Ensikosketus Pirkan Soutuun, ja vähän muutakin vesiliikuntaa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna

Kotijoukot jaksaa kyllä kannustaa kaikessa liikkumiseen liittyvässä. Meidän Kepa huutaa eteisessä "voitto kotiin!" jokaiselle lenkille lähtiessäni. Epäileviäkin kommentteja silloin tällöin kuuluu, kun jotain lajia testataan (kestävyysmielessä heti tottakai) ensimmäisen kerran. Anne miettikin kerran, ettei kerrotakaan minne ollaan menossa, "ilmoittaudutaan vaan kaikkeen kreisiin shittiin - ja tullaan polleena kotiin mitalit kaulassa".

Pirkan Soutuun 2017 teamin veneeseen siis varattiin paikat, ja yhteislenkeiltä Anun ja muiden hyvät ohjeistukset mukaan. Annea tais mua enemmän hirvittää, miten viikonlopun aikataulutukset mulla sujuu, kun töihinkin piti vielä päästä iltaan. Torstai-iltana katselin edellisvuoden tuloksia ja tuumin, että kyllä soutu nyt täytyy kolmessa ja puolessa tunnissa olla ohi. Joten ehtisin juuri ja juuri. Ehkä vähän epäröin siinä vaiheessa, kun Markus viestitti, että "Pirkan jälkeen alta viikon jos astuu minkäänlaiseen veneeseen, ansaitsee ison pokaalin." 

Liikunta Pyörteen juoksutunnilta kaarsin perjantaiehtoosta Annelle  ankkastukkikaffeille,kokeilemaan soutuhanskoja ja tekemään muita ennakkovalmisteluja fiilistelyn ja jännittämisen lomassa. Insinööri-Kimmo ohjeisti vahvistamaan jesarilla eväsamergrippipussin suut ennen kuin ne pujottaa juomareppuihin, ettei ne  tankkaustaolla pääse repeämään. Vimpanpäällevetimillä veneeseen!

Paikan päällä tais pohjalaiset tapojensa orjina olla ekoina täryyttämässä, sitten pikkuhiljaa muutkin. Mika oli myös kannustusjoukkojen etumiehenä heti varmistamassa varusteita ja niiden puuttumista. Muitakin veneen ulkopuolelle jääneitä tai jättäytyneitä tiimiläisiä oli kannustamassa, osa jo soutukeskuksella ja osa matkan varrella.

Vastustajien veneitä tsekkaamassa

Ekakertalaisia veneessä oli neljä: Anne, Henna ja Marko lisäkseni. Jännitti. Veneen perämies Paavo alkoi täyttää venettä. Ensin tahtiairopari Tiina ja Teija ja sitten muu porukka sopusuhtaisesti. Viereeni joutunutta Eerikaakin tuntui jännittävän. Arpaonni taisi kuitenkin suosia parhaiten Järvistä joka sai nauttia takanani virkistävistä pärskeistä. 

Ilona ja Eerika valmiina starttiin. Takana Järvinen asettumassa poikkiteloin.

Itse soutu kävi haastavasta keskittymisharjoituksesta. En pystynyt ihailemaan maisemia tai osallistumaan mihinkään keskusteluun. Silmä kovana vain tarkkasin Teijan tahtiairoa ja yritin hahmottaa oman aironi liikettä ja pysyä stemmassa. Välillä löysi hyvän flown hetkeksi, mutta mieli oli tosi altis häiriöille. Juomatauolla airo nostettiin ylös, ja takaisinpaluu tahtiin oli hankalaa. Mari yritti takaa neuvoa parhaansa mukaan mutta aika usein meni koko porukan rytmi sekaisin paluuyrityksessä.

Mika, Markus ja Pete olivat ehtineet eväineen Rajasalmen sillalle (tai alle?) kannustamaan. Saattoi siellä muitakin tiimiläisiä olla, mutta tahtiairon lapaa piti katsella - tai olisi lähtenyt lapasesta. Markuksen äitikin oli jossain matkan varrella, kuulin puhuttavan. Kiitos kannustajille! 

Veneitä kävi lähellä seuraamassa soutua ja asettamassa haastetta nostattamalla rytmiä sekoittavia aaltoja. Paluumatkalla tuntui vähän olkapäässä ja kinkussakin, mutta kivut väistyivät ankaraan keskittymiseen. Eteläpuiston festareilta kantautuva metallinjytke lupaili, että kohta ollaan maalissa. Paavo oli jo tosin varmaan viimeiset viisi kilometriä hokenut, että loppusuoralla ollaan, kaksi kilometriä enää. Ajassa 3:20:57 Team Raholan joukkue kuulutettiin maaliin saapuneeksi. Kiitos kanssasoutajille: Tiina, Teija, Anu, Henna, Eerika, Anne, Mari, Kirsi, Sanni, Simo, Jari, Harri ja Marko! 

Veneestä kömpi pois kukin tyylillään, ja kävelytyylit muistuttivat erilaisia lintuja. Omat pyllynpehmusteet tuntuivat olleen riittävät, ja ihan kepoisella askeleella riensin suihkuun ja kohti seuraavaa haastetta: työyökeikkaa Näsijärven puolella. Anne oli soudusta ihan liekeissään ja energinen, mutta suuntasi omiin menoihinsa. Muu joukkue lähti vielä illaksi Amarilloon jälkitankkaukselle. 

Eväitäkin jäi vielä, taidan lähteä melomaan.

Koska en siis ollut saanut tarpeekseni vesilläolosta yhdelle päivää, hyppäsin asiakkaiden kanssa Hiking Travelin suurkanoottin perämieheksi Rakastu kesäyöhön -yömelontaretkelle. Rauhalliseen tahtiin livuimme Tapatoraan lättykesteille ihailemaan auringonlaskua. Keikan jälkeen vielä nopea yöuinti Kaupinojan rannassa, ja päivän järvikiintiö oli täynnä.

Sunnuntaina tapasimme Annen kanssa Keskustorilla puolilta päivin. Lounastelua ja olojen fiilistelyä (ihan jees, vähän rakkoja käsissä), ja sitten Laukontorilta Tammerkoski-laivalla Viikinsaareen. 80. Viikinsaaren ympäriuinti oli alkamassa, ja me ensikertalaisina mukana. Jarkkokin näkyi lähtijöiden joukossa valmistautumassa tulevaan Tahkon koitokseen. Pirkan Soudun osallistujat saivat pienet erityispalkinnot, jotka käytiin polleina pokkaamassa ennen uintia.

Järvellä voi liikkua ilman venettäkin

Lähtö starttasi kahdelta, ja smurffinsinisten uimalakkien ja märkäpukuisten uimareiden joukko lähti kauhomaan edellä. Muutama muukin meidän lisäksi oli mummouikkarisarjassa mummorintatyylillä. Nautiskelimme parikymppisessä vedessä tunnin ja kolmetoista minuuttia 2,1 km:n matkalla. Melkoinen viikonloppu vesillä! 

Jälkikäteen kun katsoi videolta meidän soudun tyylinäytettä, niin hienostihan se meni. Yksi penkki vaan kulki omaa rytmiään. Kenenköhän?

Terkuin,
Ilona :-D