lauantai 28. syyskuuta 2019

Vaikeuksien kautta... by Kari K.


Shampanjat on korkattu ihan aiheesta, mutta miten tähän päädyttiin...


Juoksuharrastukseni alkoi kolme vuotta sitten kun silloinen, yhtä iäkäs kollegani kertoi aamukahvipöydässä juosseensa viikonloppuna 10 km MidnigthRunissa. Siltä istumalta päätin, että jos Hanne pystyy tuohon niin pystyn minäkin. Vaimoni Maria kyllä oli jo vuosien ajan yrittänyt houkutella minua tuloksetta juoksulenkeille mukaan.

Lähtötilanne ei ollut lupaava: kykenin juoksemaan noin sata metriä yhtäjaksoisesti ja keuhkot olivat tulessa jo muutaman kymmenen juoksuaskeleen jälkeen, myös selkä oli kipeä aina pari päivää juoksun jälkeen. 

Metodini harjoitteluun oli selkeä: pidensin juostua matkaa joka harjoituksella niin paljon kuin pystyin, sykkeistä viis. Sykkeet olivatkin aina harjoituksen lopussa kahdensadan jommalla kummalla puolen. Tätä metodia noudatin puolen vuoden ajan ja sitten kroppa reagoi: minulle tuli aivoinfarkti. Jälkikäteen olen itse diagnosoinut syyksi sen, että kroppa ylikuormittui ja reagoi omalla tavallaan. Minulla kävi kuitenkin hyvä tuuri ja selviydyin infarktista lähes vammoitta.

Hyvin pian jatkoin treenaamista hieman maltillisemmilla sykkeillä. Kaksi viikkoa ennen 2017 MidnightRunia pystyin ensimmäisen kerran elämässäni juoksemaan yhtäjaksoisesti kymmenen kilometriä ja tiesin onnistuvani tavoitteessani. Midnight Run meni suunnitellusti ja harvoin elämässäni olin ollut yhtä tyytyväinen itseeni.

Ensin ajattelin jatkaa harrastatusta niin, että pystyisin jatkossakin juoksemaan kympin matkoja. Muutaman viikon kuluttua alkoi takaraivossa itämään kuitenkin haastava ajatus ettenkö kuitenkin pystyisi juoksemaan myös puolimaratonin. Niinpä ilmoittauduin 2018 Helsinki Running Dayn puolikkaalle. Harjoittelussa polvet kipeytyivä kuitenkin niin, että jouduin menemään urhelulääkärin pakeille. Hän ilmoitti tylysti ettet sinä kyllä noilla polvilla puolimaratonia juokse! Puolikkaan
lähtöviivalla kuitenkin toukokuussa 2018 olin ja selviydyin matkasta, vaikka ei se todellakaan helppoa ollut.

Ajattelin, että nyt olen saavuttanut sen mistä en aiemmin olisi voinut uneksiakaan ja lappujuoksuja en kymppejä lukuunottamatta enää juokse. Sittenhän siinä kävi kuitenkin niin, että juoksin viime kesänä lisäksi vielä kaksi puolikasta. Niiden juoksujen myötä syntyi ajatus antaa itselleni 60 v -lahjaksi sellainen fyysinen kunto, että pystyn kuusikymppisenä juoksemaan täyspitkän maratonin. Tiesin haasteen itselleni melko isoksi ja lyöttäydyin Team Raholan treeneihin vaikka tiesinkin Teamin kotisivujen kautta, että kuntotasoni on jotakin ihan muuta kuin muilla teamiläisillä. Vastaanotto oli uskomattoman sydämellinen ja tunsin olevani osa ryhmää heti alusta alkaen. Sain hyviä neuvoja ja ohjeita. Tajusin esim. treenanneeni aivan liian kovilla sykkeillä ja tankkauksesta en tiennyt yhtään mitään. 

Tavoitteeni oli juosta ensimmäinen maratonini toukokuussa ja kaikki näytti hyvältä aina maaliskuulle asti. Silloin minulta repesi vasemmasta takareidestä jänne ja toipuminen siitä oli tuskallisen hidasta. Luulin jo välillä etten pysty juoksemaan enää koskaan. Kesäkuussa pystyin kuitenkin osallistumaan jo Anun Maratonin kympille ja juhannustaaton Sorvan kympille. Seuraava koetinkivi oli Hämeenlinnan puolikas elokuussa ja jännitys oli suuri kestääkö vasen jalka pitenpääkin matkaa. Juoksin vaimon kanssa maltillisella vauhdilla. Matka meni hyvin, vasta kahdessakympissä polvi hieman vihoitteli.

Onnistuneen puolikkaan jälkeen uskalsin ilmoittautua Espoon Rantamaratonille. Tein omasta mielestäni omaa kuntoani vastaavan vauhdinjakosuunnitelman ja Anun ohjeiden mukaisen tankkaussuunnitelman. Vaimolle kerroin edellisenä päivänä varmasti selviytyväni matkasta jos jalat vain kestävät.

Ensimmäinen kymppi sujui ihan suunnitellusti, sykkeet vähän koholla. Toinen kymppi myös ihan alkuperäisen tavoitteen mukaisesti. Kolmannella kympillä jalat alkoivat jo painaa ja vauhti hidastui, mutta sen toki tiesinkin etukäteen. Sain 24 km kohdalla myös hyvän ”selän” ja ajattelin juosta maaliin asti häntä seuraten. Sitten kolmenkympin kohdalla tapahtui se mitä olin eniten pelännyt. Oikea polvi alkoi oireilla ja hyvin nopeasti kipu koveni niin, että eteneminen onistui vain ontumalla. Kolmekymppiä onnistunutta juoksua takana, keskeytys ei ollut enää tässä vaiheessa vaihtoehto! Päätin, että maaliin mennään vaikka loppumatka kävellen. Tiesin, että ehdin maaliin alle kuuden tunnin maksimiajan joka tapauksessa. Ei se loppu ihan pelkkää kävelyä ollut mutta vauhti oli kävelyvauhtia. Kipu oli polvessa kova ja eteneminen sen näköistä, että huoltomiehet juottopisteillä kyselivät tarvisinko autokuljetuksen maaliin. Kiitin kohteliaasti tarjoksesta ja hammasta purren linkkasin toispuoleisesti viimeisten joukossa maaliin.

Loppuaika ei ollut sitä mitä lähdin hakemaan mutta olo maalissa oli kuitenkin kuin Olympia -vottajallla.

Olin antanut ja saanut parhaan synttärilahjani ikinä!

-Kari K.

torstai 26. syyskuuta 2019

Kymmenen kysymystä Spartathlonin aattona



Tarun hohtoisen ultrajuoksukisojen klassikon, Spartathlonin aattona olimme yhteydessä Virpi Virtaseen, joka vastaa Anu Ossbergin kisahuollosta. Jos on Anu monessa liemessä keitetty, niin sama pätee myös huoltajaan.
Virpi - jota kirjoittanut on joskus luonnehtinut nimellä - "Täyden kympin huoltaja", sai kymmenen kysymystä vastattavakseen:

1. Kysymys: Milloin Anu pyysi sinua huoltajaksi Spartathloniin?
Virpin vastaus: Anu ei pyytänyt mua huoltamaan, vaan tungin itse mukaan, kun kuulin ettei Markus lähde.

2. Kysymys (kysymys oli asetettu siinä luulossa, että Anu oli itse pyytänyt Virpiä huoltamaan): Kuinka kauan mietit asiaa ja miksi vastasit myöntävästi?
Virpin vastaus: Vaikea sanoa, kun pohdin asiaa Anun onnistumisen kannalta. Halusin lähteä, jos siitä on apua selvitä reissusta.

3. Kysymys: Olet ollut Anun huoltajana myös aikaisemmin - viimeksi Suomi-juoksussa (100 km) kesällä. Mitä hyötyä siitä oli - sinun ja Anun - valmistautumisessa Spartathloniin?
Virpin vastaus: Suomi -juoksusta oppi selviämään, kun on itse hukassa ja juoksija hukassa ja kaikki huonosti. 😂 lisäksi harkkausta automaattivaihteiseen autoon. Muuta en siitä keikasta kommentoi.
(Kysyjän jälkikommentti: Selvästi erittäin hyödyllinen reissu Kreikkaa ajatellen).

 
Virpi ja Anu - huippuhuoltaja ja huippujuoksija.

4. kysymys: Minkälainen huollettava Anu on?
Virpin vastaus: Anu on osin helppo huollettava, johtuen meidän väleistä. Mutta sitten tulee se tinttailija joka kieltää kaiken. Mutta en siitä välitä, kun tehtävä on annettu se hoidetaan sovitusti.

5. kysymys: Minkälainen huoltosuunnitelma teillä on?
Virpin vastaus: Mikä se? En oo koskaan kuullu. Tavoite on vain päästä läpi reissusta ja selvitä maaliin. Jos mun suunnitelmia kysyt, niin saada isompaa vaihdetta autossa kehiin ja olla eksymättä sekä ajoissa paikalla.
(Kysyjän jälkikommentti: Anna mun kaikki kestää 😂)

6. kysymys: Mitä taikatemppuja sinulla on saada Anu reitille uudelleen, jos ilmaantuu ongelmia:

A) Vatsan kanssa?
Virpin vastaus: Sanon, että käytä puskia hyväksi ja menoksi.

B) Jalkojen kanssa?
Virpin vastaus: Vedetään voiteet kehiin ja katotaan jos hieron lihaksia. Jos liittyy kenkiin, testaan teräviä saksia.

C) Pään kanssa?
Virpin vastaus: Minkä pään? Jos mahdollista, käskytän ja laitan rouvan matkaan. Mikäli tämä ei auta, niin puhelu Markukselle, ehkä tulee oikea lause.
(Kysyjän jälkikommentti: Vääpeliainesta tämä Virtanen)

D) Aikataulussa pysymisen kanssa?
Virpin vastaus: Tulitikut kehiin, jotta hymy irtoaa eikä raatoauto kaappaa.

7. kysymys: Miten aiot huolehtia omasta jaksamisestasi?
Virpin vastaus: En tiedä. Huumorilla! Jos tarve, etsin aulabaarista sohvan.

8. kysymys: Millä tai miten liityt reitin varrella?
Virpin vastaus: Valkoisella prinssillä (Peugeot 208,) jonka kanssa ensikohtaaminen oli ikimuistoinen! Haasteen tuo ettei vielä tällä hetkellä ole tietoa tarkoista osoitteista paikoista, missä saan huoltaa.

 
Valkoinen Prinssi 69.

9. kysymys: Kumpaa jännittää enemmän, huoltajaa vai juoksijaa?
Virpin vastaus: Luulen että Markusta. Varmaan tasoissa mennään täällä Kreikan päässä.

10. ja viimeinen kysymys: Mitä on jaxaa jaxaa Kreikaksi?
Virpin vastaus: Vα είναι σε θέση να να είναι σε θέση να (ääntämisohjeet Googlesta saatavilla). Jamas!

Näin siis Kreikassa. Kaikki vaikuttaa hyvältä - vastaukset olivat sen verran rennon letkeitä.

Kysymykset asetteli Kaj Koivumäki.

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Cooperin tulokset

Syksyn Cooperin testin tulokset löytyvät yläpalkin Cooper-osasta.
Tsekkailkaa tulokset ja jos on korjattavaa, niin ilmoittakaahan nopeasti siitä Markukselle numeroon 050 5487661.


sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kolmen kisan viikko


SAUL kisadebyytti


Maksoin mahdollisuudesta osallistua SAUL:in kisoihin oikeastaan sen vuoksi, että minulla olisi mahdollisuus osallistua heidän kympin tai ehkä puolimaratonin SM-kisoihin. Polkupainotteisen kauteni vuoksi tuollaiset sileän raastot jäivät tänä vuonna kuitenkin välistä. Kun kevätpuolella bongasin, että SAUL:in kisavalikoimaan kuuluu nykyään myös SM-polkujuoksu, niin merkitsin heti ajankohdan kalenteriin. Alkujaan kisan piti kai olla Lamminpäässä, mutta jossain vaiheessa paikka vaihtui Kaupiksi. Mutta lähellä kotia pääsi kuitenkin kilpailemaan.

Kilpailua ei erityisemmin etukäteen markkinoitu. Lisäksi aika pieni osa polkujuoksua harrastavista kuuluu sellaisiin seuroihin, joilla on oikeus SAUL:in kisoihin osallistua. Ennakoin kyllä, ettei sarjassani todennäköisesti kovin montaa osallistujaa ole. Matkalla kisapaikalle löysin netin syövereitä osallistumislistan. Sarjassani N30 oli kolme osallistujaa. Toinen nimistä oli tuttu polkujuoksukisojen tulosluetteloista, toinen täysin vieras.

Kilpailukeskuksen virkaa toimitti Kauppi Sport Center ja reitti mukaili melko lailla keväisen Inov Trail Cupin Kaupin osakilpailun reittiä. Mittaa reitillä oli reilu 6 km. Lähtöviivalla oli helppo bongata kilpakumppanit numeron perusteella, koska kilpailunumeroina käytettyjen, vanhojen kunnon hiihtonumeroiden ansiosta numero näkyi myös takana.

Startti tapahtui puoliltapäivin kentältä ja alkupätkä oli helppokulkuista latupohjaa, jota painelimme peräkanaa toisen sarjani kilpailijan kanssa. Polulle käännyttäessä sain katsella vain loittonevaa selkää ja todeta, ettei tuohon vauhtiin ole itselläni mitään asiaa. Maalissa hän totesikin alkuvauhtinsa olleen turhan kova. Matkan edetessä loittoneva selkä alkoi lähestyä ja joskus puolen välin kohdalla pariin kertaan vuorotellen toisiamme ohittelimme. Reilumpaa eroa alkoi syntyä siinä vaiheessa, kun siirryimme vesitorninmäen puolelle. Maalissa eroa oli lopulta 30 sek ja kolmanneksi tulleeseen 48 sek. Ihan tiukat kisat siellä siis oli, vaikka osallistujamäärä olikin vähäinen. Palkintona sain kaulaani ensimmäisestä SAUL:in kisasta kultaisen mitalin. Kisan jälkeen suuntasimme sitten jo keskustaan hakemaan seuraavan päivän kilpailunumeroa.

   
     
Niina etenemässä nuolen lailla kohti SAUL:n polkujuoksun SM-kultaa. Kuva Antti Syrjänen.
   

Polulta sileälle: perinteinen Tampere puolimaraton


Olen osallistunut Tampere puolimaratonille niin pitkään, kun sitä on järjestetty eli nyt jo yhdeksän vuoden ajan. Toivottavasti vielä ensi vuonna pääsen viivalle, sitten voin ehkä jo perinteeni katkaista. Suuria odotuksia minulla ei tuloksen suhteen ollut, vaikkei edellisen päivän polkujuoksu tuntunut jaloissa painavan.

Tänä vuonna startti tapahtui poikkeuksellisesti Keskustorin sijaan Pellavatorilta. Reitti on vuosien varrella vuosittain hieman muuttunut, kiitos Tampereen lukuisien työmaiden. Rakenne kuitenkin pysyy samanlaisena: ensin pyöritään keskustan tuntumassa, sitten suunnataan kohti Lapinniemeä ja Rauhaniemeä, sitten Tampellan kautta Koskipuistoon ja rantaa pitkin Ratinaan. Puolimatkassa kierretään Ratinan stadion ja siitä matka sitten jatkuu Hatanpäälle. Lopuksi kierretään vielä Ratinan suvanto, tänä vuonna myös lisälenkki Eteläpuistossa ja Laukonsiltaa maaliin.

Lähdin tekemään sellaista suoritusta, että ainakin ensimmäisen kympin ajan juoksu tuntuisi mukavalta. Tässä onnistuinkin ja matka eteni varsin mukavasti ilman sen suurempia notkahduksia. Nautin tutuista maisemista, kannustuksesta ja luureista tulevasta musiikista. Maalissa kello pysähtyi aikaan 1.37:12 ja sijoitus naisissa 7.


    
Niina on osallistunut jokaiselle järjestetylle Tampereen puolimaratonille eli nyt jo yhdeksännen kerran. Ja aina hymyssä suin. Kuva Antti Syrjänen.


Mustavuoren valloitus x21


Somen syövereistä bongasin, että Mustavuoressa järjestetään ensimmäistä kertaa vähän erilainen tapahtuma ja innostuin heti. Kilpailun ideana oli, että Mustavuorta noustaan ja lasketaan merkattua reittiä ylös ja alas (matka noin 800 m). Ensimmäisen tunnin aikana uudelle kierrokselle lähdetään 12 minuutin välein, toisen tunnin 10 minuutin, kolmannen tunnin 8 minuutin, neljännen tunnin 7 minuutin ja viidennen 6 minuutin. Kisassa pysyy mukana niin pitkään, kun näiden aikarajojen puitteissa pääsee lähtemään seuraavalle kierrokselle.

Tapahtumapaikalle oli eksynyt nelisenkymmentä tunkkaajaa viettämään syksyistä perjantai-iltaa. Osa osallistui kisaan solona ja osa joukkueena. Joukkueen muodosti kolme ihmistä, joista kahden piti olla reitillä etenemässä.

Ensimmäiset kierrokset edettiin todella rauhallisesti mäessä jutustellen. Maltillisesta tahdista huolimatta kierrosten välissä ehti syödä ja juoda, käydä vessassa ja ottaa valokuvia. Myös toinen tunti sujui myös varsin leppoisasti. Kolmannella kierroksella päästiin vihdoin asiaan. Kierrosten välissä ei enää ehtinytkään kuin nopeasti hörpätä juomaa tai täydentää energiavarastoja ennen seuraavaa starttia. Kolmannen tunnin pysyi kuitenkin vielä varsin vaivattomasti mukana.

Heti ensimmäisellä 7 minuutin kierroksella minulle alkoi tulla ongelmia ehtimisen kanssa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen pääsin toiselle armosekuntien ansiosta. Lähdöstä sai siis myöhästyä max 15 sek. Tässä vaiheessa alkoi olla jo itselleni melko selvää, etten enää seuraavalle kierrokselle ehdi. Muut solo-sarjassa kilpailleet naiset olivat lopettaneet jo monta kierrosta aikaisemmin, joten mitään kamppailua sijoituksista en käynyt. Voimia olisi ollut vielä jatkaa hitaammalla tahdilla, mutta tämä oli pelin henki. Kokonaistulokseksi tuli 21 kierrosta. Lopetettuani reitillä jatkoi vielä 11 miestä ja kaksi joukkuetta. Kisan voittaja Ville Maksimainen keräsi 32 kierrosta.

Tapahtuma oli oikein onnistunut ja tunnelma oli hyvä. Itsekseen en varmasti tulisi sahattua Mustavuorta yli kolmea tuntia ylös ja alas, mutta kisassa tuo aika kului nopeasti. Tuli kerrankin tehtyä kunnon mäkitreeni. Seuraavaa kertaa ajatellen tavoite kirkkaana mielessä: vähintään kaksi hyväksyttyä kierrosta 7 minuutin lähtövälillä.


   
Tunkkauskuningatar vastaanottamassa palkintoaan Mustavuoren pimenevässä illassa. Kuva Rami Valonen. 

Teksti: Niina Taimisto


torstai 19. syyskuuta 2019

Finlandia Marathon – soitellen sotaan


Päättäväisesti eteenpäin.

Finlandia Marathon juostiin syyskuun puolivälissä Jyväskylän Rantaraitilla. Tänä vuonna tapahtumaan osallistui parikymmentä tiimiläistä, ja lievässä mielenhäiriössä minäkin lupauduin mukaan.
Treeni oli jäänyt mielikuvatasolle. Olin kyllä pitkin vuotta ajatellut, että pitäisi treenata pitkiä ja pitäisi juosta edes yksi maraton vuodessa, jos ei muuten niin imagon takia. Mutta jalo aikomus ei muuttunut teoiksi. Kesällä sain plakkariin vain yhden 25 km lenkin, ja kilometrejä oli muutenkin takana vähänlaisesti. Kun ihminen on laiska ja mukavuudenhaluinen, niin se on.
Maratonaamuna kapusin tiimin vuokrabussiin epäileväisenä: riittäisikö keski-ikäisen akan peruskunto maaliin asti? Energian ja suolan riittävyyden varmistin, mutta kestävyys arvelutti… FM on minulle tuttu kolmelta aiemmalta osallistumiskerralta, joten tiesin sen kivaksi tapahtumaksi: reittinä on rapiat 10 km järven ympäri x tarvittava määrä. Maisemallisesti kaunis, melko tasainen.
Jyväskylässä keli oli optimaalinen: lämpötila alle 15 astetta, ja auringon paistelua vaimensi navakka tuuli. Kaupungissa ei juoksun aikana satanut, mikä oli onnekasta, sillä sadepilviä kyllä seilaili horisontissa. Ja sitten lähdettiin.

Kokonaiselle lähteviä, Minniskin taka-alalla.

Ensimmäinen kierros järven ympäri sujui iloisesti. Alkuperäinen strategia oli mennä rauhallisesti Teija V:n kanssa, mutta lähtöhässäkässä päädyin Mari J:n matkaan. Ensimmäiset kilometrit menivät ruuhkassa juostessa kuulumisia vaihtaen. Ekalla huoltopisteellä vaihdoin kaveria ja jatkoin eteenpäin Teijan peesissä. Juoksu ja juoruilu jatkuivat juohevasti, kunnes jossain 8-9 km kohdilla Teijan jalat tekivät tenkkapoon, ja hänen oli pakko laittaa hetkeksi kävelyksi. Epälojaalisti jatkoin matkaani yksin, sillä arvelin, että jos kävelisin jo siinä vaiheessa, omia koipiani voisi olla työlästä piiskata takaisin juoksuaskeliin. (Sorry Teija!)
Toinen kierros meni vielä mukavasti, mitä nyt suolat ja geelit välillä hieman tökkivät mahassa. Tiesin kuitenkin, että ilman niitä ei pitkälle pötkitä, joten napostelin kuuliaisesti kurkut ja energiat. Päätin yrittää pysytellä edelläni juoksevan vaalean nuoren naisen vauhdissa, sillä hän vaikutti menevän sopivaa tasaista vauhtia. Maratonin kärkijuoksijoita alkoi pinkoa ohitseni jo tässä vaiheessa. Olin järkyttynyt heidän vauhdistaan.
Kolmannen kierroksen koittaessa puolikkaan strattia odottavat tiimiläiset ja huoltojoukot kannustivat lähtöalueella äänekkäästi. Se antoi kivasti uutta virtaa, ja sitä tarvittiinkin, sillä juoksu alkoi tuntua raskaalta työltä. Tsemppasin itseäni ajattelemalla, että tämäkin kaarre tai rumpuryhmä tarvitsee ohittaa enää kerran. Myös toimitsijoiden kannustukset piristivät. Pysyttelin edelläni menevän vaalean nuoren naisen peesissä sitkeästi. Jossain vaiheessa kolmatta kierrosta ohitseni alkoi sinkoilla puolimaratonin kärkijuoksijoita, joiden startti oli huomattavasti maratonin jälkeen. Olin taas järkyttynyt vauhdista.
Neljäs ja viimeinen kierros olikin sitten hengen voitto aineesta (jälleen kerran). Koko kroppa vastusti, mutta eteenpäin oli möngittävä. Manasin juoksemattomia pitkiä lenkkejäni. Edelläni menevä vaalea nuori nainen eteni tasaisen varmaa vauhtia, minä en, joten kanssajuoksija karkasi kauas näköpiirin taakse. Km-merkinnät alkoivat pikku hiljaa kuitenkin näyttää siedettäviltä, ja annoin itselleni luvan laskea jäljellä olevaa matkaa. Se on maratonilla ehdoton tabu noin 35 km asti. Joku paholainen oli vaan taas venyttänyt kilometrin määritelmää, joten tyhjensin pääni ja meditoin eteenpäin. Toimitsijat kannustivat aiempaakin innokkaammin, minkä toki kiitollisena noteerasin.
Pari kilometriä ennen maalia tavoitin reippaan nuorenmiehen, jolla oli vielä voimia jutella, ja loppumatka meni yllättävän kevyesti kaverin kanssa rupatellessa. Sen verran nääntynyt olin, että tyylitöntäkään loppukiriä ei irronnut. Maaliin kuitenkin päästiin ajassa 4:45 ja jotain, ja olin tyytyväinen. Juoksu meni ilman isompia ongelmia, vain harjoituksen puute teki siitä työlään, mutta se oli oma vikani. Henkilökohtaisella tuska-asteikolla (1-5) Finlandia 2019 sai keskivaikean arvon 3. Ei kauhean paha sitten kuitenkaan. :)
Teksti: Minnis

maanantai 16. syyskuuta 2019

Vanhan pierun loppukesän neitsytmatka

Vuosi sitten tiedossa oli mitä tuleman pitää. Suuri päätös pienelle ihmiselle. Se oli jo kauan pyörinyt mielessä, mutta päätöksen teko oli kestänyt, kuten yleensä tällä kaverilla. Aika oli otollinen. Pieni ajan säästö oli hankittu, kun yrittäjä-status oli jäänyt taakse ja pystyi hieman hengittämään muutakin kuin yrittäjän arkea. Ja aikaa ja suunnitelmallisuutta kaivattiin nyt tulevaa koitosta ajatellen. Tarkoituksena siis oli valmistautua puolitriathlon suoritukseen. Tuleva koitos noin kuuden tunnin suoritus on tällaiselle enemmänkin jalkapalloilijamaiselle piitkä suoritus, joten valmistautua piti ja aloitus tapahtui juurikin vuosi sitten. Pahin pelko suoriutua uinnista, pyöräilystä ja juoksusta kohdistui kyllä, yllätys, yllätys, uintiin. Ja sitä varten piti kyllä lähteä oikein uimakouluun. Raholan poppoosta hain ratkaisua ongelmaan, ja olihan meillä ainakin pari triatlo”nistiä”, Jarkko ja Harri, kenties muitakin. Jarkolta sain vinkkiä Team Manyonista ja vetäjästä Miikka Osmo. Kysymysten saattelema s-posti lähti matkaan, ja homma oli sillä saletti.

Nyt puuttuu enää vesi

Treeniputki uinnin saralla sai alkunsa. Kerta viikkoon vähintään tuli uintia ja joskus pari kertaa viikossa. Pidempiä harjoituksia eli kahden kolmen tunnin reenejä tuli nyt vähintään kerta viikkoon ja useasti pari kertaa viikossa. Harjoitusten suunnitelmallisuus kasvoi vanhasta, tehdään silloin kuin ehditään tyylistä enemmänkin tätä tehdään seuraavaksi tyyliseksi. Miikan tekemä harjoittelukalenteri ei nyt kyllä kuitenkaan sataprosenttisesti täyttynyt, vaikka kuinka koitin. Varmaan jäin kokonaisuudessa 40%, mutta siltikin kasvoi entiseen nähden. Uinnin harjoittelu alkoi tuskaisesti. Vauhtia kyllä sain, mutta sillä vauhdilla ja rytmiikalla ei pitkiä matkoja jaksanut. Piti opetella hengittämään, kauhomaan ja potkimaan, siis piti oppia uimaan. Ylöjärven uimahallin pohja tuli tutuksi, niinpä, kun sitä piti uida pinnassa. Keskivartalo tuntui aina uppoavan liian syvälle, onneksi oli näitä apuvälineitä, kuten bullari (kelluke jalkojen väliin). Ja sitten oli lättärit(käsiin räpylät), kyllä oli nyt uutta sanastoa. Kaupassa oli vaikeuksia, että mikä nyt oli mitä ja mitä sitä tarvitsee seuraavissa treeneissä. Kuinka uinnissa voikin tarvita niin montaa välinettä, uutta oli juu sekin. Noh monella olikin hallilla sitten säkki tarvikkeille, josta saattoi kaivaa tarvittavaa välinettä. Ja sitten vielä märkkis (märkäpuku), jota testailtiin hallilla ja avovedessä, kyllä tarkeni. Ihan ei mennyt putkeen oma hankinta, mutta kyllä sillä surffarin märkkikselläkin ui. Keväällä harjoitusmääriä lisättiin ja pelko hiipi siinä kohtaa, että kuinkakohan sitä pysyy mukana, kun tuo kevät on töiden puolesta aina kiireistä. Vauhtia hain tammikuun pakkasilla omalta hiihtoleiriltäni Vierumäeltä. Yhteisissä treeneissä tarvottiin umpihangessa, käytiin hiihtelemässä ja juoksemassa. Pyöräilykuntoa koitin ylläpitää käymällä Anun spinning tunneilla. Juoksukuntoa pääsin testaamaan sopivasti Karhuviestillä Porissa, ja vauhtia löytyi sopivasti kyllä. Joo, oli se Pori ihan mukava paikka, voisi siellä käydä juoksemassa uudestaankin.

Mukavampi paikka oli kyllä kuitenkin Funchal, jossa ajatuksena oli tehdä loma/viimeistelyleiri perheen parissa kesäkuun lopulla. Leiriä siitä nyt ei tullut, mutta yhden pyörälenkin pääsi tekemään, ja mäkistä oli, huh huh. Heinäkuun 20. oli sitten suuri päivä edessä. Matka suuntasi Joroisille Finntriathlon kilpailuihin. Kuten aika usein näitä neitsytmatkoja tehdessä, oli kyllä nytkin tilanne se, että päässä pyöri ajatus, että onko tässä nyt sittenkään valmistautunut riittävästi. Ja kyllä sitä ja tätä olisi pitänyt sittenkin tehdä enemmän. Fiilis oli kyllä onneksi luottavainen. Epäluottamusta tuli omiin kykyihin muistaa mitä pitää missäkin vaihdossa tehdä ja missä järjestyksessä, ja onko kaikki tarvittavat välineet ja energiat mukana ja vaihtopusseissa ym. Meidän harjoitteluryhmästä oli alkuun ilmoittautunut Joroisille vain muutama, mutta ajanmittaa sakkia olikin mukavasti tulossa mukaan, joten ensikertalainen sai mukavasti tukea koitokseen. Kyllä se niin meni taas kuten usein, että kun ei lataa minkäänlaisia odotuksia, niin suorituskin oli onnistunut. 

Mukavampaa ku Poris

Ennen uintiin lähtöä oli hyvä käydä kastamassa vedessä, sen opin aikaisemmin. Silloin kroppa ei enää jännitä tuota kylmää vettä, ja pääsee mukavaan vauhtiin. Punaisella lakilla lähdin uintiin, joka tarkoitti 40-50 minsan aikatavoitetta. Kyllä mielessä oli lähempänä 50, mutta sinne se aika paukkui 41 ja jotain, loistavaa! Otin vielä suuremman kaarroksen kautta, jotta ei tarvinnut sohia käsillä ja jaloilla ketään tai kukaan ei päässyt iskemään minua kanveesiin. No nämä vaihdot otin sitten rauhassa, ja liian rauhassa näin jälkikäteen ajateltuna. Kyllä ei olisi tarvinnut antaa tasoitusta muille kuitenkaan kuutta minuuttia. 

Ketjuahan riittää
Pyörälenkille lähtiessä tartaani näytti tyhjältä, oli meinaan pyöriä hävinnyt reitille niin paljon jo että tuntui kuin viimeisenä olisi lähtenyt. No silti homma lähdettiin hoitamaan rennosti, puolimatkan verran eli 45 km oli tarkoitus polkea hyvällä fiiliksellä ja toinen osa sitten hieman puristavalla vauhdilla. Aurinkoinen ja lämpenevä keli sopi kyllä pyöräilyyn (22 astetta), mutta pelko lämmöstä juoksuosuudelle hiipi mieleen. Sen verran mukavan oloiselta pyöräily tuntu, että ajattelin hieman heittää juttua ohitettavalle polkijalle. No sehän ei ollutkaan kuka tahansa taapertaja, vaan Tuiskun Antti. Muiskua en antanut, mutta sen verran samoilla linjoilla oltiin, että ei meillä ensikertalaisilla ollut oikein tajua, että kuinka lujaa pitäisi nyt pinkoa fillarin päällä. Antti kuittasi ohitukseni juoksun vaihdossa, kun jäin suultani kiinni toisen osallistujan kanssa. Pyöräily sujui mainiosti 32,3 km keskarilla, aikani ollessa 2.48 ja jotain. Sää lämpeni edelleen ja tiesin tuskan kasvavan juoksussa, silti luottamus juoksuun oli vahva. 

Kaikki alkoi kuten ajattelin. Jalat hieman pökkelönä polkemisesta ja selkä hieman jumissa. Eka kilsa 21,1 kilometristä meni ihan sujuvasti ja olo tuntui kevyeltä. Lenkillä oli yksi jyrkkä mäki, joka tuli mentyä neljään otteeseen eli neljä lenkkiä. Se mäki heti alkuun muutti juoksun passailuksi. Liian
kova vauhti nosti piston tuntemusta ja pelko oli että homma menisi kävelyksi, joten oli pakko himmailla, jalat olisi kyllä jaksanut. Oli olo kuin puun ja kuoren välissä, jos nostin vauhtia pistot lisääntyivät ja jotenkin yhdistin pistojen lisääntyvän myös juonnin ja energiatankkauksen jälkeen. Jos taas jätin energiaa ottamatta, niin olo heikentyi. Siinä sitä sitten tuli tasapainoiltua. Juoksun puolessa välissä päätin testata vauhdin nostoa, mutta ei onnannut. Sitten kuitenkin viimeisen lenkin alussa päätin että hiukan vielä ja sitten urku auki, vaikka sitten kävelisi viimeiset metrit. Maali oli siinä, pitkä suora ja korokkeelle, kädet pystyyn ja mitali kaulaan, homma ohi. Juoksuaika 1.51 ja jotain ja kokonaisaika 5.34 ja jotain. JESS, ja seuraavana vuonna vitosen kimppuun.




-Marko K.

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Ensi kesänä Ahvenanmaalle 6.7. - UUSI PÄIVITYS



Ahvenanmaan reissu lyhennettiin 6 päivästä 4:ään päivään. Majapaikkojen hinnaksi tulisikin näin ollen 140 euroa/hlö. Hinta sisältää 3 yötä kolmen hengen huoneissa aamupalalla (paitsi Kökarissa aamupala ostetaan erikseen).

Lisäksi Ålandstrafiken ottaa 8 euroa/pyöräilijä lautoillaan (sekä pohjoisella että eteläisellä reitillä erikseen) ja Vikin Line veloittaa noin 25 euroa pyöräpaikasta Maarianhaminasta Turkuun.

Hintoihin kuuluu kaikki tarvittavat aikataulut, reittiseloste sekä matkailukartat ja meille tehdään myös lauttavaraukset valmiiksi niin halutessamme.

Tässä olisi yllä olevaan liittyen ehdotus neljän päivän retkelle:

Päivä 1.
Lähtö Turusta Naantalin kautta Merimaskuun, jatketaan Velkualle, josta pyörälautta Taivassalon puolelle. Matka jatkuu Kustaviin, josta Ålandtrafikenin lautta Brändön saarelle. Yö Brändössä.

Päivä 2. 
Brändöstä matka jatkuu Manner-Ahvenanmaalle, jossa kierretään historiallinen Saltvikin alue ja illalla tullaan Maarianhaminaan yöpymään.

Päivä 3.  
Maarianhaminasta jatketaan Långnäsiin, josta lautta Kökarin saarelle. Yö Kökarissa.

Päivä 4. 
Kökarista matka jatkuu Korppoon kautta Nauvoon ja sieltä Paraisten kautta takaisin Turkuun.

Kuulostaa edelleenkin hyvältä, eikös? Jos olet kiinnostunut, ilmoita osallistumisesi mahdollisimman pikaisesti Anulle.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Syksyn Cooper

Syksy saapuu jälleen ja on aika raastaa keuhkot verille Team Raholan Cooperin testissä.
Testi toteutetaan tälläkin kertaa Lamminpään kentällä ma 9.9. klo 18.00 ja ma 23.9. klo 18.00
Testipäivinä ei ole normaaleja maanantain tiimilenkkejä!

Testi on kaikille avoin eikä maksa mitään.

Alkakaahan reenaan!


Himos Extreme 26 km a la Jari & Simo

Jämsässä järjestettiin elokuun 2019 lopulla järjestyksessä kolmas Himos Trail -polkujuoksutapahtuma. Se keräsi ennätysmäärän väkeä: suosittujen laskettelurinteiden siimeksessä sinkoili yli 1 200 osallistujaa.

Himos Trailin hurman on löytänyt myös Team Rahola, joka oli edustettuna runsaslukuisena ja varsin menestyksekkäänä. Tiimiläisiä löytyi jokaiselta neljältä matkalta. Huippumenestyksestä vastasivat tiimin upeat naiset Niina Taimisto ja Tiina Häkkinen, jotka toivat tiimille kultaa ja pronssia Double Extremen (52 km) naisten sarjassa.

Omasta juoksustaan kertovat Simo Kataja-aho ja Jari Kurvinen, joiden urakkana oli vaativa 26 km:n Extreme. Ja näin se meni:

Mikä houkutteli Himos Extremelle?

- Jari: Kuulin Ylläksellä, että porukat on lähdössä Himokselle, ja ajatus osallistumisesta alkoi muhimaan päässä.
- Simo: Oltiin viime kesänä Kirsin ja Minnan kanssa sekä talvella Kirsin kanssa juoksemassa Himoksella, ja oli itsestään selvää, että seuraavana kesänä otetaan haaste uudelleen vastaan. Viime hetkellä matka vielä vaihtui 17 kilometristä 26 kilometriin.
- Pitkän viikonlopun viettoon lähteminen houkutteli, että kun ollaan juostu, niin saadaan jäädä lepäilemään ja nauttimaan tiimiläisten kanssa yhdessäolosta.

Mitä jännititte eniten etukäteen?

- Kuinka paljon menee aikaa reitin suorittamiseen ja kestääkö jalat. Ajatus oli, että suoriudutaan reitistä alle 5 tunnin. Reitin vaativuus korkeuseroineen oli tiedossa, mutta jotenkin sitä ei tullut otettua tosissaan, vaikka oli siitä jo etukäteen kuultu.

Jari ja Simo reitillä. Kuva: Nico Peltola
Miten juoksu sujui? Tuliko yllätyksiä?

- Heti lähdön jälkeen oli kiltisti jonossa kävelyä mäen päälle, jono alkoi harventua ja otettiin muutama selkä yllättävän helposti.
- Juostiin porukassa Marin, Jukan ja Keijon kanssa aina noin 12 km asti. Huoltopisteellä jäätiin nutaamaan geelien kanssa ja pitihän sitä käydä puskassa, ja heittää vielä koko alkumatkan hiertänyt kivi jalkapohjaa hiertämästä, jolloin huomattiin, että muu porukka häipyi näköpiiristä. Geelien antaman energiarykäisyn voimin ryntäsimme heidän peräänsä ja saavutimme heidät neljännellä eli maalialueen huoltopisteellä, jossa toimittiin tällä kertaa ripeästi: osat vaihtuivat ja lähdimme painamaan kohti laskettelurinteen reunaa ylös kukkulan huipulle. Toinen toistamme kannustaen ja tsempaten vuorovedoin jaksettiin hyvin. Viimeiset noin kaksi km olikin aika lailla alamäkeä, laitettiin hanat auki ja tulimme melekosta haipakkata ajatuksella, että nyt on enää niin vähän jäljellä.

Miltä tuntui se kuuluisa nelivetonousu?

- Ennen nelivetonousua edeltävä mäki tuli kevyesti rullaten alas, ja kävi häivähdys mielessä, että eihän tämä näin helppoa voi olla.... siinähän se sitten silmien edessä avautui polku kohti ”taivasta”. Ei kun eteenpäin, sanoi mummo lumessa ja ei kun nelivetopäälle. Siinä rykiessä eteenpäin otimme parit selät. Kukkulan päällä vähän aikaa hengitystä tasaillen ajateltiin että ei jäädä lumeen makaamaan vaan on mentävä juosten eteenpäin, ettei kangistuta.
 

Muuta muisteltavaa?

- Osallistujajoukon määrä yllätti, ja kaikki kanssajuoksijat olivat hyväntuulisia ja ystävällisiä esim. meille tarjottiin mahdollisuuksia ohituksille.

Mitkä oli fiilikset maaliviivan jälkeen?

Kovat äijät maalissa. Kuva: joku tiimiläinen

- Kyllä me ollaan kovia ÄIJIÄ vaikka ei ollakaan Jämsästä, mutta me ollaankin Team Raholasta!  Jumankeuta (Anua lainaten) alitettiin reilusti 5 tuntia. Aikamme oli 3.49… Hervottomat tuuletukset maalissa.

Mitä moititte, mitä kiitätte?

- Huolto oli loistava ja kannustus mieletöntä sekä reitti oli merkitty hyvin selkeästi, ei ollut eksymisen vaaraa.

Ensi vuonna uudestaan?

- Juoksukokemuksen perusteella voisi vaikka osallistua uudelleenkin, ja toki jos jollain porukalla vuokrattaisiin mökki niin illanvietto hyvän ruoan kera voisi olla rentouttavaa juoksun jälkeen.

Mikä polkujuoksussa viehättää?

- Maantiellä juoksemisen rinnalla polkujuoksu on vapauttavaa, rentouttavaa ja vanhan äijän/juoksijan operoidut polvet kestää paremmin pehmeää alustaa. Polulla juokseminen tuo toki oman haasteensa, sillä jalan on noustava korkeammalle kuin tasasella juostaessa.
Urakka takana, analyysin aika. Kuva: joku tiimiläinen







sunnuntai 8. syyskuuta 2019

6. FightBack Run 7.9.2019 Turussa

FightBack Run on tapahtuma, jossa saa kävellä, sauvakävellä tai nimensä mukaisesti juosta. Reitti on pituudeltaan 2,7 km, ja sen saa kiertää niin monta kertaa kuin kahden tunnin sisällä ehtii.

Johanna, Teija, Pekka, Teka ja Pete. Kaikki valmiina hyväntuuliseen tapahtumaan.

Minun mielenkiintoni tämän juoksun suhteen herätti ajatus minkä asian puolesta liikutaan ja näin ollen halusin tutustua juoksun sivuille. Eteeni osuivat heti otsikot 'Tehdään yhdessä hyvä työ' ja 'FightBack Runilla liikutaan yhdessä'. Selvä juttu, tällaiseen tapahtumaan halusin mukaan, ja vielä kun koko osallistumismaksu menee lyhentämättömänä FightBackin hyväksi jonka alulle panija on Pekka Hyysalo, halusin ehdottomasti osallistua. Olla pikku pikku riikkisenä osana hyvää asiaa, ja tehdä sen vielä juoksuharrastuksen kautta, eli kaikki voittaa. Kymmenen euron osallistumismaksulla pääsee mukaan tukemaan Pekan luotsaamaa FightBack-projektia, jonka tavoitteena on kuntouttaa päävamman saaneita FightBack -taistelijoita.

Avataanpa hieman kyseisen kaverin taustaa, lainaten Wikipediaa: 28. huhtikuuta 2010 Hyysalo joutui vakavaan onnettomuuteen Ylläksellä yrittäessään hyppyä vaikeissa olosuhteissa. Hän tuli sivuttain alas lyöden päänsä maahan. Kaatumisen seurauksena kypärä halkesi ja Hyysalo sai vakavan aivovamman. Hän oli koomassa 17 päivää ja ennuste onnettomuuden jälkeen oli huono. Myöhemmin todettiin Hyysalon hyvän fyysisen kunnon olleen ratkaiseva tekijä kriittisessä toipumisvaiheessa. Vain kuusi kuukautta onnettomuuden jälkeen Hyysalo pystyi kävelemään itsenäisesti ja 11 kuukauden jälkeen hän palasi suksille, vaikka lääkärit olivat ennustaneet kävelyn olevan mahdollista vasta parin vuoden kuntoutuksen jälkeen.

Ennen kuin ilmoittauduin kysyin 'Munmiäheltäni' olisiko hän kiinnostunut lähtemään mukaan. Kiinnostui heti. Soitto kaksoissiskolleni Tekalle, lähdetkö, lähti. Suun aukaiseminen (ei minulle todellakaan mikään ongelma) hierojalla, hieroja-Johanna valmis lähteen mukaan. Niin meitä oli sitten neljän kopla joiden kanssa lähdettiin 7.9. kohti Turkua. Tälle päivälle luvattiin sadetta aikas ruhtinaallisesti Turun puolessa, ja matkallahan sitä alkoi tulemaan jo niin ettei auton ikkunasta hirveän kauas tahtonut edes nähdä. Mutta ei mitään, hyvällä fiiliksellä kohti päämäärää.

Mikäs tässä, ajellessa, sadepisroiden saattelemana.


Auto parkkiin lähelle tapahtumapaikkaa. Vettä tuli niin maan per...usteellisesti! Hetki istuttiin autossa ja odotettiin että hieman rauhoittuisi, ja uskomatonta kyllä niin kävi, vedettiin sadeviitat päälle ja lähdettiin kohti tapahtuma-aluetta. Sade oli rokottanut alkua sen verran, että paikalla ei ollut vielä juuri ketään. Alue aukesi klo 10.30 ja alku-joogan oli tarkoitus olla kello 11. Noudettiin numerot ja FightBack-paidat. Kello oli siinä kohtaa 11 ja joogan oli tarkoitus alkaa. Lavan edessä oli 3 ihmistä osallistumassa. Päätettiin lähteä käymään kahvilla ja palailla sitten pikku hiljaa takaisin.

Siinä kahvilla istuessamme, kolmella meistä Teamin vaatteet päällä, sisään tuli pari järjestäjää keltaiset liivit päällä. Harmaatukkainen poninhäntäpäinen vanhempi mies (järjestäjistä) käveli hitaasti pöytämme ohi, seurasi meitä ja alkoi hymyilemään aloittaen keskustelun. Kyseli varovasti että aiotteko lujaakin mennä, että nyt on näköjään sen verran kovaa sakkia liikkeellä (liekö nimi Team Rahola sitten herättänyt jotain, kun kaveri oli mm. Paavo Nurmen tapahtuman reittivastaavista). Hieman pisti hymyilyttämään, ja kieltämättä ehkä rinnan rottingille. Naureskelimme ja sanoimme että ihan ollaan kuule tulleet nauttimaan tapahtumasta, rauhassa kävellen ja hölkötellen ja haistellen.

Nautiskellen, sateesta ja liikunnan ilosta.

Ennen lähtöä oli lämmittelyjumppa, joka oli todellakin tehokas. Sai paikat lämpöiseksi ja oli hyvä fiilis lähteä omaa osuutta suorittamaan. Matkaan päätimme lähteä niin, että eka kierros (ainakin) kävellään. Nautitaan. Toiselle kierrokselle lähtiessämme olin Tekan kanssa hieman edempänä Petee ja Johannaa, jotka kohtapuoliin menivät juoksuaskelilla ohi, Johanna todetessa että kyllähän sitä nimensä mukaisesti pitää juoksuaskeleitakin ottaa. Niinpä lähdin siitä heidän völjyynsä, ja Teka jäi nauttimaan vielä kävelyaskeleista. Hyysalon ohi juostessamme huusimme että Hyvä Pekka ja näytimme peukkuja, ja hetken päästä kuului kun Pekka huusi takaisin HY-VÄ RA-HO-LA! Toisen kerran hänen ohi juostessani (Peten ja Johannan mennessä menojaan) hihkaisin taas että Hyvä Pekka, johon hän myös HY-VÄ RA-HO-LA!

HY-VÄ RA-HO-LA!

Viimeisellä kierroksellamme jokaisen järjestäjän ohi juostessamme kiitimme tapahtumasta. Se oli juuri sellainen kuin odotinkin, hyväntuulinen, ei kiirettä, kävele, juokse, mene ihan niin kuin tykkäät ja sen verran kuin haluat.

Tekan iloista tunnelmaa maaliin tullessa.

Siinä odotellessamme Tekaa maaliin ylitti maalin pariskunta, joiden ilmeet olivat kyllä niin kaikenpuhuvat. Jäivät seisoskelemaan siihen maalin läheisyyteen nauttian juomasta joka jaettiin maalissa. Hyysalon Pekan tullessa heitä kohti niin pariskunnasta miespuolinen kehaisi Pekalle, että juoksin 5 kierrosta (8 kierrosta olisi ollut puolimaraton), johon Pekka totesi: KO-VA JÄT-KÄ!!!

Kaikki maalissa. Hyvä meitä. Kivaa oli.

Meille taisi tulla kasaan 2,7 km reipasta lämmittelykävelyä ja noin 8 km juoksua, ja hyvä fiilis. Vielä kun autolla ajelimme Turun Samppalinnan maauimalaan saunotteleen, oli se piste iin päälle tälle päivälle.

Kiitos FightBack Run, kiitos Pekka Hyysalo. Ihailtavaa että on ihmisiä jotka jaksavat tehdä asioita muiden hyväksi, auttaen heitä jaksamaan elämässä ja saaden uskomaan että aina on toivoa.

Liike on lääke.

Teija

perjantai 6. syyskuuta 2019

Ensi kesänä Ahvenanmaalle 6.7.


Vielähän tuohon on matkaa, mutta jos haluamme saada edullisemman vaihtoehdon ja yöpaikat, niin lähdetään ajoissa kartoittamaan kuinka paljon olisi lähtijöitä Ahvenanmaalle järjestettävälle pyöräretkelle ensi kesänä. Reissuun menee 6 päivää ja matkan hinnaksi tulisi 239 euroa/pää. Aamupalat kuuluvat kaikissa muissa paikoissa hintaan paitsi Kökarissa, jossa aamupalan voi ostaa viereisestä kahvilasta. Lisäksi Ålandstrafiken ottaa 8 euroa/pyöräilijä lautoillaan (sekä pohjoisella että eteläisellä reitillä erikseen) ja Vikin Line veloittaa noin 25 euroa pyöräpaikasta Maarianhaminasta Turkuun.

Hintoihin kuuluu kaikki tarvittavat aikataulut, reittiseloste sekä matkailukartat ja meille tehdään myös lauttavaraukset valmiiksi niin halutessamme.

Tässä olisi yllä olevaan liittyen ehdotus retkelle:

Päivä 1
Lähtö Turusta Naantalin kautta Merimaskuun, jossa ensimmäinen yö vanhalla hevostilalla

Päivä 2
Merimaskusta jatketaan Velkualle, josta pyörälautta Taivassalon puolelle. Matka jatkuu Kustaviin, josta Ålandtrafikenin lautta Brändön saarelle. Yö Brändössä.

Päivä 3
Brändöstä matka jatkuu Manner-Ahvenanmaalle, jossa kierretään historiallinen Saltvikin alue ja yövytään siellä.

Päivä 4
Jatketaan Maarianhaminan kautta Långnäsiin, josta lautta Kökarin saarelle. Yö Kökarissa.

Päivä 5
Kökarista matka jatkuu Korppoon kautta Nauvoon, jossa viimeinen yö majatalossa.

Päivä 6
Nauvosta Paraisten kautta takaisin Turkuun.

Kuulostaa aikas hyvältä, eikös? Jos olet kiinnostunut, ilmoita osallistumisesi mahdollisimman pikaisesti Anulle.