Kisaraportti: Pirkan hiihto, puolipirkka ja reppuhiihto 2011

Pirkan hiihtoon osallistui tänä vuonna ennätysmäärä tiimiläisiä! Kokopirkkaa eli 90km matkaa lähtivät lykkimään Anun ja Markuksen lisäksi Seppo, Mari ja Mimmi. Puolipirkkaa lähtivät puolestaan valloittamaan Laura ja Jenni sekä Wille. Viikkoa myöhemmin matkaan starttasivat reppuhiihdon puolesta Maija-Liisa sekä Juho. Huollosta ja kannustuksesta vastasivat Outi, Mikko ja Hanna sekä lukematon joukko ihania ihmisiä maalialueella! Suurkiitos erityisesti kannatusjoukoille.

Tässä kauan odotetut raportit:

Markus:

Pirkan lähtöviivalla sunnuntaiaamuna oli tällä kertaa mukava odotella lähtölaukausta, koska kerrankin keli oli sopiva pakkasen ollessa n.-6. Olin ajoissa paikalla ja tiesin suksien voitelun onnistuneen jo tässä vaiheessa. Kävin lauantaina illalla voitelun valmistumisen jälkeen testaamassa sukset, joten sen vuoksi mieli oli rauhallinen. Matkaan päästiin mahtavan tykinlaukauksen kajahtaessa ja auringon sarastaessa. Matkaa oli siis edessä 90 kilometriä.

Pelkoa katseessa?

Ensimmäiset 18km taittui oikein mukavasti lähes koko ajan tasatyöntöä lykkien. 18km:n kohdalla matka oli edennyt Jämin hiihtokeskuksen huoltopisteelle, jossa kaadoin parit juomat kurkkuun ja jatkoin matkaan. Keli oli niin loistava, että teki mieli nauraa ääneen, suksi luisti ja aurinko paistoi. Aina välillä ladulla oli roskaa, joka sai sisäisen naurun tyrehtymään, koska suksi tökki kaiken maailman kaarnan paloihin, mutta onneksi latu oli pääosin puhdas.

Ensimmäisen kerran matkan aikana pelästyin saapuessani puoli-Pirkan lähtöpaikalle. Puolikkaan menijät odottivat vielä lähtölaukausta. En matkan aikana katsonut juurikaan kelloa, joten yllätys oli suuri ollessani niin pitkällä kolmen tunnin hiihdon jälkeen. Hiihdin lähtöä odottavien ohi yrittäen löytää massan joukosta tuttuja naamoja. Lähtijöiden joukosta kuuluikin mahtavaa kannustusta, kun Laura kajautti ilmoille "HYVÄ HYVÄ,JAXAA,JAXAA"-huutoja. Kannustus auttoi todellakin jaxamaan. Kun pääsin huoltopisteen jälkeen takaisin ladulle, niin puolikkaat lähtivät samalla matkaan.

Matka taittui edelleen loistavasti kohti Kyröskoskea. Kyröskoskella kippasin kitaan suolaa omasta taskusta ja huollosta nappasin leivän ja juotavaa. Kun pääsin taas matkaan, oli edessä n. kilometrin kävelyosuus. Ottaessani suksia jalasta ilmaatui eteeni mahtava yllätys, Mikko ja Outi olivat saapuneet kannustamaan meitä hiihtäjiä lihaliemineen. Kuulin myöhemmin, että Outilla oli mukana myös suklaata, mutta ei siitä sen enempää. ;) Kävely taittui mukavasti, koska nämä arvokasta työtä tekevät kannustajat kävelivät kanssani koko matkan. Nyt matkaa oli taitettuna 52km ja olo oli edelleen siedettävä. Hyppäsin ladulle ja lähdin kohti reitin pahinta osuutta, eli mäkiä oli tiedossa.

Kaikki sujui mahtavasti mäistä huolimatta aina lähes Rokkakoskelle asti. Ennen Rokkista on tarjolla pitkä ja vauhdikas lasku tai vaihtoehtoisesti hieman rauhallisempi latu. No, päätin laskea vauhdilla, olinhan laskenut tämän mäen ennenkin, eli mäki olisi pala kakkua. Vauhti oli oikein mukavaa ja latu loistavaa, mutta mäen alla oli jyrkkä kurvi ja latukin hävisi johonkin. Ladun loputtua ja kurvin lähestyessä ajattelin hieman hiljentää auraamalla, mutta päädyinkin pysäyttämään vauhdin kokonaan jarruttamalla päälläni. Suksi siis "haukkasi" ja vetäsin kauheet pannut suht kovasta vauhdista. Siinä hetken keräiltyäni ja todettuani, että sukset on kunnossa ja taidan olla Pirkan hiihdossa, jatkoin etenemistä vain pieni puolinaamahalvaus vaivaten.

Rokkakoskelta alkavat mäet puristivat mehut aika mukavasti ja eteneminen ei enää ollutkaan pelkkää nautintoa. Maali kävi monesti mielessä, mutta matkaa ja mäkiä vielä riitti. Vaikeimmat hetket koin Pentinmaan (maaliin 17km) ja Julkujärven välillä (maaliin 8km). Julkulla tankkasin suolaa, velliä, geeliä ja reilusti juomaa, mikä auttoi jaksamaan maaliin. Maaliviivan ylityksen jälkeen olo oli huikea! Hyvä keli ja onnistunut voitelu oli tuonut minut maaliin omaan ennätysaikaan 6.43.

Markus maalissa!

Taas vuosi seuraavaan Pirkkaan! Suuret kiitokset kaikille kannustajille ja huoltajille eli Mikolle, Outille, Äidille, Veijolle ja tietysti Jarmolle!! Ilman teitä kaikki olisi ollut paljon vaikeampaa. Onnittelut myös kaikille tiimiläisille! Mahtavaa, että lähditte matkaan!!!

Mari:

Klo 04.00 sunnuntai aamuna kello soitti ja herätti karuun todellisuuteen, eli elämäni ensimmäinen Pirkan hiihto kutsuu. Ulkona pakkasta tasan 5 astetta, joten keli ainakin lupaa hyvää. Laiha lohtu, mutta lohtu kumminkin. Tukeva aamiainen meni alas väkisin niellen, eikä vatsakaan tehnyt yhteistyötä jännitykseltään.

Sitten vaan Mikon kyyditsemänä matkaan ja kohtaamaan yhtä suurimmista haasteista mitä tähän asti on eteeni tullut. Niinisalossa väkeä olikin jo paljon paikalla, ja siitä vessareissun jälkeen reippasti lähtöpaikoille odottamaan kuuluisaa lähtölaukausta. Tykki jysähtikin ihan siinä vieressä niin, että meinasin lähteä matkaan lentäen. Tunnelma oli mahtava ja jännitys katosi jysähdyksen myötä taivaan tuuliin. Ei kun nokka kohti Teivoa :)

Koko Pirkat ja Pirkot

Ensimmäinen 45 km olikin melko helppo taival, koska maasto oli tasaista ja hiukan alamäkivoittoista. Aurinko nousi nopeasti jo alkumatkasta ja lisäsi fiilistä entisestään. Hämeenkyrön lentokentälle tultiinkin melko nopsaa (alle 4h). Sieltä sitten alkoikin vasta varsinainen hiihto.

Oli ylämäkeä ja oli alamäkeä. Tuli huoltopisteitä ja tuli kaatumisia ja tuli muureja sekä äklöö oloo. Hämeenkyrö-Teivo väli oli tunteiden taistelutanner. Kulki, ei kulkenut, jaksaa ei jaksa jne... mutta luovuttaminen ei mielessä käynyt. Maaliin oli päästävä vaikka mikä olisi. Ja maaliin pääsyn mahdollistikin iki-ihana huoltoryhmämme Mikko ja Outi. Ilman näiden kahden tsemppiä ja myötäelämistä matka olisi ollut vielä rankempi kun se oli, ja matka oli ihan sika rankka! ISO KIITOS! Tarmon tsemppiä unohtamatta Rokkakoskella ja Teivossa :)

Mimmi pitikin omalta osaltaan tsemppiä yllä suurimman osan matkaa ja kiitos siitä. Jälleen kerran ;) Ja kun vihdoinkin selvisin viimeisitä raastavista nousuista ja pääsin kurvaamaan kohti viimeistä laskua Teivon raviradalle, niin silloin iski mieletön huojennus, että olen kotona!! :D

Outi napsi kuvia ja Mimmi oli syli avoinna ottamassa vastaan ja halaamassa. Ei siinä voinu kun itkun tirauttaa :D  Urakka on ohi ja jää vain nätäväksi oliko tämä ensimmäinen ja viimeinen, vai seuraako jakoa ;) Sitä miettien kohti seuraavia haasteita ja seuraavaa Pirkan tapahtumaa, eli yöpyöräilyä.

ps. Nyt tiedän todellakin mikä haaste on Rokkakosken nousu, ja sain myös oppikoulun siitä mikä on MUURI ja miten se ylitetään (useamman kerran) :D

Mimmi:

Pirkan hiihtoa odotin kovalla jännityksellä koko viikon tankaten. Mitä lähemmäksi hiihto tuli, sitä pelottavampi oli ajatus, että piti hiihtää 90 kilsaa. Miksi olin ees ilmottautunut? Kuten monessa muussakin tapahtumassa, myös tässä jännitys kaikkosi heti lähtöjysäyksen pamahtaessa ilmoille. Oli ihanaa hiihtää, kun huomasi, ettei todellakaan ollut ainoa.

Koko hiihto meni ihan hyvin; maltoin odotella aina välillä Maria, joka piti vauhdin siedettävänä. Kiitos ihanille huoltajille Outilla ja Mikolle. Käsittämättömän suuri merkitys jaksamiselle, kun näkee tuttuja kasvoja huoltopisteillä. 

Hiihdin 8.30 aikaan eikä voi olla muutakuin tyytyväinen suoritukseensa. Hiihtokilsoja oli alla 170 km.

Anu:

Makeeta!

Ihana pirkanhiihto takana ja kaikki team raholalaiset onnellisesti suorittaneina urakan, jee!

Huikean hieno ilma/ keli, niin kauniita maisemia ja nautintoa koko matka. Markukselle kiitos suksien voitelusta, suksi pelitti hienosti, KIITOS! Kaikille team raholalaisille onnittelut, olette mahtavaa porukkaa, jälleen hienoja suorituksia ja mukavaa yhdessäoloa/ yhdessätekemistä!! Kohti uusia haasteita, kokemuksia hyvillä ja positiivisilla mielin eli eikun mukaan...

Anu nauttii..

Sepe maalissa

Jennin ensimmäinen puolipirkka:

Joulukuussa päätin viimeinkin ostaa uudet perinteisen tyylin sukset ja suksimiseen sopivan vaatetuksen. Tästä oli haaveiltu jo syksyllä ja viimeinkin sain aikaiseksi raahautua sinkoilevan 6-vuotiaan kanssa suksia ostamaan. Hylkäsin suosista pitopohjasukset, koska halusin vielä joskus oppia myös voitelun ihmeellisen maailman. Toisella hiihtolenkillä tuli sitten siskolle luvattua lähteä hänen seuraksi Puolipirkkaan. Kuntoilutaustaa mulla on tosi vähän. Syksyn kuntotestissä kunto oli ihan surkea, mutta ei siitä enempää…

Hiihdeltyä tuli enemmän ja vähemmän ennen pirkkaa… (20-50 km/viikko) enemmänkin olisi voinut tehdä pitkiä lenkkejä. Viikkoa ennen koitosta tehtiin viimeinen 24 km lenkki mukavassa säässä ja olossa kevyesti.

Pirkkaa edeltävä ke-pe tankattiin normaalia enemmän nesteitä ja hiilarivarastoja. Eli siis riisiä tuli syötyä niin, että ei hetkeen tee mieli. Jännitti vähän mitä maha tykkää, kun olen aika vähän käyttänyt hiilareita viimeaikoina. Ei sovi massulle.

Yö tuli nukuttua hyvin ja aamupalalla puurot, banaani, tee ja urheilumehu maistuivat. Ei olisi millään jaksanut odottaa, että pääsee lähtemään. Vaatteita arvoin vielä viime metreillä. Keli oli aamusta -7, mutta päiväksi lupailtiin nollan pintaan ja aurinkoista. Hiihtoasun alle pistin kerrastohousut ja paidan sekä fleecepaidan. Juuri sopivasti. Jostain syystä pissatti (jännitys?) monta kertaa. Matkalla lähtöpaikalle kiskottiin vielä energiapatukkaa.

PuoliPirkka ja Pirkot

Hakeuduimme suosista yli 4h aikaa hakevien starttiryhmään. Tavoitteena oli selvitä etapeista tunnissa, mikä tietäisi noin 6 h + suoritusaikaa. Mitään lähtöääntä ei kuulunut, massa vain nytkähti liikkeelle ja me siinä mukana. Aika tumpuloimista oli kun kuudelta ladulta porukka pakkaa kahdelle ja vähän matkan päässä kokopirkkalaisia syötettiin vielä sekaan. Eka kilometri meni lähinnä jarrutellessa. Luisto oli loistava.

Matka mentiin tasaista vauhtia… Laura pääasiassa veti ja minä tikkasin perässä. Mulla kun tuppaa oleen niin kova vauhti, että siinä ois voinu löpö loppua ennen kuin maali häämöttää. Alkumatka oli tosi mukava ja paljon loivia alamäkiä Rokkakosken the mäkeä ei nähty ollenkaan… ehkä liikaa himmailtiin kun sitä odoteltiin tai sitten se vaan oli muuten hidas pätkä meille. Alamäetkin päästiin kaatuilematta. Ennen rokkakoskea oli paha alamäki, jolle oli kiertoreitti… jossa tosin myös oli aika paha alamäki. Mentiin suosista kiertoreittiä ja kappas, ahneille pahan mäen valinneille oli myös vähän tiukkaa ylämäkeä. Muutama tuli siinä ohitettua (hetkeksi ;)

Laura huolehti tankkausasioista huudellen mitä pistetään napaan ”kaks mukia urheilujuomaa, ei mitään mehua, suolaa ja yks geeli… ota vielä päälle patukkaa”… hommahan meni ihan tankkailuks, mutta se kyllä toimi, suksi kulki ja muijat jaksoi lykkiä. Fiilis matkalla oli rento ja pientä lauleluakin oli metsätaipaleella. Ja pari sanaa vaihdettiin pitkänmatkalaisten kanssa.

Anu pyyhälsi ohi ennen pentimaata ohi reippaannäköisellä potkulla. Sisko kannusti pentinmaan jälkeen ja muita porukoita oli vielä julkujärvellä tsemppaamassa. Outi kipitti muuten osan matkaa kävelyosuudella meidän seurana. Ai niin…ekaan etappiin tultaessa mulle oli kehittyny pissahätä ja käytiin sitten molemmat varuiks Loppumatkasta ei sellaisia tarpeita tullutkaan.

 Julkujärvellä tärkeät kannatusjoukot <3

Julkujärveltä eteenpäin oli mukavaa, kun oli tutut maastot. Tissisillat ja muut tuli ylitettyä iloisella mielellä. Aika monta ohitettiin viimeisen 10 km aikana. Viimeiset 3 km oli pelkkää ohittelua (tai siltä se tuntui ;). Lasku maaliin oli hauska pätkä, tosin joku luistelujamppa yriti kiilata meikäläistä ojaan. Laski suksien päältä takaa ja suikkas vielä edestä ladun oikeaan reunaan. Maalissa olikin hyvät kannustusjoukot ja palkkioksi saatiin puolikas mitali – puolipirkalla kun oltiin. Aika oli jotain 5h 20 min luokkaa. Peräkanaa lykittiin tasatyöntöä maaliin.

Puolipirkat ja niiden Äiree selvästi ylpeenä

Maalissa kiskastiin parit gainomaxit naamariin ja lähdettiin kotio saunan lämmitykseen. Saunassa menikin puolilitraa vichyä ja ruokakin (pihviä, salaattia ja raejuustoa… hiilarit ei enää iskeny) maistui sen jälkeen. Ilta piti ottaa rennosti, mutta tuli kaverin paniikkisoitto, että kissa on kadonnut asuntoon tai talon rakenteisiin. Lähettiin sitten lapsen kanssa hätiin, mutta matkalla iski tolkuton väsy/nälkä. Pakko kurvata kaupan kautta ja kiskaista joku banaanimarjasmoothie, iso nestemäinen jogurtti ja pari mehua naamariin. Auttoikin selkeästi. Ilmeisesti tuo jälkitankkaus lienee kohtuullisen tärkeä asia. Saunassa ja illalla yritin venytellä lihaksia parhaani mukaan, mutta uni korjasi kyllä urheilijan. Yöllä iski kauhea jano ja nousin vielä kiskomaan mehua. Olo oli muuten kyllä yllättävän hyvä. Vielä ei ollut mitään kolotusta lihaksistossa.

Wille:

Ilmottautuessani hyvissä ajoin puolipirkkaan elättelin mielikuvia valtaisista harjoituskilometreistä alle. Flunssailu ja kipakat pakkaset nipistivät hiihtokertojen määrän vain neljääntoista kilometrejä nippa nappa yli 200 kerryttäen. Helmikuun puolivälissä oli melkein kahden viikon tauko kaikesta liikkumisesta sairastelun vuoksi mutta pirkkaviikonloppua edeltäneen viikon 30km "viimeistelylenkki" geelitestailuineen valoi uskoa että puolikas voisi olla mahdollinen. Suksihuollon ukko nauroi vielä sukseni pystyyn, koitti tietysti myydä vielä viimehetkessä uudet mutta luotin vanhoihin fischereihini. Etukäteen vähän hirvitti millainen kaaos ja häslinki lähdössä on kun ei ollut mitään kokemuksia mistään hiihtotapahtumista.

Lähtöpaikalla oli kuitenkin turvallisesti Laura ja Jenni joiden kanssa hakeuduimme optimaalisiin asemiin monien rinnakkaisten latujen keskelle. Yllättävän sutjakasti letka sitten lähtikin liikkeelle peräpään vauhdin ollessa tosin todella verkkaista ja rauhallista.

Ensimmäiselle tankkauspisteelle asti oli hiihtelyssä enempi sellaista juurikin sunnuntaihiihdon makua ja herrasmiesmäisesti jätinkin tytöt vessareissulleen ohittaen koko juomapisteen pysähtymättä. Pikkuhiljaa ruuhkakin alkoi matkan edetessä hälventyä ja pääsi paikoitellen hiihtämään sitä omaa tuttua ja turvallista vauhtiaan. Jotkut tuli kyllä ohitettua aika monesti ylämäissä kun oma diesel sytkytti tasaista vauhtia heidän vauhtinsa hidastuessa. Tajusin ruuhkissa ettei hiihtäessä juuri mikään ole niin ärsyttävää kuin joutua tahtomattaan alamäissä hidastelemaan muiden vuoksi, niinno lipsuminen tietty. Reitin isoimmassa haastavaksi merkatussa alamäessä meinasi käydä nolosti kun laskettelin vauhdikkaassa muna-asenossa liian pitkään aina mäen alla odottavaan jyrkkään mutkaan saakka. Suoraanhan siitä sitten tuli pölähdettyä umpihankeen, en sentään kaatunut, enkä ollut ensimmäinen sen verta siinä oli jo latuja valmiina. [Markushan sinne oli jo kertaalleen ottaalleen kohauttanut! toim.huom.]

Myös latuprofiiliin merkattua pitkähköä ylämäkiosuutta odottelin hieman pelonsekaisin tuntein mutta se livahti vähän kuin huomaamatta ohitse kun letkan tahdissa tamppasi haarakäyntiä. Olin varannut mukaan geelejä ja energiapatukoita joita molempia nappailin vähän vuorotellen juomapisteillä ja urheilujuomaa päälle. Periaattella että kun on kerta niitä mukanaan raahannut niin ne myös käytetään.

Pikkuhiljaa matka kuitenkin eteni ilman mitään suurempia murheita tai hankaluuksia. Jollain juomapisteellä sipaisin vielä suksiin vähän pikaluistoa kun luisto tuntui muuten aivan loistavassa kelissä hieman hiipuvan. Ennenpitkää huomasinkin jo olevani julkujärvellä mistä loppumatkan ladut ovat tuttuakin tutummat. Ei silti tuntunut mitään tarvetta tai paukkuja ottaa mitään erityistä loppukiriä. Olin etukäteen arvioinut että reissu kestäisi viitisen tuntia joten 4.41 loppuaika oli ihan sopiva.

Puolipirkan puolikas mitali :)

Yhtään rakkoakaan ei urakasta tullut eikä seuraavan päivän tuntemukset kropassa olleet nivusten ja lonkankoukistajien pikku kipuiluja kummempia. Kaikenkaikkiaan siis varsin onnistunut ensituntuma pidempään hiihtoreissuun ja ylipäätään järjestettyyn hiihtotapahtumaan, fiilis ja henki olivat ihan hyvät vaikka ladun varressa omiaan odottaneet kannustajat olivatkin kovin hiljaisia. Ehkä joskus sitten paremmin valmistautuneena kokomatka...

Maija

Tunnelmia reppuhiihdosta:

Kun vuosi sitten hiihdin eka kerran Puoli-Pirkan jäi mieleen kytemään ajatus- jospa joskus yrittäisin kokonaista kun puolikaalla ei pahempia vastoinkäymisiä sattunut. Koska tänäkin vuonna lumitilanne on ollut hyvä hiihtoharrastukseen, tein helmikuussa päätöksen ja ilmoittauduin reppuhiihtoon, koska varsinainen Pirkan Hiihto ei sopinut aikatauluuni.Reppuhiihto tuntui muutenkin sopivan minulle paremmin,sillä siinä saa taittaa taivalta omaan tahtiin ilman kellotusta.

Edellisenä viikonloppuna varsinaisen Pirkan Hiihdon suksineet Team-raholalaiset selvisivät hienosti maaliin ja heiltä sain hyviä neuvoja tankkaukseen ja voimien jakamiseen hiihdon aikana. Lähtöä edeltäneenä päivänä oli suojakeli ja lunta/räntää sateli pitkin päivää. Olin seurannut säätiedotuksia pitkin viikkoa ja ennusteet lupailivat la-yöksi jopa –10 asteen pakkasta.

Mieheni Ilkka hermoili enemmän kuin minä, sillä hänen vastuulla oli suksien voitelu. Kävin testaamassa vielä perjantai-iltana parit sukset Tohloppi-järvellä ja lumituiskusta huolimatta sukset pelitti loistavasti – mutta mitenkä olisi aamulla. Herätys klo 2.30, aamupuuro lisukkeineen naamariin ja kohti Lamminpäätä, josta bussi Niinisaloon lähti klo 5. Yhtään tuttua naamaa ei näkynyt, mutta muitakin eka kertalaisia oli ja konkareita haastattelemalla matka meni nopsaan.

Niinisalossa kaikki sujui nopeasti – ei muuta kuin viimeiset tankkaukset,sukset jalkaan, reppu selkään ja menoksi.Lähtöpaikalla ei ollut tungosta, sillä nopeimmat olivat aloittaneet urakkansa jo 6:lta. Pakkasta oli lähdön aikaan –5.5 astetta ja keliolosuhteet kaikin puolin loistavat.

Matka taittui melko tasaisessa maastossa Jämijärvelle, jossa pidin ensimmäisen juomatauon.Eväät esiin repusta ja tuolloin vähän huolestuin,kun juoma oli viilentynyt, eikä lämmintä juomaa ollut saatavilla. Matka jatkui samaan tasaiseen tahtiin ja seuraava taukopaikka oli Vatulassa, josta sai maksua vastaan syötävää/juotavaa. Kylläpä kauravelli/mustikkakeitto maistui tosi hyvältä lasista juotuna. Kunnon tauon jälkeen taas suksille ja kohti lentokenttää, jonka jälkeen reitti olikin viime vuodesta tuttu – Puoli-Pirkan lähtö kun on juuri tuolla lentokentällä.

Pilvet alkoivat väistyä puolenpäivän jälkeen ja aurinko lämmitti mukavasti. Oli mahtava hiihdellä kauniissa talvisäässä kaikessa rauhassa. Välillä joku pyyhälsi ohitse ja kaikenikäisiä suksittelijoita matkan varrella tapasi. Kyröskosken koululla oli ensimmäinen huoltopiste, jossa järjestäjän taholta oli tarjolla juotavaa.Siinä täytin myös juomapullon ja kävelyosuuden jälkeen taas sukset suihkimaan kohden Lintuharjua ja Rokkakoskea. Siellä oli tarkkailupiste, jonka sijaintia emme etukäteen tienneet- mutta kortin leimauksen jälkeen saimme juomaa ja 1 eurolla pullakahvit.

Rokkakosken nousu sujui melkein kävelyvauhtia, aurinko lämmitti ja piti muistaa, että matkaa on jäljellä vielä 25 km ja pahimmat nousut ovat vasta viimeisellä 10 km:llä.Rokkakosken jälkeen suksi alkoi taas luistamaan ja matka taittui yhtä juomataukoa lukuunottamatta Metsäkylän koululle, jossa puolisoni Ilkka tuli tarkistamaan, missä kunnossa olen ja tarviiko sukset voitelua. Sukset pelitti, joten niille ei tehty mitään , mutta minä haukkasin vielä ” hevosenliha-voileivän ” ennen viimeistä kymppiä.

Tämä viimeinen taival ennen Lamminpäätä oli itselleni yllätys. Se sujuikin helpommin kuin olin odottanut. Jostakin niitä voimia vaan tuli, eikä väsymys iskenyt ja tämä viimeinen kymppi sujui tunnissa- muutoin vauhtini oli ollut keskimäärin 9 km/t. Hiihdosta jäi kaikkinensa mukavat fiilikset. Missään kohtaa ei tullut seinä vastaan ja vaikka matka on pitkä, voimat tuntuivat riittävän.Myös hiihdon jälkeen tuntui hyvältä. Nälkä oli kyllä valtava ja yöllä hiihdon jälkeen piti kaksi kertaa käydä syömässä.

Kommenttini reitistä:

Alkuosa reitistä on kyllä maisemaltaan kaunista- mutta profiililtaan hieman yksitoikkoista-ainakin minulle kun olen synnyinseudullani tottunut korkeisiin vaaramaisemiin. Hiihtäisin reitin mieluusti myös toisin päin eli alussa olisi vaativampi osuus ja lopussa helpompi.

Kiitos teille kaikille kannustuksesta ja erityiskiitos Mimmille ja Marille kun mielessänne ” hiihditte ” kanssani.

Juho:

Pirkan reppuhiihto suksittiin melko pilvisenä mutta leutona lauantaina 12.3. Keli oli pitovoitelun kannalta suhteellisen haastava - aamulla pakasti kuuden miinusasteen verran, mutta iltapäivällä lämpötilan oli ennustettu nousevan vähän nollan yläpuolelle. Hieroin illalla suksiin jotain yleisliisteriä. Aamulla lähtöpaikalla lisäsin vielä hermokerroksen purkkipitoa, ettei pakkaslumi tartu suksenpohjaan.

Lähdimme matkaan työkaverini kanssa. Onnistuin pitämään jonkinlaista vauhtia yllä ja voitelu tuntui toimivan Vatulaan asti. Vatulassa söimme erinomaiset vellit ja mustikkakeitot. Hyvästä ruokailusta huolimatta vauhti tuntui jääneen Vatulaan. Yritin potkia kaiken mitä jaloista lähti, tunnelma oli kohdallaan, fiilis oli hyvä, mutta en kerta kaikkiaan saanut suksiin vauhtia. Kyröskoskella totesimmekin jo, että hiihtoaika muodostunee pitkähköksi. Etenimme Lintuharjut ja Rokkakosket suhteellisen tasaista tahtia. Rokkakosken huolto oli suolakurkkuineen erinomainen, kiitos siitä! Työkaverini pidätteli itseään ja sinnitteli hitaassa vauhdissani loppuun asti. Kotiuduimme maaliin ajalla 9.15. Olen hidasta sorttia ja omissa Pirkka-ajoissani yhdeksän tuntia edustaa kohtuullista suoritusta, mutta ajattelin että menisi sentään alle ysin. Pirkan loppupäätelmä oli sama kuin niin monen muunkin kuntoilutapahtuman - pitää alkaa reenaamaan tosissaan ja enemmän.

Reppuhiihto sopii varsin hyvin varsinaisen Pirkan vaihtoehdoksi, jos tahtoo hiihdellä vähän rauhallisemmalla asenteella. Reitti on sama ja olemassa olevilla huoltopisteillä kyllä pärjää kunhan selässä on litran juomapullo ja taskuissa suklaapatukoita sekä geeliä. Toki aivan samanlaista kisatunnelmaa tapahtumaan ei liity. Tunnelmiahan tässä ollaan hakemassa, joten suosittelen osallistumaan ensisijaisesti Pirkkaan, mutta jos sinne ei pääse, aivan ehdottomasti reppupirkkaan.