torstai 30. kesäkuuta 2011

Kisaraportti: Pirkan yöpyöräily 2011

Pirkan yöpyöräilystä raportoi Mari:

Perjantaina 17.6 olikin sitten Pirkan kierroksen toinen osuus edessä, eli yöpyöräily 134 km. Meitä lähtikin mukava porukka selättämään taivalta. Mukana oli tietenkin minun lisäksi Anu, Mimmi, Maija-Liisa, Seppo, Kalle, Jenni, Susanna ja Nokialta uusi tuttavuus Tiina.

Jännitin tapahtumaa ihan kamalasti koska olin edelliset 2 viikkoo levännyt laakereillani kuumeen tähden ja kesälomaviikkokin meni hellesäässä evääkään liikuttamatta. Onko kuntoni romahtanut? jaksanko? jne.. No, vihdoin työpäivä oli takana, pienet päikkärit ja sitten kamat kasaan ja kohti liikuntakeskusta josta Anun isä Jarmo kyyditsi meidät todella nostalgisella lava-autolla Hakametsän hallille. Tunnelma oli käsin kosketeltavan jännittävä :)

Jännitystä ilmassa
(kuva Tiina)

Lähtö vihdoin tapahtui ja matkaan lähetettiin reilu 300 pyöräilijää ryhmä kerrallaan. Näin vältyttiin suuremmalta ruuhkalta ja turhilta kaatumisilta. Lauran pyörä tuntui kulkevan kuin unelma. Pyörä rullasi vauhdikkaasti ja silloin tiesin, että tämä peli tuo minut maaliin asti :)

Teivon kohdalla porukka huitaisi ohi vauhdilla

Ylöjärvellä tapahtuikin eka kommellus kun Anu ja Mimmi sai aikaan säpinää, jonka seurauksena Mimmi lepäsi selällään pehmeällä nurmikolla jalat kiinni polkimissa :D Onneksi ei sattunut mitään vahinkoa vaan pääsimme naurunremakan kera jatkamaan matkaa.

Matka eteni leppoisasti ja maisemat vaihtui. Kurun vanhan ja uuden tien risteystä lähestyessä korviini kantautui tuttuja huutoja Jaxaaa jne... ja siellähän meidän yllätys huoltojoukkomme Laura ja Jenni tuulettikin:) Ihanaa nähdä omia ja ihanaa nähdä ne eväät millä takaluukku oli tankattu täyteen :D Juotiin mehua ja kivennäisvettä, syötiin TUPLAA, pähkinöitä, banaania,karkkia ja vaikka mitä. Näillä eväillä jaksaa vaikka mihin. Puskapissat ja takaisin pyörän selkään.

Huoltopiste

Ja porukka saapui :)

Ja matka jatkui ja jatkui, kunnes eteemme ilmestyi taas samainen huoltojoukko eväineen. Taas saimme tankattua mahat täyteen energiaa hyvän musiikin ja kannustusten kera. Tämä olikin sitten viimeinen oma huoltopiste ja seuraava olisikin vasta Muroleen koululla.

"Onko ne ne? Onko ne ne?"

"Onne, onne ne!!"

"Jeee jee jeee!"

Jaxaa jaxaa :)

Kun pääsimme Kuruun, niin laitoin pikaisesti tekstarin äidille jonka pitäisi odotella meidän väkeä Muroleen kanavalla isän ja siskon perheen kanssa. Mietin, että onkohan väki jaksanut valvoa, koska saavuimme kanavalle n. 01.00 aikaan. No siellähän porukka oli odottelemassa sillan kupeessa ja kannustushuudot raikui äänekkäästi. Varsinkin kummipoika Jiri kannusti niin reippaasti, että "hyvä Mari" huudot kuului vielä pitkälle kun ohi olitiin ajettu. Ihana fiilis täytti mielen ja antoi voimaa edetä kohti seuraavaa, eli koulun huoltopistettä.

Koululla pysähdyttiinkin oikeen sopalle, joka muuten oli tosi maukasta. Vahvempi eväs priskasi kummasti oloo ja antoi voimia jaksaa toinen puolikas mikä matkasta oli vielä jäljellä. Itikat kävi siihen malliin kimppuun, että oli parasta jatkaa matkaa ennen kuin tulee itse syödyksi :)

 Muroleessa tauolla, ei siä oikeesti kuulemma näin pimeetä ollu
(Kuva Tiina)

Matkan jatkuessa ei voinut todeta muuta kun että voi noita nousuja ja nousuja. Niitä riitti ja riitti. Huh huh kun jalatkin meinaa hapottaa. Vauhdin hidastuessa oli helppo pongailla kiiltomatoja joita olikin runsaasti tienvarsissa. On se erikoinen ötökkä ;).

Kiiltomatojen lisäksi ihanista koti Suomen maisemista jäi mieleen usvaiset laitumet joissa nukkuvien lehmien hämärän mystiset ääriviivat erottui joten kuten. Tyynet järvet ja luonnon pieni hiljainen hetki, ennen kun linnut alkoi heräilemään uuteen aamuun. Ainoan poikkeuksen teki Ruisrääkkä, joka kuullosti lähinnä siltä kun kettu olisi rääkkää riepotellut. Oli se kamalaa rääkymistä :D Nyt valkeni mistä lintu on nimensä saanut :)

Vaikka luonto heräili, niin itse alkoi vaipumaan uupuneisuuden rajamaille. Matkan ainoa pieni sadekuuro tuli kuin tilauksesta ja virkisti hiukan. Pitempien helpohkojen kilsojen jälkeen pääsimme taas nauttimaan ylämäistä, eikä sitten ihan pienistä. Yksi oli ylitse muiden ja mun mielestä se mäki oli ainakin 5 km pitkä. Se ei loppunut, se vaan jatku ja jatku.Oi oi kun teki tiukkaa. No, loppuhan se vihdoinkin ja viimeiset 30-40 km olikin maalin odotusta. Enää 35, enää 20, enää 10 ja kaikista pisimmät 5 km. Persaus täysin hellänä ja reidet hapoilla kaarsimme Hakametsän jäähallille vievälle tielle, jossa vihonviimeinen pikku ylämäki puristi viimeiset voimat. Tiukka kaarto vasempaan ja MAALIIN!!

 MAALISSA!

Jalat vapisten nousin pyörän päältä katsomaan loppujen maaliin tuloa. Mimmi tulikin maaliin todella näyttävästi, sillä jo toistamiseen jalat unohtui lukkopolkimiin ja Mimmi sukelsi pihan ainoaan vesilätäkköön kyljelleen :D Onneks ei nytkään sattunut vahinkoa, mutta oli se niin hauskaa että :D :D

Maalissa oli helppo hymyillä kameralle koko kovan ryhmän voimalla mitalit kaulassa. Jälleen olemme suoriutuneet rankasta urakasta ryhmän voimalla. Pyörät reippaasti lavalle ja pikaisesti porukka kotiin suihkuun ja nukkumaan, sillä aamulla klo. 11.00 piti olla jo jossain ihan muualla ja ihan muissa puuhissa ;)

Lopuksi isot kiitokset ensinnäkin omasta puolesta Lauralle, joka lainasi mulle pyöräänsä ja mahdollisti tapahtumaan osallistumisen parhaalla mahdollisella menopelillä :) Kiitos. Ja kiitokset myös aina niin avuliaalle kuskille ja huoltomiehelle, eli Jarmolle (Anun iskä). Lisää kiitoksia ropisee huoltojoukoillemme eli Lauralle ja Jennille. Siskokset pisti kyllä niin parasta pöytään, ettei paremmasta enää väliä oliskaan.

Kiitos myös koko polkuryhmälle kivasta seurasta. Kiva kun Tiinakin rohkaisi mielensä ja uskaltautui meidän mukaan.Ensi vuonna otetaan uusiksi, ja toivottavasti mä poljen oman uuden pyörän selässä silloin :)

1 kommentti:

  1. Reissu oli juuri näin antoisa kun raportti kertoo. Kiitos vielä kaikille seurasta ja mukaan pääsystä=)

    VastaaPoista