Ensimmäistä kertaa tiimin historiassa päätimme lähteä vaihtelun vuoksi kokeilemaan pientä hiihtotapahtumaa Huittisiin. Uusi tapahtuma ei isoa ryntäystä saanut tiimiläisissä aikaiseksi, mutta 7 pirtsakkaa hiihtäjää päätti lähteä katsastamaan uusia latuja.
Kokoonnuimme Vampulan SEO:lle klo 9.00 aamulla jossa odottelin porukkaa. Huoltikselle saapui Laura, Janne, Jenni, Seppo ja Mimmi Tampereelta kahdella autolla ja Markus J ilmestyi paikalle Säkylän suunnalta omallaan. Oli iloinen yllätys kun Janne ja Markus J päätti viimehetkellä lähteä mukaan.
Reippaat hiihtäjät
Siitä sitten mentiin letkassa Vampulan Ulkoilumajalle jossa hoidettiin maksut ym. järjestelyt. Jokainen pääsi lähtemään ladulle omaan tahtiinsa koska mitään yhteislähtöä ei ollut. Tästä johtuen oli kiva päästä matkaan ilman lähtöruuhkaa.Väkeä kun oli saapunut aikas paljon paikalle.
Ladut oli hyvässä kunnossa, mutta ei ehkä niin loistavassa kun mainostettiin. Keli suosi meitä jälleen pikku pakkasella (-2).
Seppo, Mimmi, Markus J ja minä lähdettiin alkajaisiksi hiihtämään 26 km lenkkiä. Reilu puolenvälin jälkeen saavuimme Alastaron kiihdytysajoradalle. Se oli kieltämättä koko lenkin kaamein osuus. Latuja ei oikeastaan ollut ollenkaan ja ne urat mitä me oletettiin latuja olevan oli upottavaa puuroo ja pöperöö. Tätä pöperössä kyntämistä riitti 5 km matkan ja se todellakin tuntui kropassa. Siinä päätettiin Mimmin kanssa yhteistuumin, että toista kierrosta ei kyllä vedetä. Lisäkilometrit otettaisiin jollain muulla lenkillä.
Muuten tämä pitempi kierros oli ihana maisemiltaan. Maasto oli mukavasti kumpuileva eikä yhtään pahaa ylä- tai alamäkeä ollut.Vaikka yksi "vaativa" lasku oli merkattu. Mutta he jotka on käynyt Horhan mäkiä kokeilemassa, ei tätä mäkeä pitänyt minään. Matkalla oli myös muutama ihana laavu johon teki mieli istahtaa makkaraa paistamaan, mutta eipä ollu eväitä mukana.
Kierros tuli täyteen ja kävimme pikaisesti hörppäämässä mehua ja tietty vessassa.Siinä samalla nähtiin tehokolmikko eli Laura, Janne ja Jenni. He olivat saaneet urakkansa päätökseen hienolla 13 km matkallaan. Hyvä hyvä!! Sitten takaisin ladulle. Mimmin ja mun piti tehdä kympin lisälenkki mutta se taisi venyä johonkin 13 kilsaan. Outo ympäristö järjesti pikku nypäyksen, ja kokonaismatkaksi meille kertyi 38,9 km. Seppo oli mennyt jo menojaan ja arvalimme hänen vetäsevän 50 km. No, eipä Sepe sentään ihan niin pitkää vetäissyt mutta kuitenkin porukan pisimmän matkan se sivakoi eli n. 45 km. Huippua Jaxamista!! Markus J tyytyi tällä kertaa tähän 26 km lenkkiin, mikä oli tosi hyvä reenimatka Pirkkaa ajatellen. Hyvä Markus!! Muutama samanlainen Horhassa ja oot valmis kohtaamaan todellisen haasteen välillä Niinisalo-Tampere :D
Tämä retkihiihto saatiin hienosti päätökseen. Hiihtotapahtuman järjestäjät oli ystävällistä ja mukavaa väkeä eikä tarjoiluissakaan valittamista ollut. Mehua oli tarjolla kehdella juomapisteellä matkanvarrella ja urheilumajalla sai jälkitankata samaista mehua lisää. Mahdollisuus oli ostaa keittoa tai muita pikkupurtavia, mutta me päätimme hoitaa jälkitankkauksen Huittisten ABC:n pizzalla. Ja kyllä se pizza sitten maistukin.
Kiitos koko pikku ryhmälle mukanaolosta. Katsotaan mihin mennään ensivuonna suksinemme. Nyt toivotankin oikein mukavia hiihtolenkkejä kaikille. Kohti kevättä mennään ja sen tuntee jo ilmassakin. Pirkkaan enään hetki ja se jos joku saattaa hiihtokauden parhaalla mahdollisella tavalla päätökseen, ainakin omalta osaltani ;)
HIENOA TEAM RAHOLA, HYVIN JAXETTU JÄLLEEN JA KOHTI UUSIA JUTTUJA, NÄIN SE MENEE!! JAXAA!!
VastaaPoistaHieno suksiryhmä liikkeellä! Tuosta on varmaan hyvä jatkaa sivakointia Pirkan Hiihdossa, tsempit sinnekin :)
VastaaPoista