Jo viime vuoden puolella Team Rahola teki päätöksen lähteä kokeilemaan Vaarojen maratonia. Ajatus Kolin kansallispuiston kauniista maisemista tuntui houkuttelevalta ja päätin lähteä mukaan. Meitä tiimiläisiä oli yhteensä matkalla seitsemän; Anu, Markus, Outi, Mika, Juhani, Virpi ja minä. Matka sujui joutuisasti kahdella henkilöautolla, matkustin etujoukoissa Virpin, Mikan ja Juhanin kanssa. Loppuporukka pääsi ajomatkalle vasta useita tunteja myöhemmin. Joensuussa poikkesimme ruoka-ostoksille ja herätimme luultavasti hilpeyttä marssiessamme peräkanaa hyllyltä toiselle viikonlopun ruokalistaa miettiessämme.
Majoittauduimme
vuokramökkiin, joka sijaitsi Pielisen rannalla. Teimme myös pienen iltaverryttelen
ja nousimme Ukko-Kolille juoksunumeroita hakemaan saaden näin pientä tuntumaa
tulevasta koitoksesta. Alas tulimmekin jo kätevästi hissillä voimia säästellen..
Aamu
valkeni kauniina ja aurinkoisena hieman levottomasti nukutun yön jälkeen.
Jännitys alkoi nousta pintaan ja erittäin haastavaksi kuvailtu reittiprofiili
rupesi mietityttämään. Positiivisena ihmisenä työnsin kuitenkin häiritsevät
ajatukset syrjään. 43 kilometrin reitillä tulisi olemaan vain kolme
vesipistettä, joten omia juomia ja geelejä tuli kantaa mukana. Tiimiläisten
iloinen huumori tarttui ja starttasimme kaikki reitille hyvillä mielin.
Kirpakka aamu |
Alkumatka
oli petollisen helpon tuntuista, mutta ensimmäinen nousu antoi viitteitä
tulevasta hapotuksesta. Polut olivat hyvin vaikeakulkuisia; täynnä juuria ja
kiviä ja paikoitellen oli hyvin liukasta. Alamäet tuntuivat menevän yhtä
hitaasti kuin ylämäetkin, sillä jokainen askel täytyi harkita tarkkaan.
Maisemat olivat todella kauniita ja tarjosivat samalla hyvän tekosyyn pysähtyä
hetkeksi vaarojen päälle tasaamaan hengitystä.
Noin
25 km:n jälkeen alkoi hapottava, pitkä nousu jota jatkui kilometrikaupalla.
Löysin itsestäni aivan uusia tuntemuksia, velloin itsesäälissä ja pulssikin
taisi hakata ennätyslukemia vaarojen päälle kivutessani. Juoma oli loppunut jo
aikoja sitten ja mietin, että jos maaliin asti jaksan, vaihdan suosiosta
lyhyemmille matkoille...Kun lopulta saavuin reitin viimeiselle vesipisteelle,
luulin tietäväni miltä Saharan vaeltajasta tuntuu vihdoin keitaalle päästyään.
Join kerralla noin litran vettä, joka imeytyi ilmeisen hyvin, sillä pystyin
välittömästi jatkamaan juoksua. Mielialakin parani huomattavasti, kun voimat
palautuivat tasaisemmalla osuudella. Viimeinen kolmen kilometrin nousu maaliin
meni jo euforisilla fiiliksillä ja maalissa oli todellinen voittaja-olo.
Muutkin tiimiläiset olivat tyytyväisiä juoksuunsa ja selviytymiseensä ehjin
nahoin vaikeakulkuisesta maastosta. Outi paransi viimevuotista aikaansa
huomattavasti.
Illalla
rentouduimme mökissä hyvän ruuan ja juoman parissa juhlien juoksua ja Juhanin
26-v synttäreitä. Mika leipoi synttärisankarin kunniaksi omenapiirakan ja Anu
hemmotteli Juhania kasvonaamiolla. Kilpailukeskuksen iltamat jätimme suosiosta
väliin.
Aamulla
pulahdin palauttavalle uinnille jääkylmään Pieliseen, jonka jälkeen oli todella
fressi olo. Paluumatka sujui iloisesti juttelun ja levyraadin merkeissä. Upea reissu, jonka jälkeen peruslenkkireittini
varrella olevat ylämäet ovat tuntuneet paljon helpommilta. ”Siperia” opettaa :)
Hyvä Minna!! Hienosti selviydyit haasteesta. Kyllä tiimiläiset on koulittu sietään äärioloja ;) Kiva rapsa kaikkinensa. Kiitos tästä elämystarinasta.
VastaaPoista