Heija Sverige!

Olin monta kertaa kuullut hokeman, että kyllä sitä 50-kymppisenä maratoni täytyy suorittaa. Ajatuksena se tuntui joskus utopistiselta omalla kohdalla, mutta muutamien puolimarojen jälkeen sitä mietti josko...

Anu ja Markus olivat jo monta kertaa houkutelleet, että Tukholmaan oltaisiin lähdössä.
Tukholman maratonista olin kuullut paljon kehuja - hyvä paikka juosta eka maratoni, kannustus ja fiilis aivan mahtavaa. Toiset tykkää toiset ei. Päätös osallistumisesta tehtiin syksyllä 2015.
Edeltävä aika sisälsi lenkkejä , lihashuoltoa ja vielä hieman pidempiä lenkkejä. Välillä iski epäusko, että tulikohan haukattua liian iso pala, mutta Anu rohkaisi "pystytte, jaksatte ja hän uskoo meihin".
Team Rahola starttasi bussilla 3.6  klo 04 kohti Helsinkiä. Matkaan lähti 23juoksijaa ja maratonseisoja-tsemppari Anun iskä, Jarmo. Norwegianilla lennettiin Arlandaan. Kone oli ääntä nopeampi! (Lähtö oli 9.15 ja perillä 9.15!)

Junalla lentokentältä Tukholman keskustaan. Laukut hotelliin ja kävelyretki(6km) expoon noutamaan kisanumerot. Expon anti oli aika niukkaa-kuulemma paljon on karsittu nykyisin. Lippis oli pakko ostaa koska päivä oli kuuma ja ehkä sitä tarvittaisiin. Pasta party veti populaa sisään takuuvarmasti! Felix tarjoili myös ruoka-annoksiaan koska tuntee suomalaisten maun! Illalla kävimme kuitenkin pihvipaikassa syömässä porukalla. Yö meni koiranunta nukkuen.

Olin toiveikas sään suhteen ; oli ennustettu + 16astetta -se olisi ihanteellinen ainakin meikäläiselle ja mitä saan kun aukaisen verhot aamulla: arska räköttää taivaan täydeltä ja asteita on ainakin parikymmentä eikä pilvenhattaraa. Näillä mentäisiin! Aamiaisella sitä yritti tankata oppien mukaisesti.  Itse asiassa edeltävä viikko oli tankattu suolaisempaa ja hiilaripitoista ruokaa joten tankissa oli se mitä sinne oli laitettu-viimeisillä syönneillä ei olisi niin kovin paljon merkitystä enää. Nesteytyksestä puhumattakaan. Olo oli kuin joulukinkulla, suolattu ja pöhö. Voittajafiilis siis!
Numerolaput rintamuksiin, chipit kenkään ja team oli valmis metrolla matkaan kohti olympiastadionia ja niin olivat ne muutamat tuhannet muutkin. Numero rinnuksessa oikeutti ilmaiseen kyytiin.

Ryhmä valmiina taistoon

Valtava ihmismassa velloi edestaas vieden tavaroitaan oikeisiin karsinoihinsa, lisäillen viimesiä aurinkovoiteitaan, kiristellen tossunnauhojaan. Bajamajojen edessä oli satojen metrien pituiset jonot ja niinpä moni kävi puskissa homman jouduttamiseksi. Kuulutuksia annettiin ruåtsiksi sekä suomeksi. Lähtöalueelle soljuttiin kukin omien kirjainkarsinoidensa kautta.
 Pekka Tiilikaisen sanoin:"Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua!"

Fiilis oli mahtava-tähän juoksuun sisältyi paljon latausta. Olimme oikeasti täällä ja aloittaessamme ekaa maratoniamme! Tämä olisi näytön paikka itselle. Katsotaan mihin nämä eväät riittäisi ja analysoitaisiin myöhemmin mitä olisi voinut tehdä toisin ja paremmin.
Lähtösuoralla ihmismassa n. 14 000 juoksijaa liikehti levottomasti ja hermostuneena-osa täysin viilipyttyinä. Kellot piippailivat, musiikki pauhasi kaiuttimista. Ensimmäinen ryhmä starttasi 12.00 mukanansa nopeat juoksijat. Meidän lähtö oli 12.10. Kumea sumutorvea muistuttava ääni lähetti meidät matkaan.

Rauhallisesti varoen edellä menijöiden kantapäitä valtava maratoonareiden muodostuva"mato" aloitti matkansa kohti 42,2 km päässä olevaa maalia.
Päätimme lyöttäytyä 5 h jänisten perään-toiveena oli pystyä alittamaan 5h. Kuitenkin suunnitelma oli että juostaan "pisteeltä pisteelle" enempiä hötkyilemättä. Jos kuteja riittäisi niin sitten paineltaisiin ohi. Juoksu eteni  mukavasti fiilistellen läpi kaupungin tukholmalaisten kannustaessa. Kansaa oli kerääntynyt katujen reunamille tosi paljon, osa vietti piknik'ä ja tarjoili herkkujaan juoksijoillekin. Yhdessä paikassa pojat siivuttivat jopa kinkkua tarjottavaksi!

Huoltopisteitä oli riittävästi matkan varrella ja niissä aina otimme tarjottavat kävellen koska parempi neste sisällä kuin rinnuksilla! Tosin olisin kaivannut useammalla pisteellä suolakurkkuja-oli vain yhdellä. Mutta meillä oli omat suolat ja geelit mukana ja niitä otettiin tarkoin Anun oppien mukaan muun lisäksi. Jopa buljonkiakin oli tarjolla, kaffeta ja colaa urheilujuomien ja veden lisäksi. Vesisuihkut piristivät mukavasti helteessä. Juoksu kulki hyvin pitkin Tukholman leveitä ja kapeita katuja siivuten rantaviivaa ohittaen kuninkaanlinnan. Vaativalle Västerbron sillalle noustessa saattoi ilmassa haistaa ja silmissä tuntea voimakkaan mentholin- lähestyttiin Ice Power huoltopistettä. On muuten suomalainen ja Tampereella valmistettava aines, nääs! Moni ottikin suihkutettavaa viilennystä kolottaviin ja kramppaaviin jalkoihinsa. Reitin varrella oli monta live musiikkiesitystä ja musiikilla on aina voimaannuttava vaikutus. Puhumattakaan sambaryhmästä joka danssasi rytmikkäästi! Simon mielestä olisi niitä voinut pidempäänkin katsella...Puoliväliin tultiin kuuman peltoaukean läpi jalkojen ja pakaroiden poltellessa. Tähän mennessä oli nähty jo useita keskeyttäneitä ja kramppaavia juoksijoita. Moni varmaan oli unohtanut suolan tärkeyden ja nesteytyksen. Auts!
Ensimmäisen kierroksen loppupuoliskolla bongasimme massasta Jarmon kannustamassa meitä Suomi-lippua heilutellen! Ja täytyy kyllä sanoa että myös ruotsalaiset osaavat kannustamisen taidon. (Plakaatti sillalle noustessa "fuck the bridge" jotensakin suomeksi että "ketut sillasta"!) Siinä vaiheessa se todella tuntui siltä..)

Toinen kierros mukaili aikalailla ensimmäistä niin reitiltään kuin tunnelmiltaan-tosin jossain vaiheessa huomasimme, että 5h jänikset olivat jääneet meidän taakse jonnekin. Tämä antoi lisätsemppiä! Nyt pidettäisiin ne selkämme takana.  Simolla alkoi olla "lieviä" vaikeuksia n. 8km ennen maalia. Vatsassa alkoi hölskyä eli mikään ei tahtonut enää imeytyä. Nestettä olisi pitänyt ottaa vaan kun ei voinut-se lähinnä vaikeutti oloa. Geelipastilli meni alas jotenkin ja helpotti vähän. Viimeiset kilometrit sujuivat kelloa ja puolisoa vilkuillen, laskien jäljellä olevaa matkaa. Periksi ei prkl anneta , ei tässä vaiheessa! Itselleni nousi mieleen Edu Kettusen laulamaa"..sinä s..an kone älä hyydy!" Viimeisen kilometrin nousuvoittoinen osuus tuntui todella pitkältä. Vihdoin ja viimein tulimme vanhalle olympiastadionille johtavalle tielle josta näimme edellä menevien kaartavan oikealle ja alikulun kautta stadionille. Jes ja loppukaarre enää edessä. Sitten maalisuora vielä spurtaten! Maalissa kisatytöt pujottivat kaulaan mitalin ja gratulerade!
Tavaroiden ja maratonpaketin nouto Östermalmin urheilukentältä osoittautui haasteelliseksi jaloille jotka olivat juoksunsa lopettaneet-kuka mulle nää puujalat alle vaihtoi! Kohtauspaikkaan saapuessamme tulivat Anu ja Markus vastaan onnittelemaan suorituksestamme ja muut tiimiläiset vuoronperään. Kaikkien tiimiläisten saavuttua maaliin ja voimia kerättyään lähdimme kohti metroa ja hotellia. Illalla mentäisiin Hard Rock Cafe'n syömään.

Onnelliset yksinkertaiset maratoonarit

On ilo matkata ja juosta tämän ryhmän kanssa. Kokea ja jakaa tuntemuksia ja saada tsemppausta väliin ihan mahdottomiltakin tuntuviin suorituksiin. Kiitos kaikille mukana olleille tiimiläisille ja erityiskiitokset Anulle ja Markukselle "huolenpidosta" juoksun jälkeenkin ja siitä, että jaksatte tällaisia reissuja järjestää kaiken muun liikunnan ohessa.
Grattis Stockholm!
Kirsi&Simo