ARKANGELIN MARATONIA… TAAS

Moni varmasti ihmettelee, että mikä saa miehen lähtemään moiseen paikkaan yhä uudestaan ja niin kyselen sitä välillä itseltäni minäkin. Kuitenkin kun on kerran kokenut Arkangelin valoisan kesäyön lumon, ihmisten välittömyyden ja jälleennäkemisen ilon, sekä arjesta irtaantumisen totaalisen riemun, ei enää ihmettele. Jokin siinä kiehtoo, sillä vaikka muutoksen tuulet ovat puhaltaneet rajusti myös Arkangelin ylle, ei se ole kadottanut ainutkertaisuuttaan. Sen sain taas kokea, kun olin houkutellut Outin Arkangelin reissuun kolmen vuoden paussin jälkeen. Itselläni tämä Arkangelin matka oli jo 13. ja maratonin taivalsin nyt siellä 12. kerran. Keväämmällä en ollut ajatellut Arkangelia lainkaan reissukalenteriimme, mutta kun jossain vaiheessa sorruin vilkaisemaan lentohintoja Pietarista, sekä junalippua sinne, kiinnostukseni heräsi kummasti. Hinnat olivat vain noin kolmannes viime reissumme hinnoista, kuten hotellien hinnatkin, jotka olivat nyt ruplan kurssin vuoksi halvempia kuin aikoihin. Kokonaisbudjetti hyvällä hotellilla varustettuna oli nelisensataa, sisältäen jo viisumikulutkin, jotka toki ovat nousseet hieman vuosien varrella. Ajoimme ensin Lahteen, josta miellyttävä junamatka vei meidät Pietariin. Meillä oli muutama tunti aikaa siirtyä metrolla ja bussilla lentoasemalle, joka sujui vanhasta muistista leppoisasti. Kentällä meitä kohtasi mieluisa yllätys, kun uuden uutukaista hohtava terminaali otti meidät vastaan. Vanha Pulkovon Domestic terminaali kun oli ajat sitten jälkeenjäänyt synkkä systeemi. Nyt nautimme fiksussa italialaistyyppisessä ravintolassa lounaan. Tosin on pakko sanoa, että vanha neukkutyyppinen lentoaseman ravintola oli melkoinen elämys aikoinaan ja kokemisen arvoinen. Ruoka siellä oli ihan maittavaa, kuten useimmiten venäläisen keittiön tuotokset ovat.

Aamulla aikaisin rantakatu oli vielä hiljainen

Pietarista lento Arkangeliin ei kestä kuin puolitoista tuntia. Kukaan tuttavistani ei ollut luvannut olla vastassa, mutta en olisi ihmetellyt vaikka joku olisi ollutkin, sillä venäläiset eivät aina niin tarkasti ilmoittele suunnitelmistaan. Otimme taksin, vaikka bussiakin olisi ollut tarjolla, sillä 25 km:n kyyti keskustaan maksoi vain 300 ruplaa, eli noin viisi euroa. Kaupan päälle saimme vielä melkoisen slaavilaisen rokkipläjäyksen, sillä eihän autoa voi ajaa ilman helvetinmoista mekkalaa, eihän. Muutenkin kyyti oli yhdenlainen seikkailu, kuten ulkomaan taksit nyt usein ovat, meni mihin päin vain Länsi-Euroopan ulkopuolelle. Perillä hotellilla totesimme paikan ihan moitteettomaksi ja sijainnin tiesinkin hyväksi. Maratonin tapahtumapaikalle oli matkaa vain muutama sata metriä, kuten keskustaankin vain kilometrin verran. Sinne lähdimmekin heti laukkujen purkamisen jälkeen ja ”pakkomielteeni” oli löytää parturi. Hetken päästä olinkin melkein pulipää, asiallisessa parturissa käynnin jälkeen ja helteet saivat sikäli tulla päälle. Parturissa käynnin jälkeen, joka muuten maksoi kympin luokkaa, teimme ruokaostoksia Premium nimisessä kaupassa, jossa valikoimat ovat länsimaista tasoa. Hotellille kävellessä tunnistin jo kaukaa lähestyvän lenkkeilijän rantakadulla. Kaksi kertaa kotonani Suomessakin vieraillut Valeri, oli valmistavalla lenkillä ja tapaamisesta aidosti hämmästynyt, kuten toki me myös. Söimme illallisen hotellimme ravintolassa, todeten sen hyväksi laadultaan, kuten yleensä arkangelilaiset ravintolat ovat. Alkukesä Arkangelissa oli ollut yhtä epävakaata kuin Suomessa, mutta nyt sää oli melko lämmin ja jopa pelko helteestä maratonilla hiipi mieleen. Pienen iltakävelyn jälkeen oli helppo painaa pää tyynyyn, olihan päivälle tullut pituutta jo lähes 20 tuntia.

Arkangeli on laivakaupunki, jossa jo Pietari Suuri rakenteli puualuksia. Siellä on Venäjän ainoa koko vuoden auki oleva ulkosatama

Seuraavana aamuna menimme noutamaan numeroita Gandvik klubille, joka myös oli kävelymatkan päässä. Klubin nokkamies Sergei oli innoissaan tulostamme surren toki sitä, että delegaatiomme oli niin vähälukuinen. Lyhyellä varoitusajalla en ollut onnistunut haalimaan isompaa ryhmää tämänvuotiselle Arkangelin maratonille, mikä oli hänelle toki pettymys. Kohta selvisi, että Sergeillä oli meille yllätys, hän oli vaihtanut naisystävää. Tämä Nadja oli muuttanut Sergein vuoksi Moskovasta ja oli ihan iloinen pakkaus. Nadja ymmärsi myös jonkin verran englantia, mikä helpotti hieman papereiden täyttöä, sillä kaikki oli tietenkin vain venäjäksi. Kielitaitoiseen törmääminen näillä selkosilla on paikoitellen pieni haaste. Olin jopa yllättynyt siitä, että englanninkieltä taitamattomien osuus nuorisostakin on vielä niin suurta. Kehitystä siinä ei viime vuosina ole juurikaan tapahtunut. Ehkä syynä ovat valtiopoliittisetkin päätökset, syytä voi vain arvailla. Klubilla ei montaa tuttua näkynyt, mutta yksi sitä tärkeämpi kylläkin, eli ”pappa” Nikolai. Pappa siksi, että kaksi hänen tytärtään, joilla on jo lapsia, ovat hyviä tuttujani. Nikolain kanssa meillä olisi enemmänkin juteltavaa, mutta kielimuuri on tulkin puuttuessa isona esteenä. Numeroiden saannin jälkeen on tapana istua alas ja juoda rauhassa teetä ja syödä keksejä, sekä korppuja. Iltapäiväksi olisi ollut tarjolla osanottomaksuun kuuluva sightseeing Venäjän suurimpaan ulkoilmamuseoon, mutta emme lähteneet haaskaamaan energiaa siihen. Toki pyörimme kaupungilla pitkin päivää, mutta löysän aikataulun mukaan ja rauhassa. Kaupungille alkoi tulla enemmän ja enemmän porukkaa, alkoihan Arkangelin kaupungin vuosipäivän juhlintojen huipentuma lähestyä. En lakkaa ihmettelemästä sitä innokkuutta ja riemun määrää, millä kaupunkilaiset osallistuvat juhlintaan. On hyvin vaikea kuvitella, että tamperelaisista kolmannes osallistuisi joka vuosi eri tavoin kaupungin järjestämiin juhliin, vaikka iso joukko ihmisiä saataisiinkin kasaan. Päivien aikana on kymmeniä erilaisia tapahtumia, joista yhtenä tämä Gandvik maraton, joka nyt järjestettiin 32. kerran.

Valmiina starttiin ikuisen tulen muistomerkillä

Aiempina vuosina maratonin lähtö oli ollut stadionilla, mutta nyt parina vuonna reitti meni vain rantakadulla. Tämä on mielestäni hyvä ratkaisu, sillä nyt lähtö- ja maalipaikalla on runsaammin yleisöä ja sitä myöten myös kannustusta. Kulttuuriperintöä tämän tapaiseen harrastukseen ei Venäjällä ole, joten he eivät myöskään osaa vielä kannustaa ja siten osallistua tämän tyyppiseen tapahtumaan. Huoltopuolen kannustus ja huolenpito sitä vastoin on aivan loistavaa ja mieltä lämmittävää. Positiivisen havainnon sitä vastoin tein lenkkeilijöiden ja rullaluistelijoiden määrän yleisenä kasvuna, sillä kymmenen vuotta sitten oli turha yrittää bongata harrastajalenkkeilijää. Aivan uutena juttuna olivat keppikävelijät. Kymmenen vuotta sitten Arkangelin matkojen pioneeri Ilkka Taipale, oli ensimmäinen ja ainoa sauvakävelijä, nyt heille oli jopa oma sarjansa. Menimme lähtöpaikalle ajoissa ja tapasimme useita tuttuja vuosien varrelta. Erityishuomiotakin saimme kun Arkangelin TV haastatteli meitä, kysellen syytä mikä sai meidät lähtemään Suomesta asti. Videonkin haastattelusta saimme sähköpostilla, mutta jääköön omaan käyttöön. Itselleni tämä oli jo kolmas tv-haastattelu Arkangelissa, joten ehkä seuraavaksi tulee nimikirjoituksen pyytäjät. Olimme sopineet Outin kanssa juosta yhdessä ja nyt pystyimme jopa siinä suunnitelmassa pitäytymään. Pari kertaa juoksuni meni väkinäiseksi ja sääkin oli ajoittain liian lämmin, mutta mitään isompia ongelmia ei ollut, normaalia väsyä vain. Pelkona ollut akillesvaiva ja ajoittainen polvikipu antoivat matkan varrella periksi ja otimme jopa pienoisen loppukirin. Yhtenä syynä kiriin oli samansarjalaisen kilpakumppanin raivoisa takaa-ajo, joka kuitenkin päättyi hänen niukkaan häviöönsä. Kyseessä oli Aleksej, joka on Valerin lisäksi toinen kaikki Gandvik maratonit selvittänyt juoksija. Kolmas olisi ollut jo aiemmin mainitsemani Nikolai, mutta hän joutui keskeyttämään jalkavaivojen takia. Pettymys oli tietysti todella suuri, sillä heitä kolmea on juhlittu suurina sankareina joka vuosi ja nyt Nikolai on sitten poissa siitä porukasta.

Myös beach volley on jo rantautunut Arkangeliin

Lyhyen hotellilla elpymisen jälkeen lähdimme etsimään ruokapaikkaa, sillä hotellimme ravintolassa oli yksityistilaisuus. Kävelimme keskustaan ja menimme tuttuun ravintolaan. Iltaseitsemältä alkaisi palkintogaala, joten aikaa ei ollut hukattavaksi. Kun sitten ruoka viipyi kohtuuttoman kauan, niin hölkkäsimme takaisin hotellille kaatosateessa, joka oli sillä välin alkanut. Sieltä lähtiessä otimmekin sitten taksin ja astelimme kulttuuritalolle sisään vain todetaksemme, että tilaisuus ei ollutkaan edellisistä kerroista poiketen enää siellä. Yritin soittaa tutulle Galinalle, mutta hän ei vastannut. Sitten soitin hänen siskolleen Svetlanalle Moskovaan, joka puolestaan yritti isälleen Nikolaille ja ehkä jollekin toisellekin.  Minä soitin vielä kaverilleni Tapiolle Suomeen ja pyysin katsomaan netistä tietoa. Tapiolta sain sitten osoitteen ja pyysimme erästä nuorta miestä oppaaksi ja hän lähti pienen empimisen jälkeen näyttämään paikkaa. Muutama sata metriä kaatosateessa käveltyämme pappa Nikolai tuli vastaan ja ongelma oli ratkennut. Helppoa, mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy, Venäjällä. Perillä oli palkintojuhlat täydessä vauhdissa ja Outi repäistiin heti lavalle. Pokaali kolmannesta sijasta ja teeastiasto olivat tuliaisena, parin puisen muistoesineen lisäksi. Ja voi että sitä taputusten määrää, niistä ei meinannut tulla loppua. Valeri heitti sitten meidät autollaan hotellille, josta oli heti vaatteiden vaihdon jälkeen uusi lähtö. Meidät oli kutsuttu jazz-klubille ja otimme taksin, mutta eipä vain löytynyt taas oikeata paikkaa. Eikä löytynyt ennen kuin annoin puhelimeni taksikuskille, joka kyseli oikean osoitteen meidät kutsuneelta lääkäri Konstantinilta. Esiintymässä oli hyvä tuttuni jazz-laulaja, jonka nimi on myös Konstantin, joten siksi nämä ammattinimikkeet nimen yhteydessä. Vietimme iltaa hetken ulkona musiikkia kuunnellen, mutta ehkä huonosta säästäkin johtuen muusikot lopettivat melko pian ja siirryimme Nove Mesto ravintolan sisätiloihin iltaa viettämään. Lääkäripariskunnalla Jelena ja Konstantin oli tuttavapariskunta mukana, joidenka autolla saimme myös kyydin hotellille illan mittaan. Päivä oli pitkä, mutta täydellinen.

Jazz-laulaja Konstantin yhtyeineen vauhdissa

Novodvinskissä voi vielä aistia aidon neukkutyylin

Maratonin jälkeinen päivä kului rauhallisesti. Kävelimme melko paljon, joka edesauttoi varmasti palautumista. Katselimme ja ihmettelimme ihmisten valtavaa määrää. Rantakatu on lähes neljä kilometriä pitkä ja oli koko matkan täynnä porukkaa. Pääkatu Troiski Prospekt on pitkältä matkalta suljettu autoliikenteeltä ja täynnä jalankulkijoita, kuten monet sivukadutkin. Satamassa oli vierailulla todella iso purjealus, jonne oli vapaa pääsy, mutta jono oli satoja metriä pitkä, joten sinne menosta luovuimme. Sunnuntain vietimme kahden nauttien hienosta ilmasta, tunnelmasta ja ennen kaikkea toisistamme. Vielä oli yksi päivä aikaa Arkangelissa, josta halusin kuitenkin bussilla pois, sillä linja-automatka Venäjällä on aina kokemus sinänsä. Menimme bussilla reilun puolen tunnin matkan Novodvinskiin, joka on aito neukkutyyppinen pikkukaupunki. Siellä kävimme muutamassa kaupassa, joista ei kuitenkaan tarttunut mitään tuliaisiksi ja lähdimme melko pian takaisin. Meillä oli vielä treffit Galinan kanssa eräässä hotellissa, josta meinasimme myöhästyä lievästi. Galina oli saanut tyttövauvan kuukausi sitten, joten meille olikin iso yllätys, että hän kutsui meidät kylään kotiinsa. Miehensä Sergei oli meitä siellä vastassa ja hetken päästä tuli myös pappa Nikolai meitä vielä tervehtimään. Kahvikupposten ja leivosten jälkeen oli aika hyvästellä arkangelilaiset ystäväni. Oli mukava rentouttava matka, pienillä säädöillä höystettynä kuten Venäjän matkailuun aina kuuluu. Loppukaneettina on pakko mainita, että tavallisen arjen ihmisen ajatusmaailmaan ei siellä kuulu Ukrainan tai Krimin kriisi, ei EU pakotteet tai muut poliittiset vaikutteet. Tuntuu, että täällä Suomessa tavallinen kansa miettii ja pohtii tämän tyyppisiä asioita huomattavasti enemmän. Onko syy sitten erittäin aktiivisen median, vai ihmisten aktiivisen osallistumisen ja kiinnostuksen politiikkaan… kallistuisin enemmän ensin mainittuun.

t. Unski

Teksti ja kuvat: Unski