnolla sisään) ja nilkka (mitäs nilkka tykkää polkujuoksusta, joka on ihan eri juttu kuin tiellä hölköttely). Kaikki nämä asiat mielessä lähdin Antin maastomaratonille.

Juoksu alkaa puuskutuksen säestämänä

Team Raholan iskuryhmän muut jäsenet Jukka ja Mari olivat juosseet mukavan Cooper-tuloksen viikkoa aikaisemmin (oma suoritus 0 m), joten päätin parempana olla sopimatta mistään yhteisestä kisataktiikasta. ”Oma juoksu, oma vauhti” oli mantrani tälläkin kertaa. Lähdössä otin asemani jostakin puolen välin tienoilta. Ensimmäiset kilometrit tuntuivat hankalilta. Sykettä en seurannut, mutta tunsin itseni aavistuksen hengästyneeksi. Ei hyvää päivää, olen hengästynyt alkukilometrien 6:48 ja 6:28 min/km -vauhtien jälkeen. Vähäinen harjoittelu tuntui heti.

Ennen kisaa näillä tossuilla juostu yhteensä alta 30 km – kisan jälkeen tossuille yhteensä yli 100 km lisää kokemusta.

Ei varikkokäyntejä

Kaikesta huolimatta taktiikkaani kuului myös se, että en kovasti pysähtelisi järjestäjien huoltopisteillä. Olihan minulla mukanani 2 litraa vettä ja yli litra urheilujuomaa sekä neljä geeliä (1 jokaisen tunnin jälkeen), ja nyt oli syytä testata juomista juostessa ja sitä mukaa kantamuksetkin tulisivat kevyemmiksi matkan edetessä. Lauhanvuoren korkeinta lähestyttäessä (n. 8 km juostu) olin mukana 4–5 juoksijan letkassa, jonka kokoonpano hiukan vaihteli. Hyppäsin suosiolla polulta sivuun, jos kuulin jonkun tulevan takaa kovaa.

Spitaalijärven jälkeen irtoaa kiri
 
Spitaalijärven huoltopisteen (n. 14 km) jälkeen juoksuletkassa olleiden ½-maratoonarien vauhti tuntui mielestäni hiukan hiipuvalta, joten lisäsin pökköä pesään. Parhaimmillaan painelin 5:36 vauhtia ja juoksu tuntui mukavalta. Polku oli helposti juostavaa ja laskuvoittoista. Mikäs on miehen tässä juostessa, välillä melkein laulatti. Ja mitäs sitä harjoittelemaan, jos juoksu kerran muutenkin kulkee.

Maalia edeltävän huoltopisteen ja kääntöpaikan (maalissa käytiin kääntymässä) oli sitten vastavuoroisesti mielestäni reitin ikävin osuus. Pehmeää ja monttu montun jälkeen olevaa metsätietä, johon muutama pienempi kuravellikohta toi vaihtelua. Kääntöpisteelle tulin noin 2:20 ajassa ja pian tämän jälkeen myös Mari tuli vastaan. Marin vauhti näytti niin hyvältä, että aavistelin, että tuolla vauhdilla RalliJärvinen kaasuttaisi vähintään lähietäisyydelle tai jopa ohi.

Matka edistyy, mutta hitaammin kuin aikaisemmin

Toisella kierroksella juoksin enimmäkseen yksin. Pientä vaihtelua tuli siitä, että minut ohitettiin kaksi kertaa ja vastavuoroisesti tein itse yhden ohituksen. Tällä kertaa nousu Lauhanvuoren huipulle tuntui täysin erilaiselta kuin ensimmäisellä kiekalla. Juoksu vaihtui ajoittain kävelyyn ja sekaan tulikin km-aikoja kuten 7:46, 7:57 ja 8:32. Yhtäkkiä minulle sopi myös pysähtely huoltopisteille – viis siitä, että minulla oli itselläkin juotavaa mukana vielä yllin kyllin.

Spitaalijärven kohdalla (36 km) kellotin kisan hitaimman km-aikani 11:17, joka tosin johtui huussikeikasta. Tässä vaiheessa katsoin myös taakseni ensimmäisen kerran. Olisiko joku tulossa takaa – mutta eipä siellä ketään näkynyt. Pari kilsaa tästä eteenpäin olevalla pätkällä olin edellisellä kierroksella paukutellut 5:45-vauhtia, mutta nyt reitin samassa kohdassa pystyin enää niukin naukin 6:00-vauhtiin.

Testi lähenee loppuaan – on johtopäätösten aika
 
Viimeisellä huoltopisteellä toimitsijat kyselivät kovasti mikä oloni on ja koskeeko johonkin. Silloin oikein havahduin ajatukseen. Ei nilkka- tai polvikipua. Ei ongelmia varpaiden kanssa. Ei rakkoja. Ei kerta kaikkiaan mitään kipuja. Loppukilometrit huolehdin vain siitä, että alittaisin viiden tunnin rajan ja onnistuihan se n. 3,5 minuutin turvin. Ja eipä maalissa kauan tarvinnut ihmetellä, kun Mari kiihdytti maaliin palindromiaikaan naisten kolmosena.

Mari kirmaa maaliin naisten kolmosena.

Kotimatkalla autossa analysoinkin kovasti olotilaani ja tuntemuksiani juoksun aikana erityisesti Karhunkierroksen kasikolmosta ajatellen. Miltä olisi tuntunut juosta kaksi lisäkierrosta Lauhassa? Rehellisesti sanottuna – ei mitään jakoja. Lauhan nousumetrit olivat kuitenkin vain 330 metriä, kun Karhunkierroksen 83 km tarjoaisi nousumetrejä noin kuusi kertaa enemmän. Testi oli siis täyttänyt tehtävänsä. Varusteet kengät mukaan lukien toimivat hyvin. Nilkka kesti, vaikka olikin illalla jälleen paisunut. Mies pääsi maaliin, lähinnä peruskunnon ansiosta. Mutta johtopäätös kaikesta tästä oli se, että Karhunkierroksen 83 km vaihtui lyhyempään 55 km:n matkaan. Siinäkin riittää meikäläiselle haastetta ihan tarpeeksi näillä harjoituskilometreillä.

Lauhan Shamaanin reitti auttaa tekemään järkevän päätöksen.

*Speedgoat-tossut on nimetty amerikkalaisen ultrajuoksijan Karl Meltzerin järjestämän saman nimisen 50 km:n vuoristojuoksukisan mukaan.

Tekstit ja kuvat: Mari Järvinen ja Kaj Koivumäki