Tiimin pyhiinvaellusmatka Pariisiin

Ale! Ale! Siltä se ihan kuulosti (myöhemmin minulle selvisi, että kirjoitusasu olikin allez allez). Tätä monet kannustajat hokivat. En tiennyt mitä hokema tarkoitti, mutta päättelin äänensävystä ja siitä, että sitä toistettiin tiheästi, että se oli jotakin hirmutärkeätä ja saman tyylistä kuin tiimimme juoksutamineista löytyvä Jaxaa! Jaxaa!

Pascal-jäniksen kaveri Kaitsu.

Alealea tarvittiinkin Pariisin maratonilla aimo annos, sillä vaikka olinkin tutustunut reittiprofiiliin, niin varsinkin loppumatkan pitkät nousut pääsivät yllättämään. Kolmen kuukauden valmistumisjakso oli omalta osaltani sisältänyt vaatimattomat 160 kilometriä juoksua ja ylämäen sattuessa eteen harjoituslenkillä, vaihdoin aina juoksusta kävelyyn. Mutta oikeastaan pärjäsin siitä huolimatta Pariisin nousuissa ihan mukavasti, mutta ne harvat kerrat, kun alamäki sattui kohdalle, niin porukkaa tuntui lappaavan ohi oikealta ja vasemmalta.

Olihan siellä reitillä muutakin ihmeteltävää kuin loppuosan ylämäet. Riemukaari jäi taakse, kun vihdoin pääsin oman lähtöryhmäni kanssa liikkeelle 45 minuutin odottelun jälkeen. Kisan voittaja – Etiopian Mulugeta Uman maaliintulosta oli siinä vaiheessa kulunut jo puolitoista tuntia, mutta sellaista se tuppaa olemaan tapahtumassa, jossa 54 000 juoksijaa tulee maaliin. Ja lähtijöitä oli vielä enemmän. Mutta tosiaan, kisan alkukilometreillä katse kiinnittyi reitin varrella oleviin historiallisiin rakennuksiin, hurjasti kannustavaan yleisöön ja omaan kelloon. Olin teroittanut itselleni, että näillä harjoitusmäärillä on turha kuvitella, että juoksuexposta olisi tarttunut mukaan ”Pölhön päivän -buusti”, ja että loppuaika viiden tunnin nurkilla oli realismia tai ainakin haave. No, alussa tuli kuitenkin juostua vähän turhan rivakasti ja 7:06 per km -tahti alittui jatkuvasti. Eka vitonen 34:42, toka 34:24 ja kolmas edelleen nousujohteisesi 33:59. Neljäs vitonen sekin aika lailla samaa tahtia eli 34:21. Tämä tahti olisi tarkoittanut 4:50 loppuajan alitusta.

Puolenvälin lähestyessä alkoi kuitenkin tuntumaan siltä, että sinänsä loistavan hotellimme aamupala – ranskalaisine herkkuineen – ei tulisi riittämään samanlaisen vauhdin ylläpitämiseen. Pikkasen lisäenergiaa sain hetkeksi kun näin muita tiimiläisiä kuten Jarkon, Karin ja Marian – mutta jouduin heittämään tutkan päälle, että mistä löytyisi ranskalainen lapin eli jänis. Aika pian tämän jälkeen näinkin 5 h -viirin keikkuvan edessäni. Tämä oli siis viiden tunnin vauhdinpitäjä, joka oli startannut jossakin aikaisemmassa lähtöryhmässä, jonka olin nyt juossut kiinni. Pascal Huon oli tämän kaverin nimi, eli ei mikään paskempi tai huonompi kaveri, sillä hänen peesiin päästyäni taktiikkani tiivistyi varsin yksinkertaiseksi. Riittää, kun roikun Pascalin vauhdissa – se takaa viiden tunnin alittavan loppuajan.

Kaitsu ja kaveri, 5 h:n Pascal-jänis.

Taktiikka oli siis selvä. Pascal juoksi aina välillä takaperin ja ajoittain tuntui siltä, että hän kertoi meille jotakin sen hetkisestä paikasta, jonka ohitimme (oma mielenkiintoni reitin nähtävyyksiin läheni jo nollaa). Ja aina välillä Pascal toisti Allez Allez! -litaniaa. Tsempit olivat todellakin tarpeen, sillä olihan 26 ja 40 km:n välillä joku laskuosuuskin, mutta henkisesti tuntui siltä, että loppupätkä oli totta tosiaan yhtä hemmetin nousua toisensa jälkeen. Juoksusää oli melko ihanteellinen – varsinkin edellisen päivän helteeseen verrattuna – mutta pilvisestä harmaasta säästä ja lopun tihkusateesta huolimatta Suomi-pojasta alkoi tuntumaan kuumalta. Niinpä ranskalaista Vittel-pullovettä alkoi kulumaan tihenevään tahtiin, usein jopa kaksi putelia per juomapiste. Toinen juotiin ja toinen kaadettiin päälle. Ja jos jossakin huoltopisteellä oli suihku tai sen virkaa tekevä puutarhaletku, niin meikäläisen askel suuntasi juuri sen kautta. Huoltopisteiden kohdalla Pascal vähän himmaili ja kokosi suojattinsa kasaan Allez Allez -huudoilla.

Menossa mukana tämä rytmiryhmä.

Kovasti teki miellä heittää välillä kävelyksi, mutta tiesin kyllä, että jos Pascalin kyydistä jään, niin siitä ei hyvä heilu. Eräs ranskalainen kanssajuoksija sanoi jäniksellemme jotakin ja alkoi kävelemään sen jälkeen, ja Pascalilta tuli hänelle sellainen suullinen palauteryöppy, että se ei kuulostanut kehumiselta. Niinpä, jos olin aikaisemmin harkinnut kävelyä, niin tämän jälkeen en edes uskaltanut haaveilla sellaisesta. Eikun alealea, Vitteliä ja suomalaista sisua – sillä loppuun saakka!

Neljänkympin kohdalla nousut vihdoin loppuivat ja lopun viimeiset runsaat kaksi kilometriä olivat jo lähes kivoja. Oli aika heittää Salut ja Merci Pascalille ja pistää viimeiset voimanrippeet peliin. Jengiä oli reitin varrella lähes kaikkialla, mutta loppua kohden tunnelma tiivistyi ja kannustus oli todella huikeata. Onhan sitä meikäläinenkin tullut numerolappu rinnassa muutaman kerran maratonilta ja sitä pidemmiltä matkoilta maaliin, mutta lopun fiilis oli kyllä makea kokemus. Välillä Vittelin kastelemat ihokarvat nousivat ihan pystyyn, mutta ehkä se johtui samanlaisesta energiavajeesta, jonka takia muutamat juoksijat joutuivat turvautumaan ensiapuun vielä aivan loppukilometreillä.

Loppuaika 4:54:51 tuntui pieneltä voitolta ja toisaalta tuntemukset omasta tämän hetkisestä kapasiteetistä osuivat aika oikeaan. Maalissa lyöttäydyin odottamaan tiimin nopeimpien kanssa vielä muita Team Raholan juoksijoita ja eipä siinä loppujen lopulta kauaa mennyt, kun koko jengi oli kasassa.

Pariisin reissu ranskalaisina viivoina – sehän passaa hyvin raportin lopputiivistelmäksi:

-     Team Rahola edustettuna 29 hengen voimin: Juoksijoita ja seisojia – ihan mahtavia tyyppejä jokainen (kiitos seurasta).

-     Reissussa oltiin pe-ti 5.– 9.4. (itseasiassa perillä aamuyöstä ke 10.4.).

-     KLM:n Lento Helsinki-Pariisi-Helsinki.

-     Majoituspaikkana Graphik Montparnasse (mainio sijainti).

-     Maratonin expo iso ja täynnä aktiviteetteja, ostettavaa ja ihmeteltävää – siellä olisi voinut viettää aikaa useamman tunnin.

-     Viiden päivän aikana Pariisissa askelia – maraton mukaan luettuna – 125 km:n verran, siitä huolimatta, että liikuimme myös metrolla.

-     Tajuton määrä nähtävyyksiä, joista itse nostan ykköseksi Eiffel-tornin, lukuisat Seine-joen ylittävät sillat, upeat puistot, Montparnassen hautausmaan ja Moulin Rouge -shown (jälkimmäinen ei nouse listoille naisesiintyjien kevyen pukeutumisen takia – vaan aivan älyttömien akrobaatti-esitysten takia).

-     Maratonin suoritti 54 175 juoksijaa ja juoksijoiden keski-ikä oli 39 (meidän tiimi taisi hiukan nostattaa sitä…).

-     Vanhin osanottaja oli 91-vuotias Koichi Kitabatake (aika 6:59:34).

-     Juoksijoista ensikertalaisia oli järjestäjien mukaan peräti 30 426 – Team Raholan Henry Ahlgren oli yksi heistä.

-     Tiimin matkanjohtajat Anu ja Markus – heittäydy heidän johtamalleen tiimimatkalle, jos haluat mukaan hyvähenkiselle reissulle (seuraavat Riika 2025 ja Ibiza 2026).

Rytmiryhmänvetäjät Anu ja Markus.

Teksti: Kaj Koivumäki