tiistai 19. syyskuuta 2017

Kisaraportti: 13. maraton ja Seisojat valtaavat Tallinnan

Kahdeksan samuraita, Silveri lähellä hattutemppua, ennätykset paukkuvat, Kaarel varmistaa selustan ja päällikön iso sydän

Niin paljon mahtuu tapahtumia Tallinnan maratonin 42 ja 21 kilometriin. Niin paljon mahtuu tapahtumia siihen, ennen kuin kaikki Team Raholan juoksijat ovat lähteneet matkaan, ennen kuin he ovat tulleet maaliin ja tulleet kisamatkalta kotiin. Myös kaikki otsikossa mainittu, mutta palataan niihin myöhemmin.

Jotkut ehkä muistavat kesäisen reissuni länsinaapuriin, kun olin komisario Wallanderin jalanjäljissä etsimässä kadonnutta kuntoani Ystadissa 6 km:n kaupunkijuoksussa. Silloisen kirjoitukseni päätin sanoihin, että ei kuntoni mihinkään ollut kadonnut - olin vain juossut liian vähän. Wallander-sarjan kakkososa - Riian verikoirat - antoi seuraavan vihjeen miltä suunnalta kadonnutta kuntoa olisi hyvä etsiä.

Kohtalokas Tallinna

Katse siis kohti Baltiaa ja Tallinnaa - sieltä se kadonnut kunto löytyisi - jos löytyisi. Se olisi nimittäin 13. maratonjuoksuni, mutta epäonnennumero säteilee tunnetusti vaaraa. Tällaiseen koitokseen ei ole syytä lähteä yksin. Sen sijaan 56 kanssamatkustajaa - Team Raholan juoksijoita ja seisojia - tuntuu sopivalta määrältä lähteä uhmaamaan kohtaloa.

Tiimikaverit turvaamassa selustaa
Ilmassa on kuitenkin jotakin outoa heti matkan alusta asti. Yksinkertaisesti liikaa sattumia. Laivalla Tallinnaan ainoa vapaapaikka kahvilasta löytyy pöydästä, jossa istuu virolaispahiksen näköinen mies. Myöhemmin samana päivänä - nyt jo Tallinnassa, kun olemme noutaneet juoksunumeromme, luokseni ryntää nuori opiskelijanainen. Hän kysyy, että olenko suomalainen. Hänen tehtävänsä on vaihtaa pitkä puinen tikku johonkin arvokkaampaan. Hei - oikeasti. Jotakin outoa on vireillä. Annan hänelle puoliksi juodun Vichypullon. Neito vaikuttaa tyytyväiseltä. Lisäksi eriskummallisuuksien sarjaa täydentää se, että nukumme hotellissa, jonka katolla on KGB-museo ja että yhtenä ruokapaikkana Scotland Yard.

Levottomasti nukutun yön jälkeen herään maratonjuoksun aamuun. Kovin pirteiltä eivät vaikuta huonekumppanitkaan - Mika Vahtolammi ja Jari Nieminen. Jari on jotenkin tullut mukaan jälki-ilmoittautuneena. Outojen tapahtumien sarja jatkuu, kun hänen numerolappuunsa on painettu Viron lippu ja nimi Kaarel. Yhtälö alkaa avautumaan minulle pikku hiljaa. Kaarel on todennäköisesti paikalla turvaamassa selustaani. Että mitään kohtalokasta ei pääse tapahtumaan maratonilla numero 13. Kuka muukaan nukkuisi ylimääräisessä sängyssä vapaaehtoisesti ja kasvot kohti hotellihuoneen ovea. Valmiina puuttumaan tilanteeseen, jos jotakin odottamatonta tapahtuu. Kaarel. Peitenimi auttaa häntä soluttautumaan paikallisten joukkoon.

Niemisen Jari ja Kaarel. Sama henkilö.

Kisa-alueelle kokoonnumme hyvissä ajoin ja oloni tuntuu melko varmalta. Tosin vain hetken, sillä yhtäkkiä löydän itseni jostakin TV-haastattelusta. Markus Ilva ja Anu Ossberg ovat jostakin keksineet, että osaan hyvin Englantia. Ehkä he ovat jotenkin salajuonessa mukana? Anyway - eläydyn tilanteeseen ja heitän oman versioni Tiki-talkista.

EuroSport? haastattelee ennakkosuosikkeja

Viimeisen vartin käytämme etsiessämme paikkamme eri lähtökarsinoista. Team Raholan iloinen juoksijajoukko hajoaa useisiin eri pareihin ja ryhmiin. En seiso yksinäni kakkoskarsinassa - mutta kaikki ympärilläni olevat näyttävät kovin vierailta ja isokokoisilta. Yritän tekeytyä näkymättömäksi ja tuijotan kengänkärkiäni. ”Hei epäonnen jumala - en ole paikalla”. Kärähdän, kun joku kuopiolainen moikkaa minulle.

Oman onneni nojassa

Kilpailu käynnistyy ja lähden runsaan parintuhannen kanssakisaajan kanssa valloittamaan juoksun kuninkuusmatkaa. Tallinnan harmaa taivas jää toiseksi, kun hymykaksikko Anu (loppuaika 3:47:45) ja Tiina Häkkinen (3:47:44) ohittavat minut jo ensimmäisen kilomerin aikana. Tiina huomauttaa minulle ennätykseni rikkoutumisen takaavien 3:45-jänisten karkaavan minulta. Menkööt - ajattelen. Tänään ei ole ennätyspäivä, sillä kesäkuukausista ainoastaan elokuuhun on sisältynyt laadukasta harjoittelua. En lähde myöskään Anun ja Tiinan vauhtiin, vaikka tiedän, että siinä seurassa minun ei tarvitsisi paljon puhella. He huolehtisivat siitä, että juttua riittää.

Juoksijaa lappaa ohi vasemmalta ja oikealta. Oma juoksu 5:30 min / km -vauhdissa. Se on mantrani jota hoen ja se takaa 3:52:04 loppuajan. Ne neljä sekuntia nipistän sitten jostakin. Olen varustautunut juomavyöllä, sillä minun tempollani ei ole aikaa pysähdellä joka juottopisteelle. Kaksi kolme huikkaa viiden kilometrein välein sekä energiageeli joka kympin jälkeen on suunnitelmani. Ensimmäinen kymppi täyttyy ajassa 00:54:01 eli olen 59 sekuntia edellä tavoiteaikatauluani. Ne ylimääräiset sekunnit ovat tulleet vain jostakin, todennäköisesti paikoista, joissa on ollut tiimin Maratonseisojien kannustus, läpyjä antavia katsojia ja musiikkia. Olen hyvässä vauhdissa. Maratonseisojia on matkalla seitsemän ja ikävä kyllä he ovat saaneet viime hetken vahvistuksen, kun Hannu Hämäläinen joutuu jättämään oman kisansa väliin flunssan iskettyä. Sen lisäksi seisojien joukossa ovat kokeneet juoksijat Jaana Putkinen ja Simo Kataja-aho. Seisojien panokseen tämä homma ei tule kaatumaan.

Maailmanluokan maratonseisontaa

13. maraton ja 13. kilometri - Kaarel astuu esiin varjoista

13. kilometri on täyttymässä ja vasen nilkkani kiukuttelee. Se on ollut huonolla tuulella jo parisen viikkoa. Ilmeisesti viime viikkojen harjoitukset mm. Kaupin mäissä ovat sen ärsyttäneet. Nilkan takia olen myös jättänyt pukematta kompressiosukat, koska niiden paine ei tunnu hyvältä ratkaisulta. Päätän - ilman mitään ennakkosuunnitelmaa - kurvata Ice Power -pisteen kautta. ”Suihkuttakaa vasempaan nilkkaani”, huikkaan huoltajille. Saan nopean ensi avun ja siinä samassa kuulen takaani tutun äänen. Kaarel ilmoittautuu paikalle. Tarkemmin ottaen hän on ollut ensimmäiset 13 kilometriä melkein kannassani koko ajan. Jatkamme matkaa yhdessä - toki monta muutakin juoksijaa etenee samaa tahtia kanssamme.

Rocca Al Maren alue lähestyy. Siellä olen käynyt joskus aikaisemminkin. Tosin bussilla. Tällä kertaa tulen sinne juosten. Eilispäivän sade ja monet juoksijat ovat muuttaneet pienen puistotien saviliejuksi. Minusta tuntuu myös, että juoksemme koko ajan lievään ylämäkeen. Vauhtini laskee jonkun verran ja askel painaa äkisti enemmän kuin aikaisemmin. Kaarel juoksee edelläni tien toista reunaa. Hänellä tuntuu olevan tilanne hallinnassa. Pinnistelen mukana. Jälkeenpäin voin todeta, että nämä kilometrit olivat ne kisan vaikeimmat.

Puolikas täyttyy ajassa 01:54:25 - tavoiteajasta olen edellä 1 min. 37 sekuntia. No hyvä, uskallan ainakin lähteä esimerkkikuntoilijaksi luokittelemani Päivi Linneron (4:42:18 - sarjansa 8.) kahden tunnin jänikseksi Wihan Kilometrien puolikkaalle myöhemmin tänä syksynä. Puolimatkassa kurvaan ensimmäisen kerran myös järjestäjien varsin kattavan huoltopöydän kautta ja tankkaan nopeasti vettä ja appelsiinia. Tämän jälkeen onnistun näkemään myös syntymäpäiväsankari Sanni Kataja-ahon (5:09:21), kun hän tulee reippaasti vastaan. Sanni on sankari, vaikka ei olisi syntymäpäiväkään. Kuka muu juoksisi maratonin, kun on murtunut häntäluu? Tuskin kukaan.

Synttäri- ja maratonsankari Sanni
Taival jatkuu varsin tasavauhtisena. Meitä on ehkä noin kymmenen juoksijan joukko - Kaarel ja minä mukaan lukien. 24 km:n kyltti näyttää hyvältä. Siinä ovat oikeat numerot - ikävä kyllä väärin päin. Onnistumme näkemään yhdessä etenevät Anun ja Tiinan. Heidän menonsa näyttää varsin reippaalta. Viisi kilometriä myöhemmin tiimin päällikkö Markus tulee vastaan. Kävellen. Ei hyvä - hän kävelee kohdassa, jossa ei ole huoltopisteitä. Käsi nousee vaisuun läpyyn - huulilta ei ole nähtävissä hymyn häivää. Ei auta - minä juoksen omaa juoksuani ja Markus omaansa. Pian tämän jälkeen kuulen myös Mari Järvisen (4:00:49) kannustushuudot - sen äänen tuntisin vaikka juostaisiin Tallinnan pimeässä yössä. Myös kämppäkaverini Mika (3:56:37) on mukana neljän tunnin jäniksen vetämässä joukossa. Hiukan myöhemmin bongaan vielä Johan Gröndalin (4:12:46) ja vaihdan läpyt Ilona Harjunpään (4:13:42) kanssa.

Alle 13 km jäljellä

30 km täynnä. Kelloni näyttää aikaa 02:42:38 eli olen jo 2:22 edellä tavoiteaikaani. Tämä alkaa enteilemään 3:50 alitusta. Nyt myös Kaarel innostuu. Hänelle ei riitä vain oma ennätys - sillä hän haaveilee juuri tuon aikarajan alittamisesta. Päätämme yrittää pitää tahdin tasaisena. Jäljellähän on vähemmän kuin tiimin molemmat maanantailenkit yhteensä. Tämä vauhti riittää meille ja se takaa meille myös jatkuvasti nousujohteisen juoksun. Jos alussa juoksijoita meni ohi vasemmalta ja oikealta, niin nyt tilanne on käänteinen. Kahta koripalloa pomputteleva kaverikin jää taakse, kun hän tekee askelvirheen.

37 kilometrin kohdalla homma alkaa tuntumaan peräti hauskalta. Runner´s high puskee läpi. Voimia piisaa - vaikka nyt tuleekin pysähdyttyä jokaiselle huoltopisteelle. Pientä huolta aiheuttaa se, että oma TomTom näyttää juostuksi matkaksi vähemmän kuin järjestäjien km-kyltit. Olenko 3:49 vai 3:50 vauhdissa vai muuten vaan vauhdissa? Kun jäljellä on kolme kilometriä, niin Kaarel jättäytyy turvaamaan selustaani. Yritän katsella taaksepäin, että missä hän menee, mutta niskani ja ylävartaloni ovat jo sen verran kankeita, että tämä onnistuu varsin heikosti. Vaihdan taktiikkaani viimeisillä kilometreillä. Nyt ei enää pysähdellä, vaan napataan kohteeksi melko kaukanakin juoksevia kilpailijoita. Valkopaitainen nainen, jonka selässä lukee Finland on ykköskohteeni - ikävä kyllä hän tuntuu juoksevan melko hyvää vauhtia.

Loppua kohden en onnistu enää näkemään yhtään kilometritolppaa, mutta kylläkin tiehen liiskaantuneen rotan. Onko se varoitus minulle? Mutta maali ei voi kuitenkaan olla kovin kaukana. Juuri ennen loppusuoran alkua kuittaan Finland-kohteeni ja painan tallan pohjaan. Viimeisen kaksisataa metriä kiidän kuin ne aikaisemmin mainitsemani Riian verikoirat olisivat kannoillani. Myöhemmin kuulen, että ainoa dog, joka on minua jahdannut kisan aikana, onkin Pete Mononen (3:57:21). Kisadesimaalit pysähtyvät osaltani aikaan 03:49:08. Olen selvinnyt maratonista numero 13 varsin kohtuullisesti - jopa tavoitettani paremmin. Iso ansio siitä kuuluu ennätyksensä juosseelle Jari Niemiselle (3:50:16) eli Kaarelille. Jaettu tuska on aina pienempi ja yhdessä on hauskempi juosta.

13. maraton ja onnellisesti maalissa.

Ennätyssadetta ja päällikön iso sydän

Maalin jälkeen suuntaan muutaman mutkan kautta sovitulle tapaamisalueelle maalisuoran lähelle. Outoa. Ketään muuta ei ole vielä paikalla. 13. maraton on takana, mutta onko tämä sittenkään ohi? Voiko salama vielä iskeä kirkkaalta taivaalta? Hengähdän helpotuksesta, kun saan seuraa. Seuraava paikalle tulija on tietenkin Kaarel. Kukas muu.

Lisää tuttuja hahmoja ilmaantuu näkyville. Markus on tulossa (3:48:04). Kuiskaan Kaarelille, että nyt ei varmaan kannata onnitella suoritetusta maratonista. Mitkä ovat Markuksen kommentit? Kymmenen sekunnin ajan hän on kuin kuka tahansa juoksija, joka antaa pettyneenä selonteon siitä, että miksi juoksu sujui selvästi odotettua huonommin. Mutta sen jälkeen kaikki tuntuu unohtuvan ja hän keskittyy kannustamaan maalia lähestyviä juoksijoita sekä antamaan onnitteluja kohtaamispaikalle tiensä löytäville tiimiläisille. Jokaiselle löytyy joku kannustava sana, halaus ja rutistus. Meidän päällikkö isolla sydämellä. Ja kaikesta huolimatta myös hemmetin hyvä juoksija.

Anne Ranta-Tenhunen (4:04:02) ehtii ylittämään maalilinjan ennen kuin kannustusjoukot saadaan ryhmiteltyä loppusuoralle ja hurjat aplodit saattelevatkin juoksijat maaliin yksi toisensa jälkeen: Aikaisemmin mainittujen lisäksi Petri Myllymäki 4:06:21 (Suomen nopein laulava maratoonari), Jari Kurvinen (4:14:11), jänis Marko Silvennoinen ja jänistettävä Niko Peltomaa (molemmat 4:22:16), Pasi Sipiläinen (4:28:57), Eerika Hedin (4:32:57), Kirsi Tuomisto-Kataja-aho (4:36:05), Johanna Sammalniemi (4:45:11), Sirpa Walker (4:47:38), Reijo Korvenpää (4:58:55), Teija Virtanen (5:16:13) ja Petteri Haapamäki (5:56:33) sekä puolikkaan selättäneet Keijo Mäkelä (2:12:50), Jessica Autio-Rajala (2:28:55), Risto Valkeala (2:28:58), Johanna Keränen (2:42:12), Arja Virtanen (2:57:53) ja Johanna Malm (2:57:55).

Jokaisella tiimillä on tietysti myös oma terävä kärkensä, joiden suoritukset motivoivat meitä muita yhä parempiin suorituksiin. Team Raholan kympin sakkiin omassa sarjassaan juosseet; Tanja Ilomäki 3:10:23 (5.), Maija-Liisa Kallio 4:47:37 (6.) ja Outi Hämäläinen 3:55:57 (9.) sekä aikaisemmin mainittu Päivi (8.). Ja sitten meillä on Juhani Yyyliii-Marttilaaa. Ensimmäinen kolmen tunnin alitus ja omasta enkasta pois kymmenen minuuttia: 2:56:22. On se kone!

Useita veret seisauttavia juoksuja ja monia henkilökohtaisia ennätyksiä. Mutta silti - suurimmat voittajat ovat kuitenkin ensimmäisen maratoninsa kuitanneet samurait Henna Värikoski 4:21:21, Karoliina Kuvasto 4:39:55, Susanna Kukkula 5:02:50, Lea Mäenpää 5:02:51, Petri Virtanen 5:25:55 ja Bettina Laine 5:29:42 sekä puolimaratonin juosseet Sini Rajala 2:41:56 ja Mariia Silvennoinen 3:23:28. He voittivat itsensä ja näyttivät muille, että sitä pystyy ihan mihin vaan, kun on halua, tahtoa ja harjoitteluintoa.

Nyt taitaa olla mainittuna kaikki tiimin reissussa mukana olleet juoksijat. Paitsi Harri Lappeteläinen (4:16:59), sillä Harri ja minä esiinnymme Miljoonasateen Ikäväni Tallinnaan -biisin sanoissa. Siihen on hyvä lopettaa kisaraportti tällä kertaa. Tosin ei meillä kahdella ollut pellit kiinni missään vaiheessa.

Korvauksia tuhlaamaan
Suomenlahden taa
mä ja Harri lähdettiin
kun ei keksitty muutakaan
Me mentiin Viru-hotelliin
ja pantiin pelti kii


Jälkikirjoituksena maratonhuumoria. Niin se Silverin hattutemppu mikä otsikossa mainitaan. Marko joutui juoksun aikana laattaamaan (1. piste) ja käymään puskapissalla (2. piste), mutta hattutempusta jäi tällä kertaa puuttumaan se isompi hätä. Ehkä sitten ensi kerralla.

Kaj

8 kommenttia:

  1. Tässähän jää walladerit iha kakkoseks! ���� (mariia)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kalevi. Sun juoksuistas ja niiden tarinoista saa kuitenkin aikaan kokonaisen kirjasarjan. :-)

    VastaaPoista
  3. Oi,mielettömän hyvin sanakääntein kirjoitettu - ja hyvinhän kirjoittaja suoriutui maratonistakin:)Vaikka en itse ollut mukana, saatoin aistia jännittävän tunnelman. Onnea vielä kaikille hienoista juoksuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritu. Useimmat meistä ovat edelleen juoksun synnyttämien vahvojen tuntemuksien pauloissa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.