Valmistauduin ensimmäiseen tulevaan ultramatkaani excel -harjoituksella. Kaikki vaikutti paperilla erittäin yksinkertaiselta ja selkeältä. Lähtisin matkaan kahdeksan minuutin kilometrivauhdilla ja aina kymmenen kilometrin välein hidastaisin vauhtia 15 sekunnilla/kilometri. Tällä taktiikalla sykkeeni pysyisivät kurissa ja voimia riittäisi jos ei nyt ihan koko 12 tunniksi niin ainakin pääosaksi koitosta. Eipä ne ultramatkojen suorittamiset kuitenkaan niin hankalia ehkä olisikaan!
Alkuviikolla kävin vain maanantain tiimilenkillä muutoin pidättäydyin fyysisistä rasituksista ja viikon puolivälissä aloin tankkaaman kisaa varten. Lauantaina aamulla startattiin matkaan pikkubussilla Kolmenkulman ABC:ltä kymmenen tiimiläisen voimin.
Menomatka Joensuuhun sujui rattoisasti ja erityisesti jäi mieleen keskustelut busissa ja tauoilla perjantai-illan Tappara-Ilves -pelistä joka päättyi onnellisesti Ilveksen voittoon. Kaiken lisäksi vielä lauantaina alkuillasta Ilves voitti ja Tappara hävisi oman pelinsä. Silloin ajattelin, että voiko hienompaa alustusta kisaan saadakaan.
Joensuu Areenalle saavuimme hyvissä ajoin ja laitoimme huoltopöydät kuntoon, vaihdettiin vaatteet, otettiin valokuvia ja alettiin valmistautua itse kisaan.
Kyseessähän oli siis jo otsikostakin pääteltävissä oleva kahdentoista tunnin yöjuoksu, jonka aloitus oli illalla klo 20.00 ja päätös klo 8.00 seuraavana aamuna. Excelin ääressä olin suunnitellut juoksevani kisassa vähintään oman ikäni verran kilometrejä, eli 61. Markus kuitenkin keksi menomatkalla, että parempi tavoite minulle olisi maraton + puolimaraton = 63,3 km.
Palastelin mielessäni aikaa ja matkaa siten, että kuuden tunnin juoksun jälkeen minulla on oltava vähintään 40 km kasassa, silloin jäisi hyvin pelivaraa tavoitteen saavuttamiseen lopulle kuudelle tunnille. Ensimmäinen kuusi tuntia sujuikin lähes suunnitelman mukaisesti. Vaihtelua 325 metrin radan kiertämiseen toi kolmen tunnin välein suoritettava kiertosuunnan muutos :) Sykkeet olivat alkumatkasta hieman korkeammalla kuin olisin toivonut muutoin kaikki sujui hyvin. Viiden tunnin jälkeen ongelmaksi muodostui se, että en enää pystynyt tankkaamaan mitään kiinteää lukuunottamatta muutamaa suklaanpalaa ja pieniä banaanipaloja. Myöskää energiageelit eivät enää
laskeutuneet. Jouduin myös pysähtymään hetkeksi ja laittamaan kylmägeeliä kipeytyneisiin polvitaipeisiin.
Kuuden tunnin juoksun jälkeen noin klo 02.00 oli tavoitteen mukaisesti vähän yli 40 kilometriä kasasssa ja päätin ottaa hyvin ansaitut yöunet. Vetäydyin pitkäkseni retkipatjalle ja laitoin kännykän herättämään puolen tunnin kuluttua. Nukahtaminen oli kyllä vaikeaa mutta sain kuitenkin oltua unessa noin kymmenen minuuttia.
Unien jälkeen jahtaamaan ensin 61 km rajapyykkiä. Lepääminen ja lyhyet unet auttoivat selvästi ja matka eteni kohtuullisen hyvin. Seitsemän ja puolen tunnin kohdalla alkoi vasen pohje kramppaamaan mutta onneksi melko lievästi ja lyhytaikaisesti. Pysähdyin myös toisen kerran laittamaan lisää kylmägeeliä erityisesti vasempaaa polvitaipeeseen, joka oli jo melko kipeä.
Energiavaje alkoi jo tuntumaan kun jouduin jatkamaan matkaa lähes yksinomaan coca-colan ja vichyn voimalla. Ennen seitsemää aamulla lähes yhdentoista tunnin uurastuksen jälkeen oli 61 ja 63.3 km saavutettu ja jopa hieman ylikin. Markuksen ja Markon protestoinneista huolimatta oli pakko ottaa toinen lepotauko retkipatjalla. Tällä kertaa en saanut nutkuttua yhtään ja niinpä lähdin radalle vielä reiluksi puoleksi tunniksi taapertamaan lisäkilometrejä. Loppu olikin sellaista taaperrusta, että eräs toimitsijakin kysyi joko antaisin periksi. Sanoin, että mennään koko rahan edestä ja omaksikin ihmetykseksi pystyin vielä viimeisillä minuuteilla ottamaan jopa loppukirin ja summerin soidessa olin ehtinyt taivaltaa 67,4 km.
Jotain kisan rasittavuudesta kertoo se, että pukuhuoneessa tajusin muitten tiimiläisten puheista sen, että nyt onkin aamu eikä ilta kuten itse olin hetkeä aiemmin ajatellut!
Järjestelyt oli tapahtumassa erinomaiset ja kannustus taas tiimiläisten kesken upeaa. Anu ja Markus kiitivät kisassa ilman taukoja palkinnoille. Olin tosi ylpeä saadessani olla Team Raholan joukoissa ensimmäisessä ultrassani.
Kisan jälkeen kerroin kaikille, että kyllä oli ekan kerran lisäksi myös viimeinen ultra minun osaltani. Tätä kirjoitettaessa (maanantai) olen jo alkanu miettimään, että ehkä vielä joskus esim. 50 km voisi kuitenkin olla mahdollista...
Ansaittu mitali ekasta ultrasta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.