Heijastin liivit Lenkille!!!

Nyt alkaa olla jo illat pimeitä, eli muistakaas laittaa ne heijastinliivit päälle!!!

Pari infoasiaa....

OMAN NIMEN PAINAMINEN PAITAAN TAI TAKKIIN:

• Jos haluat teamin juoksutakkiin tai paitaan nimesi, toimita se mahdollisimman pian Anulle. Merkitse vaate hyvin!!

Juhani Ideapark-juoksussa.

JUHANIN 100:s MARATON

• Juhanin 100:s marajuoksun kunniaksi – ja myöskin hänen syntymäpäivien – tarjotaan Sorvassa juoksupäivänä 22.9. kakkua ja makkaraa. Tervetuloa juhlistamaan. Illalla kaikki halukkaat Pepperiin syömään klo 20. Ilmoittautuminen Anulle 17.9. mennessä. Varataan tarvittava määrä paikkoja. Ilmoittautuminen on sitova (jos jostain syystä joudut perumaan, ilmoittelemme joutuiko paikkavarauksesta jotain maksamaan). 

Team Raholan kesä 2018 ja muuta

Paljon on mahtunut tähän kesään ikimuistettavia tapahtumia teamiläisille, ja monelle muullekin. Mm. KURFfia, pyörälenkkiä Laukon Kartanolle, Paloheinää porukalla yhteislenkkimeningillä mennen, Savonlinnaa, Masokistin Unelmaa Fakiiri-pytyn kera, Paavo Nurmea, pyörälenkkiä  Otamukselle Sastamalan Salmeen, reissua Leville viikonlopputapahtumaan This is the Real Shit, Nuuksion juoksua.

Kaikkia näitä nimettyjä tapahtumia, ja monia muita tässä nimeämättömiä, sai tallustella ja nauttia aivan ihanassa Suomen kesässä (tällä kertaa), ja sehän ollaan sitten tehtykin.

Pyöräretki Otamukselle.

Seuraavasta linkistä pääset hifistelemään vielä näitä hetkiä, jotka toivottavasti saavat sinut hifistelemään myöskin tulevaa. Kenties ehkä ottamaan osaa johonkin näistä tapahtumista. Näiden kuvien kera toivotetaan kaikille teamiläisille hyvää syksyä ja huippuhetkiä tuleviin koitoksiin. Nautitaan niistäkin yhdessä, koska siinähän tämän tekemisen meiningin juju onkin, kun SAADAAN TEHDÄ ASIOITA YHDESSÄ!!!

Niin, ja näiden kuvien takanahan on meidän 'kaikkien yhteinen' Durasel, ihana Anu, joka jaxaa sinnikkäästi, tilanteesta riippumatta, roikottaa sitä pienen pientä kaikenkestävää punaista digikameraansa, ja joka jaxaa meitä kaikkia kannustaa tekemään joskus jopa pieniä ihmeitä. Linkki

Kevyttä kesäjuoksentelua Keski-Suomessa

Osallistuin kesällä kahteen juoksutapahtumaan Kataja-ahon pariskunnan eli Kirsin ja Simon kintereillä. Heinäkuussa kävimme puolikkaalla Keuruun yömaratonilla, ja elokuussa juoksimme 9 km reitin Himos Trail -polkujuoksutapahtumassa.

Päätavoite näissä juoksuissa oli nauttia liikunnasta ilman hengen ja ruumiin rääkkiä. Sieluni korvilla kuulen nyt erään Ilvan toteavan ääneen: ”Kermaperseet!”. So what. Meillä oli kivaa. 

Kesäinen kaunis Keuruu

Keuruun juoksupäivä oli heinäkuiseen tapaan polttava pätsi, mutta startin aikaan iltakahdeksalta lämpötila oli jo armollisesti painumassa alle hellerajan. Matkoja oli maran ja puolikkaan lisäksi varttimaraton ja viesti. Lähtöviivan taakse oli meidän lisäksi ryhmittynyt muitakin tiimiläisiä: puolikasta oli juoksemassa Jaana P tyttärineen ja kokomaratonia Jari N vaimoineen. Kaikki tapahtuman 300 juoksijaa ammuttiin samalla laukauksella matkaan.

Keuruun reitti oli monipuolinen ja maisemallisesti varsin viehättävä. Se oli pituudeltaan 10+ km, jota juostiin kuhunkin matkaan vaadittava määrä kierroksia. Reitti vei läpi keskisuomalaisen puutarhalähiön, idyllisen maalaismaiseman, kulki pitkin vähemmän idyllistä maantietä sekä tarjoili kierroksen viimeiselle kilometrille matkan ainoan merkittävän nousun. Se olikin sitten kohtalaisen jyrkkä kiepsautus.

Simo ja Kirsi reippaina Keuruulla. Kuva: Arto Kylmälä

Ensimmäisen kierroksen jolkottelimme tyytyväisinä, jutustelimme ja tutkailimme maisemia. Juoksukaverini esittelivät paikkoja, joiden ohi hölkkäsimme – mukava turistibonus. Noin kierroksen puolivälissä huomasimme, että vauhti oli (meille) kohtalaisen kova, joten himmasimme tietoisesti, suurin osa matkasta kun oli vielä edessä. Kierroksen loppupuolella Kirsi bongasi yleisön joukosta Simon äidin ja veljen. Jälkimmäinen oli Simon näköinen.

Toisella kierroksella ei tarvinnut enää himmailla, sillä vauhti hyytyi ihan itsestään. Kilometrejä oli venytetty alkumatkaan verrattuna, kuten juoksuilla oudosti tuppaa käymään, mutta kertyivät ne silti mukavasti ja lopulta jäljellä oli enää se tiukka nousu ja sen jälkeen kiri kiri urheilukentälle ja maaliviivan yli. Done! Fiilis oli hyvä. 

Maalissa on helppo hymyillä. Kuva: Simo

Kävimme vielä vähän hurraamassa Jaanalle, joka pokkasi korokkeella meidän sarjan kolmannen palkinnon,  sitten suihkuun ja nauttimaan kisajärjestäjän tarjoamaa keittoa. Vanhaa kasvissyöjää ilahdutti suuresti, että tarjolla oli myös kasvisvaihtoehto. Ihan loistavaa.

Kun lähdimme pois tapahtuma-alueelta, alkoi sataa, ja pilveen mennyt yö tummui heinäkuiseksi harvinaisen pimeäksi. Kävi sääliksi maratoonareita, joista moni vielä urheasti taivalsi matkaansa. Mutta omapa oli valintansa. 

Nukkeja? Nukkeja!

 

Nahkatakkinen tyttö. Kuva: Simo

Majoituimme yöksi Kirsin äidille, joka ystävällisesti tarjosi yösijan myös muukalaiselle. Maittavan ja luomuisen (!) aamupalan jälkeen kävimme katsastamassa lähistöllä sijaitsevan ikivanhan ex-kyläkoulun, joka oli varsin komea puurakennus. Siellä oli käsintehtyjen nukkejen näyttely, joka täytyi tietty nähdä, sillä nuket ovat lähellä jokaisen ex-pikkutytön sydäntä.

Nukkejen kavalkadi oli todella vaikuttavia, etenkin niistä kootut ”kuvaelmat”. Myös nukkemestari, yli 80-vuotias Pirkko Järvinen oli paikalla ja kertoi meille harrastuksestaan. Melkoisia kädentaitoja ihmisillä onkin! Ei voi kuin ihailla.

Hurmaava Himos Trail

Elokuussa päädyin taas Kataja-ahojen houkuttelemana baanalle, tällä kertaa Himos Trail -polkujuoksutapahtumaan. Pariskunta oli ilmoittautunut sinne 9 km Enjoy-reitille, jota mainostettiin helpoksi ja nautinnolliseksi pätkäksi. En uskonut mainoksesta sanaakaan. Muita matkavaihtoehtoja olivat 17 km Challenge, 26 km Extreme ja 52 km Double Extreme. Toista kertaa järjestettyyn juoksutapahtumaan osallistui noin 700 henkilöä. 

Juoksupäivän aamuna sateli vettä, ja kotona vähän ketutti ajatus lähteä märkään metsään rämpimään, mutta ei auttanut. Olimme paikalla hyvissä ajoin, ja ennen starttia meidät bongasi parkkialueelta Team Raholan jämsäläinen etäjäsen, paluumuuttaja Elina H. Hän oli tulossa sauvojen kanssa vaellukselle samaa reittiä kuin me, ja kertoi juoksennelleensa Himoksen polkuja jo muutamaan otteeseen. Kehui niitä, mutta mitäs jämsäläinen muuta voisi sanoa.

Juuri ennen starttia sateentihutus lakkasi ja lauma ryntäsi matkaan.

Ällistyksekseni Enjoy-reitti oli sitä mitä oli mainostettukin - nautinnollinen ja mukava polkujuoksu. Juoksun jyrkin nousu oli heti alussa, joten se ei vienyt voimia, koska kapealla polulla ei pahemmin ohiteltu ja letka eteni noin kävelyvauhtia. Simo kuitenkin kirmasi minulta ja Kirsiltä karkuun jo tässä vaiheessa. Vaimo Kataja-aho tuumasi, että tästä tulee kotona sanomista.

Simo kirmasi karkuun. Kuva: Jani Sompi

Nousun jälkeen päästiin kukkulan päälle ja silmäkulmasta näkyi järvimaisema, jonka ihailu olisi kuitenkin vaatinut pysähtymistä niille sijoille, sillä maasto oli sen verran kompuraa, että silmiään ei uskaltanut maasta irrottaa. Reitti oli hyvin merkitty, ja syytä olikin, sillä selvien polkujen lisäksi taival poukkoili välillä varvikossa. Kriittisiin paikkoihin oli sijoitettu järjestyshenkilöitä lehmänkelloja kilkattamaan, ja he myös kannustivat juoksijoita iloisesti.

Kirsi vetää tyylillä. Kuva: Tommi Kuronen

Reitin ainoa huoltopiste tuli vastaan yllättävän nopeasti, ja tarjolla olleet suolakurkut sun muut herkut tekivät kauppansa. Huoltopisteellä yhytimme myös Simon, mutta kohta matkaa jatkettuamme herra katosi jälleen näkökentästä. Yritimme Kirsin kanssa pitää ripeää tahtia saavuttaaksemme karkulaisen, mutta viimeistään loppupuolella juoksua eteen nostettu ylämäki otti luulot pois. Keuhkot vaativat kävelyaskelia. 

Yllättävän hyvissä voimissa saavuimme maaliin, jossa Simo jo odotti. Fiilis oli mahtava: juoksureitti oli aivan ihana, ja tapahtuma kaikin puolin mukava. Päätimme välittömästi, että tänne tullaan ensi vuonna uudestaan - ja uhmakkaasti 17 km Challenge-reitille. 

Iloista porukkaa. Kuva: ystävällinen juoksijanainen

Juoksun jälkeen kävimme saunassa, suihkussa ja murkinoimassa hintaan kuuluvan keittolounaan, ja kappas kappas hei kasvisvaihtoehto löytyi täälläkin. Piristävää. Saimme vaellukselta saapuneen Elinan ruokaseuraksi ja kehuimme kilvan tapahtumaa.

Elina vauhdissa vaelluksella. Kuva: Tommi Kuronen

Osallistujalistoista olimme nähneet, että Team Raholan urheilijasiipeä edustavat Antti S ja Niina T olivat ilmoittautuneet 26 km Extremelle, jonka lähtö oli vielä edessäpäin. Bongasimme nämä hurjapäät Extremen lähtöalueella vellovasta juoksijamassasta, ja startin jälkeen kiljuimme heille kannustusta. Lähtöhässäkkä oli kuitenkin sen verran kiihkeä, etteivät tiimiläiset meitä huomanneet. Kovaa kyytiä pariskunta pinkoi ja katosi metsän siimekseen. Hyvin taisi heidänkin juoksunsa sujua.

Niina johtaa joukkoa. Kuva: Milka Koskinen

Antin askel on kevyt. Kuva: Milka Koskinen

Kotona perehdyin Challenge-reitin kuvaukseen. Siitä huolimatta Himos Trail on merkitty ensi vuoden kalenteriin. Ehdottomasti.

Teksti: Minnis

Hämeen Hölkän kisaraportti

Elävien kirjoissa perille

Hämeen Hölkkä on Lampis-klaanille (minä, poika ja tyttö) jo perinteiseks imuodostunut yhteinen juoksutapahtuma. Olemme aina  juosseet siellä 9 km:n matkan. Kuitenkin jostain ihmeellisestä mielenhäiriöstä sielunmaisemaani tuli ajatus, josko juoksisin kerrankin siellä 20 km:n matkan. Olenhan kuitenkin taipuvainen viihtymään paljon paremmin lappujuoksumatkoilla kympillä ja sitä lyhyemmillä kirmaisuilla, peruskestävyys kun ei ole mikään vahvin ominaisuuteni. Pitkän jaakobinpainin jälkeen, juoksenko 9 km vai 20 km, päädyin pitempään vaihtoehtoon.

Kisapäivän sää oli aivan loistava, +17 ja pilvistä, joten tuskin suurinkaan fariseus pystyi kelistä mitään pahaa sanomaan. Haimme aamulla joukon jatkoksi kaverini Tuukan auton kyytiin ja sitten nokka kohti Lampparin Urheilumajaa. Ilmoittautumiset sisään. Minä 20 km:lle, lapseni Petri ja Päivi 9 km:lle, kuten myös työkaverini Tuukka lyhyemmälle matkalle. Olin myös ottanut kolme geeliä mukaan reissuun. Niistä oli jälleen kerran suuri hyöty, unohtuivat urheilukassiin. Enpä ole vielä kertaakaan onnistunut saamaan geelejäni mukaan juoksubaanalle. Mut joskus vielä...

 

Lampiset hyvin edustettuina Hämeen Hölkässä.

Työkaveri Tuukka mukana Hämeen Hölkässä.

 

Alkuveryttelyn jälkeen olikin sitten tosi touhujen vuoro. Starttipistoolin laukaus ja hullunkiilto silmissä matkaan. Tarkoitukseni oli ottaa alku rauhallisesti, koska tiesin reitin profiilin olevan hyvin raskaan. Kuitenkin jostain syystä luulinkin olevani Ryydynpohjan Ingebrigtsen ja kirmasin kiitolaukkaan heti alusta. Kun jälkeenpäin vauhdinjakoani kompuutterilta tarkastelin, niin ei se ainakaan kovin tasapaksu ollut. Nopein kilometri 4.30 ja hitain 6.59. Juoksuni pysyi jollain lailla kasassa 8 kilsaan saakka, tosin koipeni alkoivat jo Pikku-Ahveniston luona tuntua hapokkailta.

 

8 km:n jälkeen tuli suht kova hiekkapohjainen nousu ja siihen nousuun sitten simahdin. Juoksu muuttui sen jälkeen jolkutteluksi ja henkiinjäämistaisteluksi! Reitin toinen juoma-asema oli noin 10 km:n kohdalla (eka 4 km ja vika 16 km). Sen jälkeen piristyin hetkeksi, mutta kun aina oli uusi mäentöppäre noustavana, niin vajosin aika pian uudelleen varjojen maille. Yleensä siitä on jotain hyötyä, kun maastot on ennestään tuttuja. Väittäisin, että tällä kertaa päinvastoin. Mieltäni ei suuremmin piristänyt, kun tiesin vielä 16-17 km:n välillä olevan Hämeen Hölkän kliimaksin vartoomassa minua. Siellä on ne lukemattomilta lenkeiltäni tutut sorakuoppanousu ja nousu vesitornille. Jotenkin onnistuin ne könyään ylös. Loput 3 km on tasaista maastoa ja sainkin siinä vaiheessa uudelleen hieman juonesta kiinni. Kun maaliin pääsin, niin aivan puhki väsynyt olin. Mutta selvisinpä kuitenkin elävien kirjoissa perille!

Hapokkaat kintut vauhdissa.

 

Lapseni ja Tuukka selvittivät kunnialla 9 km:n urakkansa. Oman suoritukseni kohdallani pitäisin kunnialla-sanaa liian rohkeana. Mutta jälleen uusi juoksukokemus joka tapauksessa. Eilen olin vielä vahvasti sitä mieltä, että juoksin samalla kaksi Hämeen Hölkän 20 km:n kisaa. Ensimmäisen ja viimeisen! Mutta tässä on vuosi aikaa nuolla henkisiä haavojaan... Joten never say never.

Teksti: Pekka Lampinen

 

   

Cooper

Tänään 3.9.klo 18.00 ja la 8.9. Klo 10.00 Cooperin testi Lamminpään kentällä. Ei normaalia maanantai lenkkiä!

Kaikki mukaan!!!

Joensuunhun 6h/12h juoksuun lähtevät huomio!

Anu kerää nimilistaa bussikyytiä varten. Ilmoita Anulle sähköpostilla/viestillä, jos olet halukas matkustamaan bussilla Joensuuhun ja takaisin.
Ilmoita 30.9.2018 mennessä.
Hinta riippuu siitä, montako matkaan lähtee.