Team Rahola
halusi tutustua aiheeseen Vaarojen maraton, josta kuulee puhuttavan silloin
tällöin ja reitin vaativasta maastosta täytyy ehdottomasti päästä nauttimaan
kieli keskellä suuta.
Kuusi teamiläistä:
Mika, Minna, Outi, Juhani, Markus ja minä taivalsimme maratonin 43km ja Virpi
paukutti 15km. Kyllä reitti oli vaativa ja haastava, niin kuin maratonin
nimestäkin voi jo päätellä, mutta siinä on sitä jotain mitä haluaa kokea ja
haluaa tietää mistä puhutaan, joten kokemuksia lisää elämään,
kiitos!
Koko päivän
sää oli kaunis, ihana syyssää, aurinkoa, syksyn värisävyjä, syksyn tuoksuja,
välillä häikäisevän huikeita maisemia, pieni veneajelu joen yli, yhteisiä
tunnelmia ja päämääriä muiden taivaltajien kanssa. Onneksi Markus kantoi
kameraa maratonilla mukanaan, jolloin maisemat ja tunnelmatkin ovat tallessa,
joten niihin voi aina palata takaisin kuvien välityksellä. Reitillä oli
kiviä, juurakkoja, epätasaisuutta, ylä- ja alamäkiä, vesistön ylitys
veneellä eli kaikkea mitä luonto vain voi tarjota kulkijoille.
Juomapisteitä oli reitin varrella kaksi, joista löytyi vettä eli juomareput
selässämme oli täytetty urheilujuomalla, paitsi Markuksen juomapussi hajosi jo
3km:n jälkeen, joten olimme mun juomien varassa ensimmäiseen
juomapisteeseen asti, josta Markus sai säkällä juomapullon, jonka joku oli
sinne jättänyt. Myös GU-geelit apunamme energian riittävyyden
ylläpitämiseksi olivat tärkeitä taivaltaessamme matkaa, joka oli tällä reitillä
aikana paljon pidempi kuin normaalisti.
Kaikki
selviytyivät ehjinä ja onnellisina maaliin, jonka jälkeen maistui suihku sekä
ruoka, joka kuului maratonin hintaan, jamii.
Maalissa!!!! |
Illalla
saimme nauttia vuokramökissä Mikan leipomaa herkullista omenapiirakkaa
vaniljakastikkeella sekä juhlimme Juhanin 26-vuotis syntymäpäiviä, joka sattui
olemaan juuri samaisena juoksulauantaina.
Huippu ryhmä
matkassa on hieno viettää aikaa ja saada uusia huippuja kokemuksia, KIITOS
KAIKILLE MUKANA OLLEILLE TEAMILÄISILLE!
-Anu
Naps tässä lisää kuvia Vaaroilta.
Maaliintulokuva on kerrassaan upea! ja ihan varmaan on ollut kokemuskin Vaaroista. Onnitelut koko porukalle :)
VastaaPoista