Päättäväisesti eteenpäin. |
Finlandia Marathon juostiin syyskuun puolivälissä Jyväskylän
Rantaraitilla. Tänä vuonna tapahtumaan osallistui parikymmentä tiimiläistä, ja
lievässä mielenhäiriössä minäkin lupauduin mukaan.
Treeni oli jäänyt mielikuvatasolle. Olin kyllä pitkin vuotta ajatellut, että pitäisi treenata pitkiä ja pitäisi
juosta edes yksi maraton vuodessa, jos ei muuten niin imagon takia. Mutta
jalo aikomus ei muuttunut teoiksi. Kesällä sain plakkariin vain yhden 25 km
lenkin, ja kilometrejä oli muutenkin takana vähänlaisesti. Kun ihminen on
laiska ja mukavuudenhaluinen, niin se on.
Maratonaamuna kapusin
tiimin vuokrabussiin epäileväisenä: riittäisikö keski-ikäisen akan peruskunto
maaliin asti? Energian ja suolan riittävyyden varmistin, mutta kestävyys arvelutti…
FM on minulle tuttu kolmelta aiemmalta osallistumiskerralta, joten tiesin sen
kivaksi tapahtumaksi: reittinä on rapiat 10 km järven ympäri x tarvittava määrä.
Maisemallisesti kaunis, melko tasainen.
Jyväskylässä keli oli optimaalinen: lämpötila alle 15
astetta, ja auringon paistelua vaimensi navakka tuuli. Kaupungissa ei juoksun
aikana satanut, mikä oli onnekasta, sillä sadepilviä kyllä seilaili horisontissa.
Ja sitten lähdettiin.
Kokonaiselle lähteviä, Minniskin taka-alalla. |
Ensimmäinen
kierros järven ympäri sujui iloisesti. Alkuperäinen strategia oli
mennä rauhallisesti Teija V:n kanssa, mutta lähtöhässäkässä päädyin Mari J:n
matkaan. Ensimmäiset kilometrit menivät ruuhkassa juostessa kuulumisia
vaihtaen. Ekalla huoltopisteellä vaihdoin kaveria ja jatkoin eteenpäin Teijan peesissä.
Juoksu ja juoruilu jatkuivat juohevasti, kunnes jossain 8-9 km kohdilla Teijan
jalat tekivät tenkkapoon, ja hänen oli pakko laittaa hetkeksi kävelyksi.
Epälojaalisti jatkoin matkaani yksin, sillä arvelin, että jos kävelisin jo
siinä vaiheessa, omia koipiani voisi olla työlästä piiskata takaisin juoksuaskeliin.
(Sorry Teija!)
Toinen
kierros meni vielä mukavasti, mitä nyt suolat ja geelit välillä
hieman tökkivät mahassa. Tiesin kuitenkin, että ilman niitä ei pitkälle
pötkitä, joten napostelin kuuliaisesti kurkut ja energiat. Päätin yrittää
pysytellä edelläni juoksevan vaalean nuoren naisen vauhdissa, sillä hän
vaikutti menevän sopivaa tasaista vauhtia. Maratonin kärkijuoksijoita alkoi pinkoa
ohitseni jo tässä vaiheessa. Olin järkyttynyt heidän vauhdistaan.
Kolmannen
kierroksen koittaessa puolikkaan strattia odottavat tiimiläiset ja
huoltojoukot kannustivat lähtöalueella äänekkäästi. Se antoi kivasti uutta virtaa,
ja sitä tarvittiinkin, sillä juoksu alkoi tuntua raskaalta työltä. Tsemppasin
itseäni ajattelemalla, että tämäkin kaarre tai rumpuryhmä tarvitsee ohittaa
enää kerran. Myös toimitsijoiden kannustukset piristivät. Pysyttelin edelläni
menevän vaalean nuoren naisen peesissä sitkeästi. Jossain vaiheessa kolmatta
kierrosta ohitseni alkoi sinkoilla puolimaratonin kärkijuoksijoita, joiden
startti oli huomattavasti maratonin jälkeen. Olin taas järkyttynyt vauhdista.
Neljäs ja
viimeinen kierros olikin sitten hengen voitto aineesta (jälleen
kerran). Koko kroppa vastusti, mutta eteenpäin oli möngittävä. Manasin juoksemattomia
pitkiä lenkkejäni. Edelläni menevä vaalea nuori nainen eteni tasaisen varmaa
vauhtia, minä en, joten kanssajuoksija karkasi kauas näköpiirin taakse. Km-merkinnät
alkoivat pikku hiljaa kuitenkin näyttää siedettäviltä, ja annoin itselleni
luvan laskea jäljellä olevaa matkaa.
Se on maratonilla ehdoton tabu noin 35 km asti. Joku paholainen oli vaan taas venyttänyt
kilometrin määritelmää, joten tyhjensin pääni ja meditoin eteenpäin. Toimitsijat
kannustivat aiempaakin innokkaammin, minkä toki kiitollisena noteerasin.
Pari
kilometriä ennen maalia tavoitin reippaan nuorenmiehen, jolla oli vielä
voimia jutella, ja loppumatka meni yllättävän kevyesti kaverin kanssa
rupatellessa. Sen verran nääntynyt olin, että tyylitöntäkään loppukiriä ei
irronnut. Maaliin kuitenkin päästiin ajassa 4:45 ja jotain, ja olin
tyytyväinen. Juoksu meni ilman isompia ongelmia, vain harjoituksen puute teki
siitä työlään, mutta se oli oma vikani. Henkilökohtaisella tuska-asteikolla (1-5)
Finlandia 2019 sai keskivaikean arvon 3. Ei kauhean paha sitten kuitenkaan. :)
Teksti: Minnis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.