maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kisaraportti: Suomi-juoksu 100 km Perniö


11.-12.6. juostiin historiallinen 40. Suomi-juoksu 100 km Perniössä Salon lähelä. Jo kahtena vuonna meiltä on ollut tuossa tapahtumassa edustus eli Anu ja Markus ja tänä vuonna Anu päätti lähteä yksin matkaan Markuksen ollessa kalassa (krhm). Mää eli Laura päätin lähteä Anun huoltajaksi, kun siitä tuli perjantaina hellelenkillä puhetta ja niin vaan tuumasta toimeen ja kamat valmiiksi! Eli tässä kertomus 100 km juoksusta kahdesta näkökulmasta:

Anu:
Terveisiä Perniöstä Suomi-Juoksusta, jossa juostiin jälleen 100km ultrajuoksu. Tänävuonna juoksin 100 km yksinäni, koska Markus oli rentoutumassa toisaalla, kalaharrastuksen parissa lähellä Perniötä Särkisalossa kavereidensa kanssa.

Perjantai-iltana oli iso huojennuksen paikka, kun kuulin, että Laura olisi innokas lähtemään mukaani huoltajaksi Perniön kaikalle, koska huoltaja, joka on erittäin tärkeä ja enemmän kuin kullan arvoinen 100km matkalla minulta puuttui tänä vuonna. Lauralle ISO,ISO,ISO, SANOINKUVAAMATON KIITOS KAIKESTA!!!!

Perillä jännitti kovasti, koska sää oli todella lämmin, vaikka lähtö tapahtuikin vasta illalla klo.19.00, asteita oli vieläkin kovasti ja aurinko paistoi täysillä. Myös se jännitti, ettei Markus juossut kanssani, vaan taivalsin yksin 5 km lenkkiä omine ajatuksineen.... Onneksi Laura kannusti ja huolsi täysillä mukana, josta saa niin kovasti voimaa ja kannustusta jatkaa, jatkaa ja jatkaa pitkää matkaa, JAXAA!


Anu miettii chipin asennusta.. oikea tyyli alemmassa kuvassa..

Tämä oli kolmas Suomi-Juoksuni, joten taivallus oli tuttua, pitkiä hermoja ja kärsivällisyyttä tarvitaan paljon. Tulisen sään takia mietin tarkkaan juosuun kuuluvan tankkauksen ja juoksun aikana annoin jo seuraavalle kierrokselle Lauralle tarkat ohjeet, mitä tarvitsen kroppaani kuunnellen ja ennakoiden tilanteet jotenkin, aikamoista peliä.

"I'm ready to go, are you ready to go.."

Kaikki tuntui hyvältä ja juoksu vaan kulki, tämä se rentouttaa mielen ja tyhjentää mielen. Upeaa touhua! Juoksun jälkeen Laura auttoi tarvittavissa asioissa ja ajeli auton kohti kotia, pitkä yö molemmilla,  energiajuomaa tarvittiin. Menin kuullostelemaan oloani isän tykö, jossa hiukan koitin levätä ja tankata jälkitankkausta. Kroppa käy täysillä vielä pitkään, joten nukkumisesta ei ollut taaskaan tietoa, joten lähdin Moona-koirani  ja isäni kanssa kevyelle paluttavalle tunnin kävelylenkille ja soitin itselleni hieronta-ajan, jossa sain mukavan jälkihoidon jaloilleni. Fiilikset on NAM! Uudelleen sanon minä ja toivottavasti kaikki menee yhtä mukavasti ensi kerralla ja toivottavasti Markus on mukana taivalluksessa!!

Laura:
Mut on yleensä kyllä aika helppo suostutella johonkin tai ei tartte aina edes kuin vihjasta mahdollisuudesta niin jos aihe on kiinnostava, niin olen mukana kuin tikka. Tai jotain. Perjantaina tosiaan Anu alkoi puhua, että tällä kertaa ei ole huoltajaa tulossa mukaan, kun Markus on kalassa ja iskälläkin oli jotain menoa. No, mää sitten aattelin, että mullahan ei oo mitään menoa, vaan ihan olisin kotonani yksin pyörinyt sen lauantain ja niinpä ehdotin, että voisin kyllä lähtee mukaan, jos kotona ei laiteta hanttiin. No, Jannekin oli suostuvainen ja miksei olisi ollut, koska itte oli menossa Saunaan.

No, kummiskin. Lauantaina Anu tuli mua hyvissä ajoin hakeen ja mää olin tehnyt meille kartat ja ohjeet valmiiksi.Lähdettiin suuntiin kohti Saloa ja sitä kautta Perniöö. Matkalla Markukselta tullut viesti ukkosen mahdollisuudesta sai aikaan pientä paniikkia, mutta urheasti vaan Anu jatkoi matkaa kohti satasta. Muakin vähän kyllä jännitti koko tilanne, kun en oo ennen huoltajana ollut. En tiennyt yhtään mitä odottaa ja koko ajan jännitin, että mitäs jos tumpuloin siinä jotain ja teen jonkun ratkaisevan virheen ja Anun juoksu menee sen takia ihan reisille. Tai siis pilalle. Ajattelin myös, että otan ihan iisisti sitten siinä, vaikka Anu alkais näyttää jotenkin huonolta ja kannustaisin loppuun asti vaan tiukasti. Sekin mietitytti, että jos se alkaa vaikka väsyneenä jotain huutaan tai jotain, koska olin kuullut kauhutarinoita Pirkan hiihdon jälkitunnelmista :)

No, lopulta päästiin todella hyvissä ajoin perille ja saatiin hyvä paikka autolle reitin varrelta. Anu kävi ilmottautumassa ja huomasin kyllä, että sitä jonkun verran jännitti! Olihan takana tosiaan Tukholma, vaellus ja vielä eilinen tuskainen hikilenkki armottomassa helteessä. Eikä se keli lauantaina sen huonompi ollut, kuuma oli eikä onneksi ukkosesta ja sateesta tietoakaan.

Vihdosta viimein lähtö läheni ja juoksijat pääsi lopulta matkaan! Mun mielestä kaikki lähti todella kovaa ottaen huomioon sen, että matkaa oli edessä kaikilla melkoisesti. Ekat pari kierrosta meni hujauksessa ohi ja huutelin Anulle aina, että tarttekko jotain.. Mutta ei se alussa vielä tarttenut. Matkallahan oli siis myös järjestäjilta kaksi huoltopistettä, joista toisella 2,5 km kohdalla oli pelkkää juomista ja sitten kierroksen aina täyttyessä 5 km paikkeilla oli kaikkee mahdollista.

Varmaan siinä neljännen - viidennen kiepin paikkeillä löydettiin sitten se hyvä rytmi, että Anu aina huuteli tullessaan mitä seuraavalla kiepillä haluaa (geeli avattuna, suola avattuna, energiajuomaa) ja mää sitten aina laitoin ne valmiiksi ja juoksin rinnalla vähän matkaa ja annoin eväät ja tsempit. Merkkasin lappuun ylös aina kierrokset siltä varalta, että olisin mennyt yön aikana jotenkin sekasin. En kyllä tainnut mennä. Anu juoksi tosi tasaisesti mun mielestä noin 30 min tietämiin kaikki kierrokset ja laitoinkin sitten aina kännykästä herätyksen 25 min päähän heti kun se oli mennyt ohi, jotta tiesin alkaa valmistautua. Kulutin aikaani lukien ja välillä Jannen läppärillä jotain netistäkin kattelin. Ei tullut kyllä aika pitkäksi yhtään missään välissä!

Siältä se taas ilosena tuloo

Joskus meni pikkusen pitempään ja olin heti ihan huolissani, että missä se nyt oikeen on!? mutta sitten se aina pyyhälsi jo sieltä mun näköpiiriin. Tärkeä seikka oli myös Markuksen pitäminen ajan tasalla, laitoin noin viiden kierroksen välein väliaikatietoja tekstiviestitse. Anu sanoi alussa, että kierrosmääristä EI SAA puhua ennen ku viimeset viis kierrosta on edessä. Siinä kohtaa mää sitten aloin jo ittekin jännittää, että kohtahan tää loppuu (vaikka viä oli siis 2,5 h maaliin) ja aloin raivokkaasti kannustaa Anua kohti maalia! Niin vaan se kipitti ja kipitti ihan yhtä pirteen ja hyvävoimasen näkösenä kierros toisensa perään. Vikojen kahden kierroksen alkaessa eli kilsat 90-100 km kuuluttaja höpisi jotain vauhdin kiristämisestä ja teki mieli mennä kolkkaan se sinne ja huutaan että mee itte juokseen äijä PRKl!

Vihdoin se vika kierros alkoi ja nappasin kaikki Anun suihkukamat mukaan ja eväät ja muut ja yritin pitää mielessä jälkiohjeet eli EI SAA antaa juoda pelkkää vettä ja suolaa pitää heti tyrkyttää! Sieltä se sitkeä nainen kaarsi sitten siihen maalisuoralle ja mää huusin Perniön yön pimeydessä ihan täysiä ja innoissani!! Upeeta, mahtavaa! Liikutuksen kyyneleet pakkasi rintaan. Anu sai viltin harteilleen ja pääsi penkkiin huilaamaan (en muista istuiko). Hain muutaman mukin sitä pelkkää vettä mitä ei olisi saanut ja annoin käskystä suolapussin. Pikkuhiljaa haastattelun jälkeen Anu pääsi suihkun puolelle ja mää olin tuntosarvet tanassa, että kuuluuko vielä liikettä suihkun puolelta. Jonkun aikaa saatiin odotella palkintojen jakoa, Anu oli toinen, ja sitten lähdettiin kohti kotia. Välillä meinasi kotimatkalla väsy painaa silmää, mutta hyvin jaksettiin loppuun asti ja vihdoin aamulla pääsi omaan sänkyyn nukkuun.

Oli kyllä tosi hauska kokemus, upeeta olla välillä Anulle se kannustaja ja huoltaja, kun se on aina emitä niin potkinut eteenpäin ja liikkelle ja vaikka mitä. Meen kyllä ilman muuta uudestaan, jos tilaisuus tulee ja suosittelen myös muille.Oli muuten kummallista se, että kaikille muilla juoksijoilla oli suurimman osan aikaa niin keskittyneet ilmeet ja ne oli niin omissa maailmoissaan, että en uskaltanut niille mitään huudella. Jos joku sattui katsomaan ja vaikka hymyili, niin sitten kannustin kyllä.

Kiitoksia on vaikea ottaa vastaan asiasta, jonka mielelläni tein. Niin paljon sää Anu oot meitä kuule auttanu!

4 kommenttia:

  1. Oon niin ylpeä tulevasta vaimostani! Tarttee ittekki alkaa reenaan, että pysyis edes jotenkin perässä. Ja oli tosi loisto juttu, että Laura lähti tonne mukaan, kun muut oli jossain "kalassa".

    VastaaPoista
  2. Onnittelut vielä tuosta mahottoman pitkästä ja vaativasta satasen ultrajuoksusta. Huh huh, että jollain tota virtaa riittää :) Huippua Anu!

    VastaaPoista
  3. KIITOS VIELÄ LAURA!! HUOLTO ON NIIN NIIN TÄRKEÄ TOLLA MATKALLA!! OLET HUIPPU YSTÄVÄ!!

    VastaaPoista
  4. Hieno suoritus ja myös kisaraportti on hyvä!
    Hyvää juhannusta kaikille!
    T: Kalle A.

    VastaaPoista