Tiimin vaellus 2012

Taas oli aika lähteä yhteiselle vaellukselle suomen lappiin, matka suuntautui tällä kertaa Kilpisjärvelle ja tavoitteena oli valloittaa itse Halti-tunturi. Kuinka siinä sitten kävikään?

Yhdeksän iloista tiimiläistä starttasi matkaan Tampereelta kohti pohjoista bongaamaan poroja. Orituvan aamupalalla treffasivat toisensa kaksi autokuntaa, joihin olivat änkeytyneet rinkkoineen Anu, Markus, Jaana, Tiina, Mari ja Tarmo, Seppo, Teija ja Marjo. Aamupalan jälkeen sujautimme peräkanaa Ylläkselle yöpymään. Seuraavana aamuna ajoimme Kilpisjärvelle, vaelluksen aloituspaikalle. Alkupaloiksi valloitimme Salmivaaran, jonka huiputa tsekkasimme maisemat. Sitten vuorossa oli ensiaskeleet kalottireitille kohti mahtavaa Halti-tunturia.

                                         Salmivaaran huipulla

Matkaan lähti hieman kokeneempien vaeltajien mukaan ensikertalaisina Jaana, Tiina, Mari, Marjo ja Teija. Eka etappi oli Saarijärven varaustupa, matkaa kertyi päivälle n. 15km. Vaellus lähti hyvin käyntiin. Matka taittui pienessä tuulessa ja viileässä säässä ilman sen kummempaa. Kamerat kävivät kuumina ja maisemat olivat karut/mahtavat. Lapin luonto on ihmeellinen ja välillä kuljimme Norjan puolellakin. Reitti oli merkattu hyvin, mutta kivikot ja sulamisvedet hieman jarruttivat matkan tekoa. Lopulta saavuimme tuvalle, jossa evästimme ja kuivasimme pienen sateen kastelemat kamamme ja latauduimme seuraavan päivän koitokseen. Suunnitelmissa oli pitkä päivä ja suht. rankka nousu. Ilta menikin loistavasti hyvässä seurassa ja naurua riitti.

                                            Rajoilla mennään

Toiseen päivään heräsimme aamulla aikaisin todeten ilman olevan tuulinen, sateinen ja kylmä, räntääkin oli luvattu ja sehän piti paikkaansa. No, aamupalat vetästiin napaan ja kamat lyötiin kasaan sekä sadeviitat hulmusivat päällämme. Tosin Teijan ja Marjon viitoissa ei ollut paljoa hulmuttavaa. Ehkä se on hyväksyttävä, että joka vuosi on ainakin yksi tai kaksi klähviä sadeviittaa mukana. Viitat kuitenkin ajoivat asiansa ja pääsimme matkaan. Matkalla jouduimme kiertämään paljon sulamisvesien aiheuttamia puroja sekä lumialueita. Sää kylmeni ja huononi nopeasti mitä ylemmäs nousimme, rakeita ja luntakin saimme niskaamme reilun tuulen kera. Ylitimme matkalla todella pitkiä lumialueita, joissa sai olla varovainen, sillä lumen alla virtasi vesi tai oli kivikkoista maastoa. Kaikki sujui hyvin, kunnes n.8km:n kohdalla ylitimme vuolasta virtaa. Virran yli meni ensimmäisenä luonnollisesti etumies Seppo. Sepon perään virtaan loikkasi Tarmo, jolloin tapahtui jotain mitä kukaan ei osannut odottaa. Tarmon kenkä juuttui kiven kaulaan ja vääntyi pahasti, joka aiheutti nilkan katkeamisen. Kaikki tapahtui nopeasti ja aloitimme välittömästi pelastustoimet. Onneksemme olimme kuuluvuusalueella, joten Tiina sai yhteyden hätäkeskukseen tilatakseen helikopterin apuun. Paikkakin oli hyvä ajatellen helikopterin laskeutumista, eli jos jotain pahaa, niin jotain hyvääkin. Käärimme Tarmon pakettiin, jotta lämpö pysyisi miehessä kopteria odotellessa. Pienen hetken jälkeen päätimme, että osa porukasta lähtee kohti edessä olevaa autiotupaa, mutta hetken matkaa mentyä ryhmä joutui palaamaan takaisin todella huonojen olosuhteiden takia ja matka takaisin Saarijärven tuvalle oli väistämätön. Seppo, Tiina ja  Anu jäivät Tarmon kanssa odottamaan avun tuloa ja huolehtimaan Tarmosta. Kopteri saapui n. 2,5 tuntia soiton jälkeen onnettomuuspaikalle, jolloin Tarmo pääsi turvallisesti hoitoon. Kun kaikki olivat selviytyneet takaisin tuvalle, oli aika lämmitellä ja kerrata asiat, etteivät ne jää vaivaamaan. Ilta meni nopeasti ja kaikkien ajatukset olivat tapahtuneissa. Päätös Haltin valloittamatta jättämisestä oli tehty, kuitenkin vain tältä erää.

                                              Tarmon kyyti

                                   Lunta ja sulamisvettä riitti


Yö takana ja kolmas päivä edessä. Unta oli nähty mm. Tarmon mahtavasta mustasta kipsistä, millä mies iloisesti esitti juoksevansa maratonia yms. Sää suosi vaellusryhmää, joka päätti suunnata kohti Termisjärven varaustupaa. Matkaa päivälle kertyi 22km ja maasto oli jonkin verran helpompaa, mutta märkää riitti. Tupa oli hienolla paikalla ja vesi järvessä oli erittäin kylmää. Ilta sujui taas iloisemmissa merkeissä. Puhetta ja naurua riitti. Tiedostimme kaiken aikaa, että yksi puuttui ryhmästä ja väläykset Tarmosta olivat läsnä.

Viimeinen päivä. Palasimme Termisjärveltä Kilpisjärvelle kulkien tunturien rineteitä pitkin, jossa oli kuivempaa. Maamerkkinämme edessämme oli koko matkan mahtava Saana-tunturi. Lopulta pääsimme 15km:n jälkeen takaisin autoille, missä riisuimme rinkamme ja suuntasimme takaisin kohti Yllästä. Ylläksellä kävimme saunassa ja paistoimme juhannusmakkarat. Katselimme ottamiamme kuvia vaellukselta ja naurua piisasi jälleen. Kokonaisuutena vaellus onnistui mukavasti ja mukauduimme olosuhteisiin.

                                  Ryhmä matkalla kohti Kilpisjärveä

Haltille palaamme vielä ja silloin valloitamme sen! Toivottavasti Tarmokin on silloin matkassa ja lyö tiimin lipun huipulle valloituksen merkiksi.

Kiitokset kaikille mukana olleille, vaellus on kokemus, elämys ja antaa ajatuksia.

Suomi-juoksu 2012

Mahtavaan Suomi-juoksuun innostui tänä vuonna lähtemään ennätykselliset 7 Team Raholan edustajaa eri matkoille. Mikko, Mimmi, Anu ja Markus lähtivät taivaltamaan 100km:n matkaa, Sepon matka oli 60km, Marin ja Tanjan puolestaan 42,195km.

Tämän hienon ja lämminhenkisen tapahtuman startti 100 ja 60km:n osalta tapahtui klo 19.00 ja maratoonarit lähetettiin matkaan klo 23.00. Sääennusteen mukaan sateen piti loppua juuri startin aikoihin, mutta homma kääntyi päälaelleen ja sade alkoi niihin aikoihin. Sade oli kuitenkin vain pientä ja loppui 3-4 tuntia startin jälkeen.

Perniön yötön yö 

Tanjan kertaamana

Oma matkani kohti Perniötä alkoi muiden jäljestä.  Ajelin yksikseni nauttien kesäillasta ja maalaismaisemista. Muutaman kerran ajelin väärille teille. Joista toinen oli aika mystinen kokemus. Nimittäin googlen ohjeen mukaan olin aivan oikealla tiellä mutta tie oli kyllä jonkun kotitaloon päättyvä. Kaiken lisäksi portilla oli virallinen varoitus kyltti kuten koulujen lähellä ja alapuolella luki, varokaa lapsia ja Mikkoa!!!  Enne tai ei tuli siinä nopeasti käännettyä Fordin nokka paluu suuntaan.

Perille Perniöön saavuin ja siellähän ne satasen ja kuudenkympin tallaajat jo olivat olleet parituntia vauhdissa. Siinä sitten ehdittiin Marin kanssa seurailla tiimiläisiä odotellessa oman maran alkua ja tulihan se kello sitten yksitoista ja päästiin matkaan. Lähdössä huomasinkin, että mp3 soittimeni ei ollut lataantunut virtaa riittäisi vain muutamaan kipaleeseen enkä ollut siitä edes moksiskaan. Se oli outoa, nimittäin en ollut aikaisemmin juossut ilman musiikkia. Muussa tilanteessa olisin repinyt peliverkkarini. Ilmeisesti ihmettelin ja kauhistelin vain noiden ultraajien jumalatonta taivalta joiden rinnalla omamatka tuntui todella lyhyeltä. Päätin siis säästää virran viimeisille kilometreille.  Marin kanssa sitä sitten startattiin yhtä matkaa ja taivallettiinkin tuonne 12 km, jolloin hänen piti pakottavan syyn vuoksi poiketa reitiltä sivummalle, tämän jälkeen me näimme seuraavan kerran maalissa. Itse juoksu tuntui eriskummallisen hyvältä ihana kesäyö, reitti mitä loistavin, huollossa syötävää ja juotavaa riitti, Vauhtiakin piti hiukan hissutella alkuunsa, itseni tuntien se kostautuisi vielä.  pariin kymppiin asti tuntui tosi hyvältä ja erehdyin ajattelemaan, että tulisiko tästä se ”kiva” juoksu, mutta 27 km paikkeilla, kolme kierrosta ennen loppua rupesi sitten jalat painamaan ja reidet niin edestä kuin takaa jämähtäen kahdeksi tunkiksi. Kaksi kierrosta ennen kävin samat asiat läpi kuin muinakin kerroilla juostessani eli miksi olen täällä jne, jne. Voimia toi Mimmin ja Mikon näkeminen reitin varrella muutamaan otteeseen, ja huomatessani mitä matkaa he siinä suhteellisen iloisina tallaavat (toki joka kerta Mikon nähdessäni mieleeni tuli aikaisemmin näkemäni varoitus kyltti).  Mutta tulihan ne kierrokset sitten täyteen niin kuin aina ja viimeisellä kierroksella näin vielä pisteenä iin päälle Anun ja Markuksen josta sai taas lisää tsemppi., Olin jotenkin saanut soittimenikin päälle viimeisillä kilometreillä ja Maaliin saavuin Mötley Cruen Kickstart my heartin tahtiin, ajassa 3,53,28 oma ennätys tuli sekä se maaginen neljäntunnin raja tuli rikottua maratonilla nro. 5. Jipii!!!.  

                                     Enkan tekijä joutu heti huoltajaks

Loppu yö siinä Sepon ja Marin kanssa seurattiin, kannustettiin ja päiviteltiin ultraajien juoksemaa matkaa ja yritettiin myös huoltaa tarvittaessa. Kyllä täytyy ultraajille vielä hattua nostaa Seppo huippu suorituksellaan 60:llä, Anu, Markus, Mimmi ja Mikko 100:sen Megapläjäyksellä.  Ootte te vaan kovia sissejä!!!
Anun ja Markuksen taaplaus

Ennen lähtöä paikallisen lehden reportteri haastatteli kaikkia enakkosuosikkeja ja nappasi Anun kysymysten kurimukseen, olihan Anulla kahdelta viime vuodelta plakkarissa Suomi-juoksun hopea. Haastattelusta ja vessareisuista selvittiin ja matkaankin päästiin lähtemään naamalla iloinen virne. Olimme päättäneet  taittaa matkan jälleen yhdessä ja niinhän tietysti teimmekin. Matka kulki hienosti Sepon ja parin mukavan juoksukumppanin kanssa aina siihen asti, kun Seppo saavutti oman matkansa maalin. Seppo muuten otti niin kevyen loppukirin, että moni olisi luullut miehen juosseen vasta murto-osan tuosta matkasta. Suurinpiirtein noilla kilometreillä alkoi Markuksen synkkä vaihe juoksussa. Jalat eivät enää toimineet ja väsy alkoi painaa ja taisi siinä päästä joku kirosanakin kiukuttelu kera, mutta matkaa tarvi vain jatkaa. Kierros kierrokselta matka väheni ja huollossa tarjoiltu kääretorttu ja kokis tuntuivat auttavan väsyneen poikasen takaisin raiteilleen. Anu ei tietenkään ollut juuri moksiskaan ja jatkoi matkaa tasaisesti kevyellä askeleellaan.

Matkaa maaliin oli 20km, kun Markuksen vaikeudet hellittivät ja maalin saavuttaminen tuntui taas helpommalta. Tämä ultrajuoksu on hassu laji, kun muistaa vain jatkaa matkaa, vaikka kävellen ja siten yht´äkkiä kaikki muuttuukin paremmaksi, vaikka matkaa jää taakse kaiken aikaa enemmän. Lopun kilometreistä "nautimme" loistavassa kesäaamussa auringon ollessa jo ylhäällä ja lintujen laulaessa. Maaliviiva ylittyi ajassa 10.06, joka toi Anulle myös oman sarjan voiton! Suihkun jälkeen oli vuorossa palkintojen jako, josta Anun matkaan tarttui Nokian Lumia ja valitettavasti Jukka Viljasen kirjoittama: Seikkailu-juoksija. Kirja on siis varmasti loistava, mutta nyt pelottaa omasta puolesta Anun kirjasta saamat inspikset. ;)

                                                 Satku takana

Kotimatka taittui takapenkillä rötköttäen, koska mukana meillä oli taas huoltoporukoissa Jarmo ja Janne, jotka jaksoivat kyytien lisäksi huoltaa meitä läpi koko yön. Heidän lisäkseen erittäin arvokasta huoltoapua meille tarjosivat aina niin iloiset ja raikkaat Mari ja Tanja, jotka olivat käyneet juoksemassa maratonit huippuaikoihin. Kiitokset kaikille huoltajille!!! Matkalla törmäsimme 100km:n ensikertalaisiin Mikkoon ja Mimmiin muutaman kerran ja myös heistä saimme matkaamme lisäpontta. Pidimme heille peukkuja koko matkan. Kotimatkalla saimme tiedon, että molemmat olivat ylittäneet maaliviivan ja vieläpä hengissä. Onnea molemmille, teitte ihan mielettömän kovan suorituksen!!!!  Ja onnea myös Marille, Tanjalle ja Sepolle!

Yksi juoksija otti meidät kiinni 39km:n kohdalla ja kysyi "Kuinkas teidän matka on alkanut?".

Markus

Mimmin satanen

Mistäköhän oli joskus tullut ajatukseen juosta 100km? Mahdoinko silloin olla ihan selväjärkinen? Jokatapauksessa Perniöön oli ilmoittauduttu ja edeltävä viikko tankattu aivan "hulluna".

Matka Salon Perniöön tuntui piiiitkältä ja Mikon kanssa huokailtiin syvään jännityksestä. Pakostakin tulimietittyä, että olenko tosiaankin valmis moiseen ja olenko treenannut tarpeeksi, kun ei voi tietää mikä on noin pitkälle matkalle tarpeeksi.

Jännitys hälveni heti kun päästiin työstään tätä matkaa. Sykemittaria seuraten säädettiin vauhtia ja nautittiin juoksusta kunnes jo 40km kohdalla Mikko alkoi jarrutella ongelmiensa takia. No, vauhtia hidastettiin sillä oltiinhan sovittu mennä yhdessä koko 100km.Matka jatkui hieman kireämmissä merkeissä, vaikka yritin tsempata parhaani mukaan.

                                       Mimmi ja Mikko tankilla

65km paikkeilla alkoi oma mielentila sekoilla kun piti omaa suoritusta työstää ja vetää Mikkoa perässä, Mikko taisi käydä tosi pohjalla. Vauhtia hidastettiin entisestään ja käveltiin välillä. Mielessäni ajattelin, että voisin jatkaa matkaa ja jättää Mikon yksin, mutta silloin Mikko olisi keskeyttänyt eikä se käynyt päinsä.
Maaliin päästiin lopulta ja olin kyllä kaikkeni antanut tälle matkalle!

Kiitos Marille, ilman sua en olisi tähän pystynyt!!
Kiitos myös Tanja, Seppo, Anun Iskä ja Veli!
Ja onnea kaikille juoksijoille!


Tasan sata by Mikko

Kun lukee hyvin kirjoitettuja kirjoja ultrajouksusta on vaarana alkaa pitää pitkiämatkoja jotenkin helppoina ja mukavina. Totuus on kuitenkin usein hieman erillainen.

Jos ajatellaan vaikkapa tuota otsikkoa "Tasan sata" tarkoittaa se ainakin omalta kohdaltani mm. seuraavia asioita:

-Matka
-Kipu
-Tuska
-Väsymys
-Viha
-Vitutus

No, vapaaehtoisuuteenhan tämä kaikki perustuu ja olisihan sen voinut vaikka keskeyttää, mutta kun ei niin ei.

Tässä sitten hieman havaintoja matkan varrelta:

Alku meni todella hyvällä fiiliksellä ja mukavaa oli vaikka vettä satoi. 35km kohdalla alkoi hieman reisiä kivistämään ja ihmettelinkin kun se maratonin muuri näyttäytyi juuri nyt ensimmäistä kertaa itselleni.
Tästä eteenpäin seuraavat 15km oli kovaa taistelua paniikkia vastaan, joka sitten laukesikin ihmeellisesti ja sain piristysruiskeen jostakin. Harmikseni hyvää oloa ei kestänyt kuin 7.5km (matkat oli helppo laskea kun
huolto oli 2.5km välein) jonka jälkeen sitten alkoikin sellainen vajoaminen että alta pois. Tässä vaiheessa kipeää teki mm. varpaisiin, nilkkoihin, polvitaipeisiin ja yllätys yllätys käsiin, joiden kivun tosin sain
käännettyä voimaksi ajateltuani ettei se kipu ainakaan juoksua haittaa. Mimmille olin jo valittanut pitkän aikaa omaa tuskaani ja ei voi kuin ihailla kuinka hyvin joku pystyy oman suorituksen ohessa kantamaan toisen
paskan olon. 70km kohdalla lopetus oli hiuskarvan päässä ja kehoitin Mimmiä jatkamaan omaa juoksua joka näytti kulkevan todella hyvin. Varpaisiin sattui tässä vaiheessa niin paljon ettei edes kävelystä meinannut tulla mitään, onneksi olin vahingossa ottanut mukaani hieman liian isot Niket, jotka sitten vaihdoinkin ja näin varpaat saivat lisätilaa eikä aiheuttaneet enään kipua. Myös huoltopöydän taakse oli ilmestynyt teamin reippaat maratoonarit ja sieltä sitä henkistä tukea kyllä tuli roppakaupalla. Eniten kipua loppumatkalla kohdistui nilkkoihin sekä genitaalialueelle hiertymien muodossa ja jouduinkin ehdottamaan kävelyä useaan otteeseen ylämäkien ajaksi. Kävelyssä oli vain se huonopuoli että siitä kun lähti taas juoksemaan niin nilkkoihin sattui niin että olisin varmaan itkenyt jos olisi ollut voimia jäljellä. Kuitenkin sitä jossain kooman omaisessa tilassa tuli maaliin asti räpisteltyä ja todettua että loppuu ne painajaisetkin joskus.

                                              Onnelliset maalissa

Kotimatkalla Mimmi näytti omia jalkojaan joissa kummassakin oli"etuvarpaissa" rypäleen kokoiset veripallukat. Niistä todeten, että matkassa oli jo yksi valittaja niin ei sitten itse viitsinyt aloittaa sitä.
Sanomattakin on selvää etten olisi missään tapauksessa ilman Mimmiä päässyt maaliin asti ja mielestäni tämä vastasi hänelle 200km juoksua henkisesti ainakin.

Lopuksi ison kiitoksen ansaitsee kaikki huoltoon osallistuneet. Se vaan on niin tärkeää kun joku tuttu heittää edes muutaman sanan vaikkei sitä aina siinä vaiheessa oikein osaa arvostaakkaan.

Kirjoitukseni ei ole tarkoituksella negatiivinen vaan se vastaa ja vieläpä lievästi tuntemuksiani matkasta sen aikana ja uhosinkin etten enään ikinä osallistu tällaiselle matkalle.

Jokin ihme tukos päässäni varmaankin on koska jo nyt alkaa hieman kiinnostamaan lokakuun Wihan kilometrit vaikken pysty edes kävelemään ilman tukea


Sepon 60km

Markuksen innostamana päätin ilmottautua Perniön 60 kilometrin juoksuun. Lähtöviivalla huomasin, etten jännittänyt juoksua juuri ollenkaan. Kai se johtui siitä, että Anu, Markus, Mimmi ja Mikko olivat sentään lähdössä sataselle. Ajattelin vain, että jos tuntuu kovin pahalta niin ainahan voi keskeyttää. Päätin lähteä rauhallisesti matkaan, mutta Anu sanoi, että lähdet heidän mukaansa. Yhdessä sitten mentiinkin melkein koko matka, lukuunottamatta jonkinlaista yritystäni ottaa juoksuni lopussa pieni loppukiri. Paljon helpompi oli taas juosta tutun porukan kanssa. Ilmakin suosi meitä juoksun aikana, lukuunottamatta pientä vesisadetta, joka sekin onneksi loppui illan aikana.

                                             Seppo tykittää

Juoksun jälkeen sitten suihkuun, ja jumppasaliin telttapatjan päälle nukkumaan. Noin tunnin kuluttua havahduin tuttuihin ääniin. No Mari ja Tanjahan sieltä olivat saapuneet maratonilta maaliin. Kumpikin oli niin pirteitä kuin olisivat käyneet vain pienellä" yöjuoksulla". Palkinnot saatuaan tytöt lähtivät suihkuun. Itse menin taas pistämään unta tunniksi kaaliin. Herättyäni menin odottelemaan Anun ja Markuksen maalintuloa. Ja kohtahan he saivatkin vahalla rutiinilla urakkansa päätökseen. Sitten jäimme Marin ja Tanjan kanssa jännittämään Mimmin ja Mikon taistelua kilometrejä vastaan. Ja vaikka heistä näki matkasta johtuvan väsymyksen he etenivät sitkeästi kierros kierrokselta kohti maalia. Perille päästyään Mimmi vain kyseli, joko voi lopettaa juoksemisen. Aamu oli jo pitkällä kun lähdimme kohti Tamperetta.


Marin juoksu ja huolto
 
Alunperin lupauduin lähtemään tähän reissuun vain Mimmin ja Mikon huoltoa hoitamaan koska heillä oli edessään ensimmäinen 100 km ultrajuoksu. Minut saatiin kuitenkin puhuttua ympäri että juoksisin siellä myös itse yömaratonin ja näin teinkin. Siis näillä asetelmilla lähdettiin viettämään viikonloppua Perniöön.

Kahdella autolla päästiin matkaan ja ajoimme peräkanaa perille asti. Matkalla tehtiin 2 stoppia. Ensin Huittisten Härkäpakarilla ja sitten Auran Shellillä.
Shellillä syötiin tukevasti ja paninit tekivät kauppansa. Itse valkkasin Paholaisen paninin ja oli kyllä oikein maistuvaa. Lähteissämme tyhjennettiin vielä suklaahyllyä oikein olan takaa, ja oi kylläpä oli suklaakin hyvää.

                                  M&M:stä M lähestyy suklaahyllyä



Perille päästiin vihdoinkin ja monen mutkan kautta. Tanja joutui selviämään ihan omin ohjein perille, koska minusta ei ollut puhelimitse reitin opastajana mitään apua. Tanja onneksi selvisi vain yhdellä harhaanajolla. Päättyvän tien päässä johon Tanja eksyi, oli hauska kyltti jossa varoitettin " Varokaa lapsia ja Mikkoa!" :D Mikä tai kuka lie tuo Mikko ikinä sitten olikaan.

Perillä noudettiin numerolaput heti. Huoltopöytä, joka muuten oli erittäin hyvä ja helppo koota, saatiin pystytettyä nopeasti ja siihen oli mukava ladata koko yön tankkauseväät jokaiselta. Ja evästähän oli. Tarmo oli kyllä taas tehnyt erittäin hienoa työtä.

Klo 19.00 lähti satasen taivaltajat liikkeelle ja minä aloin etsimään huiliipaikkaa. Otin makuupussin sekä alustan kainaloon ja menin lukion liikuntasaliin tekemään itselleni pedin. Heittäydyin selälleni ja yritin hiukan lepuuttaa silmiäni. No levosta ei tullut yhtään mitään koska lauma lapsia pelasi jalkapalloa ja riekkui katosta roikkuvissa renkaissa. Meteli oli sillä hetkellä sietämätön. Pakkasin petini ja tein uuden lepopaikan auton takapenkille. Siellä sitten makoilin hetken ja totesin ettei tästäkään tule yhtään mitään. Luovuin koko lepoajatuksesta täysin. Näillä silmillä mennään läpi yön.

Tanja saapui paikalle illalla n. klo 21. Mentiin yhdessä vaihtamaan juoksuvaatteet ja sitten käväisimme huoltopisteellä tsemppaamassa ultraajia. Vettä satoi ikävästi ja harmitti kovasti jo radalla olevien puolesta. Toivottavasti sade loppuisi pian.

                                        Hymy on taas herkässä


Niin se sade sitten loppukin ja juuri sopivasti ennen maratonin alkua. Mimmille ehdittiin onneksi vaihtaa kuivaa vaatetta päälle juuri ennen omaa strattia.

Juoksin ensimmäisen 10 km Tanjan kanssa mutta sitten tiemme erkanivat koska vatsani antoi merkin, että toilettiin ja nopsaan sittenkin. Paholaisen panini päätti vaihtaa osoitetta joten vaihtoehtoja ei jäänyt. Päätin myös riisua ylimääräisen T-paidan takin alta koska keli oli lämpöisempi kun aluksi tuntui. MP3 soitin meni solmuun ja koko wc käynti meni melkoiseksi tunaroinniksi. Tanja karkasi kauas edelle ja sain siten tehdä matkaa ihan omassa seurassa musiikkia kuunnellen.

Kierros kierokselta matka eteni ongelmitta ja vauhti pysyi tosi hyvänä. Kaljanhuuruinen poikakolmikko tarjoili pizzaa ja olutta, mutta päätin jättää tämän huoltopisteen väliin. Siitä hyvästä sain kuulla litanian rivouksia, enkä ollut ainoa joka sai kuulla kunniansa. No, onneksi virkavalta oli kutsuttu paikalle häätämään ylimääräinen "huoltopiste" muualle ja näin sai juoksijat jatkaa rauhassa taivaltaan.

Reitti oli muuten todella kiva, tai oikeastaan tähän mennessä ihan paras kun kierretään 5 km ympyrää. Vaihtelua riitti sopivasti eikä tylsiä liian pitkiä suoria ollut ollenkaan. Ja jos enkoista haaveilee, niin Perniössä on mahdollisuus rikkoa niitäkin. Ja sne teki Tanja tällä kertaa. 4 tunnin maaginen raja alittui heittämällä. Onnittelut siitä Tanja! Kyllä nyt kulki hienosti.

Maratonin ja palkintojen jaon jälkeen otettiin pikasuihkut ja palattiin huoltohommiin. Olin niin iloinen kun Tanja ja Seppo päätti jäädä mun seuraksi aamuun asti. Yhdessä siinä passattiin ja tsempattiin satasen puurtajia. Mikolla ja Mimmillä oli niin rankkaa. Myötäeläminen oli myös rankkaa. Jos vaan jostain olisin saanut noiduttua parille lisää voimia ja poistettua kipua, mutta kun ei, kestettävä vaan on.

                                               Voimalla tulee




Vihdoinkin se viimeinen kierros alkoi ja me saimme kerätä huoltopiste pois ja alkaa valmistautumaan maaliintulon riemuun. Ja kyllä sitä riemua olikin vaikka ei ihan heti päällepäin olisi uskonut. Tippa tuli silmään onnesta ja Mimmille varmasti suuresta helpotuksesta. Mikko pysyi coolina vaikka kaikkensa oli mies tälle reissulle antanut ja hiukan vielä ehkä enemmänkin.

Oli mahtava kokemus olla todistamassa ystäväparin suurta hetkeä. SUPER ISOT ONNITTELUT VIELÄ KERRAN, unohtamatta vanhempia konkareita eli Anua ja Markusta. Ootte kyllä rautaa kumpikin! Seppo myös ansaitsee super onnittelut 60 km ultamatkasta joka taittui huippuaikaan.. HYVÄ SEPE!!!

Vihdoinkin kotia kohden. Samoilla silmillä mentiin. Kiitos RedBullin joka piti silmäni niin hienosti auki. Reissu oli joka kantilta rankka mutta kokemisen arvoinen. Suosittelen ihan kaikille. Järjestäjät tsemppasivat ja huolsivat hienosti juoksijoita ja tapahtuma oli kaikin puolin muutenkin hyvin järjestetty. Sitä rauhallista lepopaikkaa jäin kaipaamaan mutta se nyt oli pientä se.

Mahtava reissu ja mahtava ryhmä!

T.Mari

Tiimiasut vihdoin saatavilla

Tiimiasut ovat vihdoinkin saapuneet!! Voit kysellä omaasi Anulta.

Muistilista Pirkan yöpyörään

Muista ottaa matkaan ainakin seuraavat:
-numerolappu
-lamppu
-kypärä
-pitkävartiset sukat
-käsineet
-päähine (kypärän alle sopiva)
-keliin sopivat vaatteet
-ylimääräinen paita
-pientä syötävää (suolaista ja makeeta)
-juotavaa (Muroleessa voi täyttää pullot)
-pyöräilyhousut tai satulan pehmuste!!!!
Yöllä voi olla kylmä, joten varaudu sen mukaan esim. pitkät housut mukaan jne.
Timo M. on lupautunut huoltamaan yöllisiä pyöräilijöitä, matkaa voi siis taittaa turvallisin mielin.

Lähtö Raholan liikkarilta klo 20.00, jos tarvitset kyytiä pyörällesi tai nähdään jäähallilla klo 20.20.
Kaikkea asiaan liittyvää voi kysyä Anulta 040 8285700

Kisaraportti - Rankahko Stockholm (by Ilmari)

Kaverit pyysivät syksyllä mukaan Tukholman maratonille. No miksipäs ei! Mainoslupausten mukaisesti sainkin ikimuistoisen kokemuksen. Tosin en läheskään sellaisen, mitä kuvittelin etukäteen. Kaikki osallistujat, kannustajat ja kisajärjestäjät tulevat varmasti muistamaan vuoden 2012 kisan poikkeuksellisen haasteellisista sääolosuhteista. Nautintoa tuotti selviytyminen.

Järjestelyt toimivat omasta näkökulmastani hyvin. Matkustimme kaveriporukalla pikkubussilla Tampere-Helsinki välit ja maratonlaivalla siitä myrskyn silmään. Itse ei tarvinnut huolehtia kuin tankkauksesta ja varusteista. Menomatkalla käytiinkin rankkaa spekulointia, millä vaatteilla kannattaisi juosta, kun ennusteen mukaan lämpötila on n. 5 astetta, tuuli voimakasta ja sateen todennäköisyys 98 prosenttia. Lähdin itse pitkillä trikoilla ja ohuella takilla. Jätin maalialueelle pussillisen kuivia vaatteita (onneksi) ja lähtöviivalle vasta laivalta saadun jätesäkin. Jotkut juoksivat myös säkki päällä mutta suuri osa oli pukeutunut myös pelkkiin shortseihin ja lyhythihaiseen. Monet laivamatkustajista odottivat laivalla juoksuvaatteet päällä ja siirtyivät viime hetkellä lähtöviivalle.

                         Tällaista siellä olisi pitänyt olla, mutta ei!

     

Alkumatka sujui verkkaisesti, kunnes 20 kilsan kohdalla reitti tekee pellolla n. 120 asteen käännöksen, jolloin myötäinen alamäki vaihtui piiskaavaksi vastatuuleksi ja loivaksi ylämäeksi. Samalla hetkellä vaihtui ennätysvauhti rauhallisemmaksi lompotteluksi. Sama paikka oli (kuvainnollisestikin) käänteentekevä myös kaikille meidän hytin muille juoksijoille. Kuitenkin aika moni oli mitoittanut voimansa paremmin, koska ohitulijoita tuntui riittävän. Raskaalla toisella puoliskolla iloisena yllätyksenä huomasin Petterin, jonka kanssa taistelimme yhdessä rauhallisesti viimeiset vajaat kymmenen kilometriä. Petteri jatkoi samoilla vauhdeilla suoraan laivalle suihkuun lämmitteleen. Itse nautiskelin pari hodaria ja yhden mellanöölin, ripein liikkein kylläkin. En ollut ainoa, joka hytisi kylmissään maalialueella. Ennätyksiä ei rikottu mutta aikojen perusteella kelpo perussuoritus ainakin itseltäni, Anulta ja Markukselta kuten myös meidän muulta matkaseurueelta. Lentomatkailijoihin en törmännyt paikan päällä. Sen verran oli muutakin porukkaa liikenteessä. Uutisten mukaan siis ajankohtaan nähden kylmintä 84 vuoteen. Global warming...eiku Local colding!

Makea maraton Tukholmassa

                    Tukholman Maraton 2.6.2012

                    Jaanan ensimmäinen maraton

                                Valmistautumista lämpimässä hytissä

Nyt sitten vihdoin tuli se suuri hetki jota olin ajatuksissani haaveillut useamman vuoden.

Ei voi olla totta! – fiilis olo koko laivamatkan ajan. Vielä silloin elättelin toiveita että saderintama ehtii mennä Tukholman yli ennen maratonin alkua. Mutta ei!  +4 lämmintä, mieletön tuuli, sadetta koko juoksun ajan. Meitä hulluja oli silti yli 15 000 mukana juoksemassa. Tämä ei ollut pelkkä maraton vaan extreme maraton. Anulta sain hyvää kannustusta ennen ja jälkeen juoksun, sekä Varalan porukalta jonka mukana lähdin reissuun. Anu ja Markus juoksivat rutiinilla hyvät ajat, kokeneisiin juoksijoihin ei paljon sää vaikuta. Siltä minusta tuntuu.

                                      Ilma on kuin morsian

Minun juoksuni oli tuskaa, tuskaa ja enemmän tuskaa. Silti ei kertaakaan käynyt mielessä että keskeyttäisin.  Lähtöä odotellessa olin jo ehtinyt jäätyä puupökkelöksi ja jo alkuvaiheessa juoksua reidet kipeytyivät niin, etten koko matkan aikana pystynyt saamaan itsestäni irti normaalia suoritusta. Puolessa välissä harmittelin hidasta vauhtiani ja kokeilin vähän lisätä vauhtia, jos vaikka reidet lämpenisivät. Mutta eihän siinä kelissä enää mikään lämpene. 31 kilometriin saakka meni ihan mukavasti – siis tuskaisen mukavasti, mutta siitä loppuun meno oli vain entistä kamalampaa. Siitä alkoi pitkä suora vastatuuleen Söder Mälarstrandia pitkin ja sen jälkeen se kuuluisa ylämäkisilta. Ensimmäisellä kierroksella sillan ylitys meni vielä muita ohitellessa, mutta nyt jouduin ottamaan kävelyaskeleita. Vaikka kilometrejä oli enää muutama, ne olivat loputtoman pitkiä. Stadionille päästyäni en enää ollut niin innokas tuulettelija kuin Helsingin puolimaratonilla. Olin pettynyt vaikka olisi pitänyt olla onnellinen kun pääsin maaliin!

                                Matkalla irtosi tuuletuskin

Kaikki haaveet juoksemisen nauttimisesta karisivat hetkessä. Tavoitteenani oli nauttia juoksusta ja saada hyvä aika (reilusti alle viiden tunnin). Taisin pudota vain maan pinnalle, odotin liikoja. Juoksun jälkeen ensimmäiseksi hiipi mieleeni, että uskaltaako sitä enää lähteä toiselle maratonille. Mutta minulla on sittenkin vielä tavoite ja haave HYVÄSTÄ maratonista. Ehkä se oli vain hyvä että näin alkuvaiheessa juoksuharrastustani sain oikein kunnon takaiskun. Tämä oli kokemus josta voin ottaa paljon opiksi - pukeutumisesta, valmistautumisesta, treenaamisesta. Juoksun aikana jo ajattelin, että täytyy nyt vihdoinkin uskoa Anun neuvoja monipuolisesta treenaamisesta.

Kirjoitti Jaana Putkinen

             Tukholman hyinen maraton 2012

                                A&M

Saavuimme Tukholmaan jo perjantaina tosi toiveikkaina. Paikanpäälle saavuttuamme tajusimme, ettei keli todellakaan ole kovin huippu. Lähdimme noutamaan numerolappujamme exposta ja silläkin lyhyellä parin kilometrin matkalla oli pakko pysähtyä lämmittelemään kahvikupin ääreen. Expoon päästyämme totesimme senkin aika klähviksi ja kylmäksi paikaksi mm. maistiaisia ei tällä kertaa ollut lainkaan. Markus löysi hienon paidan mikä oli pakko ostaa, tosin vaimon pakotus oli mukana tässä ostopäätöksessä. Exposta suuntasimme hotelliin tarkastamaan maratonpäivän sään. Ennuste kertoi lauantain sääksi +4, vesisadetta ja kovaa tuulta, JESS! Tankkauspäivän pasta oli erinomainen ja sen nautimme vanhan kaupungin ristorante Paganinissa, jossa tunnelma oli lämmin. Saimme siis jotain lämmintä tällekin reissulle. Perjantaille ei sitten muuta jäänytkään kuin perssilmän vetäminen vaateriin.

Pitkien ja makoisien unien jälkeen heräsimme aamupalalle ja totesimme säätiedotuksen pitäneen paikkansa. Aamupalan jälkeen palasimme huoneeseen ja laitoimme kellon herättämään klo 11.00. Uni hiipi silmään uudestaan ja kohti lähtöä päästiin lähtemään hyvin levänneinä. Kertakäyttösadeasut suojasivat tuulelta ja luonnollisesti vedeltä ja pitivät meidät lämpöisinä. Katselimme lähtöpaikalla vähäpukeisia hyisiä ihmisiä, joiden hampaat kirjaimellisesti kalisivat kylmästä. Kalisevia ihmisiä ei käynyt kateeksi.

                                     Kohti tuulta ja tuiverrusta

Lähtölaukaus ”kajahti” ja me pääsimme matkaan ”iloisin” mielin. Lähtöviivan jälkeen kun taivalta oli tehty n. 30m, lähti Anun päästä tyylikäs järjestäjän tarjoama lippis tuulen mukana lentoon. Yläpuolellamme lentänyt helikopteri sai väistettyä sen, onneksi. Alkumatkasta sai tarkkailla maassa lojuvia sadetakkeja/jätesäkkejä, koska niitä oli siellä paljon ja ne olivat liukkaita. Anu päätti pitää oman sadetakkinsa päällä ainakin jonkun matkaa, mutta pitikin sen päällä aina loppuun asti, eikä muuten ollut ainoo.

Itse juoksu sujui molemmilta hyvin, mutta tuulen kanssa sai tehdä välillä töitä enemmänkin. Varsinkin reitillä oleva sillan ylitys teetti töitä kovastikin ja siellä hiipi myös kylmä puseroon.  Alusta asti oli todellakin pidettävä huoli siitä, ettei varmasti joutuisi heittämään kävelyksi missään kohtaa, mutta vauhtiakin oli pidettävä yllä, jottei kylmetyttäisi itseään ihan kokonaan. Suunnitelma piti molempien kohdalla hyvin ja maaliin pääsyn jälkeen suuntasimme välittömästi hotellille lämpimään. Oikeastaan maraton oli hieno kokemus, mutta kovasti kävi sääliksi niitä, jotka olivat lähteneet matkaan shortseilla ja hiattomilla paidoilla. Myös ensikertalaisia ajatellessa tuli mieleen, että olisihan se keli voinut olla sellainen mikä se yleensä on Tukholman maratonilla, eli kesäinen ja mukava. Molemmat pidimme peukkuja, ettei kova tuuli tempaa Jaanaa mukaansa korkean sillan päältä. Hotellilla tarkistimme tuloksista, ettei näin ollut onneksi käynyt.

Onnea kaikille maaliin päässeille ja erityisesti onnea Jaanalle ensimmäisestä extreme maratonista!