keskiviikko 22. huhtikuuta 2026

Gent marathon 2026

Joskus loppusyksystä kakskymmentäsataakakskytviis katseltiin, että työvuorojen puolesta osuisi aika hyvin vapaat maaliskuun lopulla juostavan Gentin maratonin kanssa yksiin. Varattiin siis lennot ja majapaikka ja ilmoiltiin itsemme juoksulle.

Matkaan lähdettiin, kun oli ensin tehty melkeinpä jo perinteinen 0-tuntisopimus Nukkumatin kanssa. Aikainen aamulento Helsingistä Brysseliin, josta junalla Gentiin. Gent on helposti saavutettava paikka n. tunnin junamatkan päässä Brysselistä. Lento sujui mainiosti amalgaameja näytellen lentoemoille, jonka jälkeen onnistuttiin vielä melkeinpä suoraan kävelemään junaan, joka oli jopa ihan oikeaan suuntaan meneväkin vielä. 

Suositus Hotel Astorialle

Sen verran oltiin hereillä lennon aikana, että kuultiin erään herrasmiehen kertovan kuinka n.3vko takaperin oli ollut kokoustamassa Brysselissä ja nauttinut lounaan ulkoterassilla miltei +20 asteen kevätkelissä. Kun lähestyimme kohdetta kapteeni kertoi ilman olevan nyt napakka +2. No, ei tuo yllätyksenä tullut. Kohteeseen päästyämme kävelimme reippaasti kohti hotelliamme, joka oli n. 1km. päässä rautatieasemalta. Naamaan vihmoi rakeitakin, mutta etelänloma on aina etelänloma!

Hotellimme oli pieni ***-hotel Astoria. Hieno ja erittäin siisti hotelli ja ainoa meteli mitä kuului tulikin omasta huoneestamme, kun otin vastaan vaimon ohjeita päivittäin. Hotelli sijaitsee siis rautatieaseman läheisyydessä, josta pääsee halutessaan kätevästi ratikalla kylille ja muualle ympäristöön. Keskusta oli reilun parin kilsan päässä, joten kävelimme tuon matkan moneen kertaan reissumme aikana. Edustamme siis aina kuntourheiluseuraamme.

Eka päivä meni hiukan sumussa vähien unien takia, mutta seuraavana päivänä päästiin tutustumaan paikkoihin jo paremmin. Myös keli lämpeni hiukan, hiki ei kylläkään pyrkinyt puseroon edelleenkään.

Kaupunki osoittautui juuri niin hienoksi kuin se oli eri jutuissa mainittu. Paljon historiaa, upeaa arkkitehtuuria, jokia, kanaaleja, suklaata ja oli siellä oluttakin.

Jälleen oli hyvä todeta, että matkustaminen sesongin ulkopuolelle on hyvä juttu. Voi vain kuvitella kesän helteet ja ruuhkat nähtävyyksiä pursuavan kaupungin kapeilla kaduilla.



Meillä oli siis reissu aikataulutettu työvuorokalenterin mukaan ja meillä oli pari täyttä päivää ennen maratonia ja lähtö kotiin sen jälkeisenä aamuna. Parempi olisi matkustaa perjantaina, hakea numerot lauantaina, hölkätä sunnuntaina ja kierrellä maanantaina, mutta tällä kertaa näin.

Haimme numerot expon auettua, kun myöhäisemmistä, ruuhkaisista ajoista varoiteltiin järjestäjän toimesta. Liput ja laput saatiin nopsaan ja jouhevasti ja samalla tutustuimme lähtö-/maalipaikkaan. Tämä paikka sijaitsi hotelliltamme n.2,5km päässä, joten alkulämpö ja loppuverkka oli jo suunniteltuna myös.


Maraton starttasi sunnuntaina muistaakseni klo 9.00. Lähdössä oli kuulutuksien mukaan n.6000 maratoonaria (puolikkaita myöhemmin päivällä tuplaten) ja edessä melko kapeat pyörätiet. Lähtölaukauksen jälkeen kesti aika pitkään ennen kuin pääsimme yli lähtöviivan. Tuossa kohtaa selvisi järjestäjien keksineen hyvän tavan pistää porukka letkaksi, jotta meno olisi sen puolesta ruuhkatonta. Lähtöviivalle oli rakennettu selkeä pullonkaula, joka auttoi massan hallinnassa. Maratonin reitti kulki pitkin miellyttäviä puistoja, kaupungin nähtävyydet tuli myös isolta osin nähtyä. Kannustus reitin varrella oli jopa uskomatonta. Erityishuomion ansaitsee juoksun huoltopisteet. Huolloissa oli riittävästi pöytiä, joista juomaa sai ja ne oli selkeästi eroteltuina. Juoman lisäksi energiaa riitti eri muodoissa ihan jokaiselta pisteeltä. 


Maraton oli minulle hieman tuskainen, kun kaiken maailman vaivat ovat olleet osa elämääni ja pohjilla oli myös pitkä flunssa. Toinen perheemme edustaja oli täynnä virtaa ja myös siltä suunnalta sain paljon kannustusta matkan aikana. Jouduin kävelemään matkan aikana monta pätkää, mutta huono kuntohan johtuu lopulta vain omasta laiskuudesta. Maaliin päästiin käsi kädessä ja sit siinä oli pusipusiakin maaliviivalla. Hiukan voipuneena siinä manailin huonoa kuntoani, mutta ryhdistäydyin nopeasti kuultuani vaimoni sanat: "KAIKKI ME OLLAAN JOSKUS POHJALLA OLTU!" Nuo lämpimät, rakkauden täyttämät kannustavat sanat ovat juuri ne, joilla jokainen pääsee alkuun ponnistellessaan pohjamudista kohti pintaa.


Siinä sitten vietettiin loput päivästä kaupungilla suihkujen jälkeen ja illalla pakattiin laukut valmiiksi kotiin lähtöä varten. Maanantaina aikaisin aamulla junaan ja lentsikkaan jne. Taas yksi upea kokemus plakkarissa!

Gent oli turvallinen, siisti, kaunis kaupunki. Voin suositella pidennetylle viikonlopulle tätä kohdetta.

Ai niin, Belgia oli minun 30. maa, jossa olen maratonin suorittanut, joten nyt voin hakea Country Marathon Clubin jäsenyyttä.

Kuvia ja muutama video reissusta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.