Nuts Ylläs Pallas 2017: Eerika tunturissa

Jo viime kesänä, kun kuulin, että Team Rahola on jälleen lähdössä pohjoisen polkujuoksulle, niin päätin, että lähden mukaan. Torstaina 13.7. oli lähtöpäivä käsillä. Viikon verran oli jo jännityksen täyteistä elämää  vietetty ja tavaroita laitettu kasaan. Anulta tuli hyvät ohjeet mitä pitää ottaa mukaan.

Tavarat oli pakattu valmiiksi ja töiden jälkeen nappasin Tiinan kyytiin ja ajeltiin Sorvaan. Sieltä sitten starttasi naislasti, Anu, Eerika, Tiina ja Nina kohti Kolmenkulman ABC:tä. Treffattiin siellä mukaan lähtevät uroksen Pete, Mika ja Markot S ja K. Tehtiin tasa-arvolain mukainen jako autoihin ja nokat kohti pohjoista. Pitkän matkan taivaltajat Juhani ja Markus olivat jo menneet edellisenä päivänä junalla. Matkalla pysähdykset tutuissa paikoissa, joissa tuntui viime kerralla mukana olleilla olevan vakkaripaikat huoltoasemien pöydissä. Illaksi Oulun Cumulukseen. Hyvää ruokaa, vakkaripaikoilla :)  Nauru alkoi olla jo aika herkässä. Vaikka ilta vähän venyi, kaksi reippainta Anu ja Marko S lähtivät viideltä aamulla aamulenkille, muut käänsivät kylkeä.

Aamupalan jälkeen kohti Yllästä. Haettiin numerot ja syötiin Markuksen ja Juhanin kanssa, joiden startti alkoi lähestyä. Salamat löi ja vettä tuli kuin saavista. Toivotettiin viimeiset tsempit pojille ja Jounin Kauppaan ostamaan eväitä ja palautusjuomia ”kisapäivälle”. Illalla majoituttiin Hetan Majataloon ja sitten taas syömään, sama paikka, sama pöytä ja samat pizzat.  Sitten kämpille pakkaamaan juomareput valmiiksi ja nukkumaan. Ne nukkui joille uni tuli, itsellä vähän koiranunta, koska jännitti niin paljon ja äijät kuorsas naapurihuoneessa.

Tankkausta 

Aamu valkeni ihan hyvän näköisessä juoksusäässä. Vatsat täyteen herkullisella aamupalalla, reput selkään ja kohti bussia. Bussi lähti 8:50 ja heti alkumatkassa tuli vastaan pitkän matkan voittaja. Hirveetä kyytiä oli Espanjan poika juossut. Netistä seurattiin, että Juhanilla ja Markuksella matka taittui myös hyvin. Reilun tunnin ajelun jälkeen saavuttiin lähtöpaikalle Pallakselle. Piinaavaa odotusta ja hermopissalla käyntiä….

Espanjan pojan kova meno sai hymyn huulille

Vihdoin reilu 700 juoksijaa asettui lähtökaaren alle, viimeiset tsemppaukset ja aaltoliikkeet ja matkaan. Totuus valkeni samantien kun reitti lähti kapuamaan kohti Pallaksen huippua. Itse jäin suosiolla häntäpäähän ja lähdin rauhallisesti massan mukana kävellen etenemään. Kauheasti ei ympärille voinut katsella, keskittyminen oli pidettävä omissa jaloissa, että pysyi pysytyssä. Koitin koko matkan muistella Anun ohjeita, että pitää juoda ja syödä usein. Tankkaamisen suhteen kaikki onnistuikin hyvin. Ensimmäiselle huoltopisteelle oli matkaa noin 25 km, jos oikein muistan, ja sinne asti matkanteko sujui aika hyvin. Ylämäet kävellen ja muuten koitin hölkötellä sen mitä maasto antoi myöden. Jalat oli jo polviin asti mudan peitossa, mutta muuten kulki ongelmitta. Jossain matkan varrella kuului Tiimiläisten ulvontaa, mikä sai hymyn huulille. 

Tiimiläinen Pallaksen mäessä. 

Huoltopisteellä näin Anun ja Markot, muut olivat jo menneet. Juomarakko täyteen ja vähän suklaata suuhun ja tietysti pissalle.  Ei muuta kun eteenpäin vaan. Jossain vaiheessa alkoi sitten väsy painaa jaloissa ja mudan täyttämät kengät hingata rakkoja jalkoihin. Totesin että reipas kävely sujuu nopeammin kuin ”ontuvajuoksu”, joten päätin kävellä. Siinä pystyi vähän ihailla sitten maisemiakin ja pari kuvaakin nappasin. Välillä ripsutteli vähän vettä, mutta kokonaisuutena sää suosi koko kisan ajan. Eteneminen tuntui pitkältä ja paikotellen hyvin raskaaltakin, mutta mieli ja fiilis pysyi hyvänä koko ajan. Aina sillon tällön rupattelin jotain muiden kisailijoiden kanssa, mutta pääsääntöisesti olin omassa hyvässä seurassa.  

Kotipolulta ei tätä näe

Viimeisen pitkän nousun ( 3,8 km) jälkeen jalat oli jo aika rikki, joten tunturista alaspäin lähteminen ei tuntunut hyvältä. Jotenkin sieltä kuitenkin könysin alas toiselle ja viimeiselle huoltopisteelle. Lisää suklaata ja äkkiä eteenpäin, itikat yritti syödä hengiltä. Pian huoltopaikan jälkeen alkoi soratie, josta mulle ole kyllä etukäteen sanottu, että se tuntuu pitkältä ja tylsältä siinä vaiheessa matkaa. Mutta eihän se jumankauta loppunut ollenkaan, nyt alko suorastaan vi…..aan. :)  Välillä koitin juosta pikku pätkiä, mutta jalat ei oikein antanut ja oli pakko kävellä. Kengät teki mieli heittää metsään, kun tunsi ettei varpaissa taida olla nahkaa enään ollenkaan. Taistelun jälkeen se soratie loppui ja alkoi viimeinen asfalttisuora, joka kyltin mukaan oli 5 kilometriä, ja ne viimeiset viisi kilometriähän ovat laulunkin mukaan  ”aina pitkät niin" ja niin ne olikin ja niitä oli enemmän kuin 5. Lopulta se maali tuli vastaan!!! Aikaa olin saanut kulumaan huikeat 10 tuntia 55 minuuttia. Pitkä oli taival ja jalat rikki, mutta nyt se oli ohi!! Vaapuin kämpille. Onnittelut Tiimiläisiltä ja suihkuun. Kaikki olivat selvinneet maaliin ja olosuhteisiin nähden vointi oli kaikilla hyvä.

Päättäväisesti maaliin. Kuva: Onevision.fi

Nyt sitten ne palautusjuomat ja jonottamaan poroburgeria kylän ainoalle auki olevalle grillille. Hampurilaiset maistui ja nyt oli jo fiiliskin taas loistava. Anun kanssa mentiin vielä ”yksille” poikien kämppään. Hauskoja juttuja reitin varrelta ja muualtakin olisi riittänyt vaikka aamun asti, mutta nukkumatti alkoi kutsua. Meille selvisi kuitenkin mm. ”kaikkien miesten vessakäyttäytyminen”, PTHYI ! Tästä lisää tiimilenkeillä :)

Aamupalan jälkeen piiiiitkä kotimatka monella paussilla n.14 tuntia. Naurua riitti autossa niin, että vatsalihaksetkin saatiin kipeiksi. (toisilla ne on jo ja toiset alkavat juuri hankkia sixpäkkiä  )

Olen kyllä niin tyytyväinen, että lähdin reissuun muukaan. Kiitos matkaseuralaisille!! Ja Anu, olet huippukuski, ehkä pysäköintiä/peruuttamista voisit Sorvassa vähän harjoitella vielä lisää :)

Terveisiä mökiltä puutarhakeinusta, nyt on ansaittu lepo :)

Eerika