Tiina H ja vihdoinkin SE maratoni !// Kankaanpää lauantaina 20.10.2012

Ensimmäiseksi täytyy todeta, että koittihan se päivä vihdoinkin! Kaikenmoista on matkan varrelle sattunut ja jalatkin olleet jonkinmoisena ”hidasteena”. Jos nyt hidasteeksi voi lukea kolmea jalkaleikkausta viimeisen 1.5 vuoden aikana.

Kankaanpää oli tavoite. Yksi onnistunut maraton-kokemus tänä vuonna! Eli ajatuksena mitä mainioin. Vielä kun Anu lupautui kuskaamaan, huolehtimaan, kannustamaan, auttamaan ja tietty vetämään perässä raskaita kilometrejä, niin kyllähän sitä jaxaa, pystyy ja kykenee. Ja todistettuahan se tuli...

Aamulla sitä matkaan lähdettiin aikamoisen jännityksen kera. Pitkiä lenkkejä ihan liian vähän alla ja   kaikenmoisia kipuja oli liiasta rasituksesta jaloissakin ollut ja esiintynyt. (Ja KYLLÄ - kannattaisi jalkojen lihaksia treenata muutakin kuin juosten, ja KYLLÄ - kannattaisi joskus venytellä).

 

Jännitystä ilmassa

 

Ilma oli juoksuaamuna mitä parhain, aurinkokin paistoi välillä ja on se vaan oma tunnelma starttia odotellessa. Ja niinhän sitä päästiin pitkää rupeamaa taivaltamaan (maraton juostiin neljänä 10,55 km:n lenkkinä).

Ensimmäiset muutamat kilometrit menivät perinteisesti; ei puhetta, vain hiljaista kiroilua, kunnes lihakset vähän edes lämpimänä ja hengitys tasaantunut. Aluksi juoksu kulki ihan hyvin ja matka meni nopeasti muiden juoksijoiden kanssa jutellessa. Tai oikeastaan, niinhän se meni, Anu huolehti juttelut ja oli sosiaalinen, minä vaan juoksin. Ensimmäinen kierros meni tasaisella vauhdilla ja kivuttomasti. Kuten toinenkin. Mutta kolmas, siitä se lysti sitten alkoi ;-). Ensin alkoi kipuilemaan oikea nilkka, vähän myöhemmin muutenkin jalat. Aika kokonaisvaltaisesti. Saimmepa pieniä kuittauksia lähinnä huoltopisteillä, ihan hyväntahtoisia kuitenkin. Anulla olisi vauhti ja voimia ymmärrettävästi riittänyt vaikka kuinka, minä sitten puujaloilla koitin jollain lailla edetä kohti päämäärää. Pakko todeta, että tuskaista se oli ja etenkin juomapisteiden jälkeen joutui hammasta purren juoksuun itsensä pakottaa (jos sitä voi juoksuksi sanoa ja kuvailla). Viimeinen kierros edettiin sisulla ja Anun toteamuksilla, tämä viimeinen kerta kun tästä mennään tänään, maali lähenee... Ja kyllähän se onneksi läheni ja jossain vaiheessa maaliinkin pääsi. Aikaahan juostessa meni ihan riittämiin, mutta eipä voi olla muuta mieltä kuin että tavoitteeseen päästy!!! Ja sehän on aina hienoa! Taisin siinä hieman huvittuneita katseita saada maalialueellakin. Empä oikein tiedä miten voisi juoksun jälkeistä etenemistä kuvailla, ainakin tönkköä ja tuskaista. Autoon kun päästiin, niin uni tuli aika nopeasti. Eipä edes palautusjuomaksi varattua siideriä jaksanut nauttia.



Kevyttä on, jaxaa, jaxaa!!!!

 

Jälkipyykki: Juoksun jälkeen oli tarkoitus lähteä kaupungilla pyörähtämään. Ei jaxanut eikä pystynyt. Seuraavana aamuna naapuri ystävällisesti kuskasi minut paikalliseen ensiapuun kyynärsauvoja hakemaan. Ilman niitä ei eteneminen onnistunut. Lisäksi koitettu kipulääkkeiden tehoa ja kinesioteippausta (pariakin erilaista). Ilmeisesti ottaa vaan aikansa palautuminen moisesta urakasta. Vieläkin on nilkka 1.5 viikon jälkeen aika turvoksissa ja kipeäkin. Odottakoot seuraavat tavoitteet toipumista.

 Lopuksi vielä todeten, että vaikka juoksu olikin jossain määrin kivulias kokemus, niin fiilikset jälkeenpäin ovat pelkästään positiiviset. Yksi kokemus muiden joukossa eikä todellakaan viimeinen minun maratoni... Uusia haasteita ja tavoitteita kohti... Super-hyper-iso kiitos Anulle! Ja tietysti ja ehdottomasti kiitokset ja terveiset teamiläisille, Teamin tuella ja kannustuksella jaxaa!!!