Ylös ja alas Lidingössä

Väsyttää ja ajatus ei kulje enää yhtä rivakasti, kuin pari tuntia takaperin. Maaliin on kuitenkin enää vain 6 km ja alan pohtia, että olisinko mahdollisesti jo ohittanut Lidingöloppetin kuuluisimman nousun, legendaarisen Abborrbackenin. Tuosta ylämäestä kohkaavat nimittäin kaikki, jotka ovat juosseet maailman suurimmassa maastojuoksutapahtumassa eli Lidingöloppetissa. Se on paikallinen murhamäki, joka pakottaa useat 30 km:n kuninkuusmatkalle osallistujat vaihtamaan juoksuaskeleet kävelyyn. Viimeiset pari kilometriäni 20 km:n jälkeen ovat olleet monen peräkkäisen ja vaativan ylämäen värittämiä, joten ehkä joku niistä oli se Abborrbacken. Se sopisi minulle oikeastaan ihan hyvin, sillä ensimmäiset 24 km alkavat painamaan kintuissa. 

Reipas alku kylki kyljessä 

Ensimmäisen vitosen olen juossut melko reippaasti (5:33, 5:34, 5:41, 5:36 ja 5:42) eli olen ollut aikataulussa huomioiden tavoitteeni alittaa kolme tuntia. Vauhtiini on vaikuttanut se tuttu tunne, kun olet yksi monista suuressa juoksujuhlassa ja ilmassa väreilee saman henkisten ihmisten kanssa koettu odotus ja innostus. Ja kun pistooli on paukahtanut, niin juoksijoiden massa on kirmannut vihreille lidingöläisniityille kuin lehmälauma keväällä – minä muiden joukossa. Täynnä intoa ja energiaa. Osittain reipas aloitus on johtunut myös siitä, että alun pelto-osuuden jälkeen, kun reitti on muuttunut kapeaksi, niin juoksijoiden virta on vain vienyt mukanaan. Siinä ei ole oikein pystynyt hidastamaan – tosin ei myöskään kiihdyttämäänkään. Koko kisan ajan etäisyys kanssakilpailijoihin on useimmiten todella pieni ja saan sekä annan usean tahattoman kyynärpääiskun. Mutta kukaan ei näytä hermostuvan, pyytelemme puolin ja toisin anteeksi. Useimmissa paikoissa kaksi mahtuu juoksemaan rinnatusten, mutta kolmannen ilmaantuessa paikalle käy jo ahtaaksi. 

Ei niin kiire, ettei kuvaajalle ehtisi moikkaamaan.

Kuudes kilometri on alamäkivoittoinen ja sisältää yhden hurjan alamäen, joten vauhdiksi tulee 5:17 (nousua tällä kilometrillä vain 8 m). Sen jälkeen päätän hiukan hidastaa (5:52, 5:28, 5:38 ja 5:46) ja jättää voimia erityisesti viimeiselle kympille, jonka reittiprofiili on alkua vaativampi. Myöhemmin totean, että vitosen ja kympin välillä sijoitukseni on heikentynyt jonkun verran eli monet kanssakisaajistani ovat käyttäneet päinvastaista taktiikkaa eli pistäneet pökköä pesään helpoilla osuuksilla. Ja kilpakavereita riittää, sillä koko matkan taivallan useiden kymmenien juoksijoiden joukossa. Huoltopisteiden jälkeen samaa vauhtia etenevän joukon koostumus vaihtuu, mutta tahti pysyy silti melko samana. 

Hetken huumaa alamäkikunkkuna 

Kympin jälkeen minä ja muut saamme pientä esimakua tulevasta (km 5:56 – nousua 27 m), mutta pitkältä tuntuvan nousun jälkeen reitti tasoittuu uudelleen ja muuttuu ajoittain jopa alamäkivoittoisemmaksi. Laskuissa löydän itsestäni uuden juoksijaominaisuuden mistä en ole aikaisemmin ollut tietoinen. Alamäet otan nimittäin vauhdikkaasti ja teen läjäpäin, uhkarohkeitakin ohituksia kapealla reitillä – hetkittäin muistutan tiimin Ferrari-miestä Juhania. Mutta vain hetkittäin. Km-aikani ennen viimeistä kymppiä seilaavat 5:32–5:58 välillä eli loppumatkalla riittää, kun juoksen n. 6 min/km -vauhtia päästäkseni tavoitteeseeni. Nautin viimeisen sortsien taskuihin kätkemistäni geeleistä (mukana 2 geeliä). Minä olen valmis – mutta onko Lidingön loppupätkä valmis kohtaamaan minut? 

Jälleen yksi nousu takana.

Abborrbacken – pitkä ja piinaava 

Toiveuneni – että olisin huomaamatta jo selvittänyt Abborrbackenin – murskaantuu kuitenkin nopeasti. Reitin vieressä tapittaa punainen kyltti valkoisilla kirjaimilla: Abborrbacken 200 m. Seuraava kyltti tulee vastaan nopeasti ja ilmoittaa, että nyt etäisyys mäen alkuun on vieläkin lyhyempi. Nousu alkaa tiukalla 90 asteen käännöksellä, joten kun vilkaisen nopeasti vasemmalle yläviistoon, näen pitkän jonon kilpailijoita. Mutta huolestuttavaa on se, että lähes kaikki heistä tuntuvat kävelevän. ”No voi p…kele – ei tänne kävelemään olla tultu, ajattelen”. Olen kesän jälkeen vähintään kerran viikossa käynyt Kaupissa hinkkaamassa ylä- ja alamäkiä, joten nyt on aika lunastaa aikaisemmin tehdyn työn tulokset. 

Kieltäydyn siis kävelemästä ja valitsen vasemman kaistan. Ylämäkeen liikkumiseni muistuttaa vain kaukaisesti juoksemista, mutta etenen kuitenkin nopeammin kuin kävelijät, joten ohituksia tulee tuhka tiheään. Sykkeeni nousee lähelle 180. Vauhti – jos sitä siksi voi enää kutsua – on kuitenkin sitä luokkaa, että en tule itse ohitetuksi kertaakaan. Abborrbacken tuntuu kuitenkin jatkuvan ja jatkuvan – itse asiassa sen pituus on 550 metriä ja tällä välillä sen yhteenlaskettu nousumäärä on 50 metriä. Mutta lopulta mäki on selätetty. Mäen harjalla – kuten useimmilla reitin varrella – odottaa sydäniskuri. Täällä järjestäjät tuntuvat varautuvan kaikkeen. Mitä tulee nousuihin, niin vertailuksi todettakoon, että Sorvan juoksun kympillä nousua on yhteensä n. 68 metriä. 21–26 km välillä aikani ovat 5:37–6:13. 

Geelit loppu, onneksi on vielä sisua 

Ikävä kyllä Abborrbackenin jälkeen odottaa vielä uusi haaste ennen maalia, sillä Karins Backe (nousua 40 m) on lähes samaa luokkaa. Mäen alla on viimeinen juomapiste, mutta vaikka aikaisemmin olen pysähtynyt lähes kaikilla juomapisteillä 5 km:n välein, niin tämän jätän väliin. Nyt ei ole aikaa pysähtyä syömään kanelipullia tai kookospalloja – nyt on aika kesyttää viimeinen ylämäki. Karins Backe näyttää olevan toisinto edellisestä koetuksesta. Hiljainen ja uupunut juoksijajoukko kävelee reitin oikeassa reunassa. Minä lyhennän askeltani, ja siirryn tikittämään uudelleen vasemmalle eli ohituskaistalle. Ylämäessä on myös katsojia kannustamassa, ja joku näyttää innostuvan hurjasti surkeasta taaperruksestani. Tiimin paidan hihassa näkyvä Suomen lippu saa hänet innostumaan: ”Heja, finsk Sisu”! Vaivoin jaksan näyttää peukkua. Mäen laella alkaa tuntumaan siltä, että nyt viimeisiin alamäkiin ei löydy enää samanlaista vauhtijuoksua, vaikka matkaa on jäljellä vain runsas kilometri. Takareisiäni kiristää ja sitä en ole ennen kokenut. Mahdollinen kramppi sotkisi lopun, sillä vauhtini on kuitenkin ollut sen verran hyvää, että minulla on mahdollisuudet alittaa jopa 2:54. 

Tulossa maalisuoralle – taistelu kanelipullista voi alkaa.

Vihdoin maalialue häämöttää edessä. Se on kuten lähtökin, vihreillä niityillä. Musiikki pauhaa ja yleisö kannustaa. Yritän löytää vielä yhden ylimääräisen vaihteen. Lopulta alitan 2:54 yhdeksän sekunnin marginaalilla. Maalissa tunnen oloni väsyneeksi, mutta pienen sääriin nojailun jälkeen lähden tyytyväisenä kanelipullajahtiin, sillä onhan tämä päivä Herkuttoman ja tipattoman Jokeripäivä. 

Lidingöloppetissa kanelipullia syömässä kävi Kaj Koivumäki 

Lidingöloppet Tukholman kupeessa, on maailman suurin maastojuoksutapahtuma. Lidingö numeroina: 

• Eri pituisia juoksumatkoja syyskuun viimeisenä viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin 
• Tänä vuonna kilpailu järjestettiin 54. kerran 
• Kuninkuusmatka 30,25 km, muut matkat 15 km, 10 km, 8 km, 6 km, 4 km, 3 km, 2 km ja 1,7 km (lyhyemmät matkat sauvakävelijöille, lapsille ja pyörätuolilla liikkuville) 
• 30 km:llä 11 eri lähtöryhmää 
• 30 km:llä nousua yht. 466 m (oman kelloni mukaan), mutta verkossa nousumääräksi kerrotaan 500–550 m 
• Viime vuonna naisten keskiaika 30 km:llä 3:25:12 ja miesten 3:05:12 
• Huoltopisteitä n. 5 km välein 
• Vettä kuluu viikonlopun aikana 65 500 litraa ja urheilujuomaa 37 000 litraa 
• Banaaneja vastaavasti 25 000 kpl ja kanelipullia 67 000 kpl 
• Bajamajoja 380 kpl 
• Miljoonas juoksija tuli maaliin tänä vuonna 
• Ilmoittautuneita juoksijoita tänä vuonna 35 795