Miten tähän päädyttiin? Vastaus alla. |
Tein ensimmäisen hölkkälenkkini n. 5 vuotta sitten.
Pituudeltaan se taisi olla 3 km. Mietin silloin, että tää ei todellakaan oo mun
juttuni. Niinkun varmaan jokainen aloittelija ajattelee. Kävin hetken
epäsäännöllisesti lenkeillä ja nopeesti pääsinkin siihen kuntoon että 10
km jaksoi hölkätä kerralla. Sitten se into taas loppui pitkäksi aikaa.
Liikuntataustani oli vähän semmoinen, että joskus ja
jouluna tuli liikuttua. Painoa oli parikymmentä kiloa enemmän ja kun motivaatio
iski silloin tällöin niin se kesti sen 5 päivää ja taas jäi liikunta. Eniten
tuolloin motivoi kun huomasi että jaahas taas tullut muutama kilo lisää,
lähdenpä kävelylenkille ja jätänpä syömättä seuraavan ruuan ja syönpä
vaan 1000kcal päivässä. Tätä saman toistoa kesti ikävuodet 12-23.
Tutustuin sitten Tohnin Tanjaan kun aloitettiin
samassa työpaikassa vuoden 2013 loppupuolella. Tanjan juttuja liikunnasta
kun kuunteli niin jotenkin se inspiroi tosi paljon. Muutaman kuukauden
tuntemisen jälkeen Tanja kannusti mua tulemaan Anun jumpalle. Se oli
pumppaus-tunti ja Tohnille tuttuun tyyliin tultiin viime tipassa. Jouduin eturiviin
ja olin ihan kauhuissani. Tykkäsin kuitenkin tunnista sekä
tunnin vetäjästä ja rupesin käymään Anun tunneilla enemmänkin.
Liityin jossain vaiheessa kevättä -14 Team Raholaan.
Ensimmäinen itselle iso koitos oli Raholan kymppi. Ei mennyt kauaa kun olin jo
ilmoittautunut Anun maratonille puolikkaalle muiden yllyttämänä. En olisi
ikimaailmassa uskonut selviäväni siittä. Tanja juoksi koko matkan mun kanssani,
se merkkas mulle tosi paljon.
Tämän jälkeen juoksin satunnaisia lenkkejä ja yhden
puolikkaan vuosittain ja eipä tuo juoksu harrastuksena ihan ykkönen
missään vaiheessa ollut. Välillä saattoi olla monta viikkoa taukoa juoksusta.
Ryhmäliikuntatunnit kuului arkeen kuitenkin isosti.
Viime joulukuussa ennen teamin lenkkiä rupes porukka
puhumaan Tallinnan maratonista. Saivat sitten yllytettyä minutkin mukaan. Ja
kun jotain ääneen lupaa niin kyllähän se silloin pidetään.
Syyskuu oli mielessä alkuvuodesta asti ja pitkään
kesälle mietin että en todellakaan tule selviämään kokonaisesta maratonista. En
ollut juossut tarpeeksi. Kesän aikana muutama 15 km lenkki ja muuten n. 10 km
lenkkejä 2-3/vk. Kesällä muutenkin niin paljon kaikenmaailman juhlimista, että
ei meinannut oikein aina muka keritä lenkille..
Kävin sitten kokeilemassa Sorvan juoksussa, että
jaksanko edes 30 km. Se meni tosi hyvin joten sain paljon itseluottamusta
maratonia varten. Asetin itselleni tavoitteeksi max 4h45min.
Maraton lähestyi ja maalailin piruja seinille
jatkuvasti. Mitä jos paikat ei kestä, mitä jos pää ei kestä. Mitä jos
en saakkaan nukuttua ennen sitä vaan jännitys valvottaa. Olin oikeesti
aika stressaantunut tulevasta koitoksesta.
Sitten se päivä koitti kun piti lähteä kohti
Tallinnaa. Lähdettiin lauantaina kolmen kaverin kanssa joista kaksi oli tulossa
juoksemaan puolimaratonin ja yksi kannustamaan. Jännitin
lauantai-iltana niin paljon, että jos en saakkaan nukuttua tarpeeksi.
Sunnuntaiaamuna heräsin kuitenkin pirteänä hyvien
yöunien jälkeen. Vedin kunnon aamupalan napaan ja lähdin kavereiden saattamana
kohti lähtöpaikkaa. Oli jotenkin itsevarma olo. Pulssi oli kylläkin jopa 140
jossain vaiheessa pelkästä jännityksestä, että ei siinä nyt ihan liian
itsevarmana liikkeelle kuitenkaan lähdetty.
Sitten se oli menoa. Askel oli kevyttä. 22 km kohdalla
tajusin, että ei saakeli, 20 km edessä vielä. 24 km kohdalla rupesin laskemaan
sormilla kuinka monta kilometriä jäljellä. 32 km kohdalla alkoi vähän
itkettään. Juoksin jonkin matkaa yhden brittiläisen miehen kanssa jolla oli 25.
maraton menossa, mutta loukkaantumisen vuoksi tuli hissukseen. Hän oli niin
positiivinen, että sekin itketti. Tien vieressä olevat kannustajat itketti.
Yritin vaan pitää pään kasassa. Kroppa kuitenkin kesti hyvin.
Kevyesti |
Loppusuora häämötti. Yritin ottaa loppukirin. Ensin
kuulin Team Raholan porukan kannustuksen. Siinä vaiheessa se itku
sitten alkoi potkiin jo pahasti. Sitten kuulin vielä kaverini huudon. Kun
ylitin maaliviivan niin itku oikein ryöpsähti pihalle. Se oli hieno tunne
kuitenkin. Aika oli 4h41min. MÄ TEIN SEN!!
![]() |
Mitali maistuu |
Karoliina
Onnittelut hienosta suorituksesta ja kiitos siitä, että jaoit juoksutaustasi.
VastaaPoistaVoittaja! Ihana teksti❤️
VastaaPoistaNiin ylpeä sinusta!
VastaaPoista