Kahdeksan samuraita, Silveri lähellä hattutemppua, ennätykset
paukkuvat, Kaarel varmistaa selustan ja päällikön iso sydän
Niin paljon
mahtuu tapahtumia Tallinnan maratonin 42 ja 21 kilometriin. Niin paljon mahtuu
tapahtumia siihen, ennen kuin kaikki Team Raholan juoksijat ovat lähteneet
matkaan, ennen kuin he ovat tulleet maaliin ja tulleet kisamatkalta kotiin.
Myös kaikki otsikossa mainittu, mutta palataan niihin myöhemmin.
Jotkut ehkä
muistavat kesäisen reissuni länsinaapuriin, kun olin komisario Wallanderin
jalanjäljissä etsimässä kadonnutta kuntoani Ystadissa 6 km:n kaupunkijuoksussa.
Silloisen kirjoitukseni päätin sanoihin, että ei kuntoni mihinkään ollut
kadonnut - olin vain juossut liian vähän. Wallander-sarjan kakkososa - Riian verikoirat - antoi seuraavan
vihjeen miltä suunnalta kadonnutta kuntoa olisi hyvä etsiä.
Kohtalokas Tallinna
Katse siis
kohti Baltiaa ja Tallinnaa - sieltä se kadonnut kunto löytyisi - jos löytyisi.
Se olisi nimittäin 13. maratonjuoksuni, mutta epäonnennumero säteilee
tunnetusti vaaraa. Tällaiseen koitokseen ei ole syytä lähteä yksin. Sen sijaan
56 kanssamatkustajaa - Team Raholan juoksijoita ja seisojia - tuntuu sopivalta
määrältä lähteä uhmaamaan kohtaloa.
Tiimikaverit turvaamassa selustaa |
Ilmassa on
kuitenkin jotakin outoa heti matkan alusta asti. Yksinkertaisesti liikaa
sattumia. Laivalla Tallinnaan ainoa vapaapaikka kahvilasta löytyy pöydästä,
jossa istuu virolaispahiksen näköinen mies. Myöhemmin samana päivänä - nyt jo
Tallinnassa, kun olemme noutaneet juoksunumeromme, luokseni ryntää nuori
opiskelijanainen. Hän kysyy, että olenko suomalainen. Hänen tehtävänsä on
vaihtaa pitkä puinen tikku johonkin arvokkaampaan. Hei - oikeasti. Jotakin
outoa on vireillä. Annan hänelle puoliksi juodun Vichypullon. Neito vaikuttaa
tyytyväiseltä. Lisäksi eriskummallisuuksien sarjaa täydentää se, että nukumme
hotellissa, jonka katolla on KGB-museo ja että yhtenä ruokapaikkana Scotland
Yard.
Levottomasti
nukutun yön jälkeen herään maratonjuoksun aamuun. Kovin pirteiltä eivät vaikuta
huonekumppanitkaan - Mika Vahtolammi ja Jari Nieminen. Jari on jotenkin tullut
mukaan jälki-ilmoittautuneena. Outojen tapahtumien sarja jatkuu, kun hänen
numerolappuunsa on painettu Viron lippu ja nimi Kaarel. Yhtälö alkaa avautumaan
minulle pikku hiljaa. Kaarel on todennäköisesti paikalla turvaamassa
selustaani. Että mitään kohtalokasta ei pääse tapahtumaan maratonilla numero
13. Kuka muukaan nukkuisi ylimääräisessä sängyssä vapaaehtoisesti ja kasvot
kohti hotellihuoneen ovea. Valmiina puuttumaan tilanteeseen, jos jotakin
odottamatonta tapahtuu. Kaarel. Peitenimi auttaa häntä soluttautumaan
paikallisten joukkoon.
Niemisen Jari ja Kaarel. Sama henkilö. |
Kisa-alueelle
kokoonnumme hyvissä ajoin ja oloni tuntuu melko varmalta. Tosin vain hetken,
sillä yhtäkkiä löydän itseni jostakin TV-haastattelusta. Markus Ilva ja Anu
Ossberg ovat jostakin keksineet, että osaan hyvin Englantia. Ehkä he ovat
jotenkin salajuonessa mukana? Anyway - eläydyn tilanteeseen ja heitän oman
versioni Tiki-talkista.
EuroSport? haastattelee ennakkosuosikkeja |
Viimeisen
vartin käytämme etsiessämme paikkamme eri lähtökarsinoista. Team Raholan
iloinen juoksijajoukko hajoaa useisiin eri pareihin ja ryhmiin. En seiso
yksinäni kakkoskarsinassa - mutta kaikki ympärilläni olevat näyttävät kovin
vierailta ja isokokoisilta. Yritän tekeytyä näkymättömäksi ja tuijotan
kengänkärkiäni. ”Hei epäonnen jumala - en ole paikalla”. Kärähdän, kun joku
kuopiolainen moikkaa minulle.
Oman onneni nojassa
Kilpailu
käynnistyy ja lähden runsaan parintuhannen kanssakisaajan kanssa valloittamaan
juoksun kuninkuusmatkaa. Tallinnan harmaa taivas jää toiseksi, kun hymykaksikko
Anu (loppuaika 3:47:45) ja Tiina Häkkinen (3:47:44) ohittavat minut jo
ensimmäisen kilomerin aikana. Tiina huomauttaa minulle ennätykseni
rikkoutumisen takaavien 3:45-jänisten karkaavan minulta. Menkööt - ajattelen.
Tänään ei ole ennätyspäivä, sillä kesäkuukausista ainoastaan elokuuhun on
sisältynyt laadukasta harjoittelua. En lähde myöskään Anun ja Tiinan vauhtiin,
vaikka tiedän, että siinä seurassa minun ei tarvitsisi paljon puhella. He
huolehtisivat siitä, että juttua riittää.
Juoksijaa
lappaa ohi vasemmalta ja oikealta. Oma juoksu 5:30 min / km -vauhdissa. Se on
mantrani jota hoen ja se takaa 3:52:04 loppuajan. Ne neljä sekuntia nipistän
sitten jostakin. Olen varustautunut juomavyöllä, sillä minun tempollani ei ole
aikaa pysähdellä joka juottopisteelle. Kaksi kolme huikkaa viiden kilometrein
välein sekä energiageeli joka kympin jälkeen on suunnitelmani. Ensimmäinen
kymppi täyttyy ajassa 00:54:01 eli olen 59 sekuntia edellä tavoiteaikatauluani.
Ne ylimääräiset sekunnit ovat tulleet vain jostakin, todennäköisesti paikoista,
joissa on ollut tiimin Maratonseisojien kannustus, läpyjä antavia katsojia ja
musiikkia. Olen hyvässä vauhdissa. Maratonseisojia on matkalla seitsemän ja
ikävä kyllä he ovat saaneet viime hetken vahvistuksen, kun Hannu Hämäläinen
joutuu jättämään oman kisansa väliin flunssan iskettyä. Sen lisäksi seisojien
joukossa ovat kokeneet juoksijat Jaana Putkinen ja Simo Kataja-aho. Seisojien
panokseen tämä homma ei tule kaatumaan.
Maailmanluokan maratonseisontaa |
13. maraton ja 13. kilometri - Kaarel astuu esiin varjoista
13.
kilometri on täyttymässä ja vasen nilkkani kiukuttelee. Se on ollut huonolla
tuulella jo parisen viikkoa. Ilmeisesti viime viikkojen harjoitukset mm. Kaupin
mäissä ovat sen ärsyttäneet. Nilkan takia olen myös jättänyt pukematta
kompressiosukat, koska niiden paine ei tunnu hyvältä ratkaisulta. Päätän -
ilman mitään ennakkosuunnitelmaa - kurvata Ice Power -pisteen kautta.
”Suihkuttakaa vasempaan nilkkaani”, huikkaan huoltajille. Saan nopean ensi avun
ja siinä samassa kuulen takaani tutun äänen. Kaarel ilmoittautuu paikalle.
Tarkemmin ottaen hän on ollut ensimmäiset 13 kilometriä melkein kannassani koko
ajan. Jatkamme matkaa yhdessä - toki monta muutakin juoksijaa etenee samaa
tahtia kanssamme.
Rocca Al Maren
alue lähestyy. Siellä olen käynyt joskus aikaisemminkin. Tosin bussilla. Tällä
kertaa tulen sinne juosten. Eilispäivän sade ja monet juoksijat ovat muuttaneet
pienen puistotien saviliejuksi. Minusta tuntuu myös, että juoksemme koko ajan
lievään ylämäkeen. Vauhtini laskee jonkun verran ja askel painaa äkisti enemmän
kuin aikaisemmin. Kaarel juoksee edelläni tien toista reunaa. Hänellä tuntuu
olevan tilanne hallinnassa. Pinnistelen mukana. Jälkeenpäin voin todeta, että
nämä kilometrit olivat ne kisan vaikeimmat.
Puolikas
täyttyy ajassa 01:54:25 - tavoiteajasta olen edellä 1 min. 37 sekuntia. No
hyvä, uskallan ainakin lähteä esimerkkikuntoilijaksi luokittelemani Päivi
Linneron (4:42:18 - sarjansa 8.) kahden tunnin jänikseksi Wihan Kilometrien
puolikkaalle myöhemmin tänä syksynä. Puolimatkassa kurvaan ensimmäisen kerran
myös järjestäjien varsin kattavan huoltopöydän kautta ja tankkaan nopeasti
vettä ja appelsiinia. Tämän jälkeen onnistun näkemään myös syntymäpäiväsankari
Sanni Kataja-ahon (5:09:21), kun hän tulee reippaasti vastaan. Sanni on
sankari, vaikka ei olisi syntymäpäiväkään. Kuka muu juoksisi maratonin, kun on
murtunut häntäluu? Tuskin kukaan.
Synttäri- ja maratonsankari Sanni |
Taival
jatkuu varsin tasavauhtisena. Meitä on ehkä noin kymmenen juoksijan joukko -
Kaarel ja minä mukaan lukien. 24 km:n kyltti näyttää hyvältä. Siinä ovat oikeat
numerot - ikävä kyllä väärin päin. Onnistumme näkemään yhdessä etenevät Anun ja
Tiinan. Heidän menonsa näyttää varsin reippaalta. Viisi kilometriä myöhemmin
tiimin päällikkö Markus tulee vastaan. Kävellen. Ei hyvä - hän kävelee
kohdassa, jossa ei ole huoltopisteitä. Käsi nousee vaisuun läpyyn - huulilta ei
ole nähtävissä hymyn häivää. Ei auta - minä juoksen omaa juoksuani ja Markus
omaansa. Pian tämän jälkeen kuulen myös Mari Järvisen (4:00:49) kannustushuudot
- sen äänen tuntisin vaikka juostaisiin Tallinnan pimeässä yössä. Myös
kämppäkaverini Mika (3:56:37) on mukana neljän tunnin jäniksen vetämässä
joukossa. Hiukan myöhemmin bongaan vielä Johan Gröndalin (4:12:46) ja vaihdan
läpyt Ilona Harjunpään (4:13:42) kanssa.
Alle 13 km jäljellä
30 km
täynnä. Kelloni näyttää aikaa 02:42:38 eli olen jo 2:22 edellä tavoiteaikaani.
Tämä alkaa enteilemään 3:50 alitusta. Nyt myös Kaarel innostuu. Hänelle ei
riitä vain oma ennätys - sillä hän haaveilee juuri tuon aikarajan
alittamisesta. Päätämme yrittää pitää tahdin tasaisena. Jäljellähän on vähemmän
kuin tiimin molemmat maanantailenkit yhteensä. Tämä vauhti riittää meille ja se
takaa meille myös jatkuvasti nousujohteisen juoksun. Jos alussa juoksijoita
meni ohi vasemmalta ja oikealta, niin nyt tilanne on käänteinen. Kahta
koripalloa pomputteleva kaverikin jää taakse, kun hän tekee askelvirheen.
37
kilometrin kohdalla homma alkaa tuntumaan peräti hauskalta. Runner´s high puskee läpi. Voimia piisaa - vaikka nyt tuleekin pysähdyttyä jokaiselle
huoltopisteelle. Pientä huolta aiheuttaa se, että oma TomTom näyttää juostuksi
matkaksi vähemmän kuin järjestäjien km-kyltit. Olenko 3:49 vai 3:50 vauhdissa
vai muuten vaan vauhdissa? Kun jäljellä on kolme kilometriä, niin Kaarel jättäytyy
turvaamaan selustaani. Yritän katsella taaksepäin, että missä hän menee, mutta
niskani ja ylävartaloni ovat jo sen verran kankeita, että tämä onnistuu varsin
heikosti. Vaihdan taktiikkaani viimeisillä kilometreillä. Nyt ei enää
pysähdellä, vaan napataan kohteeksi melko kaukanakin juoksevia kilpailijoita.
Valkopaitainen nainen, jonka selässä lukee Finland on ykköskohteeni - ikävä
kyllä hän tuntuu juoksevan melko hyvää vauhtia.
Loppua
kohden en onnistu enää näkemään yhtään kilometritolppaa, mutta kylläkin tiehen
liiskaantuneen rotan. Onko se varoitus minulle? Mutta maali ei voi kuitenkaan
olla kovin kaukana. Juuri ennen loppusuoran alkua kuittaan Finland-kohteeni ja
painan tallan pohjaan. Viimeisen kaksisataa metriä kiidän kuin ne aikaisemmin
mainitsemani Riian verikoirat olisivat kannoillani. Myöhemmin kuulen, että
ainoa dog, joka on minua jahdannut kisan aikana, onkin Pete Mononen (3:57:21).
Kisadesimaalit pysähtyvät osaltani aikaan 03:49:08. Olen selvinnyt maratonista
numero 13 varsin kohtuullisesti - jopa tavoitettani paremmin. Iso ansio siitä
kuuluu ennätyksensä juosseelle Jari Niemiselle (3:50:16) eli Kaarelille. Jaettu
tuska on aina pienempi ja yhdessä on hauskempi juosta.
13.
maraton ja onnellisesti maalissa.
|
Ennätyssadetta ja päällikön iso sydän
Maalin
jälkeen suuntaan muutaman mutkan kautta sovitulle tapaamisalueelle maalisuoran
lähelle. Outoa. Ketään muuta ei ole vielä paikalla. 13. maraton on takana,
mutta onko tämä sittenkään ohi? Voiko salama vielä iskeä kirkkaalta taivaalta?
Hengähdän helpotuksesta, kun saan seuraa. Seuraava paikalle tulija on tietenkin
Kaarel. Kukas muu.
Lisää
tuttuja hahmoja ilmaantuu näkyville. Markus on tulossa (3:48:04). Kuiskaan
Kaarelille, että nyt ei varmaan kannata onnitella suoritetusta maratonista.
Mitkä ovat Markuksen kommentit? Kymmenen sekunnin ajan hän on kuin kuka tahansa
juoksija, joka antaa pettyneenä selonteon siitä, että miksi juoksu sujui
selvästi odotettua huonommin. Mutta sen jälkeen kaikki tuntuu unohtuvan ja hän
keskittyy kannustamaan maalia lähestyviä juoksijoita sekä antamaan onnitteluja
kohtaamispaikalle tiensä löytäville tiimiläisille. Jokaiselle löytyy joku
kannustava sana, halaus ja rutistus. Meidän päällikkö isolla sydämellä. Ja
kaikesta huolimatta myös hemmetin hyvä juoksija.
Anne
Ranta-Tenhunen (4:04:02) ehtii ylittämään maalilinjan ennen kuin
kannustusjoukot saadaan ryhmiteltyä loppusuoralle ja hurjat aplodit
saattelevatkin juoksijat maaliin yksi toisensa jälkeen: Aikaisemmin mainittujen
lisäksi Petri Myllymäki 4:06:21 (Suomen nopein laulava maratoonari), Jari
Kurvinen (4:14:11), jänis Marko Silvennoinen ja jänistettävä Niko Peltomaa
(molemmat 4:22:16), Pasi Sipiläinen (4:28:57), Eerika Hedin (4:32:57), Kirsi
Tuomisto-Kataja-aho (4:36:05), Johanna Sammalniemi (4:45:11), Sirpa Walker (4:47:38),
Reijo Korvenpää (4:58:55), Teija Virtanen (5:16:13) ja Petteri Haapamäki
(5:56:33) sekä puolikkaan selättäneet Keijo Mäkelä (2:12:50), Jessica
Autio-Rajala (2:28:55), Risto Valkeala (2:28:58), Johanna Keränen (2:42:12),
Arja Virtanen (2:57:53) ja Johanna Malm (2:57:55).
Jokaisella
tiimillä on tietysti myös oma terävä kärkensä, joiden suoritukset motivoivat
meitä muita yhä parempiin suorituksiin. Team Raholan kympin sakkiin omassa
sarjassaan juosseet; Tanja Ilomäki 3:10:23 (5.), Maija-Liisa Kallio 4:47:37
(6.) ja Outi Hämäläinen 3:55:57 (9.) sekä aikaisemmin mainittu Päivi (8.). Ja
sitten meillä on Juhani Yyyliii-Marttilaaa. Ensimmäinen kolmen tunnin alitus ja
omasta enkasta pois kymmenen minuuttia: 2:56:22. On se kone!
Useita
veret seisauttavia juoksuja ja monia henkilökohtaisia ennätyksiä. Mutta silti -
suurimmat voittajat ovat kuitenkin ensimmäisen maratoninsa kuitanneet samurait
Henna Värikoski 4:21:21, Karoliina Kuvasto 4:39:55, Susanna Kukkula 5:02:50,
Lea Mäenpää 5:02:51, Petri Virtanen 5:25:55 ja Bettina Laine 5:29:42 sekä
puolimaratonin juosseet Sini Rajala 2:41:56 ja Mariia Silvennoinen 3:23:28. He
voittivat itsensä ja näyttivät muille, että sitä pystyy ihan mihin vaan, kun on
halua, tahtoa ja harjoitteluintoa.
Nyt taitaa
olla mainittuna kaikki tiimin reissussa mukana olleet juoksijat. Paitsi Harri
Lappeteläinen (4:16:59), sillä Harri ja minä esiinnymme Miljoonasateen Ikäväni Tallinnaan -biisin sanoissa.
Siihen on hyvä lopettaa kisaraportti tällä kertaa. Tosin ei meillä kahdella
ollut pellit kiinni missään vaiheessa.
Korvauksia tuhlaamaan
Suomenlahden taa
mä ja Harri lähdettiin
kun ei keksitty muutakaan
Me mentiin Viru-hotelliin
ja pantiin pelti kii
Suomenlahden taa
mä ja Harri lähdettiin
kun ei keksitty muutakaan
Me mentiin Viru-hotelliin
ja pantiin pelti kii
Jälkikirjoituksena
maratonhuumoria. Niin se Silverin hattutemppu mikä otsikossa
mainitaan. Marko joutui juoksun aikana laattaamaan (1. piste) ja käymään
puskapissalla (2. piste), mutta hattutempusta jäi tällä kertaa puuttumaan se
isompi hätä. Ehkä sitten ensi kerralla.
Kaj
Ihan loistava kirjoitus! :)
VastaaPoistaKiitos. :-)
PoistaTässähän jää walladerit iha kakkoseks! ���� (mariia)
VastaaPoistaAinakin oli sellainen yritys. :-)
PoistaJännittävän hyvä kirjoitus!
VastaaPoistaKiitos Kalevi. Sun juoksuistas ja niiden tarinoista saa kuitenkin aikaan kokonaisen kirjasarjan. :-)
VastaaPoistaOi,mielettömän hyvin sanakääntein kirjoitettu - ja hyvinhän kirjoittaja suoriutui maratonistakin:)Vaikka en itse ollut mukana, saatoin aistia jännittävän tunnelman. Onnea vielä kaikille hienoista juoksuista!
VastaaPoistaKiitos Ritu. Useimmat meistä ovat edelleen juoksun synnyttämien vahvojen tuntemuksien pauloissa.
Poista