Almaty Marathon Kazakstan 132./#61

Tässä olisi pientä raporttia Liikuttavia edustavalta Unskilta, joka on kovasti innostunut kiertämään palloa maratoneja keräten. Almatyn maraton oli siis kaikkiaan Unskin 132. maraton ja Kazakstan 61. eri maa, missä maraton on tullut paineltua. 

Ja tiedoksi lukijoille, että Unski ja meidän Outi O., nauttivat yhdessä elämän pitkästä juoksusta. <3

Outi ja Unski käsi kädessä maratonilla Intiassa

                                                     Almaty marathon

Taksikuskilla oli pitkä tuuhea parta ja joka suuntaan harottava tukka. Taksikuskin kädet kävivät vinhasti, samalla kun hän kertoi kotikaupungistaan ja maansa olosuhteista. Kädet olivat kuin suoraan moottoriremontin jäljiltä, mutta se ei tuntunut haittaavan häntä lainkaan, kun hän kaivoi ovikotelosta esitteen ja ojensi sen minulle lahjaksi. Otin sen kovasti kiitellen vastaan, samalla sulatellen saamaani ensivaikutelmaa uudesta maasta ja kaupungista. Olin tullut Kazakstanin Almatyyn ja saamani ensivaikutelma oli melko tavalla harhaan johtava, sen sain myöhemmin todeta. Taksikuskini menopeli oli nimittäin täysin parhaat päivänsä ja palveluvuotensa ohittanut korealainen farmari, mutta Almatyn autokantaa yleensä katsellessa ei voinut kuin ihailla sen laatua. Lexusta ja luksusta löytyi joka lähtöön, enkä koko matkalla tainnut bongata kuin pari Ladaa ja yhden Volgan, joka sekin oli muotiliikkeen rekvisiittana. Samoin taksikuskin aika lailla epäsiisti olemus ei antanut oikeata kuvaa kazakstanilaisista, jotka pitävät itsensä ja ympäristönsä melko hyvässä kuosissa. Olin reissannut läpi yön Istanbulin kautta ja odotin kuumeisesti pääsyä pienille nokosille hotelliini. Minulla olisi kaksi päivää aikaa valmistautua Almaty Marathonille ja katsastella hieman nurkkia. Pikkasen vaatimatonta aamiaista nautittuani, otinkin pikku torkut ja lähdin sen jälkeen etsimään numeroiden noutopistettä, joka sijaitsi kävelymatkan päässä hotelliltani. Hotellini olin valinnut maratonin maalipaikan mukaan, sillä lähtö ja maali olivat eri puolilla kaupunkia.

Tyypillinen katukuva Almatysta leveät kadut ja loistoautot.

Hotellini sijaitsi keskustassa, mutta keskustan määrittäminen Almatyssa on äärimmäisen vaikeaa. Tämä 1.4 miljoonan asukkaan kaupunki on todella laaja ja sen läpi halkoo valtavan leveät monikaistaiset kadut, eikä Keski-Euroopan kaupunkien tapaista keskustaa ole olemassa. Tuntuu että kaikkialle on pitkä matka, eikä kävellen pysty kaupunkia selättämään. Jotenkin miettii tämän infrastruktuurin järkevyyttä ajalta, jolloin Neuvostoliitossa ei juuri ollut yksityisautoilua. Nyt autoja riittää pikku ruuhkiksi asti ja kaupunkiin on 2013 valmistunut myös metrolinja, jota tosin ei ole kuin yksi ja siinäkin havaitsin melko vähän matkustajia. Numeroiden nouto oli upean näköisellä jäähallilla, jonne oli kehitelty myös pienimuotoinen expo. Onneksi kokomaratonilla ei ollut kuin viitisensataa osanottajaa, sillä siltikin numeroni saamisessa saatiin vierähtämään melkein tunti. Pientä säätöä koko ajan, kuten näissä maissa yleensä tapana on. Tässä yhteydessä on pakko mainita, että vaikka netissä oli hieno systeemi ilmoittautumisen maksamiseen, en siinä lopultakaan onnistunut. Käytin kolmea eri luottokorttia ja kävin järjestäjien kanssa kirjeenvaihtoa asiasta, mutta eipä mennyt maksu vain perille. Loppujen lopuksi joku systeemistä vastaavista, Assat nimeltään, maksoi 7,5 euron maksuni ja sain nukkua yöni rauhassa.

Aina se on yhtä kivaa ja jännää tuo numeroiden nouto, olit missä päin maailmaa tahansa.

Vanhana hevosmiehenä olisi voinut valita näiden tyttöjen kanssa ratsastuksen hotellini nurkalla. Kumpi olisi liennyt helpompaa.

Almatyn maraton on iso tapahtuma ja tiettävästi maan ainoa. Kaikille matkoille yhteensä osallistuu pitkälle yli 10.000 osanottajaa, sillä matkavaihtoehtoja riittää. Tapahtumassa kerättiin varoja hyväntekeväisyyteen, vaikka tuosta perusmaksusta ei sitä niin huomaisi, mutta maksulla ei ollut ylärajaa. Ja maratonin jälkeen tulin huomaamaan, että Almatyn maratonista tulisi paras maratonini laatu/hinta suhteeltaan, vaikka itse juoksu tulisikin tökkimään pahasti. Mutta nyt oli siis vielä pari päivää aikaa kierrellä ja katsella kaupunkia, eli ei mennä asioiden edelle. Katuja kävellessä saattoi todeta, että kaupunki on todella siisti. Roskia ei kaduilla näe ja usein on upeita kukkasommitelmia ja vehreitä puistoja. Ainoa miinus on hieman pitkäksi venähtänyt nurmikko, jos sen miinukseksi kokee, ehkä se vaan on maan tapa. Almaty on sekoitus uutta ja vanhaa. Todella upeita vanhoja rakennuksia ja vastakohtana uudet korkeat liike- ja toimistorakennukset, joita jotkut voivat väittää myös upeiksi. Kaupunkikuvaa ei hallitse neonvalojen räiske, vaikka niitäkin paikoin näkee, vaan perinteinen pieni putiikki on täällä vielä voimissaan. Torilla ei tehdä kauppaa enää kuin lähinnä viikonloppuisin, jolloin sitäkin vilkkaampana. Ravintoloita on hyvin monenlaiseen lähtöön. Pieni yllätys oli, että en löytänyt kiinalaista ravintolaa, vaikka Kiinan rajalle ei ollut kuin reilu sata kilometriä matkaa. Myöskään McDonaldsia en bongannut, mutta se oli vain kohteen positiivista antia. Hintataso nousi paljon odotettua korkeammaksi, lähes Suomen hintatasoon. Söin Thai-ravintolan riisikana-aterian, jonka hinta oli vesineen 12 euroa, ei siis mitään halpaa. Taksi oli todella halpaa, julkisesta liikenteestä puhumattakaan, kun metrolippu oli 40 senttiä ja bussi vielä halvempaa, mutta useimmat tavarat melko kalliita kaupan tasosta riippumatta.

Ei uskoisi miljoonakaupungin metroksi maanantai-aamuna.

Vai ollaanko sittenkin Pariisissa, kuka tietää käsi ylös?

Päivää ennen maratonia numeroiden nouto oli siirtynyt toiseen paikkaan, jonne olin sopinut treffit parin kaverin kanssa. Toinen heistä, italialainen Hartmann, oli kuitenkin jäänyt matkan varrelle konerikon vuoksi. Toistakin odottelin melko kauan aikaa sovitusta, mutta tulipa se saksalainen Jurgen lopulta puuskuttaen ja paita hiestä märkänä. Hän oli tehnyt saman virheen kuin minäkin edellisenä päivänä, eli lukenut karttaa väärin päin ja eksynyt hieman. Emme voineet ymmärtää miksi turisteille jaettava kartta oli painettu niin, että pohjoinen oli alhaalla, aiheuttaen koko ajan melkoista päänvaivaa kartan tulkitsemisessa. Hiessä Jurgen oli siksikin, että lämpötila Almatyssa keikkui reippaissa hellelukemissa, kuten koko reissuni ajan. Pientä päänvaivaa paikkojen etsinnässä aiheutti myös se, että jos osoitteita ylipäänsä oli johonkin merkitty, ne olivat vain kyrillisillä kirjaimilla. Numeroiden nouto viimeisenä päivänä oli lähinnä ulkomaalaisille tarkoitettu, tapahtuen todella upeassa World Class fitness keskuksessa. Puitteissa raha haisi ja rakennuksen edusta oli täynnä luksusautoja, joten joillakin on tosi rutkasti rahaa Kazakstanissa. Kiertelimme Jurgenin kanssa kaupunkia reilut pari tuntia kävellen, vaikka tätä hieman halusin rajoittaakin. Tarkoituksena oli mennä yhdessä syömään, mutta parin kolmen menuun lukemisen jälkeen hän ilmoitti kävelevänsä majapaikkaansa, luopuen kunnon iltaruuasta... saksalainen.

Ainakaan Jurgen ei täältä farkkuja ostais, tarjoushinnatkin yli 50 euroa.

Maratonpäiväksikin oli luvattu hellettä ja se piti valitettavasti myös paikkansa. Aamulla hotellilla meinasi tulla paniikki, kun tilaamani taksi ei tullutkaan paikalle. Nuori tyttö vastaanotosta tuli sitten avukseni nappaamaan taksia lennosta pääkadulta. Koko pääkatu ja kuten myöhemmin sain todeta, koko maratonin reitti, oli miehitetty 30 metrin välein poliisilla tai sotilaalla. Kun tilanne oli tämä autoilijat eivät uskaltaneet pysähtyä kyytiläistä nappaamaan. Yleinen maan tapa on, että tavalliset autoilijat tekevät pikku korvausta vastaan taksikyytejä, eikä tämä virallisesti ole tietenkään luvallista. Jonkin aikaa turhaan yritettyämme ja tuskan hien hiipiessä paitani alle, päätimme vaihtaa noin puolen kilometrin päässä olevalle toiselle kadulle. Minulla oli oikeasti kiire ja tyttö yhtä kärsivän näköinen, yrittäessään hölkätä mukanani. Helpotus olikin sitten melkoinen kun vihdoin istuin uudehkon Toyotan kyydissä, jonka nuori kuski veteli sata lasissa ja osasi vielä tehdä pieniä koukkauksia ehtiäkseni ajoissa First President Parkiin ja maratonin lähtöön. Väenpaljous oli melkoinen ja leveän kadun yli menevä jalankulkusilta aivan tukossa, joten seuraava tuskan aihe oli laukkuni jättäminen ajoissa johonkin. Onneksi olin oikealla puolella katua, sillä toiselle puolelle pääsy olisi ollut mahdotonta. Startti viivästyi reilun vartin, mutta se on aivan normaalia näillä selkosilla. Alkukilometrit olivat reilua alamäkeä ja samalla vahvistui pelkoni raskaasta reitistä, sillä samaa reittiä tultaisiin myös takaisin ensimmäiset 26 km. Huoltopisteet olivat 2,5 km:n välein, joka olisi minulle todella hyvä jaksotus varsinkin hellemaratonilla. Pettymys olikin sitten melkoinen kun vesipiste 14 km:n kohdalla oli kuiva. Näitä vedettömiä asemia oli reitillä lopulta neljä, pilaten suurimmalta osalta oman suoritukseni Almatyn maratonilla. Todella pitkien mäkien myötä juomaväli muodostui luvattoman pitkäksi, aiheuttaen fyysistä ja myös psyykkistä kärsimystä. Loppukilometrit olivat melkoisen tasaista, mutta paukut olivat jääneet matkan varrelle ja loppuaika painui viiden tunnin tuntumaan. Maalissa Central Stadionilla olin tosi sippi ja nestevajaus melkoinen, sillä vessakäynnit sai jäädä vaikka join litratolkulla päivän mittaan. Maalissa kyselin kaveria, joka oli maksanut osanottomaksuni, mutta kukaan ei tuntenut Assat nimistä tyyppiä ja velkani jäi näin maksamatta. Samalla kuulin kuitenkin, että olin sijoittunut mitaleille, eli oli se ottanut koville muillakin. Laukkua jonottaessani kuulin kuinka minua kuulutettiin palkintojen jakoon, mutta siinä ruuhkassa oli toivotonta päästä sinne riittävän nopeasti. Hetken päästä olinkin sitten yksin podiumilla.  Päälläni oli 100+ maratonpaita, josta alkoi melkoinen show ja rummutus maratonien ja juostujen maiden hehkutuksesta. Kaikki maratonin aikainen tuska ja kipu häipyi samalla ja oli ihan kiva saada 61. maratonmaa saavutettua, muutaman sadan katsojan hurratessa. Toki mieltä lämmitti myös mitalit ja hyvä tekninen juoksupaita, puhumattakaan palkinnoksi saadut Samsung tabletti ja Omronin verenpainemittari. Jotta pienet säädöt ja sekaannukset olisivat täydellisiä, niin kaulassani roikkui hopeamitali ja tuloslistassa nökötän kolmantena, eli semmoinen tapaus tällä kertaa. Maratonin raskaudesta kertoo hieman ehkä se, että vaikka osanottajajoukko oli melko kansainvälistä, niin vain kolme miestä juoksi alle kolmeen tuntiin. Ja noin 500 osanottajasta vain 78 alitti neljä tuntia. Kertooko se enemmän kilpailun tasosta vai reitin vaativuudesta, sen saa itse kukin päätellä.

Vesipiiput on kazakstanilaisten arkipäivää. Tämä nuoripari pössytteli naapuripöydässä lounasta nauttiessani.

Markkinatorin helteinen kalatiski. Jos ei aamutuoretta, niin tällä viikolla pyydettyä kuitenkin. Ja kärpäset pysyy loitolla koivuvitsallakin.

Koko illan satoi kaatamalla, mutta se ei harmittanut yhtään, kun olin liian väsynyt lähtemään mihinkään hotellilta. Kuten ei harmittanut kaverin tekstiviestikään puoli yhden aikaan yöllä, juuri kun olin saanut unen päästä kiinni. Mutta seuraavana päivänä olin hyvin jalkeilla ja ongelmana ei ollut kuin pahasti jumittunut selkä, joka oli oireillut jo ennen maratoniakin. Tarkoitukseni oli käydä köysiradalla vuoristossa, mutta paikan päälle päästyäni havaitsin sen olevan poissa käytöstä remontin takia. Köysirata olisi vienyt 1100 metrin korkeudella olevalle näköalatornille, seudulle missä maratonin reittikin oli käynyt. Vielä ylempänä ja kauempana olisi ollut urheiluväen hyvin tuntema Medeo, missä vuosikaudet luisteltiin useimmat sen ajan maailmanennätyksistä. Ihan kaupungin kupeessa on komeat hyppyrimäet. Almatyn lähellä on myös iso laskettelukeskus Shymbulak, joten seudulla on oivalliset puitteet talviurheilulle. Kaupunki järjestääkin 2017 Talvi Universiaadit ja Almaty on jopa hakenut vuoden 2022 Talviolympialaisten järjestämisoikeutta. Näkemäni perusteella uskon, että siihen löytyy kyllä resulsseja, siksi kehittynyt ja varakkaan tuntuinen paikka on kyseessä. Reissuni oli taas melkoisen lyhyt, siksi kova ikävä oli kotiin Outin luokse, mutta ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa Kazakstan ja sinne matkustamista voin vilpittömästi suositella. Moni epäilee maan turvallisuutta, mutta se on turhaa. Kyselin hotellilta safetyboxia arvotavaroille, vaikka todellisia sellaisia matkassani ei ollutkaan. Virkailija oli hetken hiljaa katsoen minua ihmetellen ja kysyi lopulta, että miksi... ei heillä ole koskaan mitään sellaisia ongelmia.

Ei lainkaan hassumpi tämä meikäläisen saalis Almaty maratonilta.

terveisin Unski