Kalevi Montela – vaatimaton ja monitaitoinen teräsmies

Ensin oli kuularinki, kuula ja Kalevi

Päivä oli 26. toukokuuta vuonna 1971. Helsingissä oli alkamassa sosialistisen internatioonalin toinen kokouspäivä. Samana päivänä kello 17, kaukana pääkaupungin humusta, Willy Brandtista, Olof Palmesta ja muista tunnetuista ulkomaisista poliitikoista, Montelan kaksoisveljekset, Kalevi ja Olavi, lähtivät ensimmäisen kerran juoksulenkille. Oriveden metsissä juostun lenkin pituus oli viisi kilometriä – osa matkasta käveltiin. Veljesten aikomus oli aloittaa säännöllinen juoksuharrastus, jotta pääsisivät eroon turhista kiloista. Tietämättä minne päätös vielä heidät veisi vuosien saatossa, veljekset kirjoittivat tuona päivänä suomalaiseen ultrajuoksuhistoriaan aivan oman kappaleensa ensimmäiset rivit. Montelan veljeksistä on haastavaa puhua yksilöinä, sama koskee varmaan monia muitakin kaksosia. Kaikesta huolimatta – ainakin tällä kertaa – keskitymme enemmän Kalevi Montelaan, Team Raholan teräsmieheen.

-         Jo siitä ensimmäisestä lenkistä sen tiesi, että tämä on nyt menoa. Juoksemiseen syntyi heti voimakas side, joka vaati ja vaatii edelleen päivittäisen annoksensa. Saman vuoden syksynä oli vuorossa jo ensimmäinen pidempi juoksu, kun osallistuin Pirkan Hölkkään, joka oli silloin pituudeltaan 36 kilometriä, kertoo Kalevi Montela.

Juoksu teki tehtävänsä ja kilot sulivat – samalla myös heittolajeista rakkaimman eli kuulantyönnön kaaret lyhenivät, juurikin työntäjän varren kaventumisen takia. Kalevi teki valintansa ja runsaan seitsemän kiloisen rakkaan teräskuulan työntäminen sai väistyä juoksuharrastuksen tieltä.



Huippukuntoinen Kalevi Helsinki City maratonilla Postin joukkueessa 1987.

 



Mustien vihkojen kertomaa: Pitääkö juosta?

Tuo suhde tai palo, miksi Kalevi siitä usein kutsuu juttutuokiomme aikana, on ollut harvinaisen polttava. 47 vuodessa juoksukilometrejä on kertynyt 238 000 eli lähes kuusi kertaa maapallon ympäri. Ja kaikki tahkotut metrit on merkitty ylös mustakantisiin vihkoihin.

-        Molemmat jalat ilmassa yhtä aikaa -kriteerin täyttäviä lenkkejä. Vihkoon on merkitty päivämäärä, juostu matka, juoksuun kulunut aika, sää ja tuntemukset. Jos on ollut jotakin pikku kipuja, niin sieltä muistiinpanoista nekin löytyvät. Kilometrejä voisi olla enemmänkin, mutta talvisin tykkään myös hiihtää.

Pienet krempat kuuluvat useimpiin urheilulajeihin, mutta ainakin ulkopuolisin silmin näyttää siltä, että Montelan Kalevin, ei vain jalat – vaan koko mies on silkkaa terästä.

-        Pitääkö juosta? Niin se ortopedi kysyi vuonna 1972, kun minulla oli kipuja säärissä. Silloin ei vielä paljon tiedetty penikkataudista. Ensin Tapparan lääkäri Pekka Alanen hoiti sääret kuntoon kortisonilla, ja vaivan uusiuduttua Hämeen piirin oma urheilulääkäri Heikki Aho leikkasi penikat.

No, nyt siis tiedämme minkä vastauksen ortopedi sai kuulla. Ahon toimenpiteet ovatkin jääneet ainoaksi kerraksi, kun Kalevin tärkeimpiä juoksutyökaluja eli jalkoja on operoitu millään instrumentilla. Sehän on sinänsä ymmärrettävää, sillä harva työväline pureutuu teräkseen.

-        Olen aina tarkasti kuunnellut kehoni tuntemuksia. Jos on ollut jotakin pientä vaivan alkua, niin olen heti pyrkinyt hoitamaan sen kuntoon hieronnalla, venyttelyllä, kylmägeelillä tai kylmällä sekä pitämällä yhden päivän pituisen juoksutauon. Yleensä nämä toimenpiteet ovat auttaneet. Vuosien varrella olen lisäksi lukenut runsaasti urheilulääketiedettä koskevia teoksia ja kirjoituksia, joista on myös ollut hyötyä.

Suurin salaisuus terveenä pysymiseen on kuitenkin Kalevin mukaan hänen jalkateränsä rakenne ja askeltyyli.

-        Minulla on käynyt hyvä tuuri, kun olen saanut tällaiset geenit. Minulla on leveä jalkaterä ja askellan koko jalkaterällä. Haittapuoliakin on, sillä US13-kokoa (46) olevia juoksukenkiä ei helposti löydy kotimaisten urheiluliikkeiden hyllyistä.

Kaikesta huolimatta kenkiä tuntuu jostakin löytyneen, sillä vuosien saatossa niitä on kulunut lähes 150 paria eli keskimäärin kolmet vuodessa.

Kalevin mustat vihot sisältävät kaiken oleellisen juostuista lenkeistä vuodesta 1971 lähtien.

 

Suomi-juoksu = Kalevi Montela / Kalevi Montela = Suomi-juoksu

70-vuotias Montela puhuu palosta, geeneistä ja hyvästä tuurista. Jos ulkokuori on kirjoittajan mielestä kuitenkin terästä, niin mies on muilta ominaisuuksiltaan lämminhenkinen, hyvä tarinan kertoja ja vaatimaton. Hän ei tee itsestään isoa numeroa, vaikka on eittämättä yksi suomalaisen ultrajuoksun legendoja ja häntä on tyystin mahdoton sivuuttaa Suomi-juoksusta puhuttaessa. Suomi-juoksu on maailman toisiksi vanhin, yhä edelleen joka vuosi järjestettävä ultrajuoksukisa. Kalevi on kolmea vuotta (1972, 1977 ja 1979) lukuun ottamatta osallistunut kaikkiin Suomi-juoksuihin. Saldo on siis tällä hetkellä 40 kpl 100 kilometrin juoksuja ja kolme 60 km:n juoksua. Omassa luokassaan kova suoritus ja mitä todennäköisimmin jonkin sortin maailmanennätys. Osallistumisesta tämän vuoden kisaan hän ei ole vielä tehnyt päätöstä.

-        Kahdeksan tunnin alitusta (7:57:15) Hartolassa vuonna 1987, juurikin Suomi-juoksun sadalla kilometrillä, pidän parhaimpana juoksusaavutuksenani. Silloin kaikki meni nappiin. Myös seuraavana vuonna juoksu kulki hyvin, vaikka aika painui hitusen yli kahdeksan tunnin. Silloin reitillä olleet tietyöt hidastivat hiukan vauhtia.

Näiden kahden edellä mainitun kisan lisäksi Kalevi on juossut maaliin ”muutamassa” muussakin kisassa. Saldo näyttää tällä hetkellä 168 maratonia ja 67 sitä pidempää kilpailua.

-        Nämä kisat ovat ikään kuin tulleet mukaan pienenä bonuksena. Olen kilpaillut monissa maissa, mutta tärkeintä on silti aina ollut itse juokseminen. Samassa yhteydessä olen päässyt tutustumaan lukuisiin hienoihin ihmisiin, joita en todennäköisesti olisi muuten tavannut.

Monien Suomi-juoksujen lisäksi Montelan mieleen ovat erityisesti jääneet Baselin 24 tunnin juoksu (EM 1997) ja osanottajamäärän takia Los Angelesin Maraton (1988).

-        Baselissa oli hieno rata, upea tunnelma iltavalaistuksineen ja juoksukin kulki mukavasti (203,094 km). Mutta ei sen aina tarvitse olla kisa, että kokemus jää vahvasti mieleen. Esimerkiksi, kun olimme Olavin kanssa paikan päällä Albertvillen Olympialaisissa (1992), niin kisojen aikana Alppiteillä tehty juoksulenkki oli hieno kokemus.

Kun mies tuntuu olevan silkkaa terästä (maratonennätys 2:53:17), niin onkohan koskaan tullut eteen kisan keskeyttäminen?

-        Sen takia ei ole tullut keskeytyksiä, että ei olisi maaliin jaksanut, mutta kieltämättä silloin alkuaikoina jäi joku kisa kesken, kun vatsa reistaili, ja jouduin vähän väliä käymään pusikon puolella. Olin tankannut väärin. Muutenkin ensimmäisinä vuosina se kilpaileminen oli enemmän sellaista, että katsotaan nyt miten käy.

Kyllä juoksija juoksijan tuntee. Kalevi Montela ja Anu Ossberg vuoden 2013 Suomi-juoksun lähtötunnelmissa Perniössä.

 

Kalevin vinkit ultrajuoksuun

On selvää, että edellä mainittu ”Katsotaan miten käy” -valmistautumistaktiikka vaihtui jossakin välissä joksikin aivan muuksi. Eli miten on esimerkiksi mahdollista päästä sadalla kilometrillä lopputulokseen, joka alittaa kahdeksan tunnin rajan? Vaikka Kalevi ei sinänsä ole valmentanut ketään, hän mielellään kertoo näkemyksiään ja on myös antanut monille hyviä vinkkejä harjoitteluun.

-        Viikkokilometrit päälle sadan kilometrin ja ne koostuvat mm. yhdestä pitkästä lenkistä, joka juostaan loppua kohden kiihdyttäen vauhtia. Sen lisäksi kerran viikossa 15–20 km:n pituinen lenkki, jossa ei nyt aivan täysillä juosta, mutta kuitenkin hyvin reipasta vauhtia. Näiden lisäksi yhtenä päivänä keskitytään tonnin vetoihin radalla. Jos jalat tämän kestävät, niin sitten ovat mahdollisuudet olemassa eli tarvitaan sekä laatua että määrää. Kisoissa pitää lähteä matkaan heti hyvää vauhtia ja muistaa, että huoltopisteille ei jäädä seisoskelemaan.

Suomen kestävyysjuoksussa oli ennen sekä laatua että määrää, mutta nyt kehitys on ollut pidemmän aikaan pieniä valonpilkahduksia lukuun ottamatta heikkoa.

-        Syitä tähän on monia. Paljon näkyvyyttä saavat lajit – erityisesti joukkuelajit – kuten esimerkiksi jääkiekko ja salibandy vievät massasta – joka on matalan syntyvyyden takia liian pieni – parhaimmat lahjakkuudet. Muiden lajien joukossa on varmasti yksilöitä, joilla olisi hyvät ominaisuudet tulla huipuiksi myös kestävyysjuoksun puolella. Juoksu on yksinkertainen laji, mutta kovaa hommaa ja siinä puurretaan paljon yksin. Tämä ei sovi kaikille.

Tätä et tiennyt jonklööri Kallasta

Tämän kaiken jälkeen luulisi, että Kalevin elämä on ollut ja on edelleen pelkkää juoksemista. Ei – ei se ole. Se on paljon muutakin. Jutustelun loppupuolella siirrymme kohti ”Tätä et tiennyt Kalevista” -osuuteen. Osalla muista harrastuksista tuntuu kyllä olevan jonkinlainen yhteys toisiinsa, sillä lenkeillään Kalevi esimerkiksi kuuntelee tarkasti lintujen laulua, sillä hän tunnistaa linnut jo pelkästään niiden ääntelyn perusteella.

-        Luonto ja luonnossa liikkuminen ovat minulle tärkeitä. En voisi kuvitella että olisin lenkillä korvanapit päässä.

Lintujen laulusta päästään kuorolauluun, sillä Montela on harrastanut kuorolaulua lähes yhtä pitkään kuin juoksua. Hän kuuluu Oriveden kirkkokuoroon ja laulaa siellä bassostemmaa.

-        En minä nyt mikään Petri Myllymäen tasoinen kaveri ole, mutta kuorolaulu on mukava harrastus.

Eivätkä yllätykset suinkaan tähän pääty. Mies, joka jakoi työkseen Orivedellä postia 44 vuotta, päätti aikoinaan eläkepäiville päästyään istahtaa uudelleen koulun penkille. Hän meni nimittäin Sorin Sirkuksen aikuiskurssille opettelemaan jongleerausta. Kuulostaa ihan siltä kuin, että se aikoinaan rakas teräskuula on saanut uudelleen paikan Kalevin sydämessä, tosin huomattavasti kevyemmän ilmaan heiteltävän pallon muodossa.

-        Sirkus on aina kiehtonut minua, joten ei se mikään päähän pilkahdus ollut mennä Sorin Sirkukseen kurssille opettelemaan pallojen, keilojen ja renkaiden heittämistä. Jongleeraus on sitä paitsi erittäin hyvää harjoitusta aivoille.

Kalevin sirkustaitelijanimi on Jonklööri Kalla, mutta pakko kysäistä vielä kerran juttuhetken päätteeksi, että miksi hän yhä edelleen juoksee?

-        Kyllä se on se palo siihen juoksemiseen edelleen niin kova. Se on liekki, joka roihuaa yhä edelleen. Päivästä toiseen.



Jonklööri Kalla harjoittelemassa Oriveden maisemissa.

Kalevi Montelan kanssa turisi Kaj Koivumäki

Kuvat: Kalevi Montelan arkisto