maanantai 16. syyskuuta 2019

Vanhan pierun loppukesän neitsytmatka

Vuosi sitten tiedossa oli mitä tuleman pitää. Suuri päätös pienelle ihmiselle. Se oli jo kauan pyörinyt mielessä, mutta päätöksen teko oli kestänyt, kuten yleensä tällä kaverilla. Aika oli otollinen. Pieni ajan säästö oli hankittu, kun yrittäjä-status oli jäänyt taakse ja pystyi hieman hengittämään muutakin kuin yrittäjän arkea. Ja aikaa ja suunnitelmallisuutta kaivattiin nyt tulevaa koitosta ajatellen. Tarkoituksena siis oli valmistautua puolitriathlon suoritukseen. Tuleva koitos noin kuuden tunnin suoritus on tällaiselle enemmänkin jalkapalloilijamaiselle piitkä suoritus, joten valmistautua piti ja aloitus tapahtui juurikin vuosi sitten. Pahin pelko suoriutua uinnista, pyöräilystä ja juoksusta kohdistui kyllä, yllätys, yllätys, uintiin. Ja sitä varten piti kyllä lähteä oikein uimakouluun. Raholan poppoosta hain ratkaisua ongelmaan, ja olihan meillä ainakin pari triatlo”nistiä”, Jarkko ja Harri, kenties muitakin. Jarkolta sain vinkkiä Team Manyonista ja vetäjästä Miikka Osmo. Kysymysten saattelema s-posti lähti matkaan, ja homma oli sillä saletti.

Nyt puuttuu enää vesi

Treeniputki uinnin saralla sai alkunsa. Kerta viikkoon vähintään tuli uintia ja joskus pari kertaa viikossa. Pidempiä harjoituksia eli kahden kolmen tunnin reenejä tuli nyt vähintään kerta viikkoon ja useasti pari kertaa viikossa. Harjoitusten suunnitelmallisuus kasvoi vanhasta, tehdään silloin kuin ehditään tyylistä enemmänkin tätä tehdään seuraavaksi tyyliseksi. Miikan tekemä harjoittelukalenteri ei nyt kyllä kuitenkaan sataprosenttisesti täyttynyt, vaikka kuinka koitin. Varmaan jäin kokonaisuudessa 40%, mutta siltikin kasvoi entiseen nähden. Uinnin harjoittelu alkoi tuskaisesti. Vauhtia kyllä sain, mutta sillä vauhdilla ja rytmiikalla ei pitkiä matkoja jaksanut. Piti opetella hengittämään, kauhomaan ja potkimaan, siis piti oppia uimaan. Ylöjärven uimahallin pohja tuli tutuksi, niinpä, kun sitä piti uida pinnassa. Keskivartalo tuntui aina uppoavan liian syvälle, onneksi oli näitä apuvälineitä, kuten bullari (kelluke jalkojen väliin). Ja sitten oli lättärit(käsiin räpylät), kyllä oli nyt uutta sanastoa. Kaupassa oli vaikeuksia, että mikä nyt oli mitä ja mitä sitä tarvitsee seuraavissa treeneissä. Kuinka uinnissa voikin tarvita niin montaa välinettä, uutta oli juu sekin. Noh monella olikin hallilla sitten säkki tarvikkeille, josta saattoi kaivaa tarvittavaa välinettä. Ja sitten vielä märkkis (märkäpuku), jota testailtiin hallilla ja avovedessä, kyllä tarkeni. Ihan ei mennyt putkeen oma hankinta, mutta kyllä sillä surffarin märkkikselläkin ui. Keväällä harjoitusmääriä lisättiin ja pelko hiipi siinä kohtaa, että kuinkakohan sitä pysyy mukana, kun tuo kevät on töiden puolesta aina kiireistä. Vauhtia hain tammikuun pakkasilla omalta hiihtoleiriltäni Vierumäeltä. Yhteisissä treeneissä tarvottiin umpihangessa, käytiin hiihtelemässä ja juoksemassa. Pyöräilykuntoa koitin ylläpitää käymällä Anun spinning tunneilla. Juoksukuntoa pääsin testaamaan sopivasti Karhuviestillä Porissa, ja vauhtia löytyi sopivasti kyllä. Joo, oli se Pori ihan mukava paikka, voisi siellä käydä juoksemassa uudestaankin.

Mukavampi paikka oli kyllä kuitenkin Funchal, jossa ajatuksena oli tehdä loma/viimeistelyleiri perheen parissa kesäkuun lopulla. Leiriä siitä nyt ei tullut, mutta yhden pyörälenkin pääsi tekemään, ja mäkistä oli, huh huh. Heinäkuun 20. oli sitten suuri päivä edessä. Matka suuntasi Joroisille Finntriathlon kilpailuihin. Kuten aika usein näitä neitsytmatkoja tehdessä, oli kyllä nytkin tilanne se, että päässä pyöri ajatus, että onko tässä nyt sittenkään valmistautunut riittävästi. Ja kyllä sitä ja tätä olisi pitänyt sittenkin tehdä enemmän. Fiilis oli kyllä onneksi luottavainen. Epäluottamusta tuli omiin kykyihin muistaa mitä pitää missäkin vaihdossa tehdä ja missä järjestyksessä, ja onko kaikki tarvittavat välineet ja energiat mukana ja vaihtopusseissa ym. Meidän harjoitteluryhmästä oli alkuun ilmoittautunut Joroisille vain muutama, mutta ajanmittaa sakkia olikin mukavasti tulossa mukaan, joten ensikertalainen sai mukavasti tukea koitokseen. Kyllä se niin meni taas kuten usein, että kun ei lataa minkäänlaisia odotuksia, niin suorituskin oli onnistunut. 

Mukavampaa ku Poris

Ennen uintiin lähtöä oli hyvä käydä kastamassa vedessä, sen opin aikaisemmin. Silloin kroppa ei enää jännitä tuota kylmää vettä, ja pääsee mukavaan vauhtiin. Punaisella lakilla lähdin uintiin, joka tarkoitti 40-50 minsan aikatavoitetta. Kyllä mielessä oli lähempänä 50, mutta sinne se aika paukkui 41 ja jotain, loistavaa! Otin vielä suuremman kaarroksen kautta, jotta ei tarvinnut sohia käsillä ja jaloilla ketään tai kukaan ei päässyt iskemään minua kanveesiin. No nämä vaihdot otin sitten rauhassa, ja liian rauhassa näin jälkikäteen ajateltuna. Kyllä ei olisi tarvinnut antaa tasoitusta muille kuitenkaan kuutta minuuttia. 

Ketjuahan riittää
Pyörälenkille lähtiessä tartaani näytti tyhjältä, oli meinaan pyöriä hävinnyt reitille niin paljon jo että tuntui kuin viimeisenä olisi lähtenyt. No silti homma lähdettiin hoitamaan rennosti, puolimatkan verran eli 45 km oli tarkoitus polkea hyvällä fiiliksellä ja toinen osa sitten hieman puristavalla vauhdilla. Aurinkoinen ja lämpenevä keli sopi kyllä pyöräilyyn (22 astetta), mutta pelko lämmöstä juoksuosuudelle hiipi mieleen. Sen verran mukavan oloiselta pyöräily tuntu, että ajattelin hieman heittää juttua ohitettavalle polkijalle. No sehän ei ollutkaan kuka tahansa taapertaja, vaan Tuiskun Antti. Muiskua en antanut, mutta sen verran samoilla linjoilla oltiin, että ei meillä ensikertalaisilla ollut oikein tajua, että kuinka lujaa pitäisi nyt pinkoa fillarin päällä. Antti kuittasi ohitukseni juoksun vaihdossa, kun jäin suultani kiinni toisen osallistujan kanssa. Pyöräily sujui mainiosti 32,3 km keskarilla, aikani ollessa 2.48 ja jotain. Sää lämpeni edelleen ja tiesin tuskan kasvavan juoksussa, silti luottamus juoksuun oli vahva. 

Kaikki alkoi kuten ajattelin. Jalat hieman pökkelönä polkemisesta ja selkä hieman jumissa. Eka kilsa 21,1 kilometristä meni ihan sujuvasti ja olo tuntui kevyeltä. Lenkillä oli yksi jyrkkä mäki, joka tuli mentyä neljään otteeseen eli neljä lenkkiä. Se mäki heti alkuun muutti juoksun passailuksi. Liian
kova vauhti nosti piston tuntemusta ja pelko oli että homma menisi kävelyksi, joten oli pakko himmailla, jalat olisi kyllä jaksanut. Oli olo kuin puun ja kuoren välissä, jos nostin vauhtia pistot lisääntyivät ja jotenkin yhdistin pistojen lisääntyvän myös juonnin ja energiatankkauksen jälkeen. Jos taas jätin energiaa ottamatta, niin olo heikentyi. Siinä sitä sitten tuli tasapainoiltua. Juoksun puolessa välissä päätin testata vauhdin nostoa, mutta ei onnannut. Sitten kuitenkin viimeisen lenkin alussa päätin että hiukan vielä ja sitten urku auki, vaikka sitten kävelisi viimeiset metrit. Maali oli siinä, pitkä suora ja korokkeelle, kädet pystyyn ja mitali kaulaan, homma ohi. Juoksuaika 1.51 ja jotain ja kokonaisaika 5.34 ja jotain. JESS, ja seuraavana vuonna vitosen kimppuun.




-Marko K.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.