ARKANGELI, MARATON POHJOIS-VENÄJÄLLÄ

Vuonna 2010 juoksin kymmenennen Arkangelin maratonini ja ajattelin, että nyt saa se herkku riittää, ainakin muutamaksi vuodeksi.  Uusi elämäntilanteeni Tampereella kuitenkin sai minut uusiin ajatuksiin ja houkuttelin kumppanini Outin mukaan reissuun. Talvella ajoissa ostettu Pietari-Arkangeli-Pietari lento oli vielä kohtuuhintainen 170 euroa ja niin oli lähtöpäätös tehty. Junalipun saattoi ostaa vasta lähellä lähtöä ja sitä ostaessa totesin, että Tampereelta lippu Pietariin on melkein tuplahintainen Lahteen verrattuna, joten ajelimme Outin kanssa ensin Lahteen ja sieltä hyppäsimme Allegroon. Pari tuttavaani, Tenho Hesasta ja kaimapoika Unto Salosta, tulivat koko matkan lentäen eivätkä siis olleet mukana matkaseurueessani.

Tämän vuoden maraton ajoittui taas juhannukseksi. Menomatkalla torstaina oli hetki aikaa katsella Pietaria, joka on aina yhtä kiehtovaa ja mielenkiintoista. Perillä Arkangelissa olimme illalla myöhään ja vastassa vanhat tutut Galina ja isänsä Nikolai, maratoonari itsekin. Nikolai on yksi kolmesta jotka ovat juosseet kaikki 29 Arkangelin Gandvik maratonia. Vettä satoi aivan kaatamalla ja vaikka pappa Nikolain venäläinen jeeppi oli vain vuoden vanha, niin se ei pitänyt täysin vettä, eikä ikkunoiden huuruuntumisen takia nähnyt oikein mitään missä mennään. Ei kunnolla kuskikaan. Olimme tehneet hotellivarauksen jo keväällä, mutta juuri ennen matkaa tuli tieto, että saisimme käyttöön tämän Nikolain toisen tyttären Svetlanan asunnon. Sveta itse kun lomaili samaan aikaan Itävallassa ja Italiassa. Asunto oli meille todella passeli ja sijainti reilun kilometrin päässä pääkatu Troiskilta hyvä. Jos ei viitsinyt kävellä, niin noin 60 sentin hintainen bussilippu ei pahemmin kukkaroa rasittanut. Muu autokanta Arkangelissa on melko hyvää ja hienojen katumaastureiden osuus on merkittävää, mutta bussit on vanhoja rämisköitä joiden toimivuutta voi aina epäillä. On vaikea kuvitella niiden lähtevän lainkaan liikkeelle joskus ankarissakin talviolosuhteissa. Toisaalta busseista löytyy erilaista eksotiikkaa kuten kangasverhoja, kukkalaitteita ja reippaasti karhulangalla paikattuja penkkejä. Kaupungilla ei ole rahaa uusia bussikalustoa ja sama varojen vähyys näkyy kaikessa julkisessa rahankäytössä. Kerrostalot ovat useimmiten kaupungin tai valtion omaisuutta ja julkisivu huonossa kunnossa, vaikka yksityisten asunnot sisällä korjattujakin. Rahaa kyllä kaupungissa liikkuu ja Arkangeli onkin erittäin kehittyvä bisneskaupunki, jossa uusia ostoskeskuksia syntyy kuin sieniä sateella.

Rahaa on liikutettu. Taustalla Vladimir Iljits

 Vanhan tavan mukaan perjantai oli taas numeroiden noutopäivä ja latausta lauantaiaamun juoksuun. Gandvik klubin kerhohuoneessa alkoi taas kisakuume nousta, kun numerot saatuamme istuimme teepöytään hyviä keksejä ja korppuja mutustellen. Klubin nokkamies Sergei oli iloinen taas minut nähdessään ja erityisen tyytyväinen neljästä suomalaisesta maratoonarista. Vaimonsa Galina kaksossiskonsa Tamaran kanssa hyörivät ja pyörivät meitä passaamassa ja sitä souvia jatkui melkein koko reissumme ajan.  Illemmalla kävimme vielä syömässä Tenhon ja Unton kanssa Traktir nimisessä paikassa, joka on aito venäläinen, hieman askeettisen oloinen ravintola. Ruokalista oli vain venäjäksi, mutta niin vain onnistuimme riisikanaa saamaan, juuri sen verran on kielitaitoa tarttunut reissuillani.

Maratonklubin Sergei ja naiset+Unza ja Tenho

Olimme arvuutelleet maratonpäivän säätä, joka usein on ollut jopa helteinen, mutta nyt ennusteet lupasivat viileää ja sadetta. Onneksi sadetta ei saatu ja +10-+15C lämpötila oli juoksun kannalta mitä parhain. Maratonin reitti on melko tasainen neljänä lenkkinä kaupungin rantakatua sahaava, jossa hyvät tulokset ovat mahdollisia. Oli reitti tai mikä, mutta meillekin juoksu maittoi ja yhdessä Outin kanssa juostessa saimme hänelle reilun ennätysparannuksen. Fiilikset koko juoksun ajan olivat korkealla, vaikka osanottajia ja varsinkin katsojia oli vähän, ei se matkantekoa haitannut. Huolto ja huolenpito on aina Arkangelin maratonilla ollut erinomaista, niin tänäkin vuonna.  Kaima Salosta tuli muutaman minuutin ennen meitä maaliin ja Tenhokin ihan hyvissä voimissa. Perinteenä Arkangelissa on, että kilpailupäivän iltana pidetään asiallinen palkintogaala, jossa Outikin pokkasi upean pokaalin. Veimme myös tuliaisia, joita sitten jaettiin juoksuharrastuksessa ansioituneille tai arvontapalkinnoiksi. Ihan kadehtien sitä katsoo kun suorituksia arvostetaan ja kunnioitetaan, eikä kaikki häivy heti kilpailun jälkeen vain omille kotikonnuilleen. Voi sitä taputusten määrää, siitä ei välillä meinannut tulla loppua lainkaan. Pakko vielä mainita osanottajien pienimuotoinen paraati ja lipunnosto kansallishymneineen stadionilla ennen starttia, mikä tekee kilpailusta paljon arvokkaamman tuntuisen. Palkintojuhlan jälkeen on näköjään jo perinne, että aktiivisemmat klubin jäsenet kokoontuvat viettämään iloista iltamenoa. Meno on heti alusta asti riehakasta ja mukaansa tempaavaa, eikä siihen viinaksia tarvita. 10-20 henkilöä on koko ajan tanssilattialla ja siinä ei tangoja taivutella, vaan päästetään slaavilainen temperamentti valloilleen. Suolaista ja makeaa on runsaasti tarjolla edesauttamaan maratonilta palautumista. Palauduimmekin maratonista todella hyvin, sillä kävelimme juoksun jälkeen asunnolle, kuten uudestaan näistä pippaloistakin puolenyön aikaan.

Enkan teko ottaa näin koville

Sunnuntaina tapasimme pari tuttavaani, kaksi Konstantinia, joista toinen on lääkäri ja toinen laulaja. Laulaja Konstantinin taidoista saimmekin lyhyen näytteen, kun hän oli vihkimässä jonkun runoilijan muistolaattaa kaupungin keskustassa. Itse toki olen tämän Kostjan laulusta saanut nauttia useammankin kerran ja hänen ammattitaidostaan ei ole mitään epäilystä. Esiintyipä hän eräällä jazzklubilla Tarja Halosellekin presidenttimme Arkangelin vierailun aikana vuonna 2005. Iltapäiväksi Sergei oli pyytänyt meidät suomalaiset kalaravintolaan, jossa hän naisineen järjesti meille ekstranäytöksen soittaen haitaria ja naisten esittäessä venäläisiä kansanlauluja. Kaiken kruunuksi he tarjosivat meille todella maittavaa uunikuhaa lisukkeineen, jonka päälle taas hieman tanssahdeltiin slaavilaisten rytmien vapaasti vietävänä. Ja hauskaa oli. Sunnuntaina, kuten koko viikonlopun, oli kaupunki täynnä erilaisia tapahtumia ja sessioita kaupungin vuosipäivää juhlistamassa. Arviot ihmisten määrästä viikonlopun juhlinnassa ovat yli 100.000 luokkaa. Illemmalla pyörimme vielä jonkin aikaa kaupungilla ja olimme ihailemassa ison brasilialaisen rytmibändin soitantaa keskusaukiolla. Päivän päätti hyvä illallinen ravintola Stare Mestossa.

Shoppailuun emme juuri sortuneet, vaikka siihenkin Arkangelissa on hyvät mahdollisuudet. Maanantaina toki sitäkin hieman teimme, jonka jälkeen noudatimme laulaja Konstantinin kahvikutsua hänen kotiinsa. Laulamisella saattoi näköjään jo neuvostoaikana tulla toimeen, sillä muuta työtä tämä Kostja ei ole koskaan tehnyt. Aikoinaan hänen bändinsä kiersi Amerikat ja Japanit, Euroopan maista puhumattakaan, eli meriittiä on kyllä takana melkoisesti. Kun vaimokin on menestyvä kosmetologi, niin ei ole ihme, että heillä on iso asunto eräällä Arkangelin parhaista paikoista kaupungin rantakadulla. Vierailun jälkeen menimme Nikolain tyttären Galinan kanssa syömään. Galina oli auttanut ja toiminut tulkkina useampaankin kertaan, joten oli hienoa päättää Arkangelin matkamme maittavaan lounaaseen hänen kanssaan Dvina hotellin Le Petit ravintolassa. Tässä yhteydessä voi vielä mainostaa arkangelilaisia ravintoloita, joiden taso on hämmästyttävän korkealaatuinen ja vetää vertoa minkä tahansa länsimaisen kaupungin tarjontaan. Tämä vinkiksi niille, jotka Arkangelin matkaa ajatellessaan arvuuttelevat ehkä ruokailun tasoa. Mitään muutakaan seikkaa en näe esteeksi Arkangelin matkaan. Turvallisuus ei ole ongelma ja niin monen epäilemä hygienian taso on koko Venäjällä kohentunut reippaasti viime vuosina. Joten tervetuloa siis kanssamme ensi kesänä Gandvik maratonin 30. juhlajuoksuun!