Pyhän Olavin maraton, Ooppera ja Imatran kosken kuohut!

Ota hyvä asento ja laita soimaa tästä aiheeseen sopivaa musiikkia. Myös biisit Vanhojapoikia viiksekkäitä ja Yesterday ovat sopivia. 

Päivä 1. lauantai: Aikainen lauantai-aamu 18. päivä heinäkuuta. Treffasimme tällä kertaa Kolmenkulman ABC:llä, suuntana Savonlinna ja Pyhän Olavin maraton. Matkaan lähti ABC:ltä Mari, Tiina Hä, Jaana, Harri, Lea, Susanna, Virpi, Teija, Jarmo, Juhani, Anu ja Markus, porukkaan liittyivät Savonlinnassa Jarkko, Minna, Satu, Tuukka, Ritva ja Veijo sekä Jarmo ja Erkki. Monosen Pete tuli vielä suoraan pääkallopaikalle sunnuntaina, juuri sopivasti ennen juoksua.

Muutaman välipysähdyksen jälkeen saavuimme Savonlinnaan. Keli suosi meitä, aurinkoa riitti yllin kyllin. Etsimme autoille parkkipaikat, ja raahasimme kassit hotellille, jossa kirjauduttiin sisään. Hetken huilaus hotellilla! Sen jälkeen sitten suuntasimme töppöset kohti kadun vilinää. Kauaa emme ehtineet kuitenkaan töpöttelemään (tämäkin aika riitti jo kylläkin tyhjentämään yhtä kauppaa), koska Anu oli varannut meille pöydät suositusta savonlinnalaisesta ravintolasta nimeltä Majakka. Palvelu oli iloista ja nopiaa, ja ruoka oikein maittavaa, ei turhaan ollut suosiossa. Saatuamme syötyä ja maksettua, palailimme hotellille, ja aloimme valmistautumaan illan oopperanäytökseen, joka oli maratonin lisäksi yksi meidän  ’kohteista’. Anu ja Juhani lähtivät käymään juoksupaikalla kävellen, jotta tiedettäisiin hieman kuinka kauan sinne kestää kävellä. Matka olikin hieman mutkien takana, ja he kävelivätkin yli puolet enemmän kuin mitä sinne loppujen lopuksi oli matkaa, kun saivat hieman vääriä neuvoja. Noin 2,5 km muuttuikin 8-10 km:ksi. Sinne päästyään Anu tempaisi kaikkien ennakkoilmoittautuneiden juoksunumerot mukaan, ja jakoi ne hotellilla.

Näytöksen nimi oli Tosca; rakkaustarina jolla oli hieman onneton loppu. Mutta ei juonesta sen enempää, jos joku lukijoista on joskus aikeissa mennä sitä katsomaan. Ensimmäisellä puoliajalla hieman muutamia väsytti, mutta toinen puoliaika lupailikin jo paljon parempaa, ja näytöksestä taisi jäädä kaikille ihan hyvä maku. Oopperan jälkeen päätettiin vielä käydä hieman haukkaamassa jotakin pientä iltapalaa, joten päädyttiin grillille, josta kukin tilasi mitä ’terveellisempiä’ vaihtoehtoja, jolla jaksaisi seuraavaan aamuun saakka. Ranskalaiset, lihikset, savonlinnalaiset sun muut hampurilaiset maistuivat. Sitten hotellille, kellot herättämään aamupalalle, ja odottamaan jännityksellä seuraavan päivän koitosta, juoksua!

Kohta alkaa näytös!!

Päivä 2. sunnuntai: Juoksuaamu koitti, nautittiin hyvät aamupalat, ja takaisin huoneisiin tsekkaamaan juoksuvehkeet. Säätiedotus lupaili sateita, jotka kestäisivät kuuroina pitkin päivää, mutta lopulta päivästä tulikin aivan upean aurinkoinen. Pieni ripaus tuli juuri kun kokonaisen juoksijat lähtivät matkaan, ja myös tunnin päästä puolikkaan alkukilometreillä, mutta muuten saatiin nauttia toisille hieman tuskalliseksikin koituneesta auringonpaisteesta. Pyhän Olavin maraton oli reitiltään erittäin vaihteleva, puolikkaan juoksijat juoksivat reitin kerran, ja kokonaisen juoksijat kahteen kertaan. Ylämäkiä tuntui riittävän, joten loppumatkasta odotti niitä alamäkiä enemmän, mutta johonkin ne vain tuntuivat muka hukkuvan. Huoltopisteet tihenivät loppua kohti, mikä oli aivan mahtava juttu, kelin ollessa tosi lämmin. Monilla paukkuivat ennätykset, ja kaikki saavuttivat sen mitä tulivat hakemaankin. Onnistumisen tunteen!

Myös muutama palkintosijakin tarttui matkaan (Anu, Virpi, Tiina, Jaana, Markus, Juhani, Erkki). Ja parasta, heti maalin jälkeen mäen alla oli uimaranta, johon tiimiläiset painelivat toinen toisensa jälkeen heti juoksun päälle (ensin tankattuaan) uimaan. Hetken tuntui, että meitä tuli maaliin kuin juoksuhihnalla, kun Anu, Tiina, Jaana, Mari ja Harri tulivat kaikki noin 20 minuutin sisään, ja kuulutukset kuuluivat siihen rannalle. Sieltä rannalta onnelliset tiimiläiset huutelivat jokaisen vuoron perään uimaan, raikuvin huudoin! Ja juoksun jälkeen maistui järjestäjän tarjoama jauhelihakeitto ja täysjyväleipä. Kun kaikki olivat saaneet hieman kuivia vaatteita ylleen lähdettiin kävelemään kohti hotellia. Ai niin, Virpi ei ehtinyt vaihtamaan kuivia, mutta eihän tuo haitannut, kyyneleet ne olisivat kastelleet sitten kuitenkin. Siinä sitten halaillen ja naureskellen lähdettiin yhdessä etiäppäin, kohti hotellia. Matkan aikana käytiin ensin kaupassa hakemassa hieman palauttavia juomia, mitä kukin koki itselleen parhaaksi. Ne kun oli nautittu siinä kävellessä, poikettiin vielä terassille ottamaan palauttavat, ja muutamat selfiet sun muut ’Tyytyväisiä itseemme’ –kuvat, jonka jälkeen hotellille vaihtamaan vaatteita, ja vetämään hetkeksi henkeä.

Onnellisesti maalissa, pokaalit messiin ja eteenpäin!

Juoksun jälkeen oli varattu Muikkuravintolasta meidän reippahan Anun johdosta pöydät meille reippahille tiimiläisille. Tarjolla oli aivan ihania rapeita muikkuja uuniperunan kera sekä salaatin, niille jotka halusivat, muitakin vaihtoehtoja toki löytyi. Ravintola sijaitsi 6. kerroksessa, josta oli aivan upeat näköalat Saimaalle. Ja kyllä maistui hyvälle! Ruokailun jälkeen lähdettiin vielä tutustumaan Savonlinnan vanhimman panimon tiloihin, joka tosin osoittautuikin meille mahdolliseksi vain tilaamalla tiskiltä panimon tuotteita, ja nauttimalla ne ravintolassa. Mutta nou hätä, hauskassa seurassa oli mukava maistella hyviä tuotteita, ja muistella päivän tapahtumia. Mm. Marin uskomaton vessareissu, kummitusjuttua parhaimmillaan, sekä salaperäisen laudan tarina, mikä sijaitsi minun, Virpin ja Marin huoneessa. Ja sillehän me villin mielikuvituksen omaavat tyttösethän keksittiin mitä lennokkaimpia juttuja, Monosen Peten antaessa vauhtia lisää tuomalla tupaantuliaislahjaksi meidän kämppään nippusiteitä ja kylmägeeliä. Huh-heijaa, lopun tarinan saa lukija rakentaa itse!

Päivä 3. maanantai: Kello 7.00 heilahti käyntiin iki-ihanan Anumme iki-ihana venyttävä aamujumppa lähellä Saimaan rantaa, nurtsilla. Ja kyllähän se vaan avasi paikkoja, ja huomattavasti virkeämpinä palailimme hotellin aamupalalle. Puoli yhdeltätoista kirjauduttiin hotellista ulos, ja käänsimme autojen nokat kohti Mikkeliä, ja Ollinmäen Viinitilaa.

Menomatkalla kävimme hieman hifistelemässä Sulkavan tienhaarassa tulevaa Pirkan Soutu –koitosta. Mahtoi olla ohiajavilla ihmettelemistä, kun aika suurehko joukko seisoa tatittaa tieviitta-kyltin alla, ja suorittaa ilmasoutua.

Kohteessa Ollinmäen Viinitila treffasimme mm. Mikkelin vahvistuksemme Mikan ja hänen isänsä, ja pääsimme maistelemaan muutamia viinejä, joiden pääraaka-aineet olivat kotimaisista marjoista. Hyviltähän nuo maistuivat, ja niitähän sitten myös myymälän puolelta upposi useamman kassiin. Sitä ennen pääsimme pienelle kierrokselle tilalle, ja sitten automobiilien nokat kohti Imatraa.

Taukopaikalla noustessamme autoista, joku elämäänsä kyllästynyt paarma päätti nirhaista Markusta leukaan, josta myös sitten nirhaistiin muutama hyvä juttu reissun aikana. Saatuamme hotellihuoneet ja vietyämme laukut, lähdimme hieman tsekkaamaan paikkoja. Pysähdyttiin muutamalle palauttavalle, ja päästiin samalla nauttimaan torvisoitto-orkesterin soinnuista, jotka istahtivat aivan meidän nautintopaikan viereen. Ja meidän asiantunteva raatimmehan tunnisti tietenkin jokaisen soitetun biisin, jotka olivat nimeltään ’Yesterday’, juu-uh, kaikki biisit samannimisiä! ;) Siinä istuskellessamme Anu kävi varaamassa pöydät paikallisesta Rossosta. HUOM! Tämä Rosso on se paikka, missä Antsku (Putous-hahmo) kanssa vietti aikaa syöden pasta carbonaraa.

Viininmaistelua ja makuhermojen kehittelyä

Kello 18.00 raahauduimme Imatran kosken kylkeen, jossa alkoi ’Imatran koski kuohuu’ –näytös Sibeliuksen sonaatin säestyksellä. Oli kyllä aikas vaikuttava näky, joka kesti 20 minuuttia. Sitä ihaillessa tiimiläiset suhauttivat auki muutaman skumppapullon, jotka tarttuivat mukaan viinitilalta, ja niitä nauttien ja kosken kuohuja ihaillen vaivuttiin hetkeksi syvälle luonnon (ja osaksi ihmisen) voimaan ja kauneuteen. Siitä sitten Rossoon syömään, jonka jälkeen vielä Imatran Valtionhotelliin juomaan elämämme kalleimmat paukut, sekä sen jälkeen ihailemaan vielä Imatran kosken toista päätä, uhkeaa kallioista ja korkeaa joenuomaa, joka solisi jo hiljaisena. Tämän jälkeen jo aikas väsyneet tiimiläiset sitten päättivät vihdoin yrittää josko pääsisi painamaan pään tyynyyn, mutta, niin urheita ja sinnikkäitä kuin ovat jokaisessa suorituksessaan, päätettiin ottaa vielä yömyssyt hotellin aulassa, ja sitten, avot, nukkumaan.

Kosken pauhua

Päivä 4. tiistai: Auringon noustessa ja kellon saavuttaessa 7 kohdan, olimme taas aulassa koossa kohti aamujumppaa, jonka reipas Anumme tällä kertaa veti puistossa. Paikat senkun vetreentyivät, ja aamupala maistui. Kello 9 lähdimme ajelemaan kohti Tamperetta.

Näin on taas saatu yksi reissu päätökseen. Omasta puolestani tahdon kiittää tiimiläisiä ratkiriemukkaasta reissusta, minulla ainakin oli aivan huikean hauskaa, ja varmasti oli muillakin! Taas todistettiin: Nauru pidentää ikää ja liikkuminen saattaa meitä yhteen. Kovan suorituksen jälkeen on ihana pukea suoritus sanoiksi, ja kertoa niille jotka kuuntelee; tiimiläisille!

Matkan kuvagallerioihin pääset tästä ja tästä lisää kuvia.

-Teija ’Tebbo’ Virtanen kiittää ja kumartaa