Ylös ja alas Tampereen mäkiä

Varalan maraton järjestettiin Tampereella sunnuntaina 29.8. ja Team Raholaa edustivat kokonaisella Anu ja puolikkaalla Minna N. Anu juoksi toiseksi omassa sarjassaan ja Minna paransi omaa ennätystään peräti minuutilla, joten ei ollut turha lenkki, vaikka vähän jalkojen päälle kävikin.

Anu raportoi:
"Sunnuntaiaamu ja lenkkivehkeet päälle, olihan se pakko lähteä kohti Varalaa katsastamaan ne kovat ylämäet, jotka jo viimevuodesta tiesin. Paikanpäälle, jälki-ilmoittautuminen ja odottelua. Katsastelin ympärilläolevia myyntipisteitä ja pääsin testaamaan juoksun aikana energiakorua, jonka laitoin ranteeseeni ja sit pitäis olla kovasti energiaa ja säästyä krampeilta...

Tämä magneetti-ihme siivitti Anun menestykseen. Kuva Mikko A.

Juoksu sujui niinkuin aina eli jalat veivät sen päivän mukaan ja sillä mentiin. Korun käytöstä en osannut antaa ihmeellisempää raporttia myyjille ja sainkin kurun itselleni pidempää testausta varten, josta laitan infoa myöhemmin heille, jee. Mäet olivat isoja ja tiukkoja, muita juoksijoita ei pahemmin nähnyt, joten välillä tuntui, että juoksi vain itsekseen.

Markus ja Moona olivat kannustamassa koko matkan, oli ihanaa nähdä silloin tällöin heitä. Myös isäni oli kannustamassa matkan varrella, kiitos myös hänelle. Minnalle onnittelut puolikkaan juoksun uudesta omasta ennätyksestä!"

Anu sai pystin palkinnoksi. Hyvä Anu! Kuva Mikko A.

Minna kertoo:
"Lähdin testaamaan kuntoa Varalan puolikkaalle, edellisestä kun on aikaa jo yli kolme kuukautta ja pitkiä lenkkejäkään ei ole tullut juostua. Anu briiffasi etukäteen, että reitti on laadultaan suhteellisen tappava jyrkkien ylämäkiensä vuoksi, mutta siinä vaiheessa olin jo maksanut osallistumismaksun, joten mitään ei ollut tehtävissä.

Kokomaratoonarit laitettiin matkaan klo 10 ja meidät puolikkaat 10.30. Kokonaisia oli ehkä noin kolmasosa puolikkaiden määrästä. Ilma oli mukavan viileä ja sadekin oli tauonnut sopivasti.

Mikäs siinä oli juoksennellessa, varsinkin kun reitin alkuosa oli enimmäkseen lempeää laskua. Vähän ennen vitosen huoltopistettä joku kiljui ”Hyvä Minna, kevyesti menee, enää vähän matkaa jäljellä” – Mikko se siinä lapsilauman kanssa kannusti. En tiiä mihin ”vähän matkan” päähän Mikko kuvitteli mun olevan menossa, mutta oli oikein mukava nähdä tuttuja naamoja.

Reitti kääntyi takaisin Pispalaan, ja kymppiin asti juoksu kulki kivasti, kympin väliaika taisi olla jopa alle tunnin (mulle hyvä aika). Mutta sitten. Sitten tuli se mäki, josta Anu oli kertonut. Ja sen jälkeen tuli vähän vähemmän jyrkkää nousua Pispalan koululle asti. Se 10 ja 11 välissä oleva kilometri tuntui totisesti huomattavasti pituuttaan pitemmältä pätkältä.

Mutta koska selvisin hengissä, oli pakko jatkaa. Reitti puikkelehti alas harjulta ja rantatielle, jossa oli helppo juosta tasamaalla. Tuuli alkoi tässä vaiheessa tuntua ja olin kiitollinen takista ylläni. Onkiniemen nousu ei ollut yhtään paha äskeisen Pispalan mäen jälkeen, eikä Särkänniemen kohdalla alkanut sadekaan haitannut suuresti.

Pian käännyttiinkin Tampereen keskustaan, jossa oli pakko olla juoksevinaan kevyesti. Rosson kohdalla rasvankäryt otti tosin nenään ikävästi, meinasi tulla enerigajuomat ylös. Ja se askelen keveyskin katosi kokonaan, kun jäljellä oli enää pari kilometriä: edessä oli hekumallinen nousu Pyynikille. Nyt tiedän miltä tuntuu kun jalat menee tönköiksi eikä niillä kerta kaikkiaan voi kuin köpöttää eteenpäin. Aikanaan sekin kukkula kuitenkin maksoi velkansa, ja painovoima hoiti loput. Maaliin päästiin, aika oma ennätys 2.04,17."