Outi ja Unski maailmalla

Team Raholan ja Liikuttavien omat ihqulaiset, Outi ja Unski, päättivät lähteä hieman eksoottisemmalle maratonmatkalle Georgiaan. Tässä hieman tarinaa upeasta matkasta.

Usein raporteissani kehun kuinka halvalla olen matkakustannuksissa päässyt ja olinkin jo päättänyt olla siitä kertomatta, mutta enpä pysty. Georgian vuoristomaratonia bongatessa tuli eteen lento Tbilisiin Tallinnan kautta hintaan 110 euroa per henkilö ja olin myyty. On käsittämätöntä, että edestakainen lento Euroopan itälaidalle voi olla noin halpa. Näiden huippuhalpojen lentojen huono puoli usein on ikävät lentoajat ja pitkät vaihtovälit, mutta se on lähinnä asennekysymys. Outin kanssa reissuun lähdimme iltapäivällä Helsingistä, viettäen leppoisan alkuillan Tallinnassa hyvin syöden ja akkuja ladaten. Vähän ennen puoltayötä lähti lentomme Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin, jossa olimme aamuneljältä. Tulopäivän ainoa tavoite oli päästä 180 km:n päässä sijaitsevaan Kazbegin kylään, jossa tämä Kaukasuksen vuoristomaraton järjestettiin. Tosi halvan minibussimatkan (5 euroa) sijaan päätimme uhrata 80 euroa taksikyytiin, joka sekin kesti noin neljä tuntia ja oli varmasti oikea valinta. Reilun tunnin ajon jälkeen päivä alkoi valjeta ja saimme esimakua jylhistä maisemista, jotka sysäsivät orastavan väsymyksen pois mitä edemmäksi matka vuoristoon eteni. Kansainväliseen tapaan kuskimme räväytteli ajoittain mittariin sellaiset lukemat, että senkään puoleen ei tullut nukkumisesta mitään. Matkan varrella oli Gudaurin hiihtokeskus yli 3000 metrin korkeudessa, isoine hiihtohisseineen ja hotelleineen. Loppumatkasta tie muuttui todella kehnoksi ja saimme ihmetellä niiden rekkakuskien hermojen pitävyyttä, jotka tätä tietä ajokkejaan Venäjälle asti sompailivat. Uutta tietä toki tehtiin, mutta monenko vuoden päästä se on valmis, jäi mieltämme askarruttamaan. Mutta perille Kazbegiin päästiin ja juoksujalkaa hotellimme vessaan.

 

Tästä ei maisema parane! Mäellä olevan kirkon kohdilla oli ensimmäinen huolto.
 

Oma valmistautumiseni tälle reissulle oli ollut tosi kehnoa. Flunssanpritku oli vaivannut jo pari viikkoa ja varoiksi hankittu matka-apteekki oli korkattava pari päivää ennen matkaan lähtöä. Olen juossut muutaman alppimaratonin, mutta nyt eka kerran tuntui, että ohut ilman-ala vaikutti oleellisesti hengitykseen ja yleisvointiin. Ehkä suurin syy oli se, että olimme koko ajan noin 2000 metrin korkeudessa, laskeutumatta lainkaan välillä alempiin ilmakerroksiin. Hotellimme sijaitsi muutaman sata metriä Kazbegin kylän keskustaa ylempänä ja tämä aiheutti pientä päivittäistä lisätreeniä, sillä kaikki kylän viisi kauppaa (lue=kioskia) sijaitsivat keskustassa. Kaupoissa ei ollut lainkaan liha- eikä maitotuotteita, sillä seutu on erittäin omavaraista ja lähes joka talossa on karjaa omiksi tarpeiksi. Tämä karja saakin sitten useimmiten käyskennellä vapaasti kylän raiteilla ja vastaan tulee milloin iso sika, tai lammaslauma, kulkukoirista puhumattakaan. Lehmiä ja hevosia on runsaasti ja oman hotellimme isäntäperheen pojatkin ratsastelivat hotellirakennusta ympäri, antaen välillä puolimetriselle pikkusiskolleenkin hyvät kyydit. Ilman satulaa tietenkin. Mutta kuten tyypillistä näille itämaille elintasoerot ovat valtavat ja kalliita maastureita sukkuloi yhtenään hyvässä sovussa karjalaumoja väistellen.

 

Unskin ratsu?

Hotellimme oli ihan hyvä, eikä hinta 57 euroa/2hh puolihoidolla aiheuttanut surua puseroon. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja palveluhenkistä, mitä pienet kieliongelmatkaan eivät haitanneet. Huone oli tilava ja siisti, eikä TV:n puuttumista tullut edes ajatelleeksi, siksi paljon kaikkea mielenkiintoista oli koko ajan tapetilla. Tulopäivä meni tietenkin univelkaa korvaillessa ja seuraavan päivän eli perjantain ainoa isompi aktiviteetti oli kilpailunumeroiden nouto. Keskustan hotelli Stepantsminda, mitä nimeä kylästäkin nykyään käytetään, toimi kilpailukeskuksena ja illan Pasta Partyn juhlapaikkana. Illan pastoilla sitten törmäsimmekin lisäksemme reissun ainoaan suomalaiseen, joka oli useihin ulkomaisiin juoksutapahtumiin osallistunut vanha konkari. Tarjolla oli ihan maittavaa makaroonia, mutta leipää tai jotain muita höysteitä jäimme hieman kaipaamaan. Leipää kyllä oli hyvin muuten myynnissä ja seudulle tyypillinen iso ohut leipä on paikallista perusruokaa. Kerran näimme Ladan täynnä isoja raavaita miehiä sätkät suupielissä ja auton koko takaikkunan levyinen leipä matkaeväinään. Hygieniapuoli jäi mietityttään, mutta koska hotellissamme se oli kunnossa, niin asia ei meitä vaivannut. Kazbegissa on kolme hotellia, useiden guesthousien lisäksi. Aivan hotellimme lähellä oli juuri avattu varsin erikoinen viiden tähden hotelli, jonka upea aulatila oli jo näkemisen arvoinen. Sisustukseen oli todella satsattu ja kirjojen, pelien ja muun rekvisiitan kirjo oli valtava.

Paikallisissa ostoskeskuksissa ei eksymään päässyt

 Sää alueella oli ollut koko ajan lämmin, lähes hellelukemissa ja niin maratonpäivänäkin. Oikean pukeutumisen arvioiminen oli aiheuttanut rutkasti päänvaivaa, sillä sään muuttuminen vuoristossa saattaa olla todella nopeaa. Nyt sää ei muuttunut, eikä vaatetuksessa ollut ongelmia, mutta muita ongelmia juoksun varrelle kyllä sitten riitti. Noin kilsan juoksun jälkeen alkoi ensimmäinen todellinen haaste, lähes kuuden kilometrin tautinen nousu. Joku kohveli on aikanaan saanut päähänsä rakennuttaa kirkon korkean vuoren laelle ja sinne tavoittelimme, palkeet hoosiannaa huutaen ja tajunnan ollessa ainakin itselläni äärirajoilla. Outilla kulki paljon paremmin ja matkan edetessä hän joutui usein kuuntelemaan mun armon pyyntelyä vauhdin hidastamiseksi. Vieressä siinnelleelle 5047 metriä korkealle Mount Kazbegille emme sentään tavoitelleet, vaan se sai lumipeitteisenä rauhassa katsella juoksijoiden letkaa. Osallistujia oli koko matkalla noin 40 ja sama määrä puolikkaalla, sekä 8 km:n kisassa, joten pienestä juoksutapahtumasta on kyse. Siksi olikin hieman anteeksiantamatonta huollon taso, liian pitkine huoltoväleineen ja tarjonnan puutteellisuuksineen. Kaiken huippu oli reitin merkinnän puute, joka aiheutti usein päänvaivaa ja jopa eksymisiä. Järjestäjät myöhemmin syyttivät ulkopuolisia, jotka olisivat viittoja poistaneet tai väärään suuntaan kääntäneet. Joka tapauksessa reitti olisi ollut tarpeeksi vaativa ilman parin kolmen kilsan ylimääräistä juoksuakin, johon jouduimme Outin kanssa sortumaan. Juuri tätä ennen olimme juosseet noin tunnin ilman nesteitä, lämpötilan kolkutellessa hellerajaa ja maaston ollessa vaativia polkuja ja mäkiä. Taisi siinä muutamakin härmäläinen tehostesana kiiriä kuuroille korville vuorten laaksoihin. Samoilla kohdin yllättäen tavoitimme tämän suomalaisen konkarin, joka oli jäänyt melko kauas taaksemme jo aikoja sitten, eli eksymistä oli tapahtunut hänellekin.

 

Onnelliset maalissa

Riemulla ei ollutkaan sitten rajoja kun tavoitimme maalin. Muutama sekunti alle kuusi tuntia oli kulunut startista ja silti tunne oli mitä parhain, näin vain se tunne palkitsee vaivan ja kärsimyksen. Näitä tuntemuksia ja riemun purkauksia voi ihailla tapahtuman sivujen galleriassa osoitteessa kazbegi-marathon.com. Palkinnoksi näiden tuntemusten lisäksi saimme upean mitalin ja hyvälaatuisen juoksupaidan. Ja jotta näistä osittain negatiivisista kritiikeistä ei saisi aivan väärää käsitystä matkamme onnistumisesta, pitää sanoa että reissu oli yksi parhaimmista. Maisemat olivat todella upeita ja sellaiset pitäisi jokaisen kokea ainakin kerran elämässään. Ihmiset olivat ystävällisiä ja ruoka hyvää, sekä hintataso tietenkin tosi edullinen. Georgiaan tutustuminen jäi kuitenkin muuten tekemättä ja paluumatkalla itse pääkaupunkikin jäi matkalaisten väsymyksen takia katsastamatta.

t. Unski