Finlandia mielessäin

Jyväskylän Finlandiamaraton on mun suosikkini ja sinne päätin jo keväällä lähteä juoksemaan ensimmäistä kertaa myös täyttä maratonia. Puolikkaita on tullut nautiskeltua upealla reitillä useampaankin kertaan.Ilokseni sain elokuussa kuulla, että tiimiläisiä oli lähdössä niinkin sankoin joukoin mukaan, että yhteisellä bussikyydillä päästäisiin matkaan. Jee!!! Mahtavaa!!!

Lauantai koitti aurinkoisena ja fiilis vain parani. Toisaalta oli kyllä jännitystä ilmassa, kun edellinen maraton heinäkuussa Keuruulla oli mennyt ns.persiilleen monelaisista syistä johtuen. Bussissa huomasin muidenkin vähän jännittävän ja ennätysten metsästäjät näyttivät keskittynen oloisilta. Turhat jännitykset ja keskittymisyritykset karisteltiin pois hurtilla huumorilla, jossa tiimillä on paljon erityisosaamista. Aiheista ei kannata sen tarkemmin kirjata, mutta kaikki eritteet saatiin kyllä käytyä läpi. Menomatkalla pysähdyttiin rakkaaseen kotikaupunkiini Jämsään tankkaamaan ja tyhjentämään ja matka jatkui kohti Keski-Suomen mekkaa, Jyväskylää.

Melkein koko porukka yhdessä maalissa

Aurinko paistoi yhtä komeasti kisapaikalla. Yhdessä tehtiin viimeiset voitelut ja oltiin valmiina iskuun. Puolikkaan juoksijat jäivät vilkuttamaan, kun lähdimme matkaan. Ajatuksena oli juosta Ville-jäniksen seurana tähtäimenä loppuaika 4.30 mutta päätin sitten kuitenkin juosta fiiliksellä sitä vauhtia, mitä jalat helposti veivät ja aika tasaiseen tahtiin ne sitten veivät eteenpäin rennosti ilman ongelmia. Ensimmäisellä sillalla päätin heittää pari geeliä kanssakilpailijoille, mutta onneksi pari jäi takataskuun pahan päivän varalle. Niillä selvittiin ihan hyvin. Kannustusta riitti ja kuntopyöräilevä joulupukki sai aina aikaan pienen energiapiikin lisää. Kolmannella kiepillä takaa alkoi kuulua hirvilauman lähestymisen kopsetta, mutta puolikkaan juoksijathan ne sieltä vaan vyöryivät ohi ja antoivat sopivasti lisää rytmiä omaankin juoksuun. 35 km kohdalla se iski se tuttu kyllästyminen koko touhuun, mutta ei taas auttanut kuin väkisin juosta eteenpäin palautusjuoman kiilto silmissä. 39km kohdalla hiipi pohkeeseen krampin poikanen ja jouduin kävelemään hetken, mutta se selätettiin aika nopeasti. Loppu menikin taas juosten jopa vauhtia kiristäen ja tulihan se maalikin taas lopulta vastaan. Hieno tunnehan se aina on juosta maaliin ja vointikin oli rennon juoksun jälkeen mitä mainioin. Onhan tää hienoo, pakko myöntää.

Maratonittaret valmiina lähtöön!

Ennen kotimatkalle lähtöä juotiin kaikkien onnistumisen kunniaksi kuohuvat. Kiitos siitä Anulle. Kyllä maistui. Paluumatkalla bussissa riitti tunnelmaa, jota ei oikein tähän pysty kirjoittamalla välittämään, mutta kyllähän te kaikki tiedätte, mitä se parhaimmillaan voi tiimin kanssa olla, hulvatonta ja voimauttavaa yhteishenkeä, josta kaikki pääsevät osallisiksi. Ja sitten se kliimaksi; meidän un tenore italiano bello Petri lauloi italialaisia aarioita ja rämäkkä nauru vaihtui huokailuksi, voihkinaksi ja liikutuksen kyyneliksi. Bravo! Bene! Benissimo! O solo mio!!!

Että tällainen reissu oli mun kymmenes maratonmatkani. Ekan juoksin jo 2004, joten eipä näitä ole tullut tehtailtua. Nyt kyllä tuntuu, että tässä porukassa on pakko jatkaa juoksemista ja eiköhän noita maratonejakin tule vähän tasaisempaan tahtiin jatkossa.
Bravo Team Rahola!!!
Ps. Haluan ehdottomasti, että Team Rahola tekee maratonmatkan Italiaan.

- Elina

Team Rahola onnittelee kaikki Finlandiassa ja Tampereen puolikkaalla olleita.
Finlandian kuvia voit katsella tästä