NUTS Ylläs-Pallas 2019: 37 km

37 km:n urakoitsijat: Keijo, Jukka, Mari ja Niina.

Teija V .antoi jo niin kattavan kuvauksen matkastamme pohjoiseen, ettei meillä ole siihen enempää lisättävää. Tässä kuitenkin pieni kuvaus meidän neljän ”pikamatkasta” Ylläksellä. Niina Taimisto starttasi kärkijoukossa matkaan, eikä sen koommin hänestä nähty vilaustakaan. Me kolme, eli Keijo, Jukka ja minä (Mari) nylkytimme hiukan leppoisampaan tahtiin. Päätimme jo ennen starttia, että nyt nautitaan koko rahan edestä.

37 km reitti alkoi lyhyellä asfalttiosuudella, jossa jalat saivat sopivasti lämpöä ennen ensimmäistä nousua. Nousu oli mukavaa pehmeää leveähköä latupohjaa, jossa runsas joukko pääsi etenemään sujuvasti. Ilma oli lämmin ja aurinko helli meitä. Otimme mäen rauhallisesti kävellen, ettei heti alussa tulisi noutaja. Reitti kääntyi kohti loivempaa alamäkivoittoisempaa maastoa kohti Ylläsjärveä. Matka eteni leppoisan tahtiin, mutta lämpö pakotti juomaan ja ottamaan suolalisää. Tosin minun suolat päätyi melko nopeasti mustikanvarvuille. Onneksi häiriö oli tilapäinen ja matka pääsi jatkumaan ongelmitta. Mitä nyt hevosen kokoiset paarmat yrittivät viedä lihasta palaa kahdenkin housun läpi, taisi jopa onnistuakin siinä. No, nekin kuuluvat luontoon miljardien mäkäräisten lisäksi.

Saavuimme hyvissä voimissa ja fiiliksissä Ylläsjärven kattavaan huoltoon. Tarjolla oli monenmoista herkkua, erityisesti Jaffa-keksejä, nam. Hyvin tankattuamme pääsimme testaamaan uusien sauvojen toimivuutta ensimmäiseen kunnon nousuun Ylläs-tunturin laelle. Nousu oli aluksi mukavaa hiekka/kivipohjaista polkua, mutta muuttui ylempänä pelkäksi irtokivilouhikoksi. Sauvoilla ei tehnyt enää tässä kohtaa mitään, koska ne jäivät kiinni kivien koloihin. Reisissä riitti paukkuja eikä hapot kiusanneet. Mieletön voiman tunne valtasi mielen ja kehon. Hetken fiilistelimme upeita maisemia tunturin laella ja otimme tietty kuvia. Kauaa siellä ei sitten tarjennut hengailla, koska tunturituuli oli jäätävän navakkaa. Pohkeet ilmoittivat nykimällä, että nyt pitää jatkaa matkaa.

 

Koko rahan edestä nauttivat.

 

Huipulta laskeuduimme helpon näköistä tietä alas, mutta se osoittautuikin reitin haastavimmaksi osuudeksi. Jyrkässä alamäessä jarruttelu sattui reisiin ja varpaat litistyivät tossujen kärkiin kipeästi. Alamäki tuntui turkasen pitkältä, mutta siitä selvittiin kuitenkin kunnialla. Mielessä käväisi, että miten ihmeessä ne pitkänmatkalaiset tämmöisestä selviävät. Huh huh.

 

Reitti kulki läpi luontokeskuksen. Tällainenkin erikoisuus.

 

Matka jatkui taas mukavaa juostavaa polkua kohti luontokeskusta. Siellä reitti kulki hauskasti luontokeskuksen läpi. Harmi ettei maltettu jäädä ihailemaan näyttelyä, sillä tankkaukseen oli jo kova kiire. Huolto oli jälleen runsas suklaineen ja juomineen. Upeiden tunturimaisemien jälkeen oli vuorossa vaihtelevia metsäisiä polkuja ja soiden ylityksiä hyväkuntoisilla pitkospuilla. Bongattiin Keijon ansiosta kaksi kuukkeliakin lähipuussa. Jaloissa matkanteko jo tuntui, mutta ei haitannut menoa.

 

Komiat on pitkospuut. Näilläpä kelpaa tiimiläisten tossutella.

 

Mielessä kummitteli vielä yksi haaste, eli Kesängin Pirunkurun valloitus. Nousun alapuolella eräs kulkija varoitteli kivikosta ja rinteen jyrkkyydestä. Mikä meitä mahtaa olla vastassa, tuumittiin. Juurakkoista polkua pitkin lähdimme ottamaan selvää tästä ”kummituksesta”. Melko nopeasti homma selvisi, kun juurakkopolku päättyi ja alkoi armoton kivikkoinen jyrkänne. Sauvat sai jälleen pistää ”narikkaan”. Nousu oli haastava ja hapottava, mutta hiljaa hyvä tuli. Kesängin laella oli jälleen voittajafiilis. Sykkeen tasaannuttua ja hetken henkeä vedettyämme matka jatkui helppoa vaihtelevaa maastoa kohti maalia.

 

Pirullinen Pirunkuru.

 

Vielä pieni asfalttiosuus ja sitten Jukan innoittamana pieni loppukiri maalisuoralla siivitti meidät kolme käsi kädessä maaliviivan yli. Tiimiläiset kannustivat iloisen äänekkäästi ja sai melkein onnenkyyneleen tirahtamaan silmänurkkaan.

Tätä 37 km matkaa uskallan lämpimästi suositella niillekin, jotka ovat vähemmän polkuja tallanneet. Aikaa matkan taivaltamiseen on 12h, joten kävellenkin ehtii perille. Tunturimaisemat, vaihteleva maasto ja kutkuttavat mäkihaasteet takaavat huikean elämyksen pohjoisen luonnossa. Kiitos Anulle ja Markukselle järjestelyistä ja kiitos koko Team Raholan huikeille ”nylkyttäjille”. Porukassa on aina niin mukavaa.

Mari