Australian kierros part II

Matka kohti Great Ocean Roadia

Turvallisen lauttamatkan päätteeksi lähdimme kaartelemaan kohti kuuluisaa maisematietä, joka kurvailee meren rantaviivaa myötäillen lähestyttäessä Melbournea Adelaiden suunnalta. Kun lähdimme ajamaan rannasta, huomasin sivupeilissä olevan komean hämähäkin seitin. Seitti sai ajattelemaan, että nyt se alkaa eikä hämiksille tule loppua. Totuus oli, ettei tuon lähemmäksi hämähäkkiä päästy koko matkalla, ja hyvä niin. Ajelimme rannasta muiden perässä muutamia kilometrejä, kunnes muiden jatkaessa isommille teille kaarsimme kohti maaseutua ja maisemia. Saimme ajella mukavalla maaseudulla rauhassa, vain silloin tällöin joku maajussi morjesteli tuttavallisesti Zetorinsa ratin takaa. Tarkoituksena oli ajaa Meningien kylään, joka kartan mukaan olisi varmasti hieno paikka Lake Albertin rannalla n.250km päässä lähtöpisteestämme.

Kenguru saari taakse jää

Repsikan paikalta rattia vääntäen ja takapenkiltä Anun ohjeita kuunnellen pääsimme hienon hienoon Victor Harborin kaupunkiin, jossa tarkoitus oli nauttia kahvit. Kaupunki selvästi heräili sunnuntaipäivään ja porukkaa oli liikkeellä mukavasti. Kylä oli rauhallinen, ihmisillä ei ollut mihinkään kiire, aurinko paistoi, oli lämmin, merituuli puhalsi leppoisasti... Kaikki oli jotenkin niin täydellisesti. Kiertelimme kahvin jälkeen paikkoja ja ihailimme merimaisemaa, Kaupunki oli todellakin poikkeamisen arvoinen hienoine rantoineen ja kahviloineen. Hyvillä mielin siis eteenpäin.

Victor Harborin rantaa

Valas sukelsi pieneen altaaseen

Rantakirppis

Matka taittui hienosti, kunnes tien poskessa näkyi houkutteleva kyltti, joka kertoi viinitilan ravintelista. No, pakkohan se oli viiniä mennä katsomaan, kun kerran Mikki Hiiren kädet sohottivat kohti taivasta kellon taulussa ja olipa ryhmämme seniorilla oikein synttärikin. Viinitilan ravintola-/kokoutilat olivat todella hienot ja viimeisen päälle siistit. Kävelimme viinitiskin eteen, jossa vaihdoimme muutaman sanan viinitädin kanssa. Siinä jutellessa puhe kääntyi tietenkin viinin maistamiseen, joka olikin ihan ilmaista. Rautaisella selkärangalla varustettu automme kuljettaja maisteli vain vettä muiden haistellessa ja purskutellessa tilan viinejä. Lopulta molemmat pääsivät ymmärrykseen mitä ottaisivat lasilliset synttäreiden kunniaksi ja siirryimme ulkotiloihin nauttimaan.

Lisää kuvateksti

Asiantuntijat 

Maisteltavia

Ulkoterassi oli laaja

Rypäleiden jälkeen karautimme taas matkaan kohti yöpaikkaa. Saavuimme Meningieen hyvissä ajoin ja tarkistimme yöpaikat. Tarjolla oli motelli, minkä ovessa oli puhelinnumero mistä saisi tiedustella majoitusta ja hotelli, jossa oli kaikkien kanssa jaettava huussi ja pesutilat käytävällä. Kesällä kylästä varmasti löytyy enemmänkin tarjottavaa, mutta nyt oli vähän huonosti. Katselimme tämän yhden kadun kaupungin läpi ja päätimme jatkaa matkaa seuraavaan kylään. Meningie oli kyllä viihtyisän oloinen pikku paikka. Seuraavaan mahdolliseen kylään oli muutama kymmenen kilometriä matkaa. Seuraava kylä olikin vain joku hökkeli tien varressa ja siinä kaikki. Etiäppäi siis. Päädyimme Salt Creekiin, jossa oli bensa-asema eikä muuta sitten oikein ollutkaan. Poikkesimme tankilla tässä ja samalla juttelimme paikan omistajan kanssa, joka sitten antoikin vinkkiä, että kannattaisi ajaa Roben kaupunkiin asti. Samassa tilaisuudessa kaveri antoi meille kartan ja kertoi edessä olevista paikoista mitkä kannattaisi kokea. Karttaa piirtyi ympyrä mm. Halls Gap nimisen paikan ympärille mikä olisi kuulemma todella hieno. Meillä kun ei mitään sen suurempaa hätää ollut tulevina päivinä, niin mikä ettei. Tankkauksen ja opastuksen jälkeen kuitenkin alkoi olla "kiire" kellon ollessa 16.30 ja matkaa Robeen 1,5h. Ei muuten mitään, mutta pimeä laskeutui aika lailla tasan klo 18.00 ja pimeän uhkat tiedettiin. Siinä sitten painettiin menemään nilkka suorana kohti Robea ja juuri ennen pimeää perille päästiinkin.

Päästiin oikein lossillakin

Joku oli jättänyt paikallisen panimon tuotetta pöytäämme

 Otimme huoneen suositellusta motellista Roben reunalta ja olimme lähdössä syömään kylälle, kunnes Anu alkoi huutamaan täysillä elikkäs kuuluvasti apua ja Markusta. Siitä sitten säntäsimme Jarmon kanssa pihalta sisälle katsomaan mitä tapahtuu. Anu riipi takkia ja paitaa pois päältä ja kertoi jonkun ötökän menneen kauluksesta sisään ja puree nyt niskaa. Takin pudottua lattialle huomasin jonkun ötökän putoavan mukana. Hetken jo mietin, ettei kai nyt vaan joku myrkyllinen. Sormenpään kokoinen kellertävä kovakuoriainen lyllersi lattialla, kunnes kohtasi noutajansa. Tässä kohtaa vähän helpotti, kun ei nyt sentään hämähäkki, mutta pakko oli ottaa ötökkä mukaan. Kysyin majapaikan pitäjältä, että mikähän se tämä on ja paljonko elinaikaa olisi jäljellä. Vastauksena oli, että kärpänen se vain on ja purtu uhri jää varmasti henkiin. Ok, syömään siis.

Yöllä kuunneltiin läheisen lammen asukkaiden kaakatusta ja aamulla päätettiin lähteä lenkille sen kautta tarkistamaan kaakattajat. Lammella ei ollut ketään, mutta puut ympärillä oli ilmeisen täynnä jotakin ihme kaakattavia olentoja. Kiersimme kaupungin rannat ja kadut todeten, että hieno on tämäkin paikka. Lenkin jälkeen kävimme leipomossa aamupalalla ja lähdimme kävelemään porukalla vielä lisää rannoille. Hieno ja suositeltava paikka on Robekin,

Kaakattajien lammikko

Pipo päässä biitsillä

Ulkoilujen jälkeen jatkettiin matkaa.Tällä kertaa otimme kohteeksi Mt.Gambierin, jossa yövyttäisiin. Matkalla poikettiin Beachportin kylässä ja jälleen kerran hieno pieni merenrantakaupunki oli kyseessä. Pienen jalkautumisen jälkeen täräytimme vaihteeksi hieman suurempaan kaupunkiin mihin oltiin viime päivinä totuttu, elikkäs Mt.Gambieriin. Hotellin varauksen jälkeen lähdimme kävelemään kohti tämän kaupungin erikoisuuksia Blue Lakea ja luolapuutarhaa. Blue Lake sijaitsee korkean mäen päällä ja on ikivanha kraateri. Järvi tarjoaa kaupungille puhdasta vettä juotavaksi asti. Kokemisen arvoinen järvi.

Blue Lake

Luolia keskellä kaupunkia

Karmaisevaa

Sateinen aamu saatteli meidät kokemaan taas uutta ja ihmeellistä. Otimme tähtäimeen Portlandin, missä oli mahdollisuus nähdä valaitakin. Portlandiin selviydyimme ja jälleen jalkauduimme tutustumaan kaupunkiin. Kaffella käydessämme utelimme valaista, joita oliki nähty oikein lähellä rantaa parina viime päivänä. Nyt oli tietysti sitten vähän pilvisempi päivä ja valas ei välttämättä tykkää sellaisesta. Käväisimme lähtiessämme valaiden bongauspaikalla katsastamassa tilanteen. Ei evääkään! Nokka kohti huoltoaseman kaverin suosittelemaa Halls Gapia.

Bongausta

Matka Halls Gapiin olikin sitten taas hienon hieno. Aloimme nousta mäkeä ylös ja sitä tuntui riittävän, samalla maisema muuttui ja muutaman kerran pysähdyimme ihmettelemään maailman kauneutta. Alhaalla roikkuvat pilvet haittasivat hieman, mutta siltikin oli hienoa.

Matkan varrelta

Muutaman kymmenen kilometriä ennen maaliamme alkoi taas olla varoituksia kenguruista. Ihmettelimme, että mitä mahtaa kenguru tälläisellä mäellä tehdä ja samalla epäilimme hieman kengurun kohtaamisen mahdollisuutta. Pari kilometriä ennen kylää pysähdyimme kuvaamaan pellon reunalle näitä mahtavia loikkivia otuksia. Samalla ihailimme hieman kauempana puissa olevia papukaijoja.

Kengurut ihastuttivat

Kylä oli taas mallia yksi kadun pätkä, mutta teki heti positiivisen vaikutuksen. Ajoimme kylän läpi ja samalla totesimme, että kenguruita piisasi sitten ihan vaan riittävästi. Saimme siistin majapaikan, jota piirittivät nämä loikkivat paikalliset.

Pikkunen syöpöttelee isomman ihmetellessä meininkiä

Paikka oli todella valloittava ja teki syvän vaikutuksen. Aamulenkki tehtiin metsän polkuja tutkien ja luontoa ihastellen ihmetellen.

Päivän mittaan ajelimme Warrnamboolin kaupunkiin. Warrnambool oli vaihteeksi sitten tylsähkö isompi kaupunki, mikä ei meille paljoa tarjonnut. Ei paikkaa moittiakaan voi, mutta rima oli aavistuksen korkealla edellisen paikan jäljiltä. Siispä valasbongauksen kautta vihdoin Great Ocean Roadin nähtävyyksille. Eikä sitten tietenkään sitä valasta nähty.

Valaita ei vain näkynyt

Palataan asiaan.