keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Kuukauden raholalainen: Mimmi

Mimmi viettää aikaa

Sastamalan terveyskuntayhtymän nopein, itsepäisin ja yllytyshulluin maatalouslomittaja on Mimmi Aaltonen, 34. Hänen salattu liikunnallinen lahjakkuutensa alkoi paljastua pari vuotta sitten, kun Inkan (11) ja Vilin (2) äiti ryhtyi käymään Raholan liikuntakeskuksen jumpissa. Koko elämänsä hikiliikuntaa karsastanut nuori nainen halusi päästä eroon ylimääräisistä kiloista, jotka olivat jääneet vaivaaman yllätysvauva Vilin synnyttyä.

– Aluksi oli rankkaa, kun lihaskunto oli surkea. Sitten se helpottui, kun vaan uskalsi mennä mukaan ja kokeilla kaikkea. Esimerkiksi spinningiä mietin pitkään, Mimmi muistelee.

Juoksemistakin hän kokeili jo tuolloin, mutta vääränlaiset kengät aiheuttivat jalka- ja polviongelmia. Sopivat popot hankittuaan Mimmi ryhtyi juoksemaan tosissaan keväällä 2009 Anun vetämien yhteislenkkien innostamana.

– Mielestäni en ole vieläkään ryhtynyt juoksemaan, mä vaan vietän aikaani, Mimmi protestoi.

Lupaus vessajonossa

Keväästä 2009 Mimmi onkin viettänyt koko lailla aikaa siirtämällä tossua toisen eteen. Ensimmäisiin juoksutapahtumiinsa hän osallistui jo saman vuoden kesällä: Hämeenlinnassa oli ensin Linnahölkkä, ja pian sen jälkeen samassa kaupungissa Mimmi juoksi myös ensimmäisen puolikkaansa. Sittemmin puolikkaita on kertynyt 7–8 kappaletta, mm. Ikaalisissa ja Ahvenanmaalla.

– Ne ei ole mun juttu. Lähden aina matkaan liian lujaa ja voimat loppuu kesken, Mimmi analysoi.

Maratonit sen sijaan taitavat olla Mimmin juttu. Kesällä 2009 hän lupasi Hämeenlinnassa vessajonossa Outille, joka oli lähdössä juoksemaan ensimmäistä kokomaratoniaan, että juoksee seuraavana kesänä maratonin tämän kanssa, jos Outi jaksaa kokonaisen läpi. Outihan jaksoi.

– Pidin uskomattoman hienona saavutuksena sitä, että joku pystyy juoksemaan kokonaisen, Mimmi toteaa.

Ei kannabista

Ensimmäistä kokomaratoniaan Mimmi ei kuitenkaan malttanut odottaa vuoden päiviä, vaan sinkosi Outin seuraksi matkaan jo Tykköön loppiaismaratonilla 2010. Lievä -20 asteen pakkanen ei haitannut ja naisten aika oli olosuhteisiin nähden erinomainen 4.43.

– Olin aloittanut työt joulukuussa ja ajattelin, että kunto laskee, kun ei pääse liikkumaan yhtä useasti kuin aiemmin, Mimmi perustelee maratonin aikaistamista.

Tähän mennessä maratoneja on takana kolme, ja neljäs odottaa lokakuun puolivälissä Amsterdamissa. Mimmin tavoitteena on taivaltaa matka alle 4.15.

– Amsterdamissa odotan myös maanantaita. Aion käydä eläintarhassa ja shoppailemassa mutta en kokeile kannabista, Mimmi lupaa.

Pitkän aikavälin tavoitteena Mimmillä ja miehellään Mikolla on juosta yhdessä 100 km Perniössä vuonna 2012. Pariskunta on luvannut, että sen jälkeen koko perhe lähtee lomamatkalle Thaimaahan.

Ihmisistä ääliöitä

Liikuntaan aiemmin kielteisesti suhtautuneesta, tupakkaa polttaneesta ja baareissa viihtyneestä rouva Aaltosesta on siis sukeutunut melkoinen himoliikkuja ja terveyden perikuva. Tupakka jäi kolmisen vuotta sitten Vili-vauvan ilmoitettua tulostaan, ja bailaamisesta meni hohto jo aiemmin, kun Mimmi toimi hetken aikaa isänsä firmassa taksikuskina.

– Siinä työssä näki, miten alkoholi muutti ihmiset ääliöiksi, hän tiivistää.

Hankalat työajat ja pitkät työmatkat tosin ovat tehneet sen, että nykyään Mimmi pääsee jumpalle harvakseltaan. Juoksemista eivät aikataulut onneksi rajoita.

– Liikkeelle pitää päästä, kun seinät alkavat kaatua. Kovalla työllä saavutettu kunto on pidettävä yllä, ja mikäs sen mukavampaa kuin ulkoilla, Mimmi perustelee.

Perhe suhtautuu myönteisesti äidin liikkumiseen – Mikkohan on tunnetusti intoutunut juoksu- uralle vaimonsa vanavedessä, ja tytär Inka on vähäisestä iästään huolimatta nähty mm. Cooperissa ja spinning-tunnilla. Vili-poika keskittyy vielä toistaiseksi leikkimiseen ja äidin äänekkääseen kannustamiseen.


Ennen.. (v. 2008)

.. ja jälkeen (v.2010)

teksti: Minna N.
kuva: Mikko A. ja Jali J.

3 kommenttia:

  1. Ihanaa!! Meidän Mimmi se jaxaa :D Näin se liikkumisen himo ja vimma on muutanut vähän yhtä jos toista lenkkarin kuluttajaa ;)Siis kannattaa liittyä mukaan joukkoon hurjaan.

    VastaaPoista
  2. Hyvä Mimmi!!!! Mimmi on kova liikkuja, ja sen lisäksi myös osaa kannustaa muitakin. Muistan kuinka Mimmi kannusti minua Tuusulan lähtöviivalla pienellä sormieleellä. Kun olin hetken katsellut sentteriä 10cm:n päästä, niin juoksukin kulki.

    VastaaPoista
  3. Daa daa daa da daa da hiki pintaan täytyy saada...

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.