Ooxää tullut tänne viihdyttään vai juokseen..?!!

On se kumma juttu, miten sitä saa päähänsä lähteä kaikennäköisiin tapahtumiin mukaan, vaikka niin itse jossain kohtaa päättää, että ’E-he-heiii, mua ei kyllä tonne saa!’. Viime vuonna Joensuussa rallatellessani 12h-juoksua, joka otti tosi koville (pääkopasta loppui virta), muistan Veeralle hyvin tomerasti sanoneeni, kun hän makasi maassa selällään ihan K ottassa, että ’Tänne en tule enää ikinä, ja kun pääsen kotiin perun Espoon 24H-juoksun samantien!’. Sitähän ei sitten (yllätys) kuitenkaan tullut peruttua, vaikka koko loppuvuoden aikomus oli. Ehkä joku etiäinen päässä kuitenkin, että voisi siitä mahdollisesti ihan hyväkin juoksu (eteneminen) tulla, siihen nähden, että juoksu ei ollut oikein maistunut loppuvuotta kohti, eikä oikein alkuvuonnakaan. Ja sitten tietysti kahta viikkoa ennen juoksua alkoi vasen polvi oireilla samoja vanhoja tuntemuksia, kulumaa ja nivelrikkoa, ollen aikas kipeäkin. Testasin muutamalla lenkillä miten se suhtautuu niihin, ja kun juoksu tuntui ihan hyvältä, ajattelin, että katsotaan sitten mitä se sanoo Espoossa. Antaa mennä... vaikka eihän reilun tunnin lenkkiä voi verratakkaan 24-tuntiseen, mutta tiesinpä kuitenkin, että polvi ei petä ekojen kilsojen aikana.

Kello herätti sitten kyseisenä lauantaiaamuna klo 5.30. Aamupesu, aamupala. Juoksukamat sun muut oli edellisenä päivänä pakattu kaikki valmiiksi, ei tarvinnut muuta kuin pukea, ottaa laukut ja laatikot mukaan, ja lähteä. Matkalta nappasin Veeran kyytiin. Auton nokka kohti Nokian Citymarketin kierrätysjätehuoltopistettä, jonne oli muitakin reissuun lähteviä saapunut. Bussikuskina meillä toimi nuorimies, joka tuuppasi kamat peräkonttiin, mikä täyttyikin alta aikayksikön, ja siitä syystä osa joutui ottamaan laukut bussiin. Siellä olikin sitten tunnelmaa. 45 minuutin pysähdys Iittalassa tankkaamassa, että jaxaa Espoossa kello 19:sta asti, sillä ensimmäinen lämmin ruoka olisi vasta silloin.

 

Meidän upea juoksuporukka Espoossa.

 

Esport Arenalle saavuttiin noin klo 10.30. Marika oli järjestänyt meille jo pöytävaraukset, joten kipitettiin sinne ensin viemään laukut ja siitä sitten hakemaan numerolaput. Fiilis oli koko ajan tosi hyvä, ihan odottava. Mikään ei ahdistanut juoksun suhteen, päinvastoin, hieman uteliasta odotusta, että miten kävisi, ja miten lähtee kulkeen. Hyvin olin pystynyt pitämään lupauksen itselleni, että ’ei kypsiä ajatuksia etukäteen tällä kertaa, ja pidä ne!’. Takaisin pöytien luo hakemaan laukut ja pukuhuoneisiin vaihtamaan juoksukamat päälle.

Henna, Sari, Marko ja Marika. Sjuuper-huoltajat!

 

Huoltopöytien takana hääräsi tällä kertaa Sari, Henna ja Marko ja silloin tällöin Marika, kun viralliselta huoltopöydältä ehti (ja erittäin kiitettävästi koko 24-tuntisen hääräsivätkin). Pöytien eteen tulostutin töissä Team Rahola -banderollit, ja aikas hienonnäköiset olivat, rinta rottingilla sai ihastella meidän huoltopöytiä ja sen ympärillä hääräileviä tiimiläisiä. Siinä oli suuren urheilujuhlan tuntua, ja sitä siellä kyllä olikin. Juoksijoita tiimistä oli tällä kertaa lähtenyt matkaan Niko, Veera, Kaitsu, Amppa, Ylivakerin Minna ja Antti, Susanna, Hannu, Lea, Niemisen Jenni ja Jari, Immu, Tomi ja Anu. Niin, ja minä. Kiva olla radalla, kun siellä on (oli) meitä niin monta.

Kestävyyttä pintakaasulla.

  
Niinkuin aikaisemmin mainitsin, ei juoksu jostain syystä ole vain napannut viime vuoden Joensuun jälkeen. Kaikkea muuta kyllä olen tehnyt. Kävellyt, käynyt salilla ja ryhmäliikunnoissa (mm. power, cycling, hiit, grosstraining, pure strength). Muutaman kerran jopa juoksumatollakin. Juoksukilometrejä Joensuun jälkeen, hävettää ihan myöntääkkin, mahdollisesti ehkä noin 50 km… ihan totta. Tällä pohjalla sitten 24H-juoksulle. Järkevää? Ei. Ihan hemmetisti ahdisti kyllä loppuvuoden, ja lähellä oli useaan kertaan, että en sitä perunut. Sitten aloin todisteleen itselleni, että kyllähän sä sen meet, otat ne kilsat mitkä saat. Askel kerrallaan, niinhän se menee. Aloita rauhallisesti, huilaa kun väsyttää, se on kuitenkin 24 tuntia, ihan jäätävän pitkä päivä ja ihan helvetin pitkät tunnit. Pidät vaan pään kasassa, kestävyyttä pintakaasulla (aijjettä kun tykkään tosta sanonnasta!).

Jo edeltävällä viikolla olin siis päättänyt, että en päästä minkäänlaisia negatiivista ajatusta suorituksen suhteen ajatuksiini, päinvastoin. Asenteella, että kiva lähteä, ja kiva kun tiimikamuja on mukana niin monta. Lähden tekemään omaa suoritustani kierros kerrallaan. Ensin hipsuttelen rauhallisesti, ja päätän sitten vasta, kun tiedän miltä tuntuu, että miten lähden etenemään. Ja näin teinkin: ensin 1–2 kierrosta juoksua, 1 kävelyä, sitä rataa. Jossain kohtaa huomasin sitten juoksun aikana, että tämähän kulkee ihan ookoo, muutin taktiikkaa ja juoksin 2–3 kierrosta, 1 kävelyä. Sitä tein useamman tunnin. Radalla vaihdettiin 6 h välein suuntaa, ja yhden kierroksen pituus oli 390,04 m.

Pintakaasuttelijaa alkoi vähä väsyttää...

Taktiikkani muuttui, kun alkoi väsy tulla; 1 kierros juoksua, 1 kierros kävelyä. Juoksu-kävelyä pystyin (näillä harjoituskilsoilla) pitämään yllä noin klo 21:een saakka, sitten alkoi puhti loppua, ja polveakin alkoi kiristämään siihen malliin, että pidin viisaana siirtyä vallan kävelyvaiheeseen. Ei mitään järkeä yrittää nykiä juoksuaskelia ja tehdä hallaa enempää polvelle, olihan niitä kilsoja vielä jäljellä ennenkuin loppusummeri soisi. Siirryin siis vallan kävely-vaiheeseen. Tunteja oli siinä kohtaa jäljellä noin 12–15, ihan tarkkaan en muista.

Sen sortin suoritus, ettei voinut kuin hymyillä.

Veeran kanssa siinä sitten käveltiin välillä yhdessä yötä kohti ja yön yli aamuun ja aamupäivään, purskahdeltiin nauruun kun ei tehnyt mieli itkeäkkään, ei välttämättä hyvistä jutuista vaan väsymyksestä. Koko 24H oltiin liikkeessä, n. 45 minuuttia yritettiin aamulla klo 5:n aikoihin käydä pukuhuoneessa nukkumassa. Mutta siellä kävi sen sellainen trafiikki, ettei siitä mitään tullut. Ja kun joka paikkaan sattui maatessa siinä kovalla penkillä ilman mitään pehmusteita, niin palattiin takaisin radalle.

Nyt kun juoksua miettii jälkeen päin, niin se todellakin meni yllättävän hyvin. En olisi ikinä uskonut, että saan edes tuon verran kilsoja kerättyä (82,6). Että jalkani jaksoivat ja henki pysyi niin hyvänä koko juoksun ajan. No, joo, aina sekaan mahtuu pikkuhetkiä, että vähä juimii, mutta yllättävän vähän kun ajattelee suoritusajan pituutta.

En tiedä mikä sana riittäisi ylistämään meidän huoltoporukkaa, se antoi voimaa mahdottomasti lisää, kun siinä pysähtyi tai vain juoksi ohi. Hoiditte kyllä ihan superisti koko 24-tuntisen. Useamman kerran kuulin huudon "Hyvä Teija, hyvä Tebbo, hyvin menee! Hyvältä näyttää! Taas sä meet ohi, justhan sä olit siinä!" OLITTE IHANIA! Viimeisien tuntien aikana oli pakko joka kolmas kierros mennä istumaan huoltopöydän taakse, kun alkoi sen verran ottaan alaselkään, ettei vaan pystynyt olemaan seisoma-asennossa. "Ooxää tullut tänne viihdyttään vai juokseen..?!!" kuuluikin jossain kohtaa Susannan suusta.

Juttu- (viihdytys-) ja huilituokio.

 

Juoksun aikana päätettiin pitää sellainen kisa tiimiläisten kesken, että aina tulee merkintä, kun kiroilee huoltopöydän kohdalla. Kumma miten luontevasti ne kirosanat tulivat, vaikka kuinka yritti olla niitä sanomatta. Jos ihan en väärin muista, niin minulla oli 14 (?) merkintää, ei kuitenkaan huono tulos 24 tunnin aikana, rasituksen ollessa tosi kova. Kisa aiheutti monta hilpeää hetkeä kirosanan pamahtaessa suusta, vieläkin hymyilyttää. Hävisin muuten Veeralle kirosanakisan, hän oli siinä(kin) parempi kuin minä.

Meidän huoltopöytien vieressä oli tapahtuman viralliset huoltopöydät. Juoksua oli ehkä jäljellä vielä noin 4–6 tuntia, niin mennessäni vessaan käveli minua vastaan yksi huoltopöydillä olleista miehistä, ja hän hihkaisi ohimennen minulle HYVÄ TEIJA! Oli varmaan kuullut sen useampaan kertaan siinä huoltaessaan… :) Oli tosi hauska tilanne kuulla se hänenkin sanomana ja hymyn kera.

Viimeinen 15-minuuttinen kun alkoi, nousivat kaikkien juoksijoiden huoltopöytien takana olevat huoltajat seisomaan ja taputtamaan käsiä, huutaen kannustushuutoja ja kehuja. Eihän siinä voinut enää kävellä, vaikka kuinka tuntui jaloissa ja vaikka missä, vaan oli ihan pakko pinnistää ja alkaa juoksemaan viimeiset muutamat kierrokset mitä vielä ehti. 

Vaikka menikin paljon kävelyksi, niin ei sitä ihan joka iikka tee 24H-kestoista suoritusta. Hurjan hieno fiilis! Ensi vuonna uudestaan? Ans' kattoo ny.