Pirkan Pyöräily - uusia haasteita by Päivi L.

The sun, the Päivi, the pyörä and 134km Pirkan pyörää

Heikkona hetkenä lupauduin sitten minäkin Pirkan pyöräilyyn. En suinkaan omalla seiskavaihteisella, vaan Sirpa lupasi lainata maastopyöräänsä minulle. En ollut ikinä ennen ajanut pyörää, jossa olisi pelkät käsijarrut. Tukholman maraton painoi päälle, joten kovin paljon en harjoitellut. Pari 30 km:n lenkkiä kävin pyöräilemässä. Sitten veljeni päätti lainata omaa pyöräänsä ja niin vain se pyörä ilmestyi meille. Pari päivää vain tuijotin sitä ja mietin, uskallanko edes koskea siihen. Kävin ajamassa yhden 51 km:n lenkin tavallisilla lenkkareilla. Polkimet saisi kuulemma helposti vaihdettua, vaan sepä ei onnistunutkaan kahdessa eri liikkeessä, joissa kävin. Ei muuta kuin kauppaan viimeisellä viikolla, klossikengät ja pyöräilyhanskat mukaan. ”Kaadut kuitenkin”, ”viime tippaan jäi valmistautuminen” ja ”en kyllä tuolla kokemuksella uskaltaisi matkaan lähteä ” - tällaisia kommentteja sain kuulla muilta. Ei auttanut muu kuin harjoitella kotikadulla ja kerrata mielessä muistisääntöjä vaihteista ja polkimista irtipääsystä.

Vaihteet hallussa ja polkimistakin pääsin irti

Pyöräilyaamuna lähtöpaikalla mietin kauhuissani, ajanko suoraan kotiin. Teamiläiset loivat uskoa niin kuin aina, että hyvin se menee. Pikkuhiljaa etenimme jonossa kohti uutta Rantatunnelia, välillä toinen jalka irti jo varoiksi. Tästä vielä voisi palata kotiin... Mutta periksihän ei tultu antamaan. Pyörä rullasi ihan uskomattoman nopeasti läpi tunnelin. Lähdettiin viimeisten joukossa, joten ei ollut isoja ruuhkia ja aloin jo itsekin rentoutua. Teivossa pysähdyttiin ensimmäisen kerran. Täähän onkin kivaa! Ensimmäisellä huoltopisteellä jännitti vielä niin paljon, että ajolasit unohtuivat reppuun. Toisella huoltopisteellä meinasin jo hukata ne. Vaihteiden vaihto oli edelleen hakusessa, mutta kaikki mäet päästiin ylös ja alamäet meni vauhdilla. Paniikki iski vasta, kun isompi letka pyöräilijöitä meni ohi ja huuteli velipoikakin sieltä kannustuksia ohi mennessään. Kaatua meinasin huoltopisteellä, kun en taas katsonut jalkoihini, kun olin juotavaa hakemassa. Yllättävän nopeasti meni 134 km:n matka. Keli oli mitä parhain ja kuvia olisi tehnyt mieli ottaa upeista kesämaisemista. Terälahdesta soitin miehelle väliaikatietoja, että tietää tulla hakemaan. Taisi olla hänkin hämmästynyt, että pääsin maalin, kun mitalin kaulassa näki.

Tiimiläisistä oli helppo ammentaa uskoa koitokseen

Oli kyllä todella mahtava kokemus huippupyörällä. Jaloissa ei juuri tuntunut, ainoastaan olkapäissä ja käsissä. Suolat, geelit ja huoltopisteiden tarjoilut olivat riittävät. Ja sitten ansaitusti pizzakioskin kautta kotiin! Iso kiitos Anulle ja teamille tsemppauksesta ja seurasta. 

Pyöräkuume jäi.

Kuvia pyöräilystä klikkaa tästä!