Sorvan juoksusta 31.1.2015 ja vähän muustakin..

Hieman meistä kahdesta ensin, olemme Kirsi ja Simo Kataja-aho Nokian Alhoniitystä. Lähtöisin olemme Keuruulta ja täällä asuneet vuodesta 1989. Kolme lasta, jo aikuisikään ehtineitä, olemme kasvattaneet aika mallikkaasti mielestämme. Iästämme ei viitsitä kerskua mutta, jos ennen oltiinkin kauniita ja nuoria niin, edelleen ollaan kauniita ja tunnetaan itsemme ainakin nuorekkaiksi. Ja nyt on tullut sitten "oma aika" ja kaikenlaisesta liikunnasta onkin tullut meidän juttu.

Kirsin aktiivisesta liikkumisesta sai Simokin alkuun kipinänsä spinningistä ja ekan tunnin jälkeen tunsi olonsa sellaiseksi, että kuolo varmaan korjaa miehen, niin hurjaa oli Katrin ohjaama kyyti! Vaan siitä se ajatus sitten lähti, että tämähän on kivaa ja tekee gutaa ja tarttee saada lisää! Kiitos Katrille! Sittemmin olemme läpikäyneet koko menun, mitä tuntilistalta löytyy. Ykkösinä suosikit pumpit, spinningit, lihas&syke, juoksut ym. ym. ja onhan toi kuntonyrkkeily meidän "parisuhdeterapiatunti"...Tuhansia ellei jopa miljoonia hikipisaroita on tunneilla tiristetty ja onpa jokunen kilokin matkan varrella sulanut. Simo on lisäksi löytänyt sisältänsä pikkuhindun joogan merkeissä.

"Rahola tiimiin" liityimme vuoden 2014 puolella, aika untuvikkoja siis vielä ollaan, mutta monta hauskaa jutskaa ollaan jo koettu ja varmaan on vielä edessäpäinkin. On ollut spinningmaratonia, pikkujoulua, herkutonta ja tipatonta ja juoksuja Sorvan kylällä. Anun ja Markuksen viikkolenkeilläkin ollaan aika uskollisesti käyty ja näin huomaamatta kasvatettu juoksukestävyyttä lihasjumppien ohessa. Aiemmin juostiin itsenäisyyspäivän kymppi Sorvassa männä vuonna ja hyvinhän sen jaksoi. Kun kaikki tiimiläiset ovat niin ihanan kannustavia, niin sitä rupesi ajattelemaan jo puolikasta ja -aina se eka kerta on joskus koettava ja niinpä se oli meillä 31.1.2015. Hyvä päätös herkuttomalle & tipattomalle.

Kauniit ja Rohkeat, onnelliset tiimiläiset

  Jännitti aivan sairaasti, ainakin Kirsiä, kelikin oli aika haastava. Fiilis oli, että jos munaa, niin munaa sitten ainaskin tuttujen edessä. Aamupuurot napaan kahvin kera, tamineet päälle ja eikun Volvon keula kohti Sorvaa. Matkalla tarvitsi nousta ihan autosta ja kokeilla, että pitääkö tossu tantereessä ja ai-ai kun tuntui liukkaalle. Pihassa vaihdeltiin kuulumisia ja yhtä mieltä oltiin kaikki, että juu liukasta on.Ilmottautumisten jälkeen palkittiin ansioitunut 100maratonin mies komealla pokaalilla. Onnea, vielä kerran, Ville!

Saatesanojen ja opastusten jälkeen meidät 33 lähetettiin matkaan. Kuuma ryhmä ampaisi kärkeen, mutta me aloittelimme varovaisesti maltilla. Aikatavoitteita ei ollut, ainoastaan tulla omin jaloin maaliin. Juoksu kulki kevyesti ja tuntui ihan tosi hyvältä. Eka kymppi meni helposti ja tankatakin malttoi taukopisteillä. Simon ryystäessä mustikkasoppaa, Kirsi yritti irtiottoa, mutta siitä mitään tullut! Porukka tsemppasi molemmista suunnista toisiaan kannustavasti. Ehkä noin 18 km kohdalla alkoi jaloissa pikkasen tuntua krampinpoikasta ja jos joku olisi sanonut, että sää voit kyllä jo lopettaa, niin oisi voinut harkitakin.. Mutta täytyy aina muistuttaa itseään, että se on päästä kaikki kiinni - pää jaksaa enempi kuin keho.

Toistamme kannustaen ja henkisesti tuupaten saavuimme yhdessä maaliin takana 21.1 km -ikinä ei oltu juostu näin paljon yhtä pötköö! Oli kyllä ihan voittajafiilis ja siitähän tässä oli kyse - itsensä voittamisesta. Perillä onniteltiin kovasti. Meidän poistuessa kotia kohti, jatkoivat sitkeimmät vielä urakkaansa lumisateen tihentyessä. Kotona saunan jälkeen, tämä pariskunta suuntasi kiinalaiseen syömään ja Makuunin kautta kotisoffalle naatiskelemaan! Untakaan ei tarvinnut odotella.

 

Maalissa!!!

Vaikka ihminen on itse itsensä suurin liikuttaja ja motivoija, niin suuri merkitys on kannustavalla, innostavalla ohjaajalla, jolla lisäksi on hyvin järjestetyt tunnit sisältöineen, välineineen ja sillä, että elää niin kuin muita opettaa. Kiitos Anu & Markus!

Kiitti kun jaksoit lukea! :)

- Kirsi ja Simo